En voi sietää naapurin kissaa !

Rakensimme vuosi sitten kotimme uudelle asuinalueelle, jossa paljon muitakin lapsiperheitä.
Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta joten heillekin nyt leikkikavereita löytyy. Kaikki palvelut ovat lähellä ja elämisen pitäisi kaikin puolin olla kohdallaan. Miehelläni on vakituinen työpaikka, eikä taloudellisia huoliakaan tarvitse kantaa. Lapset ovat saaneet olla suhteellisen terveitä pieniä vilustumisia lukuun ottamatta. Itse toimin tilapäisenä työntekijänä eräässä pikku firmassa.
Rakennusaikakin sujui hyvin ilman suurempia ongelmia.

Kenties suurimman päänvaivan rakennusaikana aiheutti meille eräs naapuritalon kissa, joka kulki päivä ja ilta kaudet tontillamme. Usein oli rakennusmuoveja ja styrokseja revitty. Usein kissa ilmaantui tontillemme silloin kun täällä ei ollut ketään. Hiekassa näkyi selvästi tassun jälkiä ja loppu kesästä aloin haistella että pihamaallemme lähelle kivijalkaa oli selvästi tehty tarpeita.
Ajattelimme ja toivoimme, että kissa häipyy kun taloon tulee elämää. En halua kissojen elävän tontillamme, koska en jotenkin voi niitä sietää. Lisäksi mieheni pelkää kissoja.

Asia ei kuitenkaan korjaantunut meidän muuttaessamme uuteen kotiimme vaan kissa on jopa niin kesyyntynyt, että kulkee pihamaalla meidän oleskellessa sisällä.
Tämä seikka harmittaa meitä todella paljon. Luulen, että kissalla tapana levätä automme päällä tai jossain sen lähettyvillä, sillä usein aamulla käynnistettäessä autoa tuntuu kuin kissan virtsan haju kantaantuisi jostain. Lisäksi lastenhiekkalaatikko on joka vuosi kissan tarpeiden teko kohde. Olemme peitelleet laatikon mielestämme riittävän hyvin ja siitä huolimatta huomaamme joka kevät, että taas saadaan vaihtaa hiekat laatikkoon.

Nyt kysyisinkin, olemmeko tämän asian kanssa aivan yksin vai löytyykö ketään jolla olisi vastaavanlainen riesa pihapiirissä ?
Ja lisäksi tietääkö kukaan saako kissoja enää nykyään pitää irti ?
Asumme suhteellisen pienessä pikku kaupungissa, taajama-alueella lähellä keskustaa.

Emme tiedä kenen tämä kissa on. Miten voisimme asiassa toimia, jotta saisimme välitettyä viestin jollain tavalla kissan omistajalle ?

Mikäli emme löydä kissalle omistajaa, onko meillä oikeus viedä kissa poliisiasemalle ?
Vai löytyykö kissoille joitain keskuksia, josta omistaja voi eksyneen kissansa noutaa ?

Olen niin väsynyt tähän kulkijaan tässä pihallamme, että en enää tiedä mitä tekisin :((
9754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kaatakaa etikkaa kissan kulkureiteille, pitäs auttaa.

Äänestä

Kieltämättä harvinaisen vittumainen kissa osunut sitten teidän kohdalle... :)

oletteko yrittänyt esim. kysellä muilta naapureilta kenen kissa on? jos se sitä kautta vaikka selviäisi.

Kissoille on myös olemassa lemmikkieläin kaupoissa myytävänä erilaisia hajusteita joilla kissaa voi yrittää karkottaa. Yksi keino on kanssa vaan yrittää säikyttää kissa pois pihasta ja toivoa että se pelästyisi niin ettei enään palaisi takaisin.

1.10.2003 Säädetyn lain mukaan ei kissaa / koiraa / mitään muutakaan kotieläintä saa taajama-alueen sisäpuolella pitää irtonaisena. Ulkopuolella kylläkin. Kissoja voi myös ilmoittaa erilaisiin "löytöeläin koteihin" joita löytyy aika moneltakin eri paikkakunnalta.

Lisä infoa löydät internetistä, esim. Kissojen katastrofi yhdistyksen sivuilta: http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/

Mutta kannattaa toki vielä yrittää tosiaan naapureilta kysellä, kenen kissa oikein on, ennen kuin sitä ilmoittaa löydetyksi...

Äänestä

Laita mirrin kaulaan villalangassa lappu jossa viesti mirrin omistajalle - pitäisipä tällöin mirrinsä kotonaan!

Äänestä

En halua sanoa mitenkään pahasti sinulle, mutta oletkohan hieman tehnyt kärpäsestä härkästä?

Tiedän, että kissanpissa haisee jne, mutta sellaisiin asioihin on vaikka mitä konsteja, jos vain haluaa tehdä asialle jotain.
Ja ethän sinä nyt itsekään varmaan luule että kissa vetää hiekkalaatikon päältä suojan ja laittaa samalla lailla takaisin asioituaan? Tai että kissa oikeasti päästelisi auton päälle? Leikatut kissat eivät edes haise.

Meidän pihamaalla tallustelee ainakin kolme eri kissaa enkä minä eikä lapseni edes huomata niitä, koska ne eivät meitä haittaa. Eräs naapurin rouva suojelee kukkamaataan ruiskuttamalla vesiletkulla kissan päälle vettä jotta se pelästyisi. Meidän kukkamaallamme ne eivät ole käyneet tai sitten en ole sellaista huomannut.
Koita keksiä jotain muuta ajateltavaa ja anna kissan olla. Kakkiihan linnutkin myös teidän pihallenne, etkä voi niillekään asennella liikennemerkkejä, jotta ne osaisivat kiertää tonttinne. Ja ota neuvoista huolen, pelästytä kissa vesiletkulla, aseta etikkaa tai kissankarkotetta sokkelin juurelle jne.

Kyllä tässä maailmassa on niin paljon tärkeämpääkin huolen aihetta kuin pieni kissa. Koskaan et tiedä milloin jossain räjähtää ydinpommi eikä koko maapalloa enää ole tai meteoriitti jysähtää maahan tuhoten kaiken. Nauti tästä hetkestä, perheestä ja kodistasi ja unohda jonkun toisen kissa.

Äänestä
  • Olen kanssasi samaa mieltä. Mikäli ei ole muita ongelmia kuin yksi pieni kissa, ovat asiat hyvin.
    Kissan saa helposti karkotettua edellä mainituilla tavoilla (vesisuihku, karkotteet, appelsiinin kuoret, pelästyttäminen ym). Ymmärrän, että kaikki eivät kissoista pidä. Jos itselleen murheita haluaa, niitä löytyy kyllä isompiakin.

    Äänestä

  • voi hyvä äityli sentään, kyllä siinä alkaa punast a nähä jos katti käy keväällä tekemässä kuset ja paskat kasvimaahan. Siinä on siemenet sekasin, paska haisee ja naapuria ajattelen raivolla. Nyt syksylläkin on välillä lasten vaatteet/kengät kissanpaskassa kun omalla pihalla/hiekkalaatikolla leikkivät.
    Kyllä se on kissaomistajan asia huolehtia kissansa, eikä minun siksi tarvi ruveta pihaani kissalle esteitä laittamaan. Tämä kesä meni hampaita kiristellen ja kissaa kivittäen, mutta ensi keväänä en enää naapurisovusta välitä.

    Äänestä

Hanki itsellesi elämä, ja lakkaa touhottamasta turhista!!!

Äänestä
  • Vaikka itse omistan kissoja,kukaan niistä ei kuljeksi ulkona vapaana, sillä voin kuvitella kuinka inhottavaa se kissanpissa on LASTEN hiekkalaatikossa.

    Vaikka parin mielestä kyseessä on vain pieni kissa,voi kissankakka olla toksoplasma-tartunnan takia jopa pienelle lapselle vaarallista.

    Älä koita mitään poppaskonsteja,se ei ole sinun tehtäväsi vaania jonkun toisen kissan tekemisiä.
    Näet ihan turhaa vaivaa itse...
    Vaan jos naapurusto ei tunnista kissaa omakseen niin ilmoita eläinsuojeluyhdistykseen, että teillä vaeltelee ilmeisesti koditon kissa(tai ainakin vastuuttoman omistajan)

    Toivottavasti saat ongelman ratkaistua! =)

    Äänestä

Eläinsuojeluyhdistyksestä voi lainata pyydystyshäkin,mut aika typerää on se,että itse pitää kissa pyydystää. Soita eläinsujeluyhdistykseen ja kerro,että kissa kulkee vapana pihallanne ja tekee tarpeta lastenne hiekkalaatikkoon.Koirat ja kissat pitää olla hihnassa.En ole aivan varma tästä,mutta olen kuullut,että "kulku" kissan (tai muun eläimen) sais hävittää jos kiinni saa.(?).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anne kirjoitti:

Rakensimme vuosi sitten kotimme uudelle asuinalueelle, jossa paljon muitakin lapsiperheitä.
Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta joten heillekin nyt leikkikavereita löytyy. Kaikki palvelut ovat lähellä ja elämisen pitäisi kaikin puolin olla kohdallaan. Miehelläni on vakituinen työpaikka, eikä taloudellisia huoliakaan tarvitse kantaa. Lapset ovat saaneet olla suhteellisen terveitä pieniä vilustumisia lukuun ottamatta. Itse toimin tilapäisenä työntekijänä eräässä pikku firmassa.
Rakennusaikakin sujui hyvin ilman suurempia ongelmia.

Kenties suurimman päänvaivan rakennusaikana aiheutti meille eräs naapuritalon kissa, joka kulki päivä ja ilta kaudet tontillamme. Usein oli rakennusmuoveja ja styrokseja revitty. Usein kissa ilmaantui tontillemme silloin kun täällä ei ollut ketään. Hiekassa näkyi selvästi tassun jälkiä ja loppu kesästä aloin haistella että pihamaallemme lähelle kivijalkaa oli selvästi tehty tarpeita.
Ajattelimme ja toivoimme, että kissa häipyy kun taloon tulee elämää. En halua kissojen elävän tontillamme, koska en jotenkin voi niitä sietää. Lisäksi mieheni pelkää kissoja.

Asia ei kuitenkaan korjaantunut meidän muuttaessamme uuteen kotiimme vaan kissa on jopa niin kesyyntynyt, että kulkee pihamaalla meidän oleskellessa sisällä.
Tämä seikka harmittaa meitä todella paljon. Luulen, että kissalla tapana levätä automme päällä tai jossain sen lähettyvillä, sillä usein aamulla käynnistettäessä autoa tuntuu kuin kissan virtsan haju kantaantuisi jostain. Lisäksi lastenhiekkalaatikko on joka vuosi kissan tarpeiden teko kohde. Olemme peitelleet laatikon mielestämme riittävän hyvin ja siitä huolimatta huomaamme joka kevät, että taas saadaan vaihtaa hiekat laatikkoon.

Nyt kysyisinkin, olemmeko tämän asian kanssa aivan yksin vai löytyykö ketään jolla olisi vastaavanlainen riesa pihapiirissä ?
Ja lisäksi tietääkö kukaan saako kissoja enää nykyään pitää irti ?
Asumme suhteellisen pienessä pikku kaupungissa, taajama-alueella lähellä keskustaa.

Emme tiedä kenen tämä kissa on. Miten voisimme asiassa toimia, jotta saisimme välitettyä viestin jollain tavalla kissan omistajalle ?

Mikäli emme löydä kissalle omistajaa, onko meillä oikeus viedä kissa poliisiasemalle ?
Vai löytyykö kissoille joitain keskuksia, josta omistaja voi eksyneen kissansa noutaa ?

Olen niin väsynyt tähän kulkijaan tässä pihallamme, että en enää tiedä mitä tekisin :((

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu