RIVER
INFO.
6194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mm. River seurakunnassa on jo eksytys saavuttanut äärimmäiset mittasuhteet. Kaikki tehdään vastoin Jumalan sanaa. Joka ei ole kuuliainen pojalle, ei ole elämää näkevä. Eksytte kun ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Pitäisi tietenkin ensiksi tulla oikeasti uskoon ja sitten lähteä seuraamaan Jeesusta. Mutta suurin osa on alusta lähtien alkanut seuraamaan toista "Jeesusta" ja ottanut vastaan valheen hengen. Silloin käy helposti niin että korvat ovat sulkeutuneet ottamaan vastaa totuuden henkeä. Siinä hengessä ei kaatuilla, luikerrella, kouristella ja rääytä kuin riivatut jne.
Onko heitä kaksi?
Jeesus, joka myöskin tunnetaan nimellä "antikristo"
palvovat ja pelkäävät saatanoita
Niin. Mikä river- seurakunnissa muka mättää ? Olen kattonut muutamia, löytämiäni videoita ,, enkä löydä mitään väärää.Väkevää julistusta ja hengen liikehdintää näkyy löytyvän. Ootteko kateellisia, kun henki on poistunut hellareista vai mikä on ? Kuunnelkaa julistajia, he koroittavat aina Jeesusta. Ei itteensä. Mä oon itse hellari, mutta en lähtis noin vaan ketään toista antikristillisex tuomitsemaan.Tarkistakaa asiat, ennenkuin täällä teette johtopäätöksiä.
...