Jeesus ON tie

Täällä on peräänkuulutettu PAAVALIN TIETÄ ketkä sillä kulkevat onko sen tien kulkijoita?

"Hullunkin" jo pitäisi nähdä miten Paavalin tien
kulkijoita SEN Paavalin joka lihan vallassa vielä
eli (EI OLLUT VIELÄ PÄÄSSYT TÄYTEEN MIEHUUTEEN KRISTUKSESSA)S E U R A A J I A on pilvin pimein.

MUTTA MISSÄ ON JEESUKSEN TIEN KULKIJAT?
Tien joka on YKSI AINUT PELASTUKSEEN VIEVÄ TIE.
21530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

asfalttijyrä teki jessestä motarin.
älä siis huolehdi, paska vain lensi pitkin seiniä.

Äänestä
  • Hullustippas kävi Armin jesselle.

    Jussi.

    Äänestä

"MUTTA MISSÄ ON JEESUKSEN TIEN KULKIJAT?
Tien joka on YKSI AINUT PELASTUKSEEN VIEVÄ TIE".

Täällä on todella joitakin oman tiensä kulkijoita,
jotka pilkkaavat ja haukkuvat toisia uskovia, ja
pöyhistelevät omalla totuudellaan.
Heissä ei näy hiventäkään Jeesuksen rakkautta.
He ovat lyöneet päänsä ahtaaseen porttiin, mutta
eivät uskalla käydä siitä Jeesus-tielle, jossa
armahdettu syntinen rohkaisee ja kantaa toista
uskovaa.
He meiskaavat vain siinä ahtaan portin juuressa
luulleen, että siinä on kaikki.

Äänestä

ei täällä tietääkseni kukaan väitä mitään tuollaista, ei Raamattu edes tunne mitään Paavalin tietä.

Jokainen Raamattua tunteva tietää että Paavali kulki juuri Jeesuksen TIETÄ - sen jälkeen kun Jeesus oli hänelle ilmestynyt ja hän oppi Jeesuksen tuntemaan. Paavali on todella opettaja joka levittä PUHDASTA Jeesuksen evankeliumia maailmaan.

Parempi olisi Arminkin puhua siitä - ja ottaa OPIKSEEN Paavalin kirjoituksista. Jeesus On TIE ja sitä tietä Paavali kulki - juuri sitä Jeesuksen osoittamaa tietä.. ja siitä aina puhui.

Äänestä
  • kulkenut Jeesuksen tietä, Jeesus opetti lakia, jopa joskus ankarammin kuin varsinainen Mooseksen laki.

    Paavali naulitsi lain ristille, se on eri tie.

    Jumalan sanan nimi ei ole Jeesus, vaan sana, ja se löytyy raamatusta, se on tie JUmalan tahdon tuntemiseen.

    Äänestä

  • Diana* kirjoitti:

    kulkenut Jeesuksen tietä, Jeesus opetti lakia, jopa joskus ankarammin kuin varsinainen Mooseksen laki.

    Paavali naulitsi lain ristille, se on eri tie.

    Jumalan sanan nimi ei ole Jeesus, vaan sana, ja se löytyy raamatusta, se on tie JUmalan tahdon tuntemiseen.

    ymmärtävän näitä asioita ja ihmekös tuo sillä ethän edes HALUA ymmärtää.

    Jumalan lain täyttäminen tarkoittaa aina iankaikkista elämää KOSKA lain mukaan elettäessä ei eletä synnissä ja vain VAPAAEHTOISESSA ja TODELLISESSA synnittömyydessä voi olla iankaikkista elämää.

    Nyt on kuitenkin niin että ei kukaan ihminen ole Jumalan lakia pitänyt niin täysin attä siitä eläisi - siis Jumala täytti lakinsa Pojassaan (joka ei langennut syntiin), jonka tämän maailman pahuus väärän tuomion nojalla tuomitsi ja tappoi - Nyt sanoo Jumala sille joka ymmärtää ja uskoo, että kyseessä on väärä tuomio ja joka HALUAA seurata Pojan jalan jäljissä koko elämänsä, että se ihminen saa seurata poikaa myös ristille ja se tuomio millä viaton tuomittiin laskettakoon viallisen syntien korvaukseksi. Koska he ovat yhtä.. elämässä ja kuolemassa..

    Tämä on koko Raamatun sanoma lyhyesti - siis mitä meidän tulee tehdä ensi sijassa on, että tutkimme asian ja valitsemme sitten vapaaehtoisuudessa (samoin kuin Jumalan Poikakin teki KAIKEN vapaaehtoisuudssa) .. mitä tietä haluamme kulkea..

    Asia on helppo ja Jumala aina luotettava - sille joka HALUAA ..

    Matt. 7:7,8
    "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
    Sillä JOKAINEN pyytävä saa ja JOKAINEN etsijä löytää, ja JOKAISELLE, joka kolkuttaa, avataan.

    Ei siinä tarvita muuta kuin todellinen halu seurata Jumalan Pojan mukana niin elämässä kuin kuolemassa..

    Siitä Paavali puhui ...

    Äänestä

Jeesuksen kautta, meneekin ohi, laveaa tietä ohi portin, aidan yli mistä sattuu. Ja sitten "ratsastetaan" Paavalin sanoilla siellä aitauksessa ja kuvitellaan olevan Jeesuksen omia. Ja Paavalin sanoista löytyykin sitten paljon sanoja joilla voi Jeesuksen sanaa kumota.

Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
Ne jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.
Minä olen portti. SE, JOKA TULEE MINUN KAUTTANI, PELASTUU. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Joh. 10:7-9

Paavalin sanat ovat kyllä totta, mutta ei niitä ole tarkoitettu kumoamaan Jeesuksen sanoja. Tämän sanoin turhien väärinkäsitysten välttämiseksi.

Äänestä
  • tulla esiin se mistä tämä aloitus luullaksini oikeastaan on lähtöisinkin. Nimittäin että Paavali mukamas puhuu Jeesusta vastaan - mikä on siis täyttä puppua - Paavalin opetukset eivät ole missään Jeesusta vastaan - tuntuu sitä vastoin olevan sunilaisuutta vastaan. Mutta se onkin sitten IHAN ERI ASIA. :)

    Paavali toi PUHDASTA Jeesuksen evankeliumia maailmaan.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    tulla esiin se mistä tämä aloitus luullaksini oikeastaan on lähtöisinkin. Nimittäin että Paavali mukamas puhuu Jeesusta vastaan - mikä on siis täyttä puppua - Paavalin opetukset eivät ole missään Jeesusta vastaan - tuntuu sitä vastoin olevan sunilaisuutta vastaan. Mutta se onkin sitten IHAN ERI ASIA. :)

    Paavali toi PUHDASTA Jeesuksen evankeliumia maailmaan.

    Paavali naulitsi lain ristiile, Jeesus opetti lakia, lue vuorisaarna.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    tulla esiin se mistä tämä aloitus luullaksini oikeastaan on lähtöisinkin. Nimittäin että Paavali mukamas puhuu Jeesusta vastaan - mikä on siis täyttä puppua - Paavalin opetukset eivät ole missään Jeesusta vastaan - tuntuu sitä vastoin olevan sunilaisuutta vastaan. Mutta se onkin sitten IHAN ERI ASIA. :)

    Paavali toi PUHDASTA Jeesuksen evankeliumia maailmaan.

    En tarkoittanut, että Paavali puhui Jeesusta vastaan. Mutta Paavalin sanoilla, täällä, TÄLLÄ PALSTALLA, yritetään kumota Jeesuksen sanoja, siis YRITETÄÄN, tällä palstalla kirjoittavat yrittävät, EN SANONUT, ETTÄ PAAVALI PUHUI JEESUSTA VASTAAN, eihän hän edes voinut niin tehdä koska hänessä oli Jeesuksen henki. Ei Jeesus taistele itseään vastaan.
    Ja jos vielä tämänkin meinaat käsittää väärin, että Paavali olisi Jeesus, niin sanon, EN TARKOITTANUT SITÄ, vaan hänessä, Paavalissa, oli Jeesuksen henki.

    Mutta tässäkin tahallaan väännettiin suora kieroon. Minun puolesta saat tästä lähtien väännellä muiden kanssa, en halua keskustella kanssasi enempää.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    sitten naulitsi lain ristille, Jeesus kyllä opetti lakia, vai väitätkö, että hänen henkensä muutti mieltään tuonelassa käydessä.

    Lue vuorisaarna, ei minulle kannata suuttua, jos
    Raamattu sanoo näin.

    että et tarkoittanut että Paavali olisi jotenkin poikennut Jumalan Sanasta ja Jeesuksen opetuksesta, mutta älkää sitten myöskään käyttäkö Paavalia lyömäseenanne..

    Pietari sanoi että Paavali on sellaisten ihmisten vaikea ymmärtää jotka muutenkin sotkevät näitä opin asioita omiin uskomuksiinsa.. oletko sinä yksi niistä?

    Esimerkiksi:
    Kun Paavaki sanoo että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus - uskotko sen? tai kun Paavali kertoo tulevista ylösnousemuksista - uskotko sen.

    Jos uskot täysin mitä Paavali opettaa niin et kyllä voi uskoa mitä Teuvo opettaa.. mutta itsehän valitset.

    Koko Raamattu kertoo yhdestä ja samasta asiasta - siitä Jumalan teosta joka pelastaa synnin turmeleman maailman siitä perikadosta johon se OMIEN TEKOJENSA seurauksena on menossa - siitä Raamattu puhuu, sen alkulehdiltä sen viimeiselle sivulle, sen jokainen luku.

    Raamatusta voimme saada tietää MIKSI olemme menossa kohti omaa perikatoamme ja KUINKA Jumala maailman ja omansa pelastaa.

    Kirjoita siitä sinäkin - kuten Paavali - jos osaat - ja jätä Paavali rauhaan.

    Äänestä

  • Diana* kirjoitti:

    sitten naulitsi lain ristille, Jeesus kyllä opetti lakia, vai väitätkö, että hänen henkensä muutti mieltään tuonelassa käydessä.

    Lue vuorisaarna, ei minulle kannata suuttua, jos
    Raamattu sanoo näin.

    Kumoammeko me siis lain vetomalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. Room. 3:31

    Siis ei Jumalan antama usko hävitä lakia, ei se häviä siinä kun uskon saa, vaan se tulee luonnolliseksi osaksi ihmistä. Ja Jeesuksen henki antaa siihen ymmärryksen. Näin minä sen ymmärrän.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    En tarkoittanut, että Paavali puhui Jeesusta vastaan. Mutta Paavalin sanoilla, täällä, TÄLLÄ PALSTALLA, yritetään kumota Jeesuksen sanoja, siis YRITETÄÄN, tällä palstalla kirjoittavat yrittävät, EN SANONUT, ETTÄ PAAVALI PUHUI JEESUSTA VASTAAN, eihän hän edes voinut niin tehdä koska hänessä oli Jeesuksen henki. Ei Jeesus taistele itseään vastaan.
    Ja jos vielä tämänkin meinaat käsittää väärin, että Paavali olisi Jeesus, niin sanon, EN TARKOITTANUT SITÄ, vaan hänessä, Paavalissa, oli Jeesuksen henki.

    Mutta tässäkin tahallaan väännettiin suora kieroon. Minun puolesta saat tästä lähtien väännellä muiden kanssa, en halua keskustella kanssasi enempää.

    Sen verran vastaan minäkin

    "En tarkoittanut, että Paavali puhui Jeesusta vastaan. Mutta Paavalin sanoilla, täällä, TÄLLÄ PALSTALLA, yritetään kumota Jeesuksen sanoja, siis YRITETÄÄN, tällä palstalla kirjoittavat yrittävät,"

    kuka yrittää, kuka ei? Jos sinä raukka luulet jonkun jotakin yrittävän, sinun arviosi ei välttämättä ole mikään totuus. Mutta ole toki vääntävällä mielelläsi mitä mieltä haluat.

    "En kaipaa vastauksiasi", sinua itseäsi lainaten.

    Äänestä

Aloittaja

näkevää on tässä ketjussa SE ON TOTUUS.

Kiitos Jumalalle että EDES kolme on jotka ovat
Jeesusta uskoneet ja Hänelle kuuliaiset olleet.

Muut riippuvat sokeina Paavalissa ihmisopin mukaan.

Äänestä
  • Totuus on toinen.

    KOKO RAAMATTU ON JUMALAN SANAA.

    Minä huusin sinulle, kun olet kuuro.

    Ei voi erotella että Jeesuksen sana olisi tosi, vaan koko Raamattu on Jumalan sanaa.

    Älä nosta sitä Jeesusta lipputankoos.

    Äänestä

  • eesti. kirjoitti:

    Totuus on toinen.

    KOKO RAAMATTU ON JUMALAN SANAA.

    Minä huusin sinulle, kun olet kuuro.

    Ei voi erotella että Jeesuksen sana olisi tosi, vaan koko Raamattu on Jumalan sanaa.

    Älä nosta sitä Jeesusta lipputankoos.

    ja niinhän Jeesus ja Paavalikin opettivat.

    Äänestä

  • Keitähän Armi nyt tarkoitti :)) näillä kolmella :d)..

    Tuli hakematta mieleen muutamat teini-ikäiset tytöt joista yksi puhui KOVALLA ÄÄNELLÄ "puuta heinää" ja joka kolmas lause oli "vai mitä"... kun halusi saada ne muut tytöt ikäänkuin tunnustautumaan mukaan samalle "puuta heinää" linjalle...

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Keitähän Armi nyt tarkoitti :)) näillä kolmella :d)..

    Tuli hakematta mieleen muutamat teini-ikäiset tytöt joista yksi puhui KOVALLA ÄÄNELLÄ "puuta heinää" ja joka kolmas lause oli "vai mitä"... kun halusi saada ne muut tytöt ikäänkuin tunnustautumaan mukaan samalle "puuta heinää" linjalle...

    Kyl maar se tarkotti just mua ja sua ja semperiä.
    tai luikkilukea.

    Äänestä

  • eesti. kirjoitti:

    Totuus on toinen.

    KOKO RAAMATTU ON JUMALAN SANAA.

    Minä huusin sinulle, kun olet kuuro.

    Ei voi erotella että Jeesuksen sana olisi tosi, vaan koko Raamattu on Jumalan sanaa.

    Älä nosta sitä Jeesusta lipputankoos.

    Armin menettely luokittelee ihmisiä. Raamatun sana varoittaa vääristä opettajista, jotka luokittelevat ihmisiä.

    Luokittelemalla ihmisiä Armi on kääntänyt Jumalan armon irstaudeksi. Siinä armo ei enää olekaan armosta. Armi ei armahda heikkoa vaan lyö lyötyä kahta enemmän.

    Äänestä

Raamatun sanan edessä kannatta olla nöyrästi kuulolla ja jos mahdollista
totella mitä sana sanoo. Itse en osaa erotella, mikä Raamatussa on uskottavaa, mikä ei. Pääasian tahdon uskoa, että Jeesuksen sovintokuoleman kautta olen pelastettu ja saan uskoa joka päivä syntini anteeksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

Täällä on peräänkuulutettu PAAVALIN TIETÄ ketkä sillä kulkevat onko sen tien kulkijoita?

"Hullunkin" jo pitäisi nähdä miten Paavalin tien
kulkijoita SEN Paavalin joka lihan vallassa vielä
eli (EI OLLUT VIELÄ PÄÄSSYT TÄYTEEN MIEHUUTEEN KRISTUKSESSA)S E U R A A J I A on pilvin pimein.

MUTTA MISSÄ ON JEESUKSEN TIEN KULKIJAT?
Tien joka on YKSI AINUT PELASTUKSEEN VIEVÄ TIE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu