KEPUn energiakeskustelu-utopiat

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen totesi, että Espoo on ihanteellisesti hajaroiskittu tulevaisuuden kaupunki, johon ei tarvita joukkoliikennettä, koska kaikilla espoolaisilla on varaa ostaa sähköauto.

Liikenteen sujuvuuden kannalta on kuitenkin samantekevää, seisooko ruuhkassa poltto- tai sähkömoottorilla varustettu auto. Ehkä pääministeri ei ymmärrä, että osa espoolaisista joutuu ajamaan ruuhkassa joka aamu töihin, jotta heillä on varaa ostaa sähköauto.

Zero-Matin puheet energiakysymyksessä eivät ole muutenkaan loppuun asti ajateltuja. Jos kaikki polttomoottoreilla varustetut autot vaihdetaan sähköautoiksi, niihin pitää jostain saada sitä sähköä.

Kun liikenteen osuus maamme energiankulutuksesta on viidesosa, niin sähköautojen akkujen lataamiseen tarvitaan kuuden uuden ydinvoimalan verran tehoa. Risuja polttamalla ei moisia sähkömääriä synny.

Jos kaikki loppukin fossiilisilla polttoaineilla tuotettu energia halutaan korvata sähköllä, tarvitaan Suomeen niiden kuuden uuden lisäksi vielä viisi ydinvoimalaa. Niinpä kiukuttelu siitä, tarvitaanko maahan yksi vai kaksi ydinvoimalaa, on hiekkalaatikkotason jutustelua.

Rehellinen keskustelu pitäisikin käydä siitä, tarvitaanko tänne yksitoista vai kaksitoista ydinvoimalaa tällä vuosisadalla. Kun ongelma on maailmanlaajuinen, niin voittava strategia olisi rakentaa ydinvoimaloita nyt, eikä vasta sitten kun kaikki muutkin älyävät kiirehtiä niitä rakentamaan. Hinta tuppaa nousemaan, kun rajoitetulle kapasiteetille tulee liikaa kysyntää.

Peruuukki-Pekkarisen ajama ratkaisu ei sekään tunnu loppuun asti ajatellulta. Hän on sitä mieltä, että ilman saastuminen loppuu, jos aletaan vimmatusti polttaa klapeja, haketta ja pellettejä.

Kun minulle opetettiin koulussa, että metsät toimivat hiilidioksidinieluina, niin vähän on vaikeata ymmärtää, miten ympäristöä auttaa, jos pikavauhtia poltetaan kaikki Suomen metsät hiilidioksidiksi. Eikö siinä käy niin, että hiilidioksidia tulee enemmän ja supistuvan metsäpinta-alan kyky niellä sitä hiilidioksidia pienenee?

Eikä vesivoimankaan lisäys auta. Jotta vesivoimalla voitaisiin tuottaa vaikka vain nykyisin hiilellä tuotettu energia, uutta vesivoimaa pitäisi rakentaa neljä kertaa nykykapasiteetin verran. Ei taida löytyä Suomesta riittävästi jokia moiseen, vaikka kaikki yli metrin leveät purot padottaisiin.

Hallituksen kannattaisi harkita, josko sittenkin olisi kansalaisten etu, että täällä olisi kohtuuhintaista sähköä saatavilla?

Vastuuntuntoinen hallitus ryhtyisi pehmeiden puhumisen sijasta rakentamaan valtion omistamaa tuotantokapasiteettia, jotta tarjonnan lisäys alentaisi hintaa. Nythän Fortum pystyy pitämään hintaa ylhäällä, kunhan muistaa olla rakentamatta lisää kapasiteettia. Kun Fortumin osingoista menee kolmasosa ulkomaille, niin eipä ole kovin isänmaallista antaa sen pitää sähkön hintaa keinotekoisesti ylhäällä.


Mutta on tietenkin mahdotonta odottaa mitään järkeviä ehdotuksia tyypiltä, joka typeryydellään pysäytti lisäydinvoiman rakentamisen pitkäksi aikaa. Sähkön hinnassa me suomalaiset makselemmekin nk. Vanhas-lisää.

2

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pool set

      - hesarin laskelmien mukaan riittää yksi voimala
      - espoolla on varsin kova imu työ- ja asumiskaupunkina, johtuneeko ihanteelisesta hajaroiskimisesta

      muuten varo vähän verenpainettasi, sinun vanhas- kauna näyttää olevan niin kova, että joku suoni voi revetä

    • olisi kuitenkin

      ollut kohteliasta mainita, että lainaat miltei sanasta sanaan Kalle Isokallion tänään Iltalehdessä julkaistua tekstiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe