Siksi vanhan pakana-ajan kristityt menivät marttyyrikuolemaansa sielu kirkastettuna, täynnä taivaan riemujen odotusta, rakkautta ja kaipuuta Jumalaa kohtaan. Kun kiduttamalla tapetaan, kuolema tuo helpotuksen. HELVETISSÄ ON TOISIN. Siellä ei tuska lakkaa koskaan. Erossa Jumalasta, ikuisessa pimeydessä, Saatanan armoilla. Jos käsittäisimme, miten hirveä paikka helvetti on, olisimme Jumalalle otolliset joka hetki. Mutta ymmärryksemme on vajavainen. Teemme syntiä koko ajan. Pelastumme vain armosta jota emme mitenkään ansaitse. Jos meidät tuomittaisiin kaikkien tekojemme mukaan, emme ainaitsisi todellakaan mitään parempaa kuin helvetin julman rangaistuksen. Helvetti on sielumme peili, totuus pahuudestamme. Kuinka Kristus sääliikään meitä ollessaan valmis pyyhkimään hirveimmänkin syntimme pois sovintoverellään. Jos emme tämän Jumalan äärettömän rakkauden edessä nöyrry ja kadu, miten voimme välttää helvetin? EIKÖ SYDÄMEMME SULA ARMON VALTAVUUDEN EDESSÄ?
Kun kiduttamalla tapetaan, kuolema päättää tuskat
Rankaisija
3237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kukaan ei estä sinua.
Itse valitsen mieluimmin rauhallisemman tavan.
kysymystä kerrakseen.
...Mutta tuo nöyryys on kuule Suomalaisten taakka. mikään muu kansa ei ole niin nöyrää kuin suomalainen. Ehkä olisi jo aika luopua peräkammari tyypin roolista?
Sääli on sairautta.
Miksi emme ansaitse armoa? Miten muka olemme niin pahoja, että joutuisimme Helvettiin?
En oikeasti ymmärrä... näen ympärilläni vaan hyviä ihmisiä. Ja ne jotka eivät ole kovin hyviä, he ainakin yrittää olla, tai sitten heillä on joku vamma tai trauma, etteivät he kykene olemaan hyviä.
Kaikki pahuus on parannettavissa, jos oikeasti ymmärrämme sen luonteen. Ei siihen Herra Saatanaa tarvita. Hän on utopia.
Mitä onkaan tämä tyttö tehnyt joka näin kuoli.
http://fi.clearharmony.net/articles/200309/214.html