Harhakuvia Sonnimiehen sielunmaisemasta?

SiementäjäSisko kirjoitti:

TÄMÄ ON KOLMAS OSA KESKUSTELUSARJAAN:


KUN HÄMEESTÄ TULI PUNIKKIEN MAA


"Työttömänä

Jo vuonna 1930 Suomessakin alkanut työttömyyskausi paheni. Niinpä päästyäni 1932 keskikoulusta en enää saanutkaan mistään harjoittelijan paikkaa. Joka paikasta vähennettiin entistäkin työväkeä. Edellisenä kesänä olin saanut pientä palkkaakin, mutta nyt ei enää olisi voinut toivoakaan mitään palkkaa. Ei kelvannut mihinkään ilmaiseksikaan.

Kun ei ollut varaa jatkaa opiskeluakaan, jouduin enon elätettäväksi pariksi vuodeksi. Kyllähän Fältillä aina töitä löytyi, mutteivät ne tuottaneet mitään rahallista tulosta.

Kesällä pestiin usein Saarikiven tyttöjen kanssa pyykkiä ilkoman alasti Fältin aurinkoisella kaivolla. Olimme ruskeita kuin repoketut. Hauskaakin meillä oli. En minä osannut työttömyyttäni surra. Äitini opetti minut lypsämään lehmiäkin. Se oli kyllä työlästä. Ämpärit olisi pitänyt hankkia kyynärpäihinkin, sillä tuntui kuin maito olisi valunut enemmän kyynärpäihin päin kuin lypsyämpäriin. Lehmät oudoksuivat uutta, huonoa lypsäjää. Piti pukea äidin hame päälle ja sittenkin lehmät nuuhkivat pitkään ja varmaan huomasivat, että heitä aiottiin juksata. Lopulta kuitenkin opin lypsämäänkin.

Myöhemmin kerran leuhkin eduskunnassa taidollani ja väheksyin Paavo Väyrystä, joka ei edes osaa lypsää, vaikka oli silloin kepulaisen pääministerin sihteeri. Kepulaiset aina naureskelivat minun maataloudellisia tietojani ja taitojani.

Eno ohjaili minua työväentalolla kaikenlaisiin tehtäviin. Kunnankirjuri Yrjö Oksanen piti siellä talvella 1932-33 muun muassa hallinnollisen kirjanpidon kurssit, joille antaumuksella osallistuin. Niillä kursseilla sain ensimmäiset tietoni myöhempään ammattini.

Meillä oli suuret kansantanhuajien ja naisvoimistelijoiden porukat, jotka säännöllisesti harjoittelivat työväentalolla. Ohjasin kumpaakin joukkoa niillä taidoille, joita olin koulussa saanut. Itse pyöräilin iltaisin lisäoppia saamaan Jokioisilla Mattilaan, viidentoista kilometrin päähän. Siellä Mattilan Fanni harjoitteli kanssani TUL:n II:ta liittojuhlaohjelmaa, mikä piti esitettämän kesällä 1934 TUL:n liittojuhlissa. Koskaan en kuitenkaan päässyt niihin juhliin, sillä niitä ennen sain paikan Ilomantsiin.

Meillä oli urheilukilpailujakin, myös tytöille. Siltä ajalta minulla on ainoa juoksukilpailupalkintoni, sokerikko, kahdensadan metrin juoksusta Ypäjän maantiellä.

Vuonna 1933 lapualaiset, joita oli Saarikosken Martin johdolla myös Ypäjällä, olivat väkisten liputtaneet Ypäjän kirkonkylän työväentalon 16. toukokuuta, muka Ypäjän valtauksen 1918 kunniaksi. Kun menin työväentalolla harjoituksiin, tapasin vahtimestarin rouvan itkemässä. Hän selitti:
-   Suojeluskuntalaiset pakottivat minut antamaan Suomen lipun tankoon vedettäväksi.

Totesin:
-   Ei sen paikka tänä päivänä ole työväentalon tanko. Vedin lipun alas, käärin kainalooni ja vein kotiini.

Äitini sanoi:
-   Mitä sitä tänne toit? Saat Suojeluskuntalaiset vielä niskaasi, sinäkin.
Suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan tulleet meidän mökille, vaan vetivät oman lippunsa uudestaan työväentalon tankoon ja panivat kiväärimiehet rinkiin tangon ympärille vahtimaan, ettei tyttö enää tule vetämään lippua alas.

Seuraavan päivän Uusi Suomi kirjoitti suurin otsikoin:
-   TUNNETTU KOMMUNISTINAINEN HÄPÄISSYT SUOMEN LIPPUA YPÄJÄLLÄ.
Olin tuolloin juuri täyttänyt seitsemäntoista vuotta. Forssan yhteiskoulun eräs opettaja oli päivitellyt:
-   Kuinka on voinut yhteiskoulun seinien sisällä kasvaa sellainen tyttö!

Muilutukset ja kyyditykset olivat silloin tavanomaisia. Meilläkin pelättiin enoni puolesta, koska hän oli kaikissa kirkonkyläntyöväenyhdistyksen tehtävissä ja kuului kunnanvaltuustoon.

Lapualaisten yksi tavoite oli puhdistaa kunnanvaltuustot työväen edustajista. Suomen Lukon nimissä valtuustoille lähetettiin uhkauskirjeitä. Vasemmistolaisten valtuutettujen erovaatimusten lisäksi lähetettiin hulinoitsijoita häiritsemään valtuuston kokouksiakin. Tällainen lähetystö kävi myös kerran Ypäjän kunnanvaltuuston kokouksessa. Sosialidemokraattinen enoni oli vuosina 1924-30 Ypäjän kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Hän hikeentyi tällaisista uhkauksista niin paljon, että osti itselleen pitkän rautaisen vieteripampun.

Laillinen esivalta oli hulinoitsijoiden puolella. Vaikka kyydityksistä ja tihutöistä tehtiin viralliset ilmoitukset järjestysviranomaisille, ei syyllisiä koskaan saatu edesvastuuseen, ei edes Forssassa tapahtuneesta työmies Yrjö Holmin murhasta.

Kommunistien julkinen toiminta painui vuonna 1930 Lapuanliikkeen vaatimuksesta maan alle. Sen jälkeen lapualaisten viha kohdistui yksinomaan sosialidemokraatteihin.
Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit kuitenkin lisäsivät paikkalukuaan 66:sta 78:aan ja lapualaisuuden kannattajat hävisivät raskaasti.

Elämä sujui pelonsekaista mutta rauhallista latua eteenpäin. Äitini piti minulle eräänlaista työllisyyskurssia. Opetti tekemään kaikenlaisia huushollissa tarvittavia töitä, joista myöhemmin oli minulle arvaamaton hyöty. Muistan hyvin, minkälaista oli ensimmäinen riisipuuronikin. Lisäsin siihen kesken kaiken vielä kupillisen ryyniä, kun puuro jo oli vähän aikaa kiehunut, mutta vaikutti vetelältä. Puurosta tuli lopulta kivikovaa, ja joka toinen ryyni oli puoliraaka. Lisäksi koko puuro paloi pahasti pohjaan.

Silloin tajusin, että taloustyöt eivät olekaan helppoja, vaikka hyvää tekijää katsellessa tuntui kuin niitä nyt osaisi tehdä kuka tahansa.

Puutarhatöitä kotonani oli myös ihan kyllästymiseen saakka. Aina harventamista ja perkaamista. Vaikkeivät porkkanapenkit olleet kuin enintään kolmekymmentä metriä pitkiä, niiden harventaminen tuntui ikuisuudelta. "

Kuka on tämä yhteiskunnallinen ajattelija, joka joutui työttämäksi ja suojeluskuntavauhkojen maalaisliittolaisten jahtaamaksi vuonna 1930, mutta saattoi lypsytaidollaan Paavo Väyrysen ja muut keputukiloiset eduskunnassa häpeään?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä