Tällä palstalla ei muusta enää puhutakaan kuin Tukiaisesta. Eipä ole noin suosittua julkkista ennen ollutkaan.
Kaikki sanoo, että Tuksu ei muka kiinnosta, no palsta kertoo aivan toista.
Hyvä tuksu, olet saanut kansan näppeihisi ja muovailet sitä kuin vahaa.
Kaikki sanoo, että Tuksu ei muka kiinnosta, no palsta kertoo aivan toista.
Hyvä tuksu, olet saanut kansan näppeihisi ja muovailet sitä kuin vahaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samat kirjoittajat täällä häsää ja hän itse heittää väliin itsekehuja.
Toista oli Kuros-aikakaudella.
itselleen, näyttääkseen siltä, että olisi suosittu:)
ei enää muuta tehdätkään kuin ivataa ja haukutaan Tukiaista ja nauretaan Tukiaisen kustannuksella. Eli suosittu ei ole todellakaan oikea sana. Jos ihminen on suosittu, hänestä pidetään ja häntä kehutaan. Eipä päde Tuikiaiseen.
Kyllä Tukiainen kiinnostaa, kuten kiinnostaa kaikki normaalista poikkeava, kuten vaikka parrakas nainen tai freak show.
Jos kansa olisi Tukiaisen näpeissä muovailtavana, kansa ihalisi Johannaa ja kirjoittaisi Johannasta kehuja. Ja näinhän ei ole. Tukiainen on median, joka kansalle sirkushuvia järjestää, näpeissä ja media muovailee Tukiaista kuin vahaa.
Siinäkin tuli Kanervaa kohti tehtyä väärin potkuilla, mutta kuka sellaista myöntäisi.
Luoja armahtakoon, ettei miehet joudu kurosten ja tukiaisten kaltaisten kyn(s)imäksi.