Mitä

# Kun sapattia eli lauantaita kristittyjenkin lepopäivänä on perusteltu sillä, että se olisi asetettu jo luomisessa, Raamatun luomiskertomuksen käsittäminen kirjaimelliseksi, noin 6000 vuotta sitten tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi on koettu tärkeäksi.

Tämän vuoksi adventtikirkko on tuominnut kehitysopin ja uskoo edelleenkin kuutena päivänä tapahtuneeseen maailman luomiseen. Tosin etenkin USA:ssa kirkon sivistyneistön keskuudessa on alkanut esiintyä lipsumista evoluutioteorian suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tuleeko kirkon virallinen opetus tässä asiassa muuttumaan lähivuosikymmeninä. Yhdysvalloissa kirkon ja sen profeetan omaksuma asenne, jonka mukaan maapallon ikä olisi n. 6000 vuotta vanha, on ollut omiaan vieroittamaan akateemisesti koulutettuja jäseniä kirkon muistakin opetuksista. Osa adventtikirkon sivistyneistöstä uskoo ns. “vanha maapallo, nuori luominen -teoriaan”. Adventismissa sapatin vieton tärkein peruste on siis ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen historiallisuus. Jos Raamatun kaksi ensimmäistä lukua käsitetään muuten kuin historiallisten tapahtumien tarkkana kuvauksena, adventistin on vaikea pitää yllä oppirakennelmansa eräitä osia.

Jos 28 perustavanlaatuisen opinkohdan kuudennen “pykälän” sanallista muotoilua joku pitää epäselvänä, havainto on oikea. Tuossa eri näkemysten kompromississa lienee varauduttu siihen, että voisi vielä tulla aika, jolloin maapallon iästä puhuessaan adventistit joutuisivat tuhansien vuosien sijasta käyttämään sanoja ‘miljoonia’ tai ‘miljardeja’.#
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

julkaisi jokin aika takaperin julkilausuman, jossa kirkko ottaa selkeän yksiselitteisesti kannakseen "lyhyen ajan kreationismin". TÄYSI tyrmäys evoluutioteorialle ja miljoonille vuosille. Ei kiitos sellaista humpuukia kuin evoluutio!

Äänestä
  • Tosi kummallista, että sivistysvaltiosta löytyy vielä ainakin yksi, joka ei tiedä historiasta yhtään mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos kirjoitti:

# Kun sapattia eli lauantaita kristittyjenkin lepopäivänä on perusteltu sillä, että se olisi asetettu jo luomisessa, Raamatun luomiskertomuksen käsittäminen kirjaimelliseksi, noin 6000 vuotta sitten tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi on koettu tärkeäksi.

Tämän vuoksi adventtikirkko on tuominnut kehitysopin ja uskoo edelleenkin kuutena päivänä tapahtuneeseen maailman luomiseen. Tosin etenkin USA:ssa kirkon sivistyneistön keskuudessa on alkanut esiintyä lipsumista evoluutioteorian suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tuleeko kirkon virallinen opetus tässä asiassa muuttumaan lähivuosikymmeninä. Yhdysvalloissa kirkon ja sen profeetan omaksuma asenne, jonka mukaan maapallon ikä olisi n. 6000 vuotta vanha, on ollut omiaan vieroittamaan akateemisesti koulutettuja jäseniä kirkon muistakin opetuksista. Osa adventtikirkon sivistyneistöstä uskoo ns. “vanha maapallo, nuori luominen -teoriaan”. Adventismissa sapatin vieton tärkein peruste on siis ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen historiallisuus. Jos Raamatun kaksi ensimmäistä lukua käsitetään muuten kuin historiallisten tapahtumien tarkkana kuvauksena, adventistin on vaikea pitää yllä oppirakennelmansa eräitä osia.

Jos 28 perustavanlaatuisen opinkohdan kuudennen “pykälän” sanallista muotoilua joku pitää epäselvänä, havainto on oikea. Tuossa eri näkemysten kompromississa lienee varauduttu siihen, että voisi vielä tulla aika, jolloin maapallon iästä puhuessaan adventistit joutuisivat tuhansien vuosien sijasta käyttämään sanoja ‘miljoonia’ tai ‘miljardeja’.#

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu