Egon:lle

"Mitään siedätyshoitoa en ole koittanut mutta sinulla se on ilmeisesti tehonnut? Millä tavalla sinä olet sen siedätyksen tehnyt?

Tämä on vähän kiusallinen vaiva kun kaikki eivät oikein meinaa uskoa, että tälläinen vaiva on ihan todellinen."

Mulla meni vastaamiseen aikaa, kun käyn täällä palastalla aika harvoin.

Mutta joo, se mun omatoiminen siedätyshoito on ollut ihan sitä, että leikkaan paprikan auki, ja pakotan itseni katsomaan niitä siemeniä. Laitan aika paljon ruokaa, ja käytän paljon paprikoita, joten tämä on ollut lähes päivittäistä siedätystä kohta kymmenisen vuotta. Aiemmin piti leikata aina silleen, että leikkasin siemenkodan verran paprikasta pois, ja heitin sen "alassuin" roskikseen. Vieläkään en pysty suhtautumaan niihin siemeniin mitenkään neutraalisti, mutta ei sentään tule sellaista pyörryttävää yök-reaktiota (tai niin kuin kirjoitit - tekisi mieli heittää koko paprika seinään).

Tätä on tosiaankin lähes mahdoton selittää jollekin, joka ei vastaavaa ole kokenut. Olet ensimmäinen kohtaamani, joka ymmärtää kuinka kammottava fiilis niistä rykelmistä tulee. En mäkään muista, että mulla liittyisi kammoon mitään traumaattista tapahtumaa, mistä koko homma olisi alkanut. Ja mullakin on ollut tämä niin pitkään kuin muistan.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


"siedätyshoidosta" kirjoitti:

"Mitään siedätyshoitoa en ole koittanut mutta sinulla se on ilmeisesti tehonnut? Millä tavalla sinä olet sen siedätyksen tehnyt?

Tämä on vähän kiusallinen vaiva kun kaikki eivät oikein meinaa uskoa, että tälläinen vaiva on ihan todellinen."

Mulla meni vastaamiseen aikaa, kun käyn täällä palastalla aika harvoin.

Mutta joo, se mun omatoiminen siedätyshoito on ollut ihan sitä, että leikkaan paprikan auki, ja pakotan itseni katsomaan niitä siemeniä. Laitan aika paljon ruokaa, ja käytän paljon paprikoita, joten tämä on ollut lähes päivittäistä siedätystä kohta kymmenisen vuotta. Aiemmin piti leikata aina silleen, että leikkasin siemenkodan verran paprikasta pois, ja heitin sen "alassuin" roskikseen. Vieläkään en pysty suhtautumaan niihin siemeniin mitenkään neutraalisti, mutta ei sentään tule sellaista pyörryttävää yök-reaktiota (tai niin kuin kirjoitit - tekisi mieli heittää koko paprika seinään).

Tätä on tosiaankin lähes mahdoton selittää jollekin, joka ei vastaavaa ole kokenut. Olet ensimmäinen kohtaamani, joka ymmärtää kuinka kammottava fiilis niistä rykelmistä tulee. En mäkään muista, että mulla liittyisi kammoon mitään traumaattista tapahtumaa, mistä koko homma olisi alkanut. Ja mullakin on ollut tämä niin pitkään kuin muistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu