Tässä puuhasteluja viikonlopulta kun oli hiukan sateinen päivä. Tositarina siis.
***********************
Lauantai iltapäivänä ajelen kohti kotia moottoritietä. Keli alkaa muuttumaan hiljalleen tummemmaksi ja tuulilasiin alkaa ilmestyä pisaroita. Harmittelen mielessäni asiaa sillä olinhan pessyt auton vasta eilen. Sade alkaa yltyä yhä enemmän ja mieleeni muistuukin mukava asu tälle kelille, ja itseasiassa "uhkailuni" jota messengerin kautta toisinaan höpöttelen. Pohdin olisikohan nyt kenties sopiva aika toteuttaa suunnitelmani veden kanssa. Loppu matka meneekin nopeasti pohtiessa illan mahdollista kulkua.
Pian olinkin jo kotona ja ensitöikseni kävin wc:ssä. Ja sen jälkeen puolenlitran tuopillinen vettä nopeasti juotuna. Sitten vain tietokoneet auki ja messengerit käyntiin. Harmikseni "kinkypuolella" en nähnyt ketään online sillä minulle on suuri osa "leikkiä" spekuloida ajatuksella mitä ylle, paljonko vettä ym. "Tavisminä" puolella olikin useampi ystävä paikalla ja pian alkoikin ruutu vilkkumaan ja kysymyksiä satelemaan mitenkä sujuu. Heille on tietenkään vastaillut, että vettähän tässä kittaan ja kohta kura-asu ylle. Kävin useaan otteeseen parvekkeella tarkastamassa tilanteen ja hyvälle näytti. Vettä tuli tosi reilun puoleisesti joten sadeasuni olisi oikeutettu. Pohdin pitkään laittaisinko tummansinisen takin päälle ja ne keltaiset housut alle mutta päädyinkin ajatukseen, että ollaan nyt sitten mahdollisimman nolona. Eli valintani olikin keltainen takki ja ensimmäistä kertaaa punaiset kurarukkaset ulos. Asun pukeminen oli rukkasten osalta hiukan hankalaa sillä alla oli tavalliset hanskat joten sorminäppäryyttä ei ollut lainkaan. Ja hihat piti saada kintaiden päälle peittämään. Ensimmäinen käsi onnistui hyvin mutta toisen kanssa tuli jo hankaluuksia joka vaati useamman minuutin ähertämistä.
Ulos en lähtenyt ennenkuin olin odottanut riittävän pitkään. Aika kuitenkin tuli ja ensimetreistä lähtien alkoi hävettää. Näin itseni rappukäytävän ikkunasta heijastuksena ja näky oli kuin mikäkin pääsiäistipu! Lisäksi kamala kahina kuului joka ei helpottanut oloa. Pian pääsin kuitenkin ulos eikä ketään tullut rappukäytävässä vastaan. Mietin hetken reittivalintaa ja päätin kulkea bussipysäkkien reittiä jolloin pysäkeillä saattaisi olla kaupunkiin lähtijöitä. Monella pysäkillä olikin paljon ihmisiä ja joka kerta olo oli tukala heidät ohittaessa, tuntui kuin ihmisten katse olisi tunkenut läpi asun.
Vettä tuli edelleen reilusti ja olin tyytyväinen tähän. Noin puolentoista kilometrin jälkeen tunsin kummallisen palan kurkussani. Tiesin mistä oli kyse. Se oli se pisuhätä mutta koska olo oli kovin jännittynyt niin se ei tuntunut normaalilla tavalla. Hidastin vauhtiani josko olo vähän "normalisoituisi" ja saisin tilalle sen toivomani "tukalan olon". Kävellessä tuntui hyvälle sillä tunsin miten haalareiden lappu- ja selkämysosa hieroi minua. Kuten myös housut ovat hiukan liian kireällä jotta ne hierovat myös alapäätä.
Kahden kilometrin jälkeen aloin tuntemaan jo todellista hätää. Päätin, että vielä muutama satametriä ja sitten voisin kiiruhtaa kotiin enkä sotkisi mitään. Hetken käveltyäni olo oli tukala ja yritin kohentaa oloani hieromalla punaisilla kintailla alhaalta. Toki varmistaen ettei ketään ole näköpiirissä. Eihän se helpottanut kuin korkeintaan muutamaksi sekunniksi. Kiroilin mielessäni mitä on tullut tehtyä sillä nyt en pääse minnekään karkuun. Enkä edes pystynyt pidättämään. Lämmin pisu valui pitkin lahkeita vasempaan saappaaseen. Ja pelkoni toteutui myös edellisvuosien kokemuksesta. Se pisu hölskyy siellä saappaassa ja ääni on aika kuuluva. Näin myös tälläkertaa. Toivoin ettei ketään tulisi vastaan ja mietin vaihtoehtoja mitä sen hölskyvän saappaan kanssa voisi tehdä. Ensin meinasin heittää selälleni ja jalat ylös jotta pisu valuisi pois mutta tätä en tehnyt sillä riski jonkun paikalle saapumiseen olisi liian suuri. Muistinkin reitin varrella suojaisen puistonpenkin. Eikä matkaakaan ollut paljoa joten sinne pikaisesti.
Äkkiä se saapas pois jalasta ja kaadoin nesteet pois. Ja sitten kohtasinkin seuraavan ongelman. En meinannut kintaineni saadakaan saapasta takaisin jalkaan siten, että lahkeet olisivat saappaiden päällä. Puhumattakaan saappaiden alle tulevasta renksusta. Hetken tuhrattuani sain kuitenkin onnistumaan. Nousin ylös ja huomasin jotain. Ääni ei lähtenytkään pois kokonaan. Nerokas ajatukseni laittaa saappaiden sisään villasukka oli virhe. Villasukan idea oli estää liika isoja saappaita hölskymästä. Ja nyt tämä sukka oli imenyt vaikka mitä sisäänsä. Eikun saapas pois ja yritin puristaa sukasta enimmät pois. Ja taas se tuhraaminen saappaan kanssa. Olo oli varsin avuton, eikä sekään auttanut, että kintaat ei tahtonut pysyä hihojen sisällä vaan niistäkin näkyi turhan paljon.
Jatkoin märissä vaatteissa kohti kotia. Olo oli sanalla sanoen surkea. Sadekin lakkasi lähes tyystin. Enään ei tullut kuin tihkuttamalla, siihen hetkeen olin aivan liian ylipukeutunut. Lohdutin itseäni, että kyllähän muut tietävät sateen olleen aika rankkaakin hetki sitten. Lähestyessäni liikenne ympyrää kuulin kun takaani lähestyi auto hitaasti. Ajattelin, että mene jo. Menihän se mutta omituisen hitaasti edelleen. Autossa oli jokin pariskunta jotka tuijottelivat hymyissä suin minua. Noloa - ajattelin! Otin äkkiä hupun pois ja samalla nykäisin kintaatkin. Muita asusteita en käytännössä saanut pois joten oli vain kärsittävä.
Loppumatka meni ilman ihmisten kohtaamista. Ainoat kauhunhetket olivat hississä kun sain jo tilattua itselleni ja kuulin matkalla kun joku tilasi kerroksesta hissin. Toivon ettei se rakkine vaan pyhästyisi matkalla. Ei pysähtynyt, onneksi. Kotiin päästyäni sadevaatteet pesin kuumalla vedellä, tuulivaatteet ja muut märät pyykkikoneeseen. Itse lämpimään suihkuun.
***********************
Lauantai iltapäivänä ajelen kohti kotia moottoritietä. Keli alkaa muuttumaan hiljalleen tummemmaksi ja tuulilasiin alkaa ilmestyä pisaroita. Harmittelen mielessäni asiaa sillä olinhan pessyt auton vasta eilen. Sade alkaa yltyä yhä enemmän ja mieleeni muistuukin mukava asu tälle kelille, ja itseasiassa "uhkailuni" jota messengerin kautta toisinaan höpöttelen. Pohdin olisikohan nyt kenties sopiva aika toteuttaa suunnitelmani veden kanssa. Loppu matka meneekin nopeasti pohtiessa illan mahdollista kulkua.
Pian olinkin jo kotona ja ensitöikseni kävin wc:ssä. Ja sen jälkeen puolenlitran tuopillinen vettä nopeasti juotuna. Sitten vain tietokoneet auki ja messengerit käyntiin. Harmikseni "kinkypuolella" en nähnyt ketään online sillä minulle on suuri osa "leikkiä" spekuloida ajatuksella mitä ylle, paljonko vettä ym. "Tavisminä" puolella olikin useampi ystävä paikalla ja pian alkoikin ruutu vilkkumaan ja kysymyksiä satelemaan mitenkä sujuu. Heille on tietenkään vastaillut, että vettähän tässä kittaan ja kohta kura-asu ylle. Kävin useaan otteeseen parvekkeella tarkastamassa tilanteen ja hyvälle näytti. Vettä tuli tosi reilun puoleisesti joten sadeasuni olisi oikeutettu. Pohdin pitkään laittaisinko tummansinisen takin päälle ja ne keltaiset housut alle mutta päädyinkin ajatukseen, että ollaan nyt sitten mahdollisimman nolona. Eli valintani olikin keltainen takki ja ensimmäistä kertaaa punaiset kurarukkaset ulos. Asun pukeminen oli rukkasten osalta hiukan hankalaa sillä alla oli tavalliset hanskat joten sorminäppäryyttä ei ollut lainkaan. Ja hihat piti saada kintaiden päälle peittämään. Ensimmäinen käsi onnistui hyvin mutta toisen kanssa tuli jo hankaluuksia joka vaati useamman minuutin ähertämistä.
Ulos en lähtenyt ennenkuin olin odottanut riittävän pitkään. Aika kuitenkin tuli ja ensimetreistä lähtien alkoi hävettää. Näin itseni rappukäytävän ikkunasta heijastuksena ja näky oli kuin mikäkin pääsiäistipu! Lisäksi kamala kahina kuului joka ei helpottanut oloa. Pian pääsin kuitenkin ulos eikä ketään tullut rappukäytävässä vastaan. Mietin hetken reittivalintaa ja päätin kulkea bussipysäkkien reittiä jolloin pysäkeillä saattaisi olla kaupunkiin lähtijöitä. Monella pysäkillä olikin paljon ihmisiä ja joka kerta olo oli tukala heidät ohittaessa, tuntui kuin ihmisten katse olisi tunkenut läpi asun.
Vettä tuli edelleen reilusti ja olin tyytyväinen tähän. Noin puolentoista kilometrin jälkeen tunsin kummallisen palan kurkussani. Tiesin mistä oli kyse. Se oli se pisuhätä mutta koska olo oli kovin jännittynyt niin se ei tuntunut normaalilla tavalla. Hidastin vauhtiani josko olo vähän "normalisoituisi" ja saisin tilalle sen toivomani "tukalan olon". Kävellessä tuntui hyvälle sillä tunsin miten haalareiden lappu- ja selkämysosa hieroi minua. Kuten myös housut ovat hiukan liian kireällä jotta ne hierovat myös alapäätä.
Kahden kilometrin jälkeen aloin tuntemaan jo todellista hätää. Päätin, että vielä muutama satametriä ja sitten voisin kiiruhtaa kotiin enkä sotkisi mitään. Hetken käveltyäni olo oli tukala ja yritin kohentaa oloani hieromalla punaisilla kintailla alhaalta. Toki varmistaen ettei ketään ole näköpiirissä. Eihän se helpottanut kuin korkeintaan muutamaksi sekunniksi. Kiroilin mielessäni mitä on tullut tehtyä sillä nyt en pääse minnekään karkuun. Enkä edes pystynyt pidättämään. Lämmin pisu valui pitkin lahkeita vasempaan saappaaseen. Ja pelkoni toteutui myös edellisvuosien kokemuksesta. Se pisu hölskyy siellä saappaassa ja ääni on aika kuuluva. Näin myös tälläkertaa. Toivoin ettei ketään tulisi vastaan ja mietin vaihtoehtoja mitä sen hölskyvän saappaan kanssa voisi tehdä. Ensin meinasin heittää selälleni ja jalat ylös jotta pisu valuisi pois mutta tätä en tehnyt sillä riski jonkun paikalle saapumiseen olisi liian suuri. Muistinkin reitin varrella suojaisen puistonpenkin. Eikä matkaakaan ollut paljoa joten sinne pikaisesti.
Äkkiä se saapas pois jalasta ja kaadoin nesteet pois. Ja sitten kohtasinkin seuraavan ongelman. En meinannut kintaineni saadakaan saapasta takaisin jalkaan siten, että lahkeet olisivat saappaiden päällä. Puhumattakaan saappaiden alle tulevasta renksusta. Hetken tuhrattuani sain kuitenkin onnistumaan. Nousin ylös ja huomasin jotain. Ääni ei lähtenytkään pois kokonaan. Nerokas ajatukseni laittaa saappaiden sisään villasukka oli virhe. Villasukan idea oli estää liika isoja saappaita hölskymästä. Ja nyt tämä sukka oli imenyt vaikka mitä sisäänsä. Eikun saapas pois ja yritin puristaa sukasta enimmät pois. Ja taas se tuhraaminen saappaan kanssa. Olo oli varsin avuton, eikä sekään auttanut, että kintaat ei tahtonut pysyä hihojen sisällä vaan niistäkin näkyi turhan paljon.
Jatkoin märissä vaatteissa kohti kotia. Olo oli sanalla sanoen surkea. Sadekin lakkasi lähes tyystin. Enään ei tullut kuin tihkuttamalla, siihen hetkeen olin aivan liian ylipukeutunut. Lohdutin itseäni, että kyllähän muut tietävät sateen olleen aika rankkaakin hetki sitten. Lähestyessäni liikenne ympyrää kuulin kun takaani lähestyi auto hitaasti. Ajattelin, että mene jo. Menihän se mutta omituisen hitaasti edelleen. Autossa oli jokin pariskunta jotka tuijottelivat hymyissä suin minua. Noloa - ajattelin! Otin äkkiä hupun pois ja samalla nykäisin kintaatkin. Muita asusteita en käytännössä saanut pois joten oli vain kärsittävä.
Loppumatka meni ilman ihmisten kohtaamista. Ainoat kauhunhetket olivat hississä kun sain jo tilattua itselleni ja kuulin matkalla kun joku tilasi kerroksesta hissin. Toivon ettei se rakkine vaan pyhästyisi matkalla. Ei pysähtynyt, onneksi. Kotiin päästyäni sadevaatteet pesin kuumalla vedellä, tuulivaatteet ja muut märät pyykkikoneeseen. Itse lämpimään suihkuun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.