Miten paikantaa hevosmuurahaisten pesä?

No niin..ehdin jo naapurillekin sanoa hänen kertoessaan muurahaisongelmastaan ettei meillä onneksi sellaista ole ilmennyt. Olisipa pitänyt tietää että tulivathan ne meilläkin ilmi.

Olemme uusina asukkeina 50-luvun talossa ja nyt muutama viikko sitten kuistimme sokkelista, juuri siitä betonisten portaiden vierestä maan alta alkoi nousta muurahaishevosia. Valloittivat portaat ja katosivat myös ulko-oven pieliin ulkoverhoilun sisään. Prkles!

Mikä on paras konsti paikallistaa tuo pesä? Oletan kun nousivat maan alta että pesä voisi olla siellä kuistin alla tai sokkelin juuressa. Mutta mietityttää kyllä kovasti mitä ne sinne kuistin ulkoverhoilun seiniin yrittivät.

Olen tuhannesti kiitollinen kaikille jotka viitsisivät antaa neuvoja noiden muurahaisten pesän tuhoamiseksi.
11397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hävittämiseen ja sillä aineella hävität murkut tyystin. Murkut tarvitsevat tietyn suuruisen yhteisön lisääntyäkseen ja iskemällä työläisiin muuttuvat pesät autioiksi.

Seuraavana kesänä saattaa tulla joitakin yksilöitä, kun niillä on siivet, mutta luultavasti sun pölyttämäs "muurahaisten sertti" on vielä pieninä pitoisuuksina jäljellä ja ne karttavat niitä alueita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunkevat kuistin sokkelista... kirjoitti:

No niin..ehdin jo naapurillekin sanoa hänen kertoessaan muurahaisongelmastaan ettei meillä onneksi sellaista ole ilmennyt. Olisipa pitänyt tietää että tulivathan ne meilläkin ilmi.

Olemme uusina asukkeina 50-luvun talossa ja nyt muutama viikko sitten kuistimme sokkelista, juuri siitä betonisten portaiden vierestä maan alta alkoi nousta muurahaishevosia. Valloittivat portaat ja katosivat myös ulko-oven pieliin ulkoverhoilun sisään. Prkles!

Mikä on paras konsti paikallistaa tuo pesä? Oletan kun nousivat maan alta että pesä voisi olla siellä kuistin alla tai sokkelin juuressa. Mutta mietityttää kyllä kovasti mitä ne sinne kuistin ulkoverhoilun seiniin yrittivät.

Olen tuhannesti kiitollinen kaikille jotka viitsisivät antaa neuvoja noiden muurahaisten pesän tuhoamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu