Olen vain MAP-kirkon pyhissä kirjoituksissa tavannut opin luomattomasta älystä. Koko Raamatusta ei löydy hakuohjelmalla sanoja, äly, älyltään, älykäs. Viisas -sana eri taivutusmudoissaan ja johdannaisineen esiintyy monesti.
MAP-kirkon Pyhien kirjoitusten oppaan mukaan äly voi tarkoittaa:
1. Totuuden valo, joka antaa elämän ja valon kaikelle maailmankaikkeudessa. Se on ollut olemassa aina.
2. Sana älyt voi tarkoittaa myös Jumalan henkilapsia.
3. Äly voi tarkoittaa pyhissä kirjoituksissa myös henkiainetta, joka on ollut olemassa ennen meidän syntymistämme henkilapsiksi.
Äly liittyy älyyn, OL 88:40.
Älyä ei ole luotu eikä tehty, OL 93:29.
Kaikki äly on riippumatonta siinä piirissä, mihin Jumala on sen asettanut, OL 93:30.
Jumalan kirkkaus on äly, OL 93:36-37.
Tässä elämässä hankittu äly nousee kanssamme ylösnousemuksessa, OL 130:18-19.
Herra hallitsee kaikkia älyjä, Abr. 3:21.
Herra näytti Abrahamille älyt, jotka järjestettiin ennen kuin maailma oli, Abr. 3:22.
Jumala on älyltään kaikkia suurempi. Hän käsittää kaiken. Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme. Älyyn liittyy myös se, että voidaan sanoa Jumalan olleen aina, koska äly on aina ollutta. Tuota samaa älyä on myös meissä. Kun ja jos me kehitymme ja saavutamme täydellisyyden, niin samoin meistä voi sanoa, että olemme olleet aina.
Meidän on vaikea ymmärtää ikuista olemassaoloa. Siksi ajattelemme, että kaikella täytyy olla alku ja loppu. Eri vaiheilla on alkunsa ja loppunsa, mutta on myös alutonta ja loputonta. Sellainen on Jumala nyt, koska hänessä on toteutunut aluton ja loputon.
MAP-kirkon Pyhien kirjoitusten oppaan mukaan äly voi tarkoittaa:
1. Totuuden valo, joka antaa elämän ja valon kaikelle maailmankaikkeudessa. Se on ollut olemassa aina.
2. Sana älyt voi tarkoittaa myös Jumalan henkilapsia.
3. Äly voi tarkoittaa pyhissä kirjoituksissa myös henkiainetta, joka on ollut olemassa ennen meidän syntymistämme henkilapsiksi.
Äly liittyy älyyn, OL 88:40.
Älyä ei ole luotu eikä tehty, OL 93:29.
Kaikki äly on riippumatonta siinä piirissä, mihin Jumala on sen asettanut, OL 93:30.
Jumalan kirkkaus on äly, OL 93:36-37.
Tässä elämässä hankittu äly nousee kanssamme ylösnousemuksessa, OL 130:18-19.
Herra hallitsee kaikkia älyjä, Abr. 3:21.
Herra näytti Abrahamille älyt, jotka järjestettiin ennen kuin maailma oli, Abr. 3:22.
Jumala on älyltään kaikkia suurempi. Hän käsittää kaiken. Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme. Älyyn liittyy myös se, että voidaan sanoa Jumalan olleen aina, koska äly on aina ollutta. Tuota samaa älyä on myös meissä. Kun ja jos me kehitymme ja saavutamme täydellisyyden, niin samoin meistä voi sanoa, että olemme olleet aina.
Meidän on vaikea ymmärtää ikuista olemassaoloa. Siksi ajattelemme, että kaikella täytyy olla alku ja loppu. Eri vaiheilla on alkunsa ja loppunsa, mutta on myös alutonta ja loputonta. Sellainen on Jumala nyt, koska hänessä on toteutunut aluton ja loputon.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Välillä selität, että Jumala on ollut kuin ihminen ja kehittynyt Jumalaksi, koska mikään ei voi syntyä tyhjästä. Nyt sanot Jumalaa aluttomaksi ja loputtomaksi.
Vai tarkoititkohan sillä kehittymisellä Jumalan luulihaklönttiruumiin kehitystä vähän kuin evoluution tapaan?
Kun tarkastelemme asioita ikuisuuden näkökulmasta niin, kun jotain aina ollutta (kuten siemen) saavuttaa täydellisyyden, niin voi sanoa sen olleen aina olemassa (siemenessä on kasvi kätkettynä).
Oletko sinä se, joka suhtautuu pyhiin asioihin halveksivasti? Mormonin kirja on täynnä historiaa sellaisista ihmisistä. Hyvin ei tule käymään, jollet muuta suhtautumistasi tyystin. Tämä on rakkaudellinen varoitus, sillä välitän myös sinusta, siitä, miten veljeni käy.
Et oikeinvastannut kysymykseen vaan esitit uuden väitteen vailla perusteluja. Eihän välttämättä edes aikaa ole aina ollut olemassa.
ihmettelin sitä, että onko Tapani muuttanut käsityksensä Jumalan syntymisestä tyhjästä.
ei merkitse olemattomuutta.
Otsikkosi oli: "Olemassaolo on ikuista". Kyllä ikuisuus viittaa aikaan.
koskaan väittänyt Jumalan syntyneen tyhjästä vaan olleen ikuisesti, et vain ymmärrä asiaa. Jos on niin vaikeaa ehkä sinun olaisi aika hieman lepuutta aivoja tuolta osin.
Sivusta seurannut!
Ikuisuus viittaa aikaan jolla ei ole alkua eikä loppua!
Sivusta seuraaja!
Mutta kun on hyvin mahdollista, että ajalla on alku ja loppu.
Tapani on selittänyt että mikään ei synny tyhjästä, vaan Jumala on jostain KEHITTYNYT. Nyt hän sanoi Jumalan olevan ikuinen. Aiemmin hän on siis antanut ymmärtää, että Jumala ei ole ollut ikuisesti Jumala, vaan on kehittynyt ihmisen kaltaisesta oliosta.
Tapani1:n versio.
Onko Jumala ollut aina? Onko hän kehityksen tulos? Jumala on ollut ihminen.
Tällaiset kysymykset ja "oppi" sekä niihin saatu epätarkka vastaus lähetyssaarnaajilta sai Sisar87:n jättämään erokirjeen. Hän ajattelee, että hänelle on valehdeltu js että hänen Jumalansa on ollut aina ja on muuttumaton eikä siis ole koskaan kehittynyt mistään eikä ainakaan ihmisestä. - Tämä lienee yleisempikin ajattelutapa, jota kyllä kirjaimellisesti otettuna voi perustella Raamatulla.
Ajattelutaoa on minun logiikkani ja totuuden tuntoni vastainen. Edellä olen perustellut, että tietyllä tavalla ymmärtäen niin voi silti ajatella. Äly on ikuista ja luomatonta. Kun se saavuttaa täydellisyyden jossakin olennossa, niin myös tuon olennon voi sanoa olleen aina olemassa. Hänessä on toteutunut mahdollisuus, joka on aina ollut, joten hänkin on ollut aina, sillä tuo äly täyttää hänet kokonaan ja on piirre, jonka vallitsee hänessä ja jota hän vapaan tahtonsa perusteella toteuttaa rakkaudesta muita älyjä kohtaan.
En todellakaan luule, että tyhjästä voi syntyä mitään - ja kaikkein vähiten täydellistä olentoa!
Jumala ei ole ollut ihminen, vaan KUIN ihminen. Tätä eroa olen koettanut korostaa. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi eikä päinvastoin!
mitä Jumalan ylosnousemus meinaa?
miksi esität tuon kysymyksen?
Siinähän se juju onkin, että Tapani esittää täysin perustelematta ja todistamatta aina yhtä versiota ehdottomana totuutena.
Eli Jumala on alun perin ollut älytön, mutta pikkuhiljaa Hänelle on Hänen kehittyessään amebojen ja ihmisten kaltaisista olennoista kehittynyt äly.
OK. Mutta antakaamme Sisar87:n uskoa toisella tavalla; että Jumala on ikuinen ja on ollut älykäs ikuisesti. Sinäkin myönnät, että moiseen harhakäsitykseen voisi Raamatun perusteella päätyä...
olet joskus kertonut, että Jumala on ylösnoussut.
Näin en ole koskaan sanonut, mutta kuitenkin esität tällaista:
"Eli Jumala on alun perin ollut älytön, mutta pikkuhiljaa Hänelle on Hänen kehittyessään amebojen ja ihmisten kaltaisista olennoista kehittynyt äly."
Jumalassa kuten meissä kaikissa on ollut äly syntymästämme asti. Sen on jotain, joka pyrkii esiin ja toteuttamaan itsensä. Filosofisessa antpologiassaan puhui professori Erik Ahlman ihmisen varsinaiesta minuudesta. Minusta on oikein senoa sitä meissä olevaksi luomattomaksi älyksi, jonka Isä on ottanut henkilapsekseen luodakseen siitä kaltaisensa olennon.
Pakkohan minun on yrittää suomentaa kun ilmaiset itseäsi niin epäselvästi.
Mikä siinä Jumalassa siis on kehittynyt, jos Hän ei ole älytön ollut? Se fyysinen luulihaklönttiruumisko? Vai tarkoitatko, että ensin Jumalalla on ollut vähäinen äly, jota hän on pikkuhiljaa haalinut lisää?
"Suomentamisesta" ei ollut kysymys viestissäsi, vaan sanomani väärentämisestä.
Älyn määrä voi tosiaan kasvaa sitä mukaa, kun opimme sitä käyttämään. Siinä tarvitaan viisautta, joka on eri asia kuin äly. Kommenttissasi ei viisautta näkynyt eikä liioin hyvää tahtoa ymmärtää oikein.
jumala. Älyä löytyy jo vähän, mutt ehkä tilanne siitä paranee. Toivottavasti et jää kuitenkaan vähä-älyiseksi jumalaksi, vaan kehityt ihan oikeasti. Ainakin jonkun verran.
Kun et vastaa suoraan kysymykseen suoralla vastauksella, on pakko arvailla että mitä tarkoitat.
Kysyin Jumalan kehittymisestä. Jos joku kehittyy, sehän tarkoittaa, että alun perin se on ollut vähemmän täydellinen kuin myöhemmin.
Kumpi Jumalalla on ollut alunperin vähemmän täydellinen kuin nyt; älyn lahjat vaiko luulihaklönttiruumis. Jotenkin vastauksistasi ymmärsin, että tarkoitit älyn lahjoja.
Henkilöhyökkäyksellä et voi väistää kysymystäni.
En halua miksikään vähä-älyiseksi mormonijumalaksi enkä Jumalaksi ylipäätään.
"Koko Raamatusta ei löydy hakuohjelmalla sanoja, äly, älyltään, älykäs. Viisas -sana eri taivutusmudoissaan ja johdannaisineen esiintyy monesti."
1. Sam. 25:33
Siunattu olkoon sinun älysi ja ole siunattu sinä itsekin, kun varjelit minua tekemästä tänään veritekoa etkä antanut minun kostaa omin käsin.
Job 17:4
Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä - - et anna heille aihetta voitonjuhliin.
Sananl. 8:12
"Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini.
Sananl. 20:1
Viinissä on rehentely, oluessa rettelö, päihtyneenä hoippuva on älyä vailla.
Saarn. 9:11
Vielä tämän minä havaitsin auringon alla: Juoksu ei ole nopeiden vallassa eikä sota sankareiden, ei leipä viisaiden, ei rikkaus kyvykkäiden eikä menestys älykkäiden. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.
Jes. 5:21
Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita! [Sananl. 3:7; Room. 12:16]
Jes. 19:13
Niin, Soanin hoviherrat ovat älyä vailla, ja Memfiksen ylimykset elävät harhojen vallassa. He johtavat maansa harhaan, nuo Egyptin heimojen kulmakivet.
Jes. 44:19
Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: -- Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa?
Dan. 1:4
kauniita poikia, joissa ei ollut mitään vammaa ja jotka olivat viisaita, älykkäitä ja oppivaisia, niin että he pystyisivät palvelemaan kuninkaan hovissa, ja käski opettaa heille kaldealaisten* kieltä ja kirjallisuutta. [Babylonian asukkaita sanottiin myös kaldealaisiksi.]
Dan. 5:11
Sinun valtakunnassasi on mies, jossa asuu pyhien jumalien henki. Sinun isäsi aikana hänellä havaittiin olevan ymmärrystä, älyä ja viisautta yhtä paljon kuin jumalilla. Isäsi, kuningas Nebukadnessar, korotti hänet enteidenselittäjien, loitsupappien, kaldealaisten viisaiden ja manaajien päämieheksi; niin teki isäsi, kuningas. [Dan. 1:17, 2:48, 4:5]
Dan. 5:14
Minä olen kuullut, että sinussa asuu jumalien henki ja että sinulla on havaittu olevan ymmärrystä, älyä ja harvinaista viisautta.
Dan. 8:25
Viekkaan älynsä vuoksi hän menestyy petollisissa toimissaan ja kasvaa sydämeltään ylpeäksi ja tuhoaa monia rauhankin aikana. Myös ruhtinaiden ruhtinasta vastaan hän nousee, mutta käden koskematta hänet murskataan. [2. Makk. 9:5,6]
1. Kor. 1:20
Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? [Jes. 19:12]
Onpa hyvä että tunnet Raamatun. Opiskelisitko ja tutkisitko nyt myös muut pyhät kirjoitukset? Jos opit ne yhtä tarkasti, tulet todella tietäväksi. Siihen vielä mukaan oikeat teot ja Pyhän Hengen johdatus, niin valmista tulee. Olisit esimerkki.
ei kristinusko tunne muita Pyhiä Kirjoja, kuin Raamatun.
Jos tarkoitat Ellen Whiten kirjaa "Suuri taistelu", niin se ei kristinuskon Pyhä Kirja, kuten ei ole muutkaan 1800-luvun ameriikkalaiset uskontoaiheiset kyhäelmät.
mutta en löytänyt niillä sanoilla, jotka mainitsin. Onkin hyvä, että sana esiintyy. Älyn oikea käyttö varjelee meidät joutumasta huonoille teille. sillä se tukee myöhempiä ilmoituksia kuten tämä:
1. Sam. 25:33
Siunattu olkoon sinun älysi...
Ei kannata uskoa älyttömiin ilmoituksiin kuten että nai niin monta kuin lystäät ja ok, annetaan mustillekin pappeus.
* "Herra hallitsee kaikkia älyjä."
* "Herra näytti Aabrahamille älyt, jotka järjestettiin, ennenkuin maailma oli".
Arvaan, että tuo jälkimmäinen on OIKEA KÄÄNNÖS raamatunkohdasta 1. Moos. 15:5 !
etkö tunne mormonismia tuon paremmin vaikka esiinnyt useinkin kaikkitietävänä täällä....
Paha moka tode...lakin
Mistä olet saanut käsityksen, että olisin omasta mielestäni kaiken tietävä?
Kirjoitat mm.:"Olen vain MAP-kirkon pyhissä kirjoituksissa tavannut opin luomattomasta älystä..."
Mormonioppi kehittyvistä älyistä ja opit niiden kosmologiasta juontuu muista lähteistä kuin raamattu.
Smith on varmasti lainannut Thomas Dickiä ja Emmanuel Swedenborgia kehitellessään oppejaan.
Kuten kirjoitat älyn ja älyjen tarkoittava eri asioita eri mormonien pyhissä kirjojen kohdissa.
Kokonaisuudessa OL 93:36 selittää minusta aika hyvin mormonismiä.
Mormoniopissa ihmisen tarkoituksena opetetaan olevan ikuisen edistymisen aina jumalaksi asti.
Mormoniopin mukaan älyä saavutetaan ahkeroimisella ja kuuliaisuudella.
Kukaan ei voi pelastua ilman kehittymistä.
Mormonijumalan opetetaan kehittyneen ihmisestä älyltään korkeimmaksi.
Mormonikirkko velvoittaa jäseniään käyvän temppelissä tekemässä samoja toimituksia kuolleiden puolesta uudestaan ja uudestaan.
Monet mormonit ajattelvat oppivansa joka kerralla jotain uutta salattua tietoa.
Samoin tavallisissa sunnuntain kokouksissa samat asiat toistuvat viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Vaikuttaa helposti siltä tämä älyllinen kehitys onkin älyllistä taantumista - regressiota.
Mormonismissä pidetään hengellisenä ja hyvänä ihmisenä, johtajia tottelevaa, mormonikirkolle rahaa lahjoittavaa, lahkotyötä tekevää ja tolkuttomia lahkototuuksia toistelevaa jäsentä.
Jumalan kirkkaus on äly eli toisin sanoen valkeus ja totuus. OL 93:36
Tässä hieman lainauksia mormonimin älyistä:
"He had recently been reading Thomas Dick’s Philospohy of a Future State.[Brookfiled. Mass. 2nd ed. 1830] a long-winded dissertation on astronomy and metaphysics. Dick’s elucidation of the thesis that matter is eternal and indestructible Joseph had found convincing, and had logically concluded that God must have made the heavens and the earth out of materials He had on hand."
...Joseph created Abraham an eminent astronomer who penetrates all the mysteries of the universe. Abraham relates that there is one star, Kolob, lying near the throne of God, which is greater than all the rest. One revolution of Kolob takes a thousand years, and from this revolution God Himself reckons time. Kolob and countless lesser stars are peopled by spirits that are eternal as matter itself. These spirits are not cast in the same mold, but differ among themselves in quality of intelligence as the stars differ in magnitude.
These concepts...came directly from Dick, who had speculated that the stars were peopled by "various orders of intelligences", and that these intelligences were "progressive beings" in various stages of evolution towards perfection." (referred pages are in Dick p. 101, 230, 241, 249)
Fawn Brodie, "No Man Knows My History" s. 171
http://www.angelfire.com/ms/seanie/mormon/plato_cosmology.html
Eighteenth-century visionary Emanuel Swedenborg ...declared that "there are earths inhabited by men, not only in this solar system, but also out of it in the starry heaven, to an immense number.... Where there is an earth, there are men; for man is the end for which every earth was created, and nothing was made by the Great Creator without an end."
An article in Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Vol.14, No.1, p.61-2, pointed out the similarities of dividing heaven into thee levels:
"Swedenborg observed that there was no social intercourse between the three heavens, and that furthermore each was divided into societies according to the angels' interior affections. ...The garments of angels correspond to their intelligences, as their dwellings correspond to their rank; thus it seems that the heaven of one spirit is never identical with that of another.
"The Saints, too, conceive of a spirit world divided into three parts. The majority of the earth's inhabitants,'according to Mormon doctrine, are destined for the lowest realm of glory known as the telestial kingdom....
"Good people who truly prefer perpetual celibacy are escorted to the side of heaven because for Swedenborg the center belongs to married partners. ... But whether Swedenborg believed that the physical aspects of earthly marriages are incorporated in celestial ones is unclear. He described the latter in Heaven and Hell as 'conjunctions of minds' while a decade later in Conjugial Love he wrote that he overheard an angel tell curious newcomers that although heavenly unions were similar to those on earth even to 'the ultimate delights,' they were 'much more blessed because angelic perception and sensation is much more exquisite than human.' "
D. Michael Quinn, in his book Early Mormonism and the Magic World View, p.174, pointed out that "...the only pre-1830 advocate of three heavens was apparently Swedish mystic Emanuel Swedenborg." George D. Smith, in Faithful History, p.ix, observed: "...similarities have been found between Joseph Smith's revelation of the three degrees of afterlife glory and the contemporary writings of Thomas Dick and Emanuel Swedenborg."
The concept of pre-earth life was pointed out in an article in Dialogue, Vol. 29, No. 2, p.29: "There is a parallel in Swedenborg to pre-existent matching of spirits, the doctrine Joseph taught Mary Elizabeth Lightner when he proposed to her 'Two souls which grew up together before life are bound to find each other again on earth.' "
An article in Dialogue, Vol. 23, No. 2, p.104, observed that "...ideas about the spirit world had been given an elaborate boost in the eighteenth century by the writings of Emanuel Swedenborg. Even more interesting is the fact that 'Mother Ann's Work' began among the Shakers in 1837. Through spiritualist phenomena, Shakers were informed that bands of Indian spirits as well as spirits of people from all over the world who had died long ago were being converted to Shakerism." For more on Swedenborg see http://craigwmiller.tripod.com]
http://www.utlm.org/onlineresources/letters_to_the_editor/2001/2001august_part1.htm
Olis vain lisää sinun kaltaisiasi kirjoittajia!
Kiitos lämpimistä sanoistasi. Mukavaa kuulla, että joku lukee kirjoituksiani.
Voi hyvin!