Miten

pitää hakijan olla että hän voi hakea
kirkkoherraksi Helsinkiin? Mitataanko sosiaalisia taitoja mitenkään?
17894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Siis tulevan kirkkoherran tulee olla teologian maisteri tai vastaava muu koulutus (esim. ulkomailla suoritettu) ja niin suuressa srk:ssa kuin Helsinki katsotaan kyllä varmasti suureksi eduksi aiempi työkokemus kirkkoherran tehtävien hoidosta.

Mutta lisäksi hakijalla täytyy olla siviilirohkeutta ja uhrimieltä astua tuolle "mestauslavalle". Kun papit ovat teilattu täällä jo ennen kuin ovat edes ehtineet hakea. Ei kateeksi käy. Voimia kaikille potentiaalisille hakijoille!

  • Helsingin seurakunta epäviralliseen hakusaartoon siksi ajaksi, kunnes saadaan uusi valtuusto ja neuvosto. Se olisi hyvä opetus "avoin seurakunta"- valtuustoryhmälle, jota toivottavasti ei enää koskaan valita valtuustoon ja neuvostoon rettelöimään.

    Siis hyvät papit: älkää hakeko Helsingin seurakunnan kirkkoherran virkaa. maltti on valttia tässä tapuksessa. Sopikaa keskenänne, ettei kukaan hae tänne.

    Äänestä

  • asettaa kirjoitti:

    Helsingin seurakunta epäviralliseen hakusaartoon siksi ajaksi, kunnes saadaan uusi valtuusto ja neuvosto. Se olisi hyvä opetus "avoin seurakunta"- valtuustoryhmälle, jota toivottavasti ei enää koskaan valita valtuustoon ja neuvostoon rettelöimään.

    tapaus kirkkomme historiassa. Pystyvätkö kaikki yksituumaisuuteen? Totta puhuen ei kyse varmaankaa ole yhteys-liikkeestä, vaan ortodoksisesta hajaannuksesta yleensä.

    Äänestä

  • asettaa kirjoitti:

    Helsingin seurakunta epäviralliseen hakusaartoon siksi ajaksi, kunnes saadaan uusi valtuusto ja neuvosto. Se olisi hyvä opetus "avoin seurakunta"- valtuustoryhmälle, jota toivottavasti ei enää koskaan valita valtuustoon ja neuvostoon rettelöimään.

    Siis hyvät papit: älkää hakeko Helsingin seurakunnan kirkkoherran virkaa. maltti on valttia tässä tapuksessa. Sopikaa keskenänne, ettei kukaan hae tänne.

    olen seurannut tätä keskustelupalstaa ja kiinnittänyt huomioni siihen, että kaikkein kaunaisimmat, tuomitsevimmat ja suorastaan vihaa tihkuvat kannanotot ovat järjestään niillä, jotka ilmeisesti eivät kuulu parjaamaansa "avoin seurakunta " ryhmittymään. Vastaavanlaisia kannanottoja en juurikaan ole tavannut ns. avointen kannanotoista. heikäläisillä on asiallisempi ja asiakeskeisempi keskustelukulttuuri kuin heidän tuomitsijoillaan.
    Mistähän muuten johtuu kyseisen ryhmän kaksissa peräkkäisissä vaaleissa saama voitto?
    Yleensä on niin,että parjaus kääntyy sen harrastajia vastaan.

    Äänestä

  • Ihmettelen vain kirjoitti:

    eivät kirjoita tälle palstalle.

    Äänestä

  • avoimet kirjoitti:

    eivät kirjoita tälle palstalle.

    Ainakin jotkut ovat ja ihan oikeilla nimilläänkin jopa. Ja eivät ole alentuneet sellaiseen parjaamiseen ja vihan kylvöön kuin vastapuolelle lukeutuvat ovat.

    Äänestä

  • ihmettelen yhä kirjoitti:

    Ainakin jotkut ovat ja ihan oikeilla nimilläänkin jopa. Ja eivät ole alentuneet sellaiseen parjaamiseen ja vihan kylvöön kuin vastapuolelle lukeutuvat ovat.

    Mitäs itse kirjoittelet tänne? Sinun kirjoituksesi ovat juuri sitä parjaamista ja vihan kylvöä.

    Totesin vain realistisesti seurakuntamme tilanteen. On väärin, että valtuusto ja neuvosto rettelöivät ja väärinkäyttävät valtaansa. Sellaisen on loputtava.

    Olen myös huolestunut papiston työsuhdeturvasta nyt, kun kirkon virat muutettiin toimiksi. Minkälaisen kuvan seurakuntamme tapahtumat antavat kirkostamme ulkopuolisille?

    Äänestä

  • menehän itseesi kirjoitti:

    Olen ollut valtuuston kokouksissa, enkä ole siellä havainnut sellaista, jota voisi rettelöinniksi kutsua. Oletko sitä mieltä, että valtuuston rooli on olla kumileimasin, joka noudattaa kirkkoherran näkemyksiä kaikessa?
    Näkemyseroja on ollut ja pitääkin olla. Niiden sovittelu tapahtukoon asiakeskeisesti eikä henkilökohtaisuuksiin mennen.
    kirkollishallitus on seurakunnastamme saanut käsiteltäväkseen enimmäkseen muiden kuin avointen tekemiä oikaisuvaatimuksia, jotka suurimmaksi osaksi on siellä hylätty . Ehkä sekin kertoo jotain ns rettelöinnistä?

    Äänestä

  • menehän itseesi kirjoitti:

    Mitäs itse kirjoittelet tänne? Sinun kirjoituksesi ovat juuri sitä parjaamista ja vihan kylvöä.

    Totesin vain realistisesti seurakuntamme tilanteen. On väärin, että valtuusto ja neuvosto rettelöivät ja väärinkäyttävät valtaansa. Sellaisen on loputtava.

    Olen myös huolestunut papiston työsuhdeturvasta nyt, kun kirkon virat muutettiin toimiksi. Minkälaisen kuvan seurakuntamme tapahtumat antavat kirkostamme ulkopuolisille?

    Olen seurannut keskustelua ennen valtuuston vaaleja, kirkkoherrakysymyksen eri vaiheista ja muutakin enkä todellakaan yhtään sanaa voi pois ottaa aiemmin lausumastani.
    Äskeiseen viestiin voi vain sanoa
    sananlaskun mukaan : se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • kirkkoherrakysymyksen kirjoitti:

    ehkä olisi vain jatkettava sijaisen pestiä vaikean ajan yli. Ei liene viisasta panna hakuun tointa seurakunnassa, jossa on noin tulehtunut tilanne.
    Oli suraava kirkkoherra kuka hyvänsä vaikeata tulee olemaan.

    Äänestä

  • päätelmiä tilanteesta kirjoitti:

    kuka hyvänsä, niin se kalikka älähtää johka koira kalahtaa! Silleen!

    Äänestä

  • päätelmiä tilanteesta kirjoitti:

    ehkä olisi vain jatkettava sijaisen pestiä vaikean ajan yli. Ei liene viisasta panna hakuun tointa seurakunnassa, jossa on noin tulehtunut tilanne.
    Oli suraava kirkkoherra kuka hyvänsä vaikeata tulee olemaan.

    Voi kun onnistuisikin riitaisten luottamushenkilöiden erottaminen, niin eiköhän sitten susirajan eteläpuolelle saisi uudelle kirkkoherralle työrauhan!
    Kirkkolaki siis uusiksi!

    Äänestä

  • asettaa kirjoitti:

    Helsingin seurakunta epäviralliseen hakusaartoon siksi ajaksi, kunnes saadaan uusi valtuusto ja neuvosto. Se olisi hyvä opetus "avoin seurakunta"- valtuustoryhmälle, jota toivottavasti ei enää koskaan valita valtuustoon ja neuvostoon rettelöimään.

    Siis hyvät papit: älkää hakeko Helsingin seurakunnan kirkkoherran virkaa. maltti on valttia tässä tapuksessa. Sopikaa keskenänne, ettei kukaan hae tänne.

    On se kumma, että nykyisen valtuuston ja neuvoston tiliin pistetään kaikki ne ongelmat, joita seurakunnassa on jouduttu kohtaamaan vuosien saatossa. Montako eri kokoonpanoa on nähty? Uskokoon, ken tahtoo, että syynä olisivat vain muutamat luottamushenkilöt!!!

    Äänestä

  • avoimet kirjoitti:

    eivät kirjoita tälle palstalle.

    tänne avoimetkin uskaltavat kirjoittaa!

    Äänestä

  • kirkkoherrakysymyksen kirjoitti:

    Olen seurannut keskustelua ennen valtuuston vaaleja, kirkkoherrakysymyksen eri vaiheista ja muutakin enkä todellakaan yhtään sanaa voi pois ottaa aiemmin lausumastani.
    Äskeiseen viestiin voi vain sanoa
    sananlaskun mukaan : se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    ...Eli viestisi sisältö näyttää olevan: jos vastaa parjauksiin vaikka kuinka asiallisesti on mukamas myöntänyt, että parjaus on totta...miten olisi nyt logiikan perusopintojen laita... :) ihan parjailematta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

korkeastikoulutettu kirjoitti:

pitää hakijan olla että hän voi hakea
kirkkoherraksi Helsinkiin? Mitataanko sosiaalisia taitoja mitenkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu