Eilisessä tv-keskustelussa vihreiden Kasvi toi hyvin esille sen, miten suuri osa kotimaisten elintarvikkeiden hinnoissa on tukea. Taisi olla esimerkin eli ruisleivän hinnassa 4 prosenttia. Tämän verran siis kotimainen kuluttaja saa edullisemmin ruisleipää kuin mikä hinta olisi ilman tukia. Kuluttajanäkökulmasta tuen merkitys on siis lähes yhtä tyhjän kanssa. Tällainen vie kyllä aika selvästi pohjan siltä väitteeltä, että maataloustuet hyödyttävät nimenomaan kuluttajaa, kun ruuan hinta pysyy matalana. Esimerkki kertoi selvää kieltä siitä, että maataloustuet hyödyttävät ennen muuta väliportaita. Elintarviketeollisuus ja kauppa vetävät välistä niin paljon kuin sielu sietää ja maksavat sitten sen osinkoina omistajilleen. Veronmaksajien maataloustukirahat lihottavat kaikkein eniten väliportaita, ei tuottajia. Jos maataloustukea ei maksettaisi, arvelisin jalostajan ostavan edelleen raaka-aineen kotimaisilta tuottajilta. sen 4 prosenttia korkeampaa hintaan, mutta kaupan kilpailun kiristyessä väliportaat joutuisivat tinkimään marginaaleistaan. Tästä hyötyisivät eniten tavalliset veronmaksajat, siis me syöjät.
Kasvi ei saanut kovin asenteellisen toimittajan vuoksi juurikaan puheenvuoroja, mutta kun sai, puhui sitäkin enemmän painavaa asiaa maataloustukien mielettömyydestä. Kiintoisa yksityiskohta oli suomalaisen juuston hinta USAssa. Kasvi oli nähnyt kaupan hyllyllä edullista suomalaista juustoa, jota kehuttiin laadultaan erinomaiseksi. Kauppias oli kirjallisesti selittänyt sitä, ettei muita alhaisemp hinta johdu huonosta laadusta, vaan siitä, että suomalainen veronmaksaja on maksanut osan juuston hinnasta. Lopussa oli meille hieno viesti: Kiitos Suomi.
Meillä siis väliportaat pitävät huolen siitä, että ruuan hinta pysyy kotimaiselle kuluttajalle niin korkeana kuin mahdollista eli vetää mieluusti tuet omaan taskuunsa. Samaan aikaan ylituotantoa viedään veronmaksajiemme tukemana ulkomaille kilpailukykyisillä hinnoilla. Tämä ylituotannon vieminen on onneksi vähentynyt maataloustukien hurjista vuosista 60- ja 70-luvuilla, jolloin ulkomaille annettin melkein ilmaiseksi tuettuja maataloustuotteitamme, kun tuotanto ylitti omavaraisuusuuden sadoilla prosenteilla.
Maatalouden jatkuvuutta on perusteltu kriisiaikojen tarpeilla. Ok, hyväksytään tämä perustelu, mutta emme me sitä varten tarvitse 100 % omavaraisuutta maidossa, lihassa ja viljassa. Saati sitten nyt vallitsevaa ylituotantoa. Kriisiaikojen varalle riittää aivan hyvin valmius nostaa tuotanto tarpeen mukaan lähelle täyttä omavaraisuusastetta. Se ei edellytä jatkuvaa omavaraisuutta. Sitäpaitsi kriisiaikoina loppuu aina ensin löpö koneista ennen kuin ruoka. Sen vuoksi onkin järjestöntä suosia suurtilatuotantoa. Pientiloilla, jotka eivät toimi pelkästään konekannan varassa, on paremmat edellytykset huolehtia tuotannosta. Kriisiaikoina tarvitaan hevosta ja muita kauramoottorivehkeitä, ei traktoria.
Maidon osalta omavaraisuus ei ole välttämätöntä edes kriisiaikoina. Maito on tarpeellista lapsille, aikuiset pärjäävät vedelläkin. Viljoista ruis ja kaura lienevät tarpeellisimmat kriisiaikoina. Mutta on silloinkin pakko saada sitä vehnästä, kun kerran kahvikin tuontituottena loppuu. Ja onko pakko saada ohraa, kun siitä kuitenkin keitellään kaljaa ja kiljua. Emme myöskään tarvitse omavaraisuutta erikseen sian lihalle, naudan lihalle ja broilerin lihalle. Riittää aivan hyvin, että lihaa on yhteensä riittämiin kriisiaikojen pöytiin. Ei siihen kolmin- nelinkertaisia omavaraisuuksia tarvita. Kanoissa omavaraisuus kannattanee pitää lähellä sataa, koska munat elintarvikkeina ovat juuri pienen kokonsa ja suuren ravintosisältönsä takia parasta mahdollista kriisiruokaa.
Ja lopuksi valmiuslainsäädäntö pitää hioa sellaiseksi, ettei sotien ja sen jälkeisen ajan mustan pörssin kaupasta löydy tavaraa, kun muuten huudetaan niukkuutta.
Kasvi ei saanut kovin asenteellisen toimittajan vuoksi juurikaan puheenvuoroja, mutta kun sai, puhui sitäkin enemmän painavaa asiaa maataloustukien mielettömyydestä. Kiintoisa yksityiskohta oli suomalaisen juuston hinta USAssa. Kasvi oli nähnyt kaupan hyllyllä edullista suomalaista juustoa, jota kehuttiin laadultaan erinomaiseksi. Kauppias oli kirjallisesti selittänyt sitä, ettei muita alhaisemp hinta johdu huonosta laadusta, vaan siitä, että suomalainen veronmaksaja on maksanut osan juuston hinnasta. Lopussa oli meille hieno viesti: Kiitos Suomi.
Meillä siis väliportaat pitävät huolen siitä, että ruuan hinta pysyy kotimaiselle kuluttajalle niin korkeana kuin mahdollista eli vetää mieluusti tuet omaan taskuunsa. Samaan aikaan ylituotantoa viedään veronmaksajiemme tukemana ulkomaille kilpailukykyisillä hinnoilla. Tämä ylituotannon vieminen on onneksi vähentynyt maataloustukien hurjista vuosista 60- ja 70-luvuilla, jolloin ulkomaille annettin melkein ilmaiseksi tuettuja maataloustuotteitamme, kun tuotanto ylitti omavaraisuusuuden sadoilla prosenteilla.
Maatalouden jatkuvuutta on perusteltu kriisiaikojen tarpeilla. Ok, hyväksytään tämä perustelu, mutta emme me sitä varten tarvitse 100 % omavaraisuutta maidossa, lihassa ja viljassa. Saati sitten nyt vallitsevaa ylituotantoa. Kriisiaikojen varalle riittää aivan hyvin valmius nostaa tuotanto tarpeen mukaan lähelle täyttä omavaraisuusastetta. Se ei edellytä jatkuvaa omavaraisuutta. Sitäpaitsi kriisiaikoina loppuu aina ensin löpö koneista ennen kuin ruoka. Sen vuoksi onkin järjestöntä suosia suurtilatuotantoa. Pientiloilla, jotka eivät toimi pelkästään konekannan varassa, on paremmat edellytykset huolehtia tuotannosta. Kriisiaikoina tarvitaan hevosta ja muita kauramoottorivehkeitä, ei traktoria.
Maidon osalta omavaraisuus ei ole välttämätöntä edes kriisiaikoina. Maito on tarpeellista lapsille, aikuiset pärjäävät vedelläkin. Viljoista ruis ja kaura lienevät tarpeellisimmat kriisiaikoina. Mutta on silloinkin pakko saada sitä vehnästä, kun kerran kahvikin tuontituottena loppuu. Ja onko pakko saada ohraa, kun siitä kuitenkin keitellään kaljaa ja kiljua. Emme myöskään tarvitse omavaraisuutta erikseen sian lihalle, naudan lihalle ja broilerin lihalle. Riittää aivan hyvin, että lihaa on yhteensä riittämiin kriisiaikojen pöytiin. Ei siihen kolmin- nelinkertaisia omavaraisuuksia tarvita. Kanoissa omavaraisuus kannattanee pitää lähellä sataa, koska munat elintarvikkeina ovat juuri pienen kokonsa ja suuren ravintosisältönsä takia parasta mahdollista kriisiruokaa.
Ja lopuksi valmiuslainsäädäntö pitää hioa sellaiseksi, ettei sotien ja sen jälkeisen ajan mustan pörssin kaupasta löydy tavaraa, kun muuten huudetaan niukkuutta.
Vastaukset 45
Vanhimmat
voisi lopettaa, koska se ei ole Jussilta pois,
vaan rikkailta.
Ohraan kannattaa satsata, eihän kalja saa loppua.
on kaikissa muissakin tuissa.
Esim hammaslääkärien tuloista osa kerätään veroina kansalaisilta, kun KELA maksaa palan potilaan kuluista.
Kas kun "vapaassa kilpailussa" kukin firma (= hammaslääkäriyrittäjä) hinnoittelee palvelunsa itse. Hinnat siis koko ajan nousevat...
Valitettavasti
Kommentoin Mielipidepankin kirjoitusta:
"Taisi olla esimerkin eli ruisleivän hinnassa 4 prosenttia. Tämän verran siis kotimainen kuluttaja saa edullisemmin ruisleipää kuin mikä hinta olisi ilman tukia. Kuluttajanäkökulmasta tuen merkitys on siis lähes yhtä tyhjän kanssa. Tällainen vie kyllä aika selvästi pohjan siltä väitteeltä, että maataloustuet hyödyttävät nimenomaan kuluttajaa, kun ruuan hinta pysyy matalana. Esimerkki kertoi selvää kieltä siitä, että maataloustuet hyödyttävät ennen muuta väliportaita."
Tuossa oli tekstiä, joka on irtautunut tosiasioista lahjakkaasti. 1)Epäilen, että maataloustukien osuus ruisleivässä on kyllä enemmän kuin 4%. 2)Ei ihminen elä yksinomaan ruisleivästä, kuten M päättelyssään olettaa. Kyllä ruokaan kuuluu muutakin. Ruisleivän prosentilla ei pidä selittää koko ruokataloutta. Ja sekin 4% lienee väärä. 3) Itse asetan karkean arvion, että ruoan hinta nousisi n. 100 % ilman maatalouden tukemista. Se on arvaus, mutta suuruusluokka on varmasti parempi kuin tuo Mielipidepankin esittämä 4%. Jos maataloustuista aiotaan luopua, ei Suomi voi olla ensimmäisenä ja yksipuolisesti niin tehdä, vaan ennemminkin viimeisenä, kun mm. EU on niin tehnyt. Suomi on niin pieni. Yhteisössä elettäessä voimme vain seurata suurempien esimerkkiä.
Olet kovasti aina valmis väittämään, että kirjoittamani on irtaantunut tosiasioista. Kuitenkin minulla on aina esittää lukuja kirjoitusteni tueksi, toisin kuin sinulla yleensä. Tämä 4 % esiteltiin eilisessä Päivärinta-ohjelmassa eikä vihreiden kansanedustajan kertomien lukujen oikeellisuutta siinä asetettu kyseenalaiseksi. Leivän hinnanmuodostus oli esitelty oikein reikälaipämallina ko. ohjelmassa. Mukana oli sentään pari maatalousyrittäjää, yksi MM-ministeriön johtajista ja EU-tarkastaja.
En ole missään esittänyt, että ihminen eläisi yksin ruisleivästä. Se oli ohjelmassa esitetty esimerkki eikä yksikään läsnäolojoista väittänyt, että ruisleivän hinnanmuodostus poikkeaisi olennaisesti muiden maataloustuotteiden hinnanmuodostuksesta. Voidaan siis ennen kuin muuta todistetaan ehkä päätellä, että ruisleipäesimerkki on varsin yleispätevä.
En tiedä, voiko Suomi yksipuolisesti vähentää tai luopua maataloutensa tukemisesta, koska se on poliittinen edunvalvontakysymys. Mitään tosiasiallista estettä luopumiselle ei ole. Pääsisimme vain paremmin hyödyntämään muiden EU-maiden osaksi maksamia elintarvikkeita. Tietynlaista loisimistahan se olisi, mutta taloudellisesti kannattavaa. Sen lisäksi voisimme ponnekkaasti ajaa sellaista EU-politiikkaa, jossa toivomme koko EU:n seuraavan esimerkkiämme luopumalla maataloustuista ja suojatulleista.
Vihreiden kansanedustaja Kasvi kertoi ohjelmassa myös mielenkiintoista tietoa Maailmanpankin tekemistä laskelmista. Maailmanpankki on räknännyt, että jos koko kehittynyt maailma WTO-prosessissa luopuisi maataloustuista ja suojatulleista, kehitysmaille tuleva hyöty vastaisi peräti 7 vuoden kehitysapua. Siis kaikkien maailman maiden kehitysmaille antamaa tukea. Jos tällä tavoin huolehdittaisiin, että kehitysmaat voivat rauhassa kehittää maatalouttaan, se poistaisi vähitellen kehitysaputarpeen kokonaan niiden kehitysmaiden osalta, joissa maatlouden harjoittamiselle on otolliset luonnonolot. Kehitysmaita pitäisi prosessissa tietysti aluksi suojata suurten kehittyneiden maatalousmaiden riistoyrityksiltä.
Tämän päiväisessä Hesarissa MM-ministeriön tohtorintutkinnon suorittanut virkamies puolustaa omavaraismaatalouttamme, mutta tulee samalla sanoneeksi, ettei meidän pitäisi langeta vapaan kilapilun houkutuksiin, vaikka elintarvikkeiden hinnat silloin varmaankin halpenisivat. Siis MM-ministeriössäkin on realistinen käsitys siitä, että vapaa kilpailu johtaisi myös meillä maataloustuotteiden hintojen alenemiseen. Ministeriön virkamies puolusti kirjoituksessa kotimaisen maatalouden harjoittamista lähinnä kriisiaikojen varalta. Lukija Y ei vaan ota uskoakseen, vaikka maataloutta sinänsä puolustavatkin tahot kertoilevat totuuksia vapaan kilpailun todellisuudesta siellä täällä. Maatalouskeskustelu tulisikin poliittisella tasolla viedä kohti realismia. Tähän asti siitä on puhuttu mielikuvilla ja mutu-tuntumalla, koska sellainen hyödyttää tukipolitiikkaa puolustavia. Jos kansalle annettaisiin enemmän informaatiota asian muistakin puolista, kansakunta ei välttämättä enää olisikaan niin yhtenä miehenä puolustamassa maataloustukia. Kansainvälistyminen on tässä asiassa eduksi, koska maailmalla esiintyy paljon hyvinkin maatalousprotektionismia kritisoivia mielipiteitä. 50-80-lukujen MTK-Suomessa elettiin vielä lähes pelkästään yhden virallisen totuuden pauloissa ja osa väestä uskoo siihen edelleen täysin kritiikittä.
Ohjelmassa esitettiin myös kysymys, että miten se ruuan ostaminen ulkomailta maksettaisiin ?
Jos ostaisimme kaiken muunkin ulkomailta mikä vaan halvemmaksi tulisi taitaisi pelkät Nokian tuomat tulot olla siinä pieniä. Ulkomainen sähköhän on myös halpaa. Miksi siis emme osta sitäkin ulkomailta ? Turpeen käyttökin on niin vaivaloista. Ostettaisiin lämmityskäyttöönkin vaan öljyt ulkomailta. Entäs sitten työvoima ?
Maailmantalouden globalisoituessa, kansainvälinen työnjako eriytyy. Vapaassa markkinataloudessa se erityy kannattavuuden mukaan. Meillä Suomessa on kehittynyt metsäteollisuus, jossa on kuitenkin paljon vielä kehitysvaraa erityisesti sahatavapuolen hyödyntämisessä. Nythän me olemme tässä paljolti bulkkituotteen tuottajia, mikä ei ole kannattavuuden kannalta hyvä asia. Suomalaista raaka-ainetta on viety esim. Tanskaan, jossa ne on muokattu huonekaluiksi. Osaamista tällä sektorilla voidaan kovasti parantaa. Myös puurakentaminen on ollut lapsen kengissä meillä, vaikka Keski-Euroopassa puusta on tehty kerrostalojakin. Myös metalliteollisuutemme on osin kannattavaa ja sillä puolella pitää vain seurata kehitystrendejä ja löytää uudet virtaukset ennen kilpailijoita. Kolmas vientisektorialue on 90-luvulla noussut teknologiateollisuus. Tämä sektori on vasta aloittelukuopissa ja vetämässä henkeä alkubuumin jälkeen. Hyvä että me suomalaiset ehdimme jo ensimmäiseen junaan mukaan, sillä uusia aaltoja tulee kyllä. Tämän puolen koulutukseen tulee satsata edelleen. Uusia aluevalloituksia voi tehdä biotekniikan alalta ja muiltakin korkeaa teknistä osaamista edellyttäviltä sektoreilta. Suomi on metsää lukuunottamatta raaka-aineköyhä maa, joten meidän tulee panostaa koulutukseen ja sitä kautta osaamiseen enemmän kuin muut. Tässähän me olemme pärjänneetkin hyvin.
Parhaimmat kapasiteetit on uhrattava näille aloille. Heikompilahjaiset ja toisella tavalla lahjakkaat sekä vanhempi "väärin" koulutettu väki päätyvät palvelusektoreille, joita luonnollisesti tarvitaan, mutta jotka eivät sinänsä tuo maalle uutta lisäarvoa. Palvelusektori on taloudellisessa mielessä tuontirahan tasausta varten. Maatalouspuolella elää varmasti lahjakkaita yksilöitä, joiden kapasiteettilahjakkuus valuu taloudellisesti hukkaan kannattamattomalla alalla.
Tällä tavoin talous pyörii. Mitä kannattavampaa se on, sitä enemmän voimme tuoda myös tuotteita ulkomailta. Koko sodan jälkeinen taloushistoriamme on esimerkki tästä. Ja sen myötä meillä on elintaso noussut. Jos olisimme jääneet 30-luvun taloudellisiin rakenteisiin, maamme taloutta verrattaisiin lähinnä Valko-Venäjään. Viro ja Balttian maatkin olisivat edellä. Suuri kiitos lankeaa sotakorvauksille, joiden myötä raskasta teollisuuttamme kehitettiin voimakkaasti mm. maatalouden ja kutomoteollisuuden kustannuksella. Sen jälkeen olemmekin itse älynneet kehittää osaamista pääosin oikeaan suuntaan.
Tossa sulle sivu, jossa ruisleipäkäppyrä näkyy: http://www.mtk.fi/sivu.asp?path=2918;2953;2959;3387
Katos vaan, tuliko vahinko. Kenes sivu tämä nyt olikaan. Maataloustukien vastustajienko?
Sen verran vielä korjausta, että tuo 4 % on viljelijän osuus hinnan muodostuksessa. Tämähän merkitsee sitä, että Maataloustuen osuus on vielä tuota 4 % vähemmän. Eli ei lähennyttykään sitä Lukija Y:n 100 %, vaan mentiin vielä alaspäin. Osaa ne MTK.ssakin sentään laskea.
Katsotaan, mitä Lukija Y tarkkalleen sanoi:
"1)Epäilen, että maataloustukien osuus ruisleivässä on kyllä enemmän kuin 4%."
Siis: Epäilen...
"2)Ei ihminen elä yksinomaan ruisleivästä, kuten M päättelyssään olettaa. Kyllä ruokaan kuuluu muutakin. Ruisleivän prosentilla ei pidä selittää koko ruokataloutta. Ja sekin 4% lienee väärä."
Siis: ... lienee ...
"3) Itse asetan karkean arvion, että ruoan hinta nousisi n. 100 % ilman maatalouden tukemista. Se on arvaus, mutta suuruusluokka on varmasti parempi kuin tuo Mielipidepankin esittämä 4%."
Siis ... karkean arvion ... arvaus ...
Toistaiseksi kaikki hyvin! Lukija Y on esittänyt olettamuksia, luuloja ja arvauksia.
Mutta tuo johtopäätös: "... suuruusluokka on varmasti parempi kuin tuo Mielipidepankin esittämä 4%."
Kuvastaa hyvin sitä syvää vakaumusta ja matalaa tietotasoa, millä noita tukiaisia perustellaan.
ruisleivän raaka-aineen tuottajan osuus on 4 % leivän hinnasta.
Appiukkoni, joka oli tavallinen kolmivuorotyömies, omasi erilaisen näkemyksen asioihin kuin Mielipidepankki.
Appeni kysyi minulta 1980-luvun lopulla; Sanos, kuinka paljon ruisleivän hinta laskee kaupassa, jos mylly saa raaka-aineen ilmaiseksi.
Laskin: Leipä painaa noin 1/3 kg.
Taikinaan jauhojen joukkoon ei oikeastaan lisätä suolan (1,7 g) lisäksi kuin vesi. Jauhojen kosteus on 12-14 %, joten vettä pitää olla jonkun verran lisäämässä leivän painoa.
Rukiin tuottajahinta oli tuolloin 1,80 markkaa.
Vastasin: - 50 penniä.
Appiukkoni sanoi: Ei laske, se nousee markan.
Todellakin.tuottajan osuus ruisleivän hinnasta on olematon.
Kun tuottajahinnat jäsenyyden seurauksena romahtivat, lienee tuottajan 4 %:n osuus ruisleivän hinnasta.
Tässä yhteydessä on kyllä muistettava EU:n maataloustukijärjestelmien muutos ACA-järjestelmästä CAP-järjestelmään.
Ilman CAP-tukia ei maatalous kannata. Niinpä tuen osuuskin lienee 4 % ruisleivän hinnasta. Tässä Mielipidepankin 4 % saattaa olla oikea luku, mutta se ei kerro kaikkea.
4 % + 4 % = 8 %.
Tämä 8 prosenttia leivän hinnasta lienee aika lähellä tuottajan saamaa osuutta - siis ennen jäsenyyttä.
Kuluttajan maksamista veroista pitää muistaa myös että, että leivän hinnasta 17 % on valtion kuluttajalta keräämää veroa - ALVia.
Mielipidepanki on siis turha höristä elintarvikkeiden hintoihin liittyvistä maataloustuista.
Olen lukija Y:n kanssa samaa mieltä siitä, että Mielipidepankin pitkässä tekstissä ovat tosiasiat todella lahjakkaasti irtautuneet todellisuudesta.
Mielipidepankilla on melkoinen maatalousvastainen trauma, sillä tässä Keskustan keskustelussa on paljon Mielipidepankin maataloustukivastaisia kirjoituksia.
Annan Mielipidepankille tehtävän, kerropa minulle ja muille lukijoille:
Mikä oli alkutuotevähennysjärjestelmä, josta Suomi EU-jäsenyyden vuoksi joutui luopumaan?
Terveisin
Virkamies,
suomalaista ruokaa suosiva kuluttaja
Olet ymmärtänyt pahasti väärin kirjoitusteni tarkoituksen. Ei minulla ole mitään maatalosuvastaista traumaa. Asia on ihan päinvastoin. Minusta maatalous on ensiarvoisen tärkeä elinkeinoala. Ihminen tarvitsee kaikkein välttämättömimmin ravintoa ja sitä maatalous ihmisille tuottaa. Ei tässä ole siis mitään traumaa. Olen mielestäni hyvin looginen tässäkin suhteessa.
Näkökulmani asiaan on ollut puhtaasti taloudellinen. En siis aseta laisinkaan kyseenalaiseksi maataloustuotantoa. Trauma on siinä, että maataloudenkin pitää taloudellisesti perspektiivistä olla kannattavaa toimintaa silloin, kun elämme vapaan markkinatalouden piirissä. Asia on toinen sosialistisissa talousjärjestelmissä, minkä puitteissa hyväksyn täysin tällaisen suunnitelmatalouden, koska se on siitä taloudellisesta ajattelusta lähtöisin olevana loogista ja samansuuntaista. Koko ajatteluni pähkinänkuoressa on se, että tuotetaan me täällä Suomessa markkintalouden vallitessa sellaisia tuotteita, joiden tuottaminen on täällä kannattavaa. Siltä osin kuin maatalous on täällä ilman tukiaisia ja suojatulleja kannattavaa, puollan täysin rinnoin sen maataloussuunnan harjoittamista. Minulla on epäilys, että tällaisia erikoisosaamisen alueita voisi hyvinkin olla. Mutta sellainen maataloustuotanto, joka ei meillä ole kannattavaa, kun otetaan huomioon tuontikustannukset eli lähinnä kuljetukset, ei ole taloudellisesti järkevää. Meidän siis kannattaa mieluummin ostaa silloin tuotteet sieltä, mistä ne edullisimmin saa.
Kriisiaikojen varalta voimme harjoittaa suunnitelmamaataloutta, mutta sehän voisi olla täysin valtiojohtoista toimintaa niin, että jokavuotiset narinat maataloustuista jäisivät pois ja palkkaasiat neuvoteltaisiin tupopöydissä. Ruuan puhtaus on toinen mihin vedotaan. Jos puhtaalle kotimaiselle ruualle on kysyntää, sille löytyy silloin ostajia, tarjoajia ja hinta kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Maaseudun elävöittämisen kannalta satojen hehtaarien yksinäisyys ei ole oikeansuuntaista politiikkaa. Maataloustuotanto ohjautuisi ilman tukia pienvilejlyvaltaiseksi harrastustoiminnaksi ja sivuelinkeinoksi. Sellainen lisäisi väkimääriä maaseudulla, ei tehomaatalous. Tuotannosta irroitettu tukipolitiikka on edes askel oikeaan suuntaan. Jokainen halukas voisi ilmoittautua maanviljeliksi ja pyrkisi minimoimaan tuotannon. Tuen pitäisi olla mieluummin ympäristösidonnaista, johon sisältyisi siis ennemmin maisemanhoitovelvoitteita kuin tuotantovelvoitteita. Tässä olisi yksi keino työlistää ikääntyviä ja kouluttamattomia työttömiä. Pelloilla ei tarvitsisi hikoilla, kun päämääränä on saada mahdollisimman vähäinen sato, mutta pitää osaamista yllä ja hoitaa maisemaa.
WTO-neuvotteluja vetäneen Harbinsonin (?) ehdotukset tukien laskemisesta ja suojatullien madaltamisesta ovat olleet todella tervetulleita ja vapaaseen markkinatalouteen sopivia. Esityksen ykkösasia oli täysin käsittämättömän vientituen poistovaatimus. Mutta meillä MTK vastustaa myös vientitukien poistamista. Miksi ihmeessä, kun aina puhutaan omavaraisuuden riittämisestä?
Historiaan jääneet alkutuotevähennykset eivät ole kovin kiinostavia asioita, kun maataloutta pitäsi kokonaistalouden näkökulmasta uudistaa paljon radikaalimmin.
Meniköhän se nyt perille: Siis maataloutta en vastusta, ainoastaan kannattamatonta ja veronmaksajien rahoilla harjoitettavaa maatalouspolitiikkaa.
Suunnitelmatalous on jo käytännössä osoittanut oman mahdottomuutensa ja käyttökelvottomana romuttanut itsensä.
Esimerkki edemenneeltä itäiseltä maalta: sosiaalisesti ymmärrettävistä syistä leivän hintaa kompensoitiin yhteiskunnan varoilla (=kansalaisilta esim veroina kerätyillä). Hinnan noustessa (=inflaatio) kompensaatiota lisättiin niin paljon, että leipä oli jopa halvempaa kuin siihen käytetty vilja. Seurauksena oli, että eläintenkasvattajat eivät enää sytöttäneet viljaa karjalle, vaan leipää. Olihan se heille edullisempaa!
se EU:n maatalouspolitiikka tuppaa olemaan.
tulee edelleen esille pitkästä turhasta kirjoituksesta "Trauma".
Trauma todellakin pitää olla, kun jaksaa kirjoittella maataloutukivastaisia pitkiä kirjoituksia ja selityksiä, joissa ei ole tosiasioista mitään tietoa.
Mielipidepankilla ei ole faktatietoja EU-maataloustuen ja Suomen maataloustuen taustasta.
Yllä oleva kirjoitukseni ruisleipäasia, 4 4 prosenttia, kertaantui eilen uusintana näkemässäni Päivärinta-uusinnassa. Ensimmäistä en nähnyt.
MMM:n ylijohtaja Ilkka Ruska kertoi, että Suomessa käytetään väärää ilmaisua - maataloustuki.
Parempi sana olisi maataloustuottajan saama KORVAUS EU:n takia alennetusta tuottajahinnasta.
Sinun mielestäsi se on merkki jostain traumasta, jos on eri mieltä kanssasi maataloustukien tarpeellisuudesta. Samanlaista traumasta kärsivät varmaankin myös Maailmanpankin virkamiehet ja WTO-prosesissa esityksiä tehneet, kun jaksavat aina vaan toistaa ehdotuksiaan ja hämmästelyjään tukien mielekkyydestä. Myönnän, että edellinen kirjoitukseni oli traumasta oli noin yleensä turha. Selväjärkinen kyllä ymmärtää asian muutenkin. Mutta sinä syytit minua maatalousvastaisuudesta, mikä on ihan eri asia kuin maataloustukivastaisuus.
Kritiikki on tietysti aina helppo tyrmätä leimaamalla sen esittäjä tietämättömäksi ja väittää, ettei kritiikin esittäjällä ole tosiasioista mitään tietoa. Näitä tosiasioita ei tietenkään välitetä itse tuoda esille, koska oma usko niihin on vankkumaton. Mikä on se olennainen faktatieto, joka minulta on puuttunut EU:n maataloustuista tai niiden taustoista. En minäkään syytä sinua traumaattiseksi, kun jaksat kerta toisensa jälkeen ottaa esille yhden ja saman asian eli olettamasi EU-huijauksen. Minusta keskustelu on sitä, että esittää asiat asioina eikä ala halpahintaisesti syytellä toista traumaattiseksi. Tietysti jos keinot keskusteluun käyvät vähiksi, osa huonommalla moraalilla varustetuista käy keskustelijan henkilöarvosteluun.
Ruskan mielestä maataloustuki ei ehkä ole oikea sana. Korvaus EU:n alennetusta tuottajahinnasta on ehkä oikea ilmaisu kuvaamaan sitä vääristynyttä vapaan kilpailun vastaista henkeä, mikä maatslouspuolella vallitsee. Normaalistihan hinnat muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Ei minkään muun alan yrittäjä ala puhumaan mistään korvauksista, jos hänen asettamansa tavoitehinnat eivät toteustu. Jos näin hassusti käy, yrittäjä puhuu silloin konkurssista ja toimeentulotuen saamisen mahdollisuudesta. Korvaus-sanaahan käytetään silloin, kun jollekin on aiheutettu jokin vahinko ja tällä on oikeus sen takia korvaukseen. Ihan kuin me veronmaksajat olisimme koko ajan aiheuttamassa maatalousyrittäjille jotain vaihinkoa, kun emme suostu maksamaan heidän pyytämiään hintoja ja meidän pitäisi sen takia maksaa heille korvausta. Kyllä on täyttä hulluutta. Pidetään vaan tuki tukena. Kainolosauvoistahan tässä on kyse ja tuki on silloin hyvä sana kuvaamaan niitä.
Se miksi maatloustuista kirjoitan, johtuu siitä, että asian taloudellinen merkitys on valtava. Se on siis Euroopan mitassa erinomaisen tärkeä asia. Ennen muuta koko Euroopan tulisi innolla ottaa vastaan WTO-prosessin ehdotukset vapaan kilpailun sallimisesta, mikä olisi taloudellinen riemuvoitto niin kehitysmaille kuin EU-maillekin.
eli "tuen" tarpeesta:
Säädetäänpä laki, jonka mukaan
1. elintarvikekauppiaan on myytävä tuotteet tukkuhinnoilla, jotta kuluttaja saa ostaa ruokaa halvalla.
Korvaukseksi tulonmenetyksestä kauppiaalle suodaan mahdollisuus, että EU VOI vakavissa vaikeuksissa maksaa hinnanalennuksesta syntyviä tulonmenetyksiä.
2. työnantaja saa oikeuden maksaa työntekijälle vain puolet palkasta, jotta yrityksen tuotteiden kilpailukyky maailmanmarkkinoilla paranee.
Korvaukseksi tulonmenetyksestä työtekijälle suodaan mahdollisuus, että EU VOI vakavissa vaikeuksissa maksaa palkanalennuksesta syntyviä tulonmenetyksiä.
Suomen maataloustuottaja on nyt vastaavassa tilanteessa.
Vanhojen EY-maiden tuottajat olivat samassa tilanteessa, kun EY siirtyi maatalouden ACA-tuista CAP-tukiin tuottajahintojen romahduttamisessa.
Paitsi, että vanhojen EY-maiden tuottajille sovittiin 1.1.1993 alkaen maksettavaksi paremmat tuet kuin vuonna 1995 jäseniksi tulleille maille.
EU:n tarkoituksena on päästä ylituotannosta eroon tunkemalla kyseenalaisin menetelmin tuotetut tuotteet meille.
Kyseessä ei ole vain Suomen maatalouden, vaan koko elintarvikeketjun kohtalo.
Kyseessä on parin sadan tuhannen suomalaisen työpaikasta.
Ei meidän tarvitse elintarvikekaupalle mitään lakeja säätää. Kaikenlainen sääntely sotii juuri vapaa markkinataloutta vastaan. Ainoa laki, joka siinä vallitsee on kysynnän ja tarjonnan laki. Meillä on esimerkkejä elintarvikekaupoista, jotka eivät kilpailussa ole menestyneet. Kuten Elanto, kuten Valintatalo, kuten EKA, kuten pienet kyläkaupat. Niiden vaihtoehto on lopettaa toimintaansa, supistaa sitä, asettua konkurssi- tai selvitystilaan taikka saneerausmenettelyn kohteeksi taikka fuusioitua. Ei kuluttaja myöskään tarvitse lakeja säätämällä halvempaa ruokaa kuin poikkeusoloina. Jos ei ole varaa ostaa hanhen maksaa, tyydytään silakoihin. Monille opiskelijoille on ollut aikoinaan tuttua maksalaatikko-tonnikala-näkkileipä-linja, josta sitten työelämään päästessä on voitu joustaa vähän muihin elintarvikkeisiin. Kysynnän ja tarjonnan laki tässäkin pätee. Ei Suomessa kukaan nälkään kuole. Ei siitä ole pelkoa.
Työantaja maksaa myös palkkaa sen mukaan kuin hänellä on varaa. Ei siihen mitään palkanalennuskäskyjä tarvita. Eivät työntekijät palkan hiinasta tinki. He tinkivät palkansaajien määrästä. Kilometritehtaalle silloin väkeä pannaan, jos ei palkkaa ole varaa maksaa. Ja sitä varten meillä on työttömyysturvajärjestelmä ja toimeentulotukijärjestelmä. Nämä voidaan minusta säilyttää, että jokaiselle ihmiselle taataan jonkinlainen toimeentulominimi. Myös maatalousyrittäjälle suon tällaisen mahdollisuuden mielihyvin, jos työt loppuvat kannattamattomina. Kyse ei ole silloin mistään menetystä työtulosta, vaan hengissä pysymisen tukemisesta, sosiaaliavustuksesta. Eli ei maatalousyrittäjä ole ollenkaan missään vastaavassa tilanteessa. Sitten kun hän tyytyy samanlaiseen "korvaukseen" kuin muukin työtön, hän on samassa asemassa. Huomaa, etten vaadi edes samaa asemaa kuin konkurssin tehneelle muulle yrittäjälle.
Vapaassa markkinataloudessa tuottajahintoja ei romahduteta millään mahtikäskyllä. Se määräytyy aina kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sellainen mahtikäsky kyllä heiluttelee hintoja. Sekä ylös että alas. Ryhtykää tukemaan Harbinsonin WTO-prosessissa tekemiä ehdotuksia, niin puheet romahduttamisista voi heittää romukoppaan.
Tuottajan osuus hinnasta on ollut jo pitkän aikaa tiedossa. Yleensä murto-osia. Kuinka paljon elintarviketyöläisten pitäisi tinkiä palkoistaan ? Epäilen syntyiskö sopu jos puhuttaisiiin palkanalennuksista väliportaassa ?
Elintarviketuotantoa on lisäksi paljon helpompaa poistaa kuin lisätä. Esim. lihantuotannossa ei voida menetellä kuten muussa tavaratuotannossa, jossa tavarat voidaan vaikkapa varastoida, jos kysyntää ei ole tarpeeksi. Muistettava on myös eläinten oikeudet ?
Maataloudessa toimitaan paljon tuoreusperiaatteella eli, kun sato on saatu se on myös myytävä mahdollisimman nopeasti. Pitääkö viljelijän kantaa tästä yksin koko vastuu, että kuluttaja saa aina tuoretta ruokaa ?
Elintarviketyöntekijöiden sen paremmin kuin kaupan alan työntekijöidenkään ei tarvitse tinkiä palkoissa. Se mistä voi tiinkiä, ovat osingot ja varojen siirrot ulkomaille. Tehdyn tutkimuksen mukaan on nimittäin havaittu, että samaan aikaan, kun työn tuottavuus on lisääntynyt 70 %, palkat ovat liukuneet ylöspäin 15 %. Loppusosa lisäarvosta on mennyt fifty-fifty-periaatteella osinkoihin ja siirtoihin ulkomaille.
Eikä elintarviketeollisuuden kustannusten karsiminen ja tehokkuuden lisääminen lähde enää palkkapolitiikasta. Automatisaation edetessä henkilökunnan määrää vähennetään. Tämä tapahtuu ihan riippumatta siitä, kuinka paljon meillä maksetaan maataloustukia. Elintarvikkeiden vähittäiskaupan puolella on liuttu yhä enemmän itsepalveluperiaatteelle suosimalla suurvalintamyymälöitä. Seuraava askel henkilökunnan vähentämiseen voi olla internet-kaupan läpilyönti ja kauppaosotosten asiakastoiminen maksaminen. Elintarviketeollisuudessa tuotantolinjoja on automatisoitu sitä mukaa kuin automaatio on kehittynyt. Automatisaatiota on käsittelystä pakkaustoimintoihin asti. Näin palkkojen suhteellinen merkitys on koko ajan vähentynyt. Ja täysin riippumatta maatalosutuen tasosta.
Loppusosa edellisen kirjoittajan tekstistä jäi vähän hämäräksi minulle, joten ehkä on parempi, etten vastaa, ellei kirjoitusta täsmennetä. En esim. ymmärrä sitä, missä tilanteessa viljelijän pitäisi kantaa vastuu siitä, että aamuuro tai leipä on tuoretta.
Mitenkä työn tuottavuus nousee 70 % ? Onko siis töitä tehty aiemmin 70 % aliteholla ?
Onko tuossa huomioitu vaikkapa raaka-aineiden hinnan halpeneminen ? Tuskin nyt Suomen elintarviketeollisuus vielä kokonaan ruotsalaisten käsisää sentään on. Kummallista kyllä, että siellä maatalous kannattaa paljon paremmin.
Mielipidepankki oli ymmärtänyt väärin!
Hän kertoi tuossa aikaisemmin, että maataloustuen osuus leivän hinnasta on 4%. Viitatessaan kyseiseen leipä-ympyrädiagrammiin hän ei huomaa virhettä: Siellä kuvataan leivän hintaa ympyrädiagrammilla, josta näkyy paljonko leivän hinnasta menee eri sektoreille, myllylle, leipureille, kaupalle jne... Siis täysin eri asiasta on kysymys. Ei sinnepäinkään sama asia. Kuinka M voi sekoittaa näin täysin kaksi eri asiaa. Eihän jyvien hinta voi tietysti ollakaan sama kuin leivän lopullinen myyntihinta kaupassa. Siinä välissä on tapahtunut paljon. Raaka-aineesta on tehty tuote. Hämmästyttävä väärinymmärrys!
Tutkimus koskee muistaakseni lähes kaikkia toimialoja. Se on tehty pörssiyhtiöiden julkisista tilinpäätöstiedoista. Tutkimuksen tekiä on kht-tilintarkastaja, joka tekee työkseen tilinpäätöksiä ja tilintarkastuksia. Nimeä en muista enkä tutkimuksen nimeä. Varsin tuore tutkimus kuitenki on kyseessä, koska sitä esiteltiin kesällä eräässä radio-ohjelmassa.
Tottakai töitä on tehty kykyisyyden näkökulmasta aliteholla. Kyse on osin työmenetelmien ja työvälieniden kehityksestä sekä ennen muuta työn rationalisoimisesta vastaamaan kysyntähuippuja. Viime mainittu tarkoittaa sitä, että työntekijät palkataan vain siksi ajaksi, jolloin töitä on paljon. Kaupan alalla on paljolti siirrytty osa-aikaisuuteen ja pätkätöihin. Ruuhka-aikoina työvoimaa on paljon, mutta vakinaisia kokopäivätyöntekijöitä entistä vähemmän, kun ennen muinoin oli melkein pelkästään vakinaisia kokopäivätyöntekijöitä.
Esittämäni luvut eivät välttämättä päde tasan tarkkaan elintarviketeollisuuteen ja kauppaan. Ne voivat olla joko pienemmät tai suuremmat. Eri toimialat eivät kuitenkaan kovin olennaisesti eronneet muistini mukaan toisistaan. Joka tapauksessa tilinpäätösvertailut osoittivat erittäin selvästi, että osinkojen ja ulkomaille tehtyjen varainsiirtojen määrä ja osuus oli koko ajan kasvanut. Poliittisesti tämä liittyi siihen, että maltillisia tulosopimuksia markkinoitiin työllisyystilanteen parantamisella. Toisin kävi. Typaikat eivät lisääntyneet, mutta yritysten voitot lisääntyivät. Eli voi kysyä, syyllistyivätkö eri osapuolet petokseen markkinoidessaan maltillisia palkankorotuksia. Tutkija kysyy edelleen myös sitä, olisiko malttamattomilla palaknkorotuksilla saavutettu kysyntäelvyttämisen kautta enemmän työpaikkoja. Hyvä kysymys.
Oletko nyt ihan tosissasi. Jos miettisit sentään päivänokosten yli, mitä tuli kirjoitettua.
Jos ruisleivän eli lopputuotteen hinta on 1 euro ja tuottajalle menee siitä 4 senttiä, niin eikö silloin ole päivän selvää, että leivän hinta ei voi nousta enempää kuin 2 senttiä, mikä on korkeintaan tuen osuus. Viljelijän olisi siis karkean esimerkin mukaan saatava jalostajalta 6 sentin korvaus ja ruisleivän laskennallinen hinta nousisi tuon 2 %. Kiristynyt kilpailu ja väliportaiden marginaalit pitävät kuitenkin huolen siitä, että korotus on 0 % eli 0 senttiä. Paljonhan siinä on ehtinyt tapahtua ennen kuin leipä on pöydässä, mutta nämä ovat ne leivän hinnanmuodostuksen elementit. Leivän kauppiaalle raaka-aineen kustannusvaiktus on siis tuo sama 2 %. Leivän jalostajalle sen kustannusvaikutus on suhteellisesti suurempi, koska joka porras ottaa välistä kuten kerroin. Millä ihmeen matematiikalla sinä saat tuosta 100 % korotuksen lopputuotteen eli ruisleivän hintaan? Tätä loputuotettahan me syömme, emme viljelijän jauhoja. Ja tämä lopputuotteen hinta on se hinta, jota käytämme puhuessamme ruuan hinnasta. Emme syö myöskään leivän valmistajan hinnoittelemaa leipää, vaan vasta sitä leipää, minkä kauppias on hinnoitellut.
Niin että voisitko nyt ystävällisesti kertoa, että mikä on se eri asia, jota mahdat tarkoittaa, kun puhutaan raaka-aineen tuottajan saaman tuen suhteesta ruuan eli lopputuotteen hintaan.
En tiedä pitävätkö mitkään tässä esitetyt luvut paikkaansa? Oletetaan että pitävät! Aikaisemmin esitetyssä puhutaan kahdesta eri asiasta! Edes näiden tietojen paikkansapitävyys ei ole täysin varmaa!
1)"... miten suuri osa kotimaisten elintarvikkeiden hinnoissa on tukea. Taisi olla esimerkin eli ruisleivän hinnassa 4 prosenttia".
2)"RUISLEIVÄN HINNANMUODOSTUS.
* Leivän(400g) kokonaishinta on ..1,11 E
* Viljelijän saama osuus on.......0,044 E
* Arvonlisävero...................0,16 E =14%
* Raaka-aine......................0,04 E =4%
* Jalostus ja kauppa..............0,91 E =82%
Mielestäni on helppo havaita, että puhutaan kahdesta eri asiasta. Vai kuinka? Toisekseen pelkkä ruisleivän hinta ei määrää ruoan hintaa yleisesti. Eikö asia ole juuri näin?
Kerro nyt ihmeessä, mitkä ne kaksi eri asiaa ovat. Minun havaintokykyni ei siihen riitä. Kulutajalle tuotteen eli ruisleivän hinta on tuo 1,11 euroa, josta viljelijan saaman osuuden kustannusvaikutus on 4 %. Eli maataloustuen kustannusvaikutus on pienempi kuin 4 %. Tämä esimerkki on tuottajien oman järjestön MTK:n kertoma esimerkki. Kai tämä nyt on jotenkin kuvaava ja yleispätevä, kun kerran tämmöistä esitetään. Vai onko se vaan MTK:n propagandaista silmään kusemista?
On tietysti selvää, että raaka-aineen tuottajahinnan vaikutus vaihtelee lopputuotteen hinnassa tuoteryhmän ja erityisesti jalostusasteen mukaan. Jos ostat ruisjauhoja valmiin leivä sijaan, niin tottakai raaka-aineen kustannusvaikutus on silloin suurempi. Kuluttaja joutuu tässä punnitsemaan oman työn ja sähkönkulutuksen hintalisää valmiiseen jalostettuun tuotteeseen verrattuna. Esim. kanamunissa tuen kustannusvaiktus on suurempi, koska jalostuaste on vähäinen. Ja juustoissa tuen osuus kuluttajahinnasta on pienempi kuin esim. maidossa. MTK on kuitenkin jostain syystä ottanut juuri ruisleivän esimerkiksi. Miksiköhän?
Koko ajanhan tässä on ollut kyse siitä, vaikuttaako maataloustukien määrän väheneminen ratkaisevasti ruuan hintaan eli kuluttajalle myytäviin lopputuotteisiin. Nyt on esitetty, että ei se ainakaan ruisleivässä paljon vaikuta. Maataloustukia puolustavat eivät oikein tiedä, kuinka he venkoilisivat. Yhdessä propagandassa täytyy esittää, kuinka pienen murto-osan viljelijän laariin kilahtaa. Samaan hengenvetoon sitten väitetään, että tukien madaltamisessa on katastrofaalinen vaiktus kuluttajahintoihin. On vaikea niellä sitä, että nämä kaksi väitettä pätisisvät samanaikaisesti. Logiikkaa uupuu.
Lainauksessa 1 kerrotaan tuen osuuden ruisleivän hinnassa olevan 4%, jota tietoa epäilen.
Lainauksessa 2 ei puhuta tuen osuudesta lainkaan, vaan valmiin tuotteen hinnan muodostuksesta, jossa ei todellakaan mainita tuen osuutta lainkaan. Siinä ero!
Siis kun viljelijä tuottaa viljaa ja myy sen tuottajahintaan sille omalle keskusliikkeelleen, joka jalostaa sen leiväksi ja toimittaa kauppaan myytäväksi, niin tuottamastaan viljasta yhtä leipää kohti viljelijä saa tuottajahintana 4 senttiä maataloustuen.
Näinhän se menee, vai meneekö? Ainakin MTK:n laskelman mukaan menee.
Jos maataloustuki poistetaan, niin käsityksesi mukaan kuluttajahinta kaksinkertaistuu. Eikö niin?
Siis maataloustuki on saman suuruinen kuin leivän hinnannousu, koska muut tuotantokulut pysyivät entisellään. Eikö niin?
Eli tuo maataloustulo yhtä leipää kohti onkin 95 senttiä (= 1,11 - 0,16 ALV). Jokaista tuottajahintana saamaansa 4 senttiä kohti viljelijä saa maataloustukena 95 senttiä.
Nyt minä käsitin! Käsititkö sinä?
Lukija Z:n vastine kertoo jo kaiken olennaisen. Uskotaan vähemmälläkin, että ruisleivän hinta nousee teidän maataloustukia kannattavien matematiikalla reilusta eurosta yli kahden euron. Tämä nousu vaan tapahtuu ihan riippumatta veronmaksajien maatalosutuen määrästä, siis sinun matematiikkasi mukaan.
Tässä tarkat luvut tietävät lukijat varmaan hymähtelevät, sillä tavallinen kuluttaja voi vain arvailla oikeita lukuja, jotka kyllä ovat olemassa...
Hyvin teoreettinen esimerkki: Viljan ostaja ostaa rukiinjyvät esim. hintaan 10 senttiä kg. Esim. tähän hintaan saa ulkomailta. Kotimainen tuottaja voi tuottaa kannattavasti esim. hintaan 30 senttiä kg. Tämän erotuksen, 20 senttiä kg, maksaa valtio tukena tuottajalle, jotta mylly voi ostaa myös kotimaista viljaa.
Ellei tuota tukea makseta, ei kotimainen viljelijä voi tuottaa viljaa kannattavasti. Ei mylly osta tuotetta 30 senttiä kg , jos sitä samaa on saatavana myös 10 senttiä kg. Nimenomaan ruisleivän hinnassa tuon tuen prosenttiosuus on vähäinen korkean jalostusasteen takia, ja kuluttajan kannalta voisi vaikka käyttää kotimaista viljaa, mutta myllypä ei suostukaan ostamaan kotimaista viljaa hintaan 30 senttiä kg, vaan ostaa ulkomaista vastaavaa viljaa hintaan 10 senttiä kg.
Ruisleivän ostajalle olisi samantekevää, vaikka olisi ostettu kotimaista ruista markkinahintaan ilman tukia. Hinta olisi ehkä vain aavistuksen korkeampi. Minäkin maksaisin esim. 20 senttiä leivältä lisää mukisematta. Mutta viljan ostaja ei suostu tähän! Tämä esimerkki kuvaa tällaisten laskelmien vaikeutta, kun tarkat numeroarvot kaiken lisäksi puuttuvat.
Tärkeä huomautus! Ruisleipää ei voi käyttää kuvaamaan ruoan hintaa yleensä. Siinä muut kulut näyttelevät leijonanosaa. Esim. maidon kohdalla on toisin.
Asia tuli kyllä selväksi. Karkea arvio ruoan hinnan kaksinkertaistumisesta ei sanuttukaan koskevan ruisleipää, vaan yleisesti ruokaa. Epäilin tuota ilmoitettua tuen osuutta, 4%, ruisleivän osalta, ja ilmeisesti perustellusti.
Hän uskoo vastoin tosiasioita, että leivän hinnassa ja ruoan hinnassa yleensä, maataloustuen osuus olisi täsmälleen samanlainen. Sehän on väärä luulo. Siis hän ymmärsi lähinnä väärin!
Ruokalasku nousisi 400e - 800e !
Tuossa aikaisemmin heitin lonkalta arvion, että ruoan hinta tuplaantuisi, mikäli kaikki kyseisen tuotteen saamat tuet lisättäisiinkin suoraan tuotteen hintaan, ja valtio (Suomi ja EU) lopettaisi kaikkien maataloustukien maksamisen suomalaisille tuottajille. Oletetaan, että kuluttaja ostaisi kotimaista ruokaa aina, kun se vain on mahdollista,. Todettakoon, että mitään edes suuntaa antavia lukuja ei ole ollut käytettävissä.
Allekirjoittaneen kuukauden ruokaostokset tekevät nykyään noin 400 euroa. Tuon operaation jälkeen arvioin kuukauden ruokalaskun siis olevan noin 800 euroa. Appelsiinit ja banaanit olisivat tietysti edelleen tuontitavaraa. Ruisleipä, noin 15 kpl, nousisi ehkä 20 senttiä kpl, eli yhteensä 3 e. Siinä raaka-aineen hinta on vain pieni murto-osa koko tuotteen hinnasta. Liha, maito, peruna, juusto, voi, kananmunat, margariini ja monet muut kotimaiset tuotteet nousisivat reippaasti. Mutta kuinka paljon, jää arvoitukseksi.
Olisi hauska tietää, olisiko tuo lasku tuon muutoksen jälkeen lähellä tuota 800 euroa, kuten olin arvioinut. Joku arvosteli, että ei ole faktatietoa arvioiden pohjana. Se on totta, mutta kai suunta lienee selvä, hinnat nousisivat. Joku asiantuntija osaisi varmaan laskea tarkemmin.
En ole asiantuntija, mutta en usko ruoan hinnan nousevan, jos maataloustuki lopetettaisiin. Esim. lihaa ostan aina kuin mahdollista ulkolaista. kinkut Tanskasta, lampaanlihan Uudesta Seelannista, ja pihvilihaa Brasiliasta. Ovat parempia, ja halvempia kuin suomalaiset. Aika harvat elintarvikkeet, joita käytän ovat suomalaisia. Perunat vielä toistaiseksi ovat kotimaisia.
Sieltä ostetahan, mistä halvimmalla saarahan!
Voitaisiin tehdä toinen laskelma, missä myös ulkolaisille elintarvikkeille olisi laskettu hinta, jossa niille maksetut tuet olisi lisätty niiden vähittäismyyntihintaan. Tosi on, että lähes kaikki elintarvikkeet, mitä on myynnissä, ovat tukien avulla hinnoiteltu alas. Tällaisen laskelman teko olisi vielä vaikeampaa, sillä voi olla mukana myös ylijäämätuotteille myönnettyä vientitukea, eli voidaan myydä ulkomaille reippaasti alle tuotantokustannusten. Siis kuviteltu tilanne, että kaikkialla maailmassa maataloustukien osuus olisi lisätty tuotteen hintaan - myös ulkomaiseen. Sitten myös Ilkka joutuisi ostamaan tätä tuesta riisuttua ruokaa. Paljonkohan ruoan hinta silloin olisi noussut? Veikkaan edelleen 100%.
Jos nämä sinut oletuksesi pitäisivät paikkansa, ruuan tuottaminen on ilman tukia yhtä kannattavaa joka puolella maailmaa. Mutta näinhän se ei nimenomaan ole. Siksi meillä ja muualla Euroopassa maataloutta tuetaan ja suojatulleja pystytetään, kun tiedetään, että muualla maailmassa kyetään tuottamaan markkinahintaisesti halvemmalla. Tämän päivän Hesarissa oli esimerkkinä broilerit. Thaimaassa, Brasiliassa ja Kiinassa tuotantokustannukset ovat niin matalat, että broilerien kuskaaminen tännekin on taloudellisesti kannattavaa ja kilpailukykyistä toimintaa. Broilerien tukkuostaja väitti samassa artkkelissa, että laatu kestää vallan mainiosti vertailun kotimaisen tuotteen kanssa.
Tueton ja tulliton maatalousmaailma johtaisi ruuan hinnan selvään laskuun. Jos suuret maatalousmaat haluavat kilpailla keskenään tukiasia antamalla, se tarkoittaa, että me voimme syödä täällä Suomessa osaksi näiden muiden maiden kansalaisten laskuun. Aivan samalla tavalla kuin amerikkalainen kauppias kiitteli Suomea siitä, että suomalaiset maksavat osan suomalaisen USAssa myydyn juuston hinnasta, me voisimme kiitellä niiden maiden kansalaisia, jotka hyväsydämisesti osallistuvat meidän ruokalaskumme maksamiseen.
Kun ei ole tarpeellisia faktatietoja olemassa, täytyy koettaa päätellä, miten asia on. Varmana voidaan pitää, että jos maataloustuet lisättäisiin kunkin tuotteen loppuhintaan, ruokatavaran hinta nousisi. Se on absoluuttisen varmaa. Kyllä sekä Ilkan, että Mielipidepankin lahjakkuus riittää sen toteamaan. Kyllä sen voi myös myöntää, ja pitäisikin myöntää. Ei tosiasioita voi muuttaa vain kieltämällä niiden olemassaolo. Näinhän asia on!
Väännetään rautalankimalli. Otetaan vaikka sokerijuurikas ja siitä tehty sokeri. Kuvitteellinen hinta 100 euroa per n kg-yksikkö muodostuu:
-kasvattajan myyntilot 25 %=25€
-kasvattajan saamat maataloustuet 25 %=25€
-jalostajan osuus 25 %=25€
-kaupan osuus 20 %=20€
-kuljetuskustannukset 5 %=5€
-lisäksi EU:n suojatulli tuontitavaroille 20%=0€
Jos tuki poistetaan ja uskotaan sen menevän kokonaan hintoihin 100€ hintainen tuote on sen jälkeen 125€ arvoinen. Todellisuudessa näin ei käy, koska eri portaissa yritetään vetää hihnat tiukalle ja ollaan viime kädessä valmiita tinkimään omasta voitosta.
Ja sitten vertailutuote, sokerijuurikas tai sokeriruoko, joka tuotetaan Mosambikissa, jolla on luonnonolo- ja osaamispotentiaalia suurtuottajaksi. Mosambikilaisen sokerin hinta, joka on nyt lähtötilanteessa meillä Suomessa kuluttajan ostamana 105€ per n kg-yksikkö. Koska hinta on kotimaiseen verrattuna hieman korkeampi, sitä ei kannata tuoda. Ja tämä hinta muodostuu:
-kasvattajan myyntilot 10€
-kasvattajan saamat maataloustuet 0€
-jalostajan osuus 25€
-kaupan osuus 20€
-kuljetuskustannukset 30€
-lisäksi EU:n suojatullit tuontitavaroille 20€
Kun nyt poistamme suojatullit, hinta maillä halpenee 85€, mikä on jo 40€ edullisempi kuin kotimainen tuote. Se on vielä 15€ edullisempi kuin tuettu kotimainen tuote, josta me siis maksamme veroina vielä 25 €. Mosambililaisen sokerituotteen hinta ei kysynnän kavaessa tule edes nousemaan, koska potentiaalia kysynnän kasvua vastaan pitemmällä tähtäimellä löytyy ja kansainvälinen kilpailu pitää hintatason edullisena. Brasiliassa ja eräissä muissakin maissa tuotetaan myös nimittäin halvalla sokerin raaka-ainetta. Tuontimäärien kasvaessa myös kuljetuskustannusten suhteellinen osuus yksikköä kohden pienenee. Joten hintaero voi muodostua suuremmaksikin. Joka tapauksessa saimme tämän esimerkin mukaisesti halvempaa sokeria pöytiin. Esimerkki ei ole ihan teoreettinen, vaikka luvut voivat olla vääriä. Maailmanpankki on laskenut juuri sokerituotteiden kohdalla näin käyvän eli suunta on oikea. Tuen poistaminen ei nosta sokerin hintatasoa meillä edes nimellisesti, koska mosambikilaisessa sokerissa ei ole yhtään keinotekoista tukea.
Nyt meillä vallitsee tilanne, jossa sokerijuurikkaalle myönnetään vientitukeakin. Tällä pyritään varmistamaan, että Mosambikin kaltainen kehitysmaa pysyy kehitysmaana eikä lähde (=pysty) kilpailemaan tuetun ja suojatulleille suojellun eurooppalaisen tuotteen kanssa.
Tuota laskelmaa ei voi äkiksestään mitenkään tarkistaa, pitääkö se edes auttavasti paikkaansa. Mutta ei tarvitsekaan. Suojatulleja ei poisteta. Suomi kuuluu EU:hun ja EU:ssa maksetaan maataloustukea.
Suomi seuraa kiltisti perässä mitä EU:ssa päätetään. Me nyt elämme näiden maataloustukien kanssa. Tuollainen kuviteltu globaali maailmankaupan tilanne on haavekuva, jonka todellinen toimivuus on kyseenalainen, ja joka tapuksessa sellaisessa ei eletä tänä päivänä, eikä vielä aikoihin tulevaisuudessakaan. Elämme siis EU:ssa ja teemme samoin kuin EU:ssa.
Täysin maataloustuista vapaa olotila on meille vain pelkkä haave, ja haaveeksi jääkin.
Jos kyse on vain pelkästä haaveilusta, niin miksi MTK tuhlaa niin paljon aikaa Harbinsonin WTO-prosessissa tekemien ehdotusten tyrmäämiseksi. Kyllä kehitysmaat ja suuret Euroopan ulkopuoliset maataloustuottajamaat edelleen elättelevät ymmärtääkseni toiveita tuollaisen haaveen toteutumisesta. EU-alue on tästä poikkeus ja veikkaan, että tällaisesta vastaan pullikoimisesta seuraa vain taloudellisia vastatoimia, jotka voimistavat protektionismia eri maissa ja edesauttavat siten maailmanlaajuisen talouslaman kehittymistä.
Yksittäinen suomalainen voi olla mitä mieltä tahansa, mutta Suomi kuuluu EU:hun ja Suomi pienenä maana joutuu seurailemaan sitä linjaa mikä on valittu EU:ssa. On elettävä vallitsevien realiteettien alaisuudessa. Etenkin elinkeinojen harjoittajien on otettava se tarkasti huomioon. Tuo tilanne, jossa kaikki tuet, tullit ja suojatullit on poistettu, on toistaiseksi ja vielä varmaan pitkään vain haave. Eikä ole varmaa tietoa kuinka hyvä tai huono se on käytännössä. Saattaa olla aivan oikein, että epäilee sen toimivuutta. Suomi vain seurailee EU:n jalanjäljissä. Suomi ei muuta voi.
Annan Mielipidepankille tehtävän.
Otapa selvää, ja kerropa minulle ja muille lukijoille:
Mikä olikaan alkutuotevähennysjärjestelmä, josta Suomi EU-jäsenyyden vuoksi joutui luopumaan?
Vinkit tiedon etsintään:
- EU ei sallinut sitä EU:n vapaata kilpailua vääristävänä.
- Se maksettiin/budjetoitiin Suomen valtion maatalousmenoksi.
Alkutuotevähennys oli arvonlisäverojärjestelmäämme liittynyt kummajainen, jonka tarkoituksena oli alentaa (tasoittaa) elintarvikkeiden kuluttajahintoja. Ruuan hinnan alentuessa EU-sopimuksen myötä tarve tällaiseen subventointiin poistui, jos nyt kovin suurta tarvetta siihenkän asti oli. Tarvehan oli syntynyt lähinnä sitä kautta, että suljetuilla elintarvimarkkinoillamme ei esiintynyt riittävästi hintakilpailua, vaan puhuttiin tuottajien tavoitehinnoista yms. kuluttajaepäystävällistä retoriikkaa. Tällainen lainmuutos jouduttiin tietysti tekemään myös sen takia, että harminisoitiin EU-lainsäädäntöä tältä osin. 17 % verokannan piti olla väliaikainen, mutta paluu 12 % kantaan on viisästynyt.
Kun ruoka halpenee, sitä voi syödä verollisenakin, koska se on silti on silloinkin vielä paljon edullisempaa kuin suljetuilla markkinoilla vallitseva keinotekoinen hintataso. Voit lisätä ymmärrystäsi katselemalla vaikka hallituksen esitystä 222/1994 vp. arvonlisäverolain muutoksesta.
Kerro vaan koko "kummajainen".
Kuka alkutuotevähennysjärjestlmästä sai hyödyn ja miten?
Tiedätkö, paljonko alkutuotevähennysjärjestelmässä oli liikevaihtoveron osuus?
Pyysit kertomaan lukijoille asiasta eivätke he ole sinua lukuunottamatta kommentoineet sitä, tyydyttikö vastaus tai ei. Ehkä haluat ottaa tuomarin roolin ja kertoa, ettei tyydyttänyt. En mahda tällaiselle tuomaroinnille mitään. En ala jauhaa asiasta enempää, koska vastaukseni oli omasta mielestäni jokseenkin tyhjentävä. Kysymys on ajasta, jolloin elimme paljon suljetummassa systeemissä elintarviketuotannon osalta. Sitten kun laajenimme edes Euroopan mittaiseksi, tällaiset keinotekoiset tukimuodot kuluttajille voitiin poistaa. Jos vielä pääsisimme asiassa eteenpäin, ihan globaaliin ajatteluun, voisimme poistaa loputkin vapaan markkinatalousjärjestelmän vastaiset kummajaiset.
Nyt on jo kohtuullista, että vastailet itse omiin tietokilpailukysymyksiisi. Voit antaa vastauksista myös pisteitä itsellesi ja kertoa, tyydyttiköp vastauksesi lukijoita.
Tuossa tietokilpailussa minä en pärjäisi, vaikka olen täällä ottanut kantaa näihin "maatalousasioihin".
Arvostan Virkamiehen tarkkoja tietoja näistä asioista - ja Mielipidepankin uskoa globaalin talouden erinomaisuuteen ja uskoa omiin matemaattisiin kykyihinsä, vaikka hän itse oli jostakin tempaissut tiedon, että tukien osuus ruisleivän hinnassa oli 4% ja siitä tehnyt tarkan johtopäätöksen, että myös ruoka-aineissa keskimäärin tukien osuus on täsmälleen tuon saman 4%. Näin minä ymmärsin hänen ajatuskulkunsa. Huomasin kyllä, että myös Mielipidepankki liikkuu vahvasti mutu-pohjalla eikä se ole niin vaarallista, mutta ei kannata muuta uskotella, koska totuus näkyy rivien välistä.
Itse liikun tietysti näissä asioissa mielikuvituksen varassa, koska tarkkoja numerotietoja ei ole käytettävissä. Onhan se tavallaan taito sekin, että osaa kuvitella tiedossa olevien tosiasioiden pohjalta sellaistakin, mikä ei ole näkyvissä ja josta ei ole saatavissa tarkkoja numerotietoja. Olen tosin joskus opiskellut näitä sivuavia asioita, ja tenttinyt mm. J.P.Roosille. Ihme mies - saman näköinen vieläkin. Siis Suomen maatalous näyttää minun näkökulmastani tällaiselta. Suomen maatalous säilytettävä lähellä omavaraisuusastetta. Maataloutta on tuettava edelleenkin kuten EU:ssakin tehdään. Maaseutu on pidettävä asuttuna - päinvastoin etätyön avulla maaseudulle lisää asukkaita. Suomen oltava EU:ssa. Mielestäni on täysin selvää, että mikäli maksetut maataloustuet lisättäisiin tuotteiden hintoihin, elintarvikkeiden hinnat nousisivat reilusti nykyisestään!