Nigerialainen tuomioistuin Katsinassa vapautti 25.9.03 Amina Lawalin kuolemantuomiosta, joka hänelle oli langetettu aviorikoksesta. Tuomio oli määrä panna toimeen kivittämällä. Viiden tuomarin ryhmä Sharia-vetoomustuomioistuimessa ei ollut yksimielinen, mutta tällä toisella käsittelyllä hänen vetoomuksensa meni läpi.
Vuoden 1999 jälkeen kaksitoista pohjoista osavaltiota on ottanut sharia-lain käyttöön. Seksuaalirikoksista rangaistus on kivittäminen ja varkauksista raajojen amputoiminen.
Stefanus uutiset
Vuoden 1999 jälkeen kaksitoista pohjoista osavaltiota on ottanut sharia-lain käyttöön. Seksuaalirikoksista rangaistus on kivittäminen ja varkauksista raajojen amputoiminen.
Stefanus uutiset
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hienoa, että Amina on vapautettu. Shariasta kannattaa kuitenkin muistaa, että se ei ole osa islamia, vaan nimenomaan paikallista tapaoikeutta. Koraanissa
1) aviorikoksesta on määrätty aivan muu tuomio kuin kivittäminen, joten tuomio olisi siis vastoin islamia ja
2) au-raskaus ei toteuta "aviorikoksen" määritelmää.
Sharia-aiheessa näemme loistavasti täällä kirjoittelevien muslimien tekopyhyyden: kun puhun Koraanista niin, että se soveltuu heidän harhaoppeihinsa, ollaan vaiti - ei sentään vastaan mennä väittämään, paitsi kuu-ukko, joka yltyi islamoppaassa urputtamaan, että sharia on osa islamia - ja kun puhun Koraansta niin, ettei se sovikaan, niin jäkätys alkaa - virheitä ei osoiteta ja kysymyksiin ei vastata, mutta huutoa sentään löytyy.
Euroopassa shariaa noudattaa selkeimmin Iso-Britannian oikeuslaitos.
Muslimin on parempi puuttua asiaan vain silloin, kun hänellä on asiasta jotain parempaa tietoa.
>Muslimin on parempi puuttua asiaan vain silloin, kun hänellä on asiasta jotain parempaa tietoa. <
Myönnät siis, että minulla on islamista parempaa tietoa kuin sinulla. Toimi siis opetuksesi mukaan, äläkä puutu keskusteluun islamista, jollei sinulla ole edes sen vertaa tietoa kuin minulla.
Olen esittänyt viestinaloituksissani selkeitä kysymyksiä; "onko niin, että Koraanissa sanotaan X?" Sinä et vastaa mitään, vaan kitiset. Myönnät siis ettet tiedä >> et tunne Koraania(kaan).
Lakkaa siis kitisemästä.
Islamin mukaan naimisissa oleva avionrikkoja kuuluu kivittää kuoliaaksi, mutta rikoksella täytyy olla neljä silminnäkijää.
>...joka yltyi islamoppaassa urputtamaan, että sharia on osa islamia...
Ja jotkut sitkeästi inttävät, että Maa on pallo...
>Euroopassa shariaa noudattaa selkeimmin Iso-Britannian oikeuslaitos.
Sanoo lingvistikko?
Britanniassa noudatettavan Common Law:n ja sahrian ero on se, että sharia on kodifioitu. Viimeksi kun aiheesta keskusteltiin, lainasin William Tetleyn, Queens Counselin ja Mc Gill-yliopiston oikeustieteen professorin lausunnon aiheesta.
Taitaa JH:n väite taas mennä samalle hömppäosastolle, kuin "pedofilia on alaikäiseen sekaantumista" jne.
Muslimin tieto on perusteltua. Tieto mitä hän välittää uskonnosta, on perusteltua, se perustuu johonkin. Hän ei hoe hokemisen ilosta itse keksimiään totuuksia, ei pyri ärsyttämään ihmisiä ja niin edelleen.
Myöskään hän ei alennu tasolle, jolle hän ei kuulu, hän tuntee arvonsa.
Luku- ja kirjoitustaidottominkin muslimi on muslimi, sinä et ole.
Pidä uskosi ja minä pidän uskontoni, näin teen kuolemaani asti. Insha'Allaah.
En häiritse sinua.
Kaltaisesi kyllä tunnetaan, et ole ensimmäinen.
Et näy kaipaavan mitään vastauksia, miksi niitä vaadit?
Islamista sinulla ei ole tietoa juurikaan, se mitä osaat, on lukea Hämeen-Anttilan koraanista jakeita omalla äidinkielelläsi, ymmärtämättä niiden tarkoitusta, taustaa, merkitystä ja ymmärtämättä niistä mitään muutakaan.
Ja asenteesi tuntien, en vaivaudu selvittämään sinulle perusteltuja oppeja näihin muutamaan väittämääsi, vaikka alunperin se olikin tarkoitukseni. Se olisi hölmöä myös senkin takia, että olet keksinyt pelillesi rungon, joka on jo itsessään täysin islamin vastainen, rajaamalla mm. hadithit eli islamin profeetan teot ja sanat islamin ulkopuolelle.
Profeetta on ollut elävänä esimerkkinä ihmisille juuri siitä syystä, selventämällä jakeita, toimimalla Koraanin mukaan käytännössä eli; osoittamaan teorian käytännöksi.
Voi myös olla, että jo siitä syystä tehtävä voisi osoittautua jokseenkin mahdottomaksi. Islam on yksi, on 1 Koraani ja 1 profeetta, muslimien uskontunnustus on:
LAA ILAAHA ILLALLAA, MUHAMMEDAN RASUULULLAAH.
Lähettilään arvo näkyy myös muslimien uskontunnustuksessa. Ei ole muuta jumalaa kuin Allaah, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä.
On Allaah ja Koraani ihmisille, lähettiläs esimerkkinä ihmisille. Juuri siksi, että ihmiset eivät voisi vääristellä ja johtaa harhaan, muuten kuin kiistämällä kaikki tai osan siitä mitä on lähetetty.
Sinä kiistät, kiistä. Meillä jää silti usko sekä tieto.
Sinulle jää vain hokemasi, ja tällä menolla loppupeleissä ei mitään.
>Muslimin tieto on perusteltua. Tieto mitä hän välittää uskonnosta, on perusteltua, se perustuu johonkin. Hän ei hoe hokemisen ilosta itse keksimiään totuuksia, ei pyri ärsyttämään ihmisiä ja niin edelleen.
Myöskään hän ei alennu tasolle, jolle hän ei kuulu, hän tuntee arvonsa. <
Näin pitääkin olla. Muslimin tieto Koraanista voi perustua vain Koraaniin. Näin on minunkin laitani. Entäs sinun?
>Luku- ja kirjoitustaidottominkin muslimi on muslimi, sinä et ole. <
Osuit naulan kantaan, En ole.
>Pidä uskosi ja minä pidän uskontoni, näin teen kuolemaani asti. <
Olen moneen kertaan todennut, että minä en usko. Onko sinulla sisälukutaito-ongelmia?
>En häiritse sinua. <
Hienoa. Toki siihen tuskin pystyisitkään. Mutta hienoa, joka tapauksessa.
>Et näy kaipaavan mitään vastauksia, miksi niitä vaadit? <
Tässä nyt taidat seota lopullisesti; en kaipaa vastauksia, mutta vaadin niitä?! Mitähän tämä on suomeksi? No, vastauksia olen kaivannut säikeissäni moneen kertaan, te muslimit vain ette uskalla vastata. Syykin on selvä, päksyissä on pupu, joka varoittaa, että olen oikeassa, jolloin pikkusievä "islamilainen" maailmankuvanne kärsisi kolauksen, saattaisipa se jopa ihka romahtaa.
>Islamista sinulla ei ole tietoa juurikaan, se mitä osaat, on lukea Hämeen-Anttilan koraanista jakeita omalla äidinkielelläsi, ymmärtämättä niiden tarkoitusta, taustaa, merkitystä ja ymmärtämättä niistä mitään muutakaan. <
Tässä taas syyllistyt selvään valheeseen; puhut asiasta mitään siitä tietämättä ja jätät huomiotta, mitä olen snaonut aiemmin., Mutta sinultahan tämä käy. Täsmennetäänpä kaksi asiaa: Minä luen Koraania lähes päivittäin, niin suomeksi, arabiaksi kuin muutamilla muillakin kielillä. Sinä sensijaan osoitit nimmariasi koskevassa keskustelussa, että et osaa arabiaa; fem. tunnus default on arabiassa -atun (normaali puhek. -t), ei -h, niin kuin nimimekrissäsi. Vai onko "Allah" sinun "arabiassasi" feminiini? hehe.
>Ja asenteesi tuntien, en vaivaudu selvittämään sinulle perusteltuja oppeja näihin muutamaan väittämääsi, vaikka alunperin se olikin tarkoitukseni. <
Väärin. Täällähän ei minua lukuun ottamatta kukaan ole ylipäätään perustellut yhtään mitään. Minä taas perustan keskustelun siitä, mitä Koraanissa lukee siihen, mitä Koraanissa lukee. Jos se on sinulle ylivoimaista, otan osaa.
>Se olisi hölmöä myös senkin takia, että olet keksinyt pelillesi rungon, joka on jo itsessään täysin islamin vastainen, rajaamalla mm. hadithit eli islamin profeetan teot ja sanat islamin ulkopuolelle. <
Voi voi sinua. Jos keskustelemme siitä, mitä Koraani sanoo häditeistä, on toki merkitystä vain sillä, mitä Koraani sanoo häditeistä. Jos keskustelemme siitä, mitä häditit sanovat Koraanista, on tilanne tietysti toinen. Mutta _kun_ tarkoitus on selvittää, mitä Koraani sanoo häditeistä, on se, mitä häditit asiassa sanovat, täysin yhdentekevää.
Jos sinulla on vaikeuksia tajuta tämä, on ongelma joko geeneissäsi, kasvatuksessasi tai saamassasi kouluopetuksessa. Otan osaa.
>Profeetta on ollut elävänä esimerkkinä ihmisille juuri siitä syystä, selventämällä jakeita, toimimalla Koraanin mukaan käytännössä eli; osoittamaan teorian käytännöksi. <
Roskaa. Koraani nimen omaan toteaa säkeiden "selväentämisestä":
>Toteaako Koraani (3:7) [Tässä arabiankielinen teksti. Jos osaat laittaa sen tähän, ole ystävällinen ja tee se. Omani oli jpg-versio, enkä saanut sitä onnistumaan. Alla olevat siis tästä jakeesta.]
>Siis opettaako Koraani: ”Hän on lähettänyt teille Kirjan, jossa on selkeitä jakeita…”?
Kyllä.
>Opettaako Koraani myös: ”…siinä on myös toisia (Koraanissa nimenomaan ’toinen kahdesta’, ei ’muu, toinen’), monitulkintaisia jakeita…”
Kyllä.
>Ja onko niin, että missään kohdassa Koraania ei sanota, että siinä olisi jonkin kolmannen kaltaisia jakeita, siis sellaisia, jotka eivät kuulu kumpaankaan ryhmään?
Kuten millaisia???
>Aivan.
>Ja onko vielä niin, että Koraani toteaa noista ”monitulkintaisista” jakeista: ”Ne, jotka rakastavat kavaluutta käyttävät monitulkintaisia koettaen aiheuttaa hajaannusta ja _tahtoen selittää niitä itse, *mutta niiden selitystä ei tunne kuin Jumala*_”?
>Ja lopettaako jae:”…ja ne [ihmiset], joilla on vakaa usko, sanovat: ’Me uskomme, että se on kokonaan Herraltamme’, mutta vain ymmärtävät ottavat varoituksen huomioon.” (Tässä Aro & al. käännös on tarkempi kuin J H-A:n, - kuten huomataan, tuossa arabiankielisessä ei ole rakennetta ”…ja ne jotka… ja joilla…”)
>Onko näin?
[Tähän Umm Habiba käänsi englanninkielisestä käännöksestä oman suomenkielisen käännöksensä, jonka sisältö oli suunnilleen sama, ja lisäsi:] Minusta tämä asia on täysin selvä. Ihmisten ei ole tarkoitus ymmärtää kaikkea tässä maailmassa, sillä se olisi liikaa meidän ymmärryksellemme. Jumala on armollinen meille, eikä kerro kuin sen mikä on tarpeellista.
Jumala koettelee ihmisiä näillä jakeilla. Ne, joilla on usko, seuraavat sitä mikä on selvää ja ne, joilla ei ole uskoa, haluavat seurata juuri näitä vähemmän selviä jakeita, joista voi päätellä monia eri asioita halutessaan. Koko elämämme on yhtä testiä. Tämä elämä on testi ja palkkio tuosta testistä - tai hylkääminen - tapahtuu tuonpuoleisessa.
>No niin, nyt olemme siis yhdessä todenneet täysin kiistatta, että Koraani mukaan kaikki, siis aivan kaikki, ryhmän 1) häditit samoin kuin kaikki muutkin Koraanin opillista sisältöä koskevat kommentaarit ja selitykset ovat islamin kannalta korf, sillä ne, jotka selittävät noita ”selkeitä jakeita” ovat täysin turhia, sillä ne ovat jo muutoinkin selviä, ja kaikki muut ovat siis yrityksiä aiheuttaa hajaannusta ja hyötyä, ja siis kafr ja niiden noudattaminen shirk, ja siis ehdottomasti haram, niin kuin Koraani opettaa.
>Mutta tämänhän toki jo tiesit, sillä olethan Koraaniin tutustunut.
Jos siis Muhammad olisi ryhtynyt "selventämään" Koraania, minkä Koraani siis kieltää, olisi hän toiminut vastoin Koraanin opetuksia. Se lie islamin mukaan melkoisen mahdoton ajatus. Entä sinun mielestäsi? Mikä kohta tuossa Koraanin kohdassa on se, joka ylittää käsityskykysi?
>On Allaah ja Koraani ihmisille, lähettiläs esimerkkinä ihmisille. Juuri siksi, että ihmiset eivät voisi vääristellä ja johtaa harhaan, muuten kuin kiistämällä kaikki tai osan siitä mitä on lähetetty. <
Tämä on aivan oikea havainto. En ole missään kieltänyt, etteikö Muhammad olisi esimerkki ihmisille. Jos olisit vaivautunut vastaamaan esitettyihin kysymyksiin, olisit tämänkin todennut. Mutta ei, kun usko on luja ja pelko kauhea...
>Sinä kiistät, kiistä. Meillä jää silti usko sekä tieto. <
Minähän en kiistä mitään. Jos mielestäsi jotain on kiistetty, sen on kiistänyt Koraanin teksti. Sen sijaan viimeinen havainto osoittaa taas ymmärryksesi rajallisuuden; tieto ja usko muodostavat antagonistisen ristiriidan. Joko uskoo tai sitten haluaa tietää. Usko on juuri nimen omaan sitä, että ei halua tietää. Olet osoittanut, että sinä et halua tietää, mitä Koraani häditeistä sanoo, joten vahvistat uskoasi. Otan osaa.
>No, vastauksia olen kaivannut säikeissäni moneen kertaan, te muslimit vain ette uskalla vastata.
Kerrotko meille, että miksi Koraanin aya 4:80 ei kuulu Islamiin?
Kerrotko meille, minkä sanakirjan mukaan pedofilia on alaikäiseen sekaantumista?
Kerrotko meille, missä lainkohdassa puhutaan pedofiliasta?
Kerrotko meille, kenen oikeusoppineen mielestä laki on sopimus, sharia tapaoikeutta ja poliisilla lyöntikielto?
Kerrotko meille, minkä monarkia-määritelmän mukaan Vatikaani ei ole monarkia?
Kerrotko meille, kenen mielestä kreikkalainen ei ole kreikkalainen?