Jatkoajan kertomaa:
Sija 14. Ässät:
"Surkea materiaali yhdistettynä parhaat päivänsä nähneeseen valmentajaan. On koko kauden ajan SM-liigan suurin vitsi."
Itse voisin tuohon lisätä että vaikka siellä olisi itse Jeesus valmentajana niin tuolla joukkueella ei voi pärjätä..
PS: On koko kauden ajan SM-liigan suurin vitsi...
Ässät ei kuulu liigaan
4
307
Vastaukset 4
- vilkaseppa muita joukkueita
siellä on monta muutakin vitsiä, kuten kalpa, saipa, jyp, tps, lukko,...
ässät on heikko, mutta onneksi pelaa heikossa sarjassa.- lukkofani!
Kalpa vahvistunut huimasti, paremmat pelaajahankinnat kuin Ässillä.
Saipa, taso pysynyt lähes samana viime kuin viimevuotena.
JYP, viime vuonna sijalla 5., joukkue lähes muuttumaton. Selvästi keskikastin yläpuolella tulevalla kaudella.
TPS, joutunut heikon menestyksen ja tulostappioiden vuoksi karsimaan menojaan. Nuorille enemmän tilaa ja vastuuta.
Media on saannut ässistä tällä kaudella negatiivisen surkean kuvan ja ihan syystä.
Olen kuitenkin varuillani veikkauksissani... pahoin pelkään että Ässät vie ensimmäisen ottelun nimiinsä Raumalla. Mutta uskon vahvasti että puntit tasoittuvat tai Lukko hoitaa homman kotiin loppukaudesta.
Lukko, uusi valmentaja ja hyvä niin. Viime kertainen saikin aikaan kahtena vuotena vain kasan paskaa aikaa. Pelaajahankinnat selvästi keskikastin yläpuolelta. Laaksonen, Adrelan näistä nyt ehkä selvästi sm-liiga tason huippuja.
Eli olisi ihan kiva kuulla, miten arvostelet seuraavat joukkueet vitseiksi.
Sarja ei ole tosiaan mikään heikko, ässien materiaali (eli ts. nimi paidoissa) on liigan surkeimmaksi arvosteltu. Hankinnat ovat olleet sm-liigan heikoimpia.
Mutta kuitenkin Ässien valmennus on saannut jotain positiivista ulostettua kavereista... siitä ihan hyvät harjoituspelien tulokset.
Yleensä sm-liigan monen seuran todellinen huippuosaaminen rupeaa näkymään vasta ensimmäisen maajoukkuetauon kohdilla. Tällöin yleensä Ässillä on lähtenyt alamäki. Ellen nyt ihan väärässä ole niin, voi joku viisaampi todistaa toisin. - kuka oikeassa oli
lukkofani! kirjoitti:
Kalpa vahvistunut huimasti, paremmat pelaajahankinnat kuin Ässillä.
Saipa, taso pysynyt lähes samana viime kuin viimevuotena.
JYP, viime vuonna sijalla 5., joukkue lähes muuttumaton. Selvästi keskikastin yläpuolella tulevalla kaudella.
TPS, joutunut heikon menestyksen ja tulostappioiden vuoksi karsimaan menojaan. Nuorille enemmän tilaa ja vastuuta.
Media on saannut ässistä tällä kaudella negatiivisen surkean kuvan ja ihan syystä.
Olen kuitenkin varuillani veikkauksissani... pahoin pelkään että Ässät vie ensimmäisen ottelun nimiinsä Raumalla. Mutta uskon vahvasti että puntit tasoittuvat tai Lukko hoitaa homman kotiin loppukaudesta.
Lukko, uusi valmentaja ja hyvä niin. Viime kertainen saikin aikaan kahtena vuotena vain kasan paskaa aikaa. Pelaajahankinnat selvästi keskikastin yläpuolelta. Laaksonen, Adrelan näistä nyt ehkä selvästi sm-liiga tason huippuja.
Eli olisi ihan kiva kuulla, miten arvostelet seuraavat joukkueet vitseiksi.
Sarja ei ole tosiaan mikään heikko, ässien materiaali (eli ts. nimi paidoissa) on liigan surkeimmaksi arvosteltu. Hankinnat ovat olleet sm-liigan heikoimpia.
Mutta kuitenkin Ässien valmennus on saannut jotain positiivista ulostettua kavereista... siitä ihan hyvät harjoituspelien tulokset.
Yleensä sm-liigan monen seuran todellinen huippuosaaminen rupeaa näkymään vasta ensimmäisen maajoukkuetauon kohdilla. Tällöin yleensä Ässillä on lähtenyt alamäki. Ellen nyt ihan väärässä ole niin, voi joku viisaampi todistaa toisin.kuka ei. yleensä paljon melua tyhjästä on ollut osuva sanonta liiga joukkueiden kohdalla, siksi jokerit, blues ja kärpät ovat kovimmat joukkueet. kalpa menetti monia kovia nimiä kuten bicek..ja tilalle tuli kovia nimiä kylläkin, mutta entisiä tähtiä. kalpa rämpii edelleen, jonka jälkeen alkaa uuden rakentaminen, omien junioreiden kautta. lupaavia junnuja löytyy, valitettavasti vaan rahastavat ja leipääntyneet eläkeläiset vievät heidän pelipaikat. kuten monesti todettua lukko on aina kova ennen kauden alkua, sen jälkeen vaipuu unhonmaille. raumalla vaan hommaa ei osata, ehkä jos pelailisivat omilla rahoillaan homma toimisi paremmin. nyt se on amatöörimäistä puuhastelua toivoen, että rtk kuittaa tappiot. yleisesti ympäri suomen ihmetellään, miksi lukko ei menesty, kaikki edellytykset kun siihen on olemassa. tps taistelee lähinnä konkurssia vastaan. kaikki nimimiehet on niitä, joilla paikat kestää max. 30 ottelua ja se ei riitä tepsin tapauksessa. saipa tosiaan vahvistui, mutta ei yhdellä kentällisellä pitkälle pötkitä. kun tulee loukkaantumiset, tulee myös arki. pärjää sitä paremmin, mitä pidemmälle pääsee ilman tähtiensä loukkaantumisia ja sairasteluita. jypistä en sano mitään...kun wallinheimo taas lähtee venäjälle, ei joukkueella ole edes maalivahtia.
ässät on siis heikko ja iso kysymysmerkki. saattaa flopata täysin. mutta lähtökohta, että 13. sijakin on yli odotusten, antaa näytön haluja ja rentouden tekemiseen.
ja kyllä taso heikkenee kausi kaudelta. joka kauden jälkeen parhaat jättää liigan ja tilalle tulee entisiä nimimiehiä keräämään eläkerahoja.
me katsomme..jäällä ne ratkotaan, ei paperilla, eikä nimiluetteloiden perusteella. - ensinnäkin...
kuka oikeassa oli kirjoitti:
kuka ei. yleensä paljon melua tyhjästä on ollut osuva sanonta liiga joukkueiden kohdalla, siksi jokerit, blues ja kärpät ovat kovimmat joukkueet. kalpa menetti monia kovia nimiä kuten bicek..ja tilalle tuli kovia nimiä kylläkin, mutta entisiä tähtiä. kalpa rämpii edelleen, jonka jälkeen alkaa uuden rakentaminen, omien junioreiden kautta. lupaavia junnuja löytyy, valitettavasti vaan rahastavat ja leipääntyneet eläkeläiset vievät heidän pelipaikat. kuten monesti todettua lukko on aina kova ennen kauden alkua, sen jälkeen vaipuu unhonmaille. raumalla vaan hommaa ei osata, ehkä jos pelailisivat omilla rahoillaan homma toimisi paremmin. nyt se on amatöörimäistä puuhastelua toivoen, että rtk kuittaa tappiot. yleisesti ympäri suomen ihmetellään, miksi lukko ei menesty, kaikki edellytykset kun siihen on olemassa. tps taistelee lähinnä konkurssia vastaan. kaikki nimimiehet on niitä, joilla paikat kestää max. 30 ottelua ja se ei riitä tepsin tapauksessa. saipa tosiaan vahvistui, mutta ei yhdellä kentällisellä pitkälle pötkitä. kun tulee loukkaantumiset, tulee myös arki. pärjää sitä paremmin, mitä pidemmälle pääsee ilman tähtiensä loukkaantumisia ja sairasteluita. jypistä en sano mitään...kun wallinheimo taas lähtee venäjälle, ei joukkueella ole edes maalivahtia.
ässät on siis heikko ja iso kysymysmerkki. saattaa flopata täysin. mutta lähtökohta, että 13. sijakin on yli odotusten, antaa näytön haluja ja rentouden tekemiseen.
ja kyllä taso heikkenee kausi kaudelta. joka kauden jälkeen parhaat jättää liigan ja tilalle tulee entisiä nimimiehiä keräämään eläkerahoja.
me katsomme..jäällä ne ratkotaan, ei paperilla, eikä nimiluetteloiden perusteella.joka kausi on flopannut joku ennakolta kovaksi veikattu. ässät se ei voi olla..tästä varmaan voimme olla yhtämieltä. oma veikkaukseni on jyp, varapaikalla lukko.
ja en ole ässäfani, joten ihan sama minulle vaikka ässät tippuisi koko liigasta. minulla vaan on tunne, ettei ässät olekkaan aivan sellainen heittopussi, mitä kuvitellaan. tämäkin on etu ässille, siis jos vastustaja aliarvioi. ehkä osana tunteessani vaikuttaa toive siitä, ettei näitä tosiaankaan ratkottaisi paperilla, sillä eihän me kukaan tiedetä, eihän ? siinä juuri on kilpaurheilun viehätys ja koko idea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321698- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131126Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55643Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23621- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563