"Republikaanien varapresidenttiehdokas Sarah Palin pysyy sitekästi Yhdysvaltain ja muun maailman tiedotusvälineiden otsikoissa. Tuorein soppa on nyt keitetty Alaskan kuvernöörin päivärahoista.
Washington Post -lehden mukaan Palin on kuitannut Alaskalta matkapäivärahoja yli 300 päivältä, vaikka on asunut kotonaan. Samoin Post kertoo, että osavaltio on maksanut yli 43 000 edestä Palinin perheen matkoja.
Kyseisiä päivärahoja on tarkoitus maksaa kulukorvauksina silloin, kun työntekijä matkustaa osavaltion asioissa.
Alaskan viranomaiset sanoivat Washington Postille, että päivärahoja myönnettiin, koska kuvernöörin työpaikka on osavaltion pääkaupungissa Juneaussa, josta Palinin koti sijaitsee tuhannen kilometrin päässä.
Palin muutti Juneaun kaupunkiin viime vuonna, mutta asuu usein Wasillassa ja työskentelee Anchoragesta käsin.
Washington Postin selvityksen mukaan palinin aviomies Todd ja perheen lapset ovat matkustaneet osavaltion rahoilla 43 490 dollarin edestä."

Vastaukset 1
Vanhimmat
sulla on vuodattaa jenkkilän vaaleilsta? Aivan kuin pelle voisit niihin vaikuttaa. Hanki kommari elämä