Oma yhteenvetoni:
Minä ymmärsin tästä, että ihminen on eräänlainen kiistakenttä, jolla taistelevat kaksi yhtä suurta voimaa, saatana ja Jumala. Näin on ollut heti ensimmäisen ihmisen luomisesta asti, jo paratiisissa kiemurteli käärme! Ja osasi heti vetää oikeasta narusta: syö omena, niin tulet yhtä viisaaksi kuin Jumala. Jo siinä ihminen tavoitteli tavallaan vapaata ratkaisuvaltaa, kykyä nähdä se kokonaisuus, jonka vain Jumala näkee.
Se, että jossakin ihmisessä pääsee voitolle Jumala, on silkkaa armoa. Mutta se ei suinkaan merkitse, että saatana jättää hänet rauhaan. Kaikin keinoin saatana yrittää saada ihmisen lankeamaan pois armosta; näyttihän se Jeesuksellekin vuorella kaikki maailman ihanuudet ja rikkaudet ja olisi pannut vielä koettelemaan Jumalaakin: hyppää, kyllä enkelit ottavat vastaan! Jeesusta ei saatana saanut lankeamaan, mutta me ihmiset lankeamme hyvin helposti ihanuuksien edessä.
Se, että itse ei voi tehdä mitään pelastuksensa eteen, panee nöyrän paikalle. Nöyräksi vetää myös ajatus siitä, että me emme tiedä Jumalan lopullista tuomiota emme omalla emmekä toistemme kohdalla ennen kuin viimeisenä päivänä, ja silloin näemme myös sen, että Jumala on oikeamielinen tuomioissaan. Me emme tiedä, mitä teitä Jumala kuljettaa ketäkin. Se, joka meistä näyttää julkisyntiselle tyyliin -tuo ei ainakaan voi päästä taivaaseen -, kulkee omaa, Jumalan määräämää tietään ja Jumala pelastaa hänet vaikka kuoleman alla, kuten ristinryövärin kävi. Ristinryöväri taisi olla murhamies, rötöstelijä, josta jokainen saattoi suoralta kädeltä sanoa, ettei tuo ainakaan pelastu. Ja niin kuitenkin meni, kuten tiedämme kaikki.
Tästä nouseekin esille kysymys vastuusta lähimmäisestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Ettemme kenenkään tielle asettaisi kompastuskiviä. Ettemme asettuisi saatanan puolelle tämän taistellessa lähimmäisemme sielusta, ja ettemme siinä samassa lankeaisi itsekin pois armosta ja saatana voittaisi meidätkin. Koska jos emme rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme, silloin olemme jo langenneet.
Tuon kirjan herättämät ajatukset nostavat Raamatun sanoman kokonaan uuteen valoon: Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea, vaikkapa tämä. Ja uudessa valossa myöskin: joka näihin rupee, rupee hänen silmäteräänsä: ettemme "rupee" kehenkään, koska me emme tiedä, kuka on hänen silmäteränsä...
Keskustelua! Antakaa palautetta, mitä teissä on tämän myötä herännyt? Itse olen niin "fiiliksissä", paljon ajatuksia herännyt ja paljon on vastauksia tullut miettimisiini.
Minä ymmärsin tästä, että ihminen on eräänlainen kiistakenttä, jolla taistelevat kaksi yhtä suurta voimaa, saatana ja Jumala. Näin on ollut heti ensimmäisen ihmisen luomisesta asti, jo paratiisissa kiemurteli käärme! Ja osasi heti vetää oikeasta narusta: syö omena, niin tulet yhtä viisaaksi kuin Jumala. Jo siinä ihminen tavoitteli tavallaan vapaata ratkaisuvaltaa, kykyä nähdä se kokonaisuus, jonka vain Jumala näkee.
Se, että jossakin ihmisessä pääsee voitolle Jumala, on silkkaa armoa. Mutta se ei suinkaan merkitse, että saatana jättää hänet rauhaan. Kaikin keinoin saatana yrittää saada ihmisen lankeamaan pois armosta; näyttihän se Jeesuksellekin vuorella kaikki maailman ihanuudet ja rikkaudet ja olisi pannut vielä koettelemaan Jumalaakin: hyppää, kyllä enkelit ottavat vastaan! Jeesusta ei saatana saanut lankeamaan, mutta me ihmiset lankeamme hyvin helposti ihanuuksien edessä.
Se, että itse ei voi tehdä mitään pelastuksensa eteen, panee nöyrän paikalle. Nöyräksi vetää myös ajatus siitä, että me emme tiedä Jumalan lopullista tuomiota emme omalla emmekä toistemme kohdalla ennen kuin viimeisenä päivänä, ja silloin näemme myös sen, että Jumala on oikeamielinen tuomioissaan. Me emme tiedä, mitä teitä Jumala kuljettaa ketäkin. Se, joka meistä näyttää julkisyntiselle tyyliin -tuo ei ainakaan voi päästä taivaaseen -, kulkee omaa, Jumalan määräämää tietään ja Jumala pelastaa hänet vaikka kuoleman alla, kuten ristinryövärin kävi. Ristinryöväri taisi olla murhamies, rötöstelijä, josta jokainen saattoi suoralta kädeltä sanoa, ettei tuo ainakaan pelastu. Ja niin kuitenkin meni, kuten tiedämme kaikki.
Tästä nouseekin esille kysymys vastuusta lähimmäisestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Ettemme kenenkään tielle asettaisi kompastuskiviä. Ettemme asettuisi saatanan puolelle tämän taistellessa lähimmäisemme sielusta, ja ettemme siinä samassa lankeaisi itsekin pois armosta ja saatana voittaisi meidätkin. Koska jos emme rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme, silloin olemme jo langenneet.
Tuon kirjan herättämät ajatukset nostavat Raamatun sanoman kokonaan uuteen valoon: Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea, vaikkapa tämä. Ja uudessa valossa myöskin: joka näihin rupee, rupee hänen silmäteräänsä: ettemme "rupee" kehenkään, koska me emme tiedä, kuka on hänen silmäteränsä...
Keskustelua! Antakaa palautetta, mitä teissä on tämän myötä herännyt? Itse olen niin "fiiliksissä", paljon ajatuksia herännyt ja paljon on vastauksia tullut miettimisiini.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun se armo käsitetään tulevaksi vain palvonnan kautta ja erilaisten luettujen uskomuksien kautta.
Voin sen hyvin ymmärtää koska tekeminen on vaikeampaa ja lähimäisen rakkauden osittaminen.
Uskotaan mitä tahansa järjetöntä soopaa , jossa voi olla vai syvällisempi opetus ja liittyy käytännön toimiin.
Suurin syy luoda sekalaisia uskomuksia on orjuuttaa ihmisiä yhtenäiseksi laumaksi, jotka sitten kokevat suurta turvallisuutta ja ainulaatuiseksi jumalan silmissä.
Erittäin ravitsevaa ja hyvää tekstiä, tuo oli Jumalan elävää sanaa. Aamen, hallelujaa! Kiitos Jeesus.
Sitten menen tuohon yhteen kohtaan: - lainaus -
"Nöyräksi vetää myös ajatus siitä, että me emme tiedä Jumalan lopullista tuomiota emme omalla..."
Katkaisin lauseen tarkoituksella tuosta kohdasta, koska lauseen loppuosasta olen samaa mieltä.
Nimittäin.., jokaisella Jumalan lapsella joka
on päässyt Kristuksen kautta täysi-ikäiseksi Jumalan lapseksi, (= ei ole enää holhoojan eli lain alaisessa tilassa), on Pyhän Hengen VARMA todistus sydämessään siitä, että olen Jumalan lapsi ja taivaan ovi avautuu välittömästi viimeisen korahdukseni vaiettua.
sopii vl mailmankuvaan. Teksisi mieli sanoa ettei mitenkään. Ei vain joskus vaan aika usein tulee se tunne että synitä on se mikä on Jumalanvaltakunnan ulkopuollella ja että vl tekee kaikensa että se sielä pysyisikin. Näkemättä lainkaan että saatana seisoo olkapäällä ja kuiskii korvaan milloin mitäkin.
"Jo siinä ihminen tavoitteli tavallaan vapaata ratkaisuvaltaa, kykyä nähdä se kokonaisuus, jonka vain Jumala näkee."
Tästä olen eri mieltä. Ihminen kyllä näkee muttei ymmärrä näkemäänsä. Jumala sanoin - Katso ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti.
Mihin tarvitaan uskoa jos teollakin voi pelastua?
Ihmene kyllä näkee hyvän ja pahan mutta ei hänellä ole ymmärrystä sitä käytää. EI ainakaan niin kuin Jumala sitä kätyää. Kaikkinain viisaus on Jumalan lahjaa.
"lankeamaan pois armosta"... Niin se on ihmeellist jos ihminen joutuu omantuntonsa kanssa ahtaalle vl annetaan tasan kaksi vaihtoetoa - armoa on se joka on ehdollitettu tekoon ja se joka on tejoja vailla on synnin luvallisuutta.
Koska niin kuitenkin on rehellisyydessä sanottava ettei lähimmäisen rakkaus määrää tekoja eikä edes rakkaus Jumalaan vaan liian usein rakkaus ajlliseen yhteisöön ja siihen että saa pitää paikanssa tuossa yhteisössä.
Juuri se minua ihmetytääkin että vl voidaan oll hyvin fundamentalisteja ja armottomia vaikka nähdään että työtä tehdään suoraan sitä varten että saatana korjaa omansa talteen. Eli tehdään työtä sen eteen että ihminen ei suinkaa löydä armollista Jumalaa vaan kieltää uskonsa siksi kun ei voi hyvällä omalla tunnolla muuta.
Toivosi todella että moni nuo sanasi ymmärtäisi todeksi ja eläisi noiden mukaan.