KEPUn puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen jäi tänään yksin puolustamaan ajatustaan "puutarhakylien metropolista", kun suurimpien puolueiden puheenjohtajat avasivat kuntavaalipaneelien sarjan Kuntamarkkinoilla Helsingissä. Mannertenvälinen nahjus Vanhanen tuohtui hänen mallinsa arvostelusta ja kysyi, haluavatko muut kieltää rakentamisen muualle kuin ratojen varsiin.
Vanhanen närkästyi varsinkin vasemmistoliiton puheenjohtajalle Martti Korhoselle ja vihreitä paneelissa edustaneelle vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Anni Sinnemäelle.
Vanhaseen ehkä koski eniten Sinnemäen heitto, että "pääministerin hajakeskitetty malli oli ehkä vähän typerä ehdotus".
Vanhanen esitti sunnuntain Helsingin Sanomissa ajatuksensa himmelimallista, jossa ihmiset asuvat hajallaan pienissä taajamissa.
Vanhasen typerä malli johtaisi mm. autoilun voimakkaaseen lisääntymiseen.
Eilen Vanhanen teki typerän ehdotuksen kauppojen aukiajoista.
Näyttää Zero-Matti jäävän täysin yksin haihatteluineen. Lähtölaskenta vauhdittuu...
Vanhanen teki taas typerän ehdotuksen
2
103
Vastaukset 2
- Irtopisteiden kerääjät
liikkeellä. Hallituksen ehdotukset ei nyt kelpaa kenellekkään, mutta ei tule parempiakaan ehdotuksia.
- Hänhän on nero!
...omasta mielestään. Ja työttömistä ja köyhistä ei sitten puhuta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371333- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845- 60651
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16497