Jotka luulee itsaria itsekkääksi lue

Im dead many years now.

Lukekaa kaikki jotka luulette itsarin olevan itsekästä:

Alkuun pitää sanoa että hämmästelin pienenä kun kuulin että joku tappaa itsensä siinä ihmisaivot (ei masentuneen) autom. luovat ajatuksen tä? miksi?
onpa itsekästä touhua.

Nyt vanhempana kuin kaikki on mennyttä elämässä,
voin kertoa että se vaan joskus on ainoa keino.
Ihan oikeasti. Itsellä itsariin syy on oma typerä käyttäytyminen johtaen kaverien menetyksiin.
Menen kylillä missä tahansa näen jokaisen katsovan välttäen,vihaisena tai muuten vain inhoten. Mitä siinä on tehtävissä?
ai odottaa aikaa joka parantaa?
miten se aika parantaa jos loppu ikäni joutuisin kärsimään välttelevistä ex ystävistä/tutuista?
samassa tilanteessa olisin 40v päästä. Aika tosiaan parantaa joidenkin arvet mutta minun ovat ikuiset.

Kuten sanoin, terveenä pikku poikana olin aivan ihmeissään miten joku kehtaa tappaa itsensä.
Nyt en ihmettele yhtään.

Vastaan kaikki viesteihinne ja vaikka vasaralla taon päähänne että itsari ei ole itsekästä.
Itsari on väärin mutta äärimmäisessä tapauksessa ainoa pelastus. Olen kärsinyt lievästä masennuksesta ja en silloin todellakaan pitänyt itsareista ja sanoin silloin sen olevan itsekästä.

Nyt pulassa kaikki pilattuna on itsari oikein.
VIESTITTÄKÄÄ! Kysykää! tämä itsemurha on itsekäs juttu pitää saada päätökseen.

ps. olen yrittänyt korjata mutta ei ne minua enää halua mukaansa. Ja jutut kiertää jo varmaan satojen km päässä. Yksi voisi pelastaa kuoleman lisäksi: telkkariin pääsy 30sekunniksi, siinä ajassa ehtisin puhua kaikille sanottavani. Vain 30sek..nyt ei jaksa lähtä tuhansiin taloihin koputtamaan ovikelloa ja puhumaan 30sekunniksi asiat selviksi.

11

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varauloskäytävä

      Nyt kun olen kokonaisterveydentilani kannalta ikäisekseni keskivertomies, itsari ei ole vaihtoehtoni.
      Mutta jos joutuisin kokonaan riippuvaiseksi ulkopuolisesta avusta loppuiäkseni, hyväksyisin sen.
      Mielestäni se olisi siinä tilanteessa myös eettisesti oikea ratkaisu.

      Ei kaikissa asioissa tarvita ulkopuolisten mielipidettä. Oma tahto tässäkin ihan ok.

    • on vanhemmat

      isovanhemmat, sisaruksia tai lapsia, aiheutat itsarillasi heille paljon surua ja kysymyksiä, joihin he eivät saa ikinä vastauksia. Et varmaan elä tyhjiössä.

    • aiheesta

      Ne, jotka eivät uskalla keskustella asiasta kunnolla, toitottavat vain, että itsari on itsekäs teko. Usein nämä ihmiset itsekkäästi ajattelevat, että kukaan tuttuni ei saa tehdä itsaria, jotta minä en joudu "kärsimään" surua tai syyllisyyttä sen takia. Siis ei ajatella, millaista kärsimystä itsariin päätyneen elämä on saattanut olla vuosikymmeniä.

      Toisaalta en hyväksy, että tehdään itsari seurustelun päättymisen tai muun yksittäisen asian takia.

      • Muutamassa Keski-Euroopan maassa on mahdollista saada lääkärin hyväksymä eutanasia.
        Tästä on esitetty tv:ssa dokumentteja. Eutanasian ehtona oli asiakkaan hyväksymä omakätinen allekirjoitus elämästä luopumisesta
        täysissä ruumiin ja sielun voimissa ollessa.

        Dokumentissa esintyneet omaratkaisuun päätyneet ihmiset olivat parantumattomasti sairaita.
        Näitä sairauksia olivat esim. syövän hoitoon, lääkitykseen liittyvät vaikeudet.

      • et hyväksy

        Miksi et hyväksy, että ihminen voi mennä aivan tolaltaan jonkin yksittäisen asian vuoksi?

    • haavatar

      ovat ikuiset. Olin 10-vuotias kun isäni lähti oman käden kautta pois. Joskus ajattelen että hän teki itsekkäästi kun jätti minut ja sisareni. Ymmärrän kuitenkin isääni, kun nyt itse kärsin jonkinlaisesta masennuksesta. vaikka ketään ei saisi syyllistää silti syytän äitiäni. Hän ei ymmärrä minua joten miten hän olisi voinut ymmärtää isäänikään. Kun on tosi paha olo ei todellakaan halua kuulla miten ei halua edes tehdä asialle mitään ja miten ei kuuntele kuinka pitäisi tehdä tai olla..Kaipaan isääni 20 vuoden jälkeenkin lähes päivittäin. Toivon ettei kukaan päätyisi itsemurhaan.
      Sinulle Im dead many years now mielestäni mikään muu asia, kuin toisen hengen riistäminen ei voi olla niin kamalaa etteikö asioita voisi sopia. et voi mennyttä muuttaa ja jos olet ystäviltäsi anteeksi pyytänyt et voi tehdä enempää se on heidän ongelmansa sen jälkeen eikä sinun! Voimia!

    • eikä sinun

      Jos tietäisit mitä minulle on tapahtunut, olisit ehkä hiljaa. Tässä sitä roikutaan vielä.
      Välillä vaan tuntuu etten pysty elämään.
      Yksi ystäväni kohtelee välillä huonosti ja olenkin päättänyt etten puhu hänelle enää mitään
      omista jutuista/tuntemuksista.
      Sinusta tuntuu nyt että muuta vaihtoehtoa ei ole?
      Joku päivä asiat ovat eri lailla ja vuosien päästä voit vain muistella tätäkin aikaa.
      Kaikilla meillä on omaisia.
      Serkkuni kuoli oman käden kautta, hän ei varmaan silloin nähnyt muuta vaihtoehtoa.
      Mitä jos kuolet ja kadut tekoasi?
      Sieltä toiselta puolelta kun ei takaisin pääse!
      Kysyisin mitä olet tehnyt kun joudut näin ajattelemaan?
      Kyllä se aikakin parantaa ja muuttaa ihmisiä.

      • Kuoleman viikate

        Siinäpä se. Ystävät. Sinua kohtelee yksi huonosti. Minua kaikki kymmenien kilometrien päässäkin.
        En voi mainita nimeäni jos tutustun johonkin kun näen sen pelon,vihan heti hänen kasvoillaan ja hän lakkaa puhumasta ja menee kadullakin kävellessä mahdollisimmalla tavalla ettei näyttäisi minulle että tuntee minut.
        Luulin aluksi että kuvittelen mutta näin on sattunut noin kymmenen kertaa. Eivät enää puhu minulle vain silloin kun kysyn muuten haluavat unohtaa minut. Häpeävät tavallaan minua. Ja haluavat kiertää kaukaa. Mutta minulle on nyt ihan sama. Mitään ei voi korjata, vanhoja hyviä aikoja ei voi palauttaa. Kaikki toivo on poissa.
        Itse olen pilannut elämän ja minä saan myös sen lopettaa. Loppu aika täysillä. Kaikki voimat loppuun! ensi kesänä ei ole enää jaksamista käydä kaupassa joka nytkin on vaikeaa. Hoenkin itselle nyt kun tuntuu taju lähtevän kylillä kun jokainen vihaa että antaa palaa! pian lähtään lopullisesti!

      • Kuoleman viikate
        Kuoleman viikate kirjoitti:

        ja menee kadullakin kävellessä mahdollisimmalla tavalla ettei näyttäisi minulle että tuntee minut.

        Eli muille ei näytä ei minulle.

      • no jopas jotakin
        Kuoleman viikate kirjoitti:

        ja menee kadullakin kävellessä mahdollisimmalla tavalla ettei näyttäisi minulle että tuntee minut.

        Eli muille ei näytä ei minulle.

        aiotko tosiaan elää koko lopunelämäsi samalla paikkakunnalla?

      • ole asiat
        Kuoleman viikate kirjoitti:

        Siinäpä se. Ystävät. Sinua kohtelee yksi huonosti. Minua kaikki kymmenien kilometrien päässäkin.
        En voi mainita nimeäni jos tutustun johonkin kun näen sen pelon,vihan heti hänen kasvoillaan ja hän lakkaa puhumasta ja menee kadullakin kävellessä mahdollisimmalla tavalla ettei näyttäisi minulle että tuntee minut.
        Luulin aluksi että kuvittelen mutta näin on sattunut noin kymmenen kertaa. Eivät enää puhu minulle vain silloin kun kysyn muuten haluavat unohtaa minut. Häpeävät tavallaan minua. Ja haluavat kiertää kaukaa. Mutta minulle on nyt ihan sama. Mitään ei voi korjata, vanhoja hyviä aikoja ei voi palauttaa. Kaikki toivo on poissa.
        Itse olen pilannut elämän ja minä saan myös sen lopettaa. Loppu aika täysillä. Kaikki voimat loppuun! ensi kesänä ei ole enää jaksamista käydä kaupassa joka nytkin on vaikeaa. Hoenkin itselle nyt kun tuntuu taju lähtevän kylillä kun jokainen vihaa että antaa palaa! pian lähtään lopullisesti!

        Kyse ei ole siitä että vain yksi ihminen kohtelee
        huonosti, vaan sitä ennen olen joutunut mm.tappoyrityksen kohteeksi ja vaikka mitä
        En voi tässä kertoa kaikkea.
        Kuitenkin kauhujuttuja ja välillä on oikeasti
        tosi vaikea pysytellä "täällä".
        Olet ilmeisesti tehnyt jotain peruuttamatonta,
        tulee väkisinkin mieleen jokin aihe mikä se voisi olla.
        Nyt sinun täytyy keksiä jokin muu pelastautumiskeino kuin itsari.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9653
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      307
      6836
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1705
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1421
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1297
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1079
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      882
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe