Sen lisäksi että olen ateisti, voin ihan rehellisesti tunnustaa olevani antiteisti. Monilta tälle palstalle kirjoittavilta tuntuu menevän nämä termit ristiin, kyse on kuitenkin kahdesta eri asiasta ...
Tunnustan!!!
Rattiveivari
6228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Antiteismi (muinaiskreikaksi anti, vastaan ja theismos, jumala) on jumalauskon tai jumalien vastustamista. Sanan vanhin maininta on vuodelta 1833
Ateismi (muinaiskreikaksi ἄθεος, atheos) eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa.
Lähteet Wikipedia.
Ateismi kieltää Jumalan olemassaolon ja antiteismi on Jumalan vastustamista (ei siis kieltämistä). Ei voi olla molempia yhtäaikaa
Miksi ateisti ei voisi vastustaa jumaluskoa?
nuo määritelmät eroavat toisistaan?
taistellaan myönnettyä Jumalaa vastaan, toisessa ei jumalia ole olemassa. Miksi noin vaikeaa?
Miten joku myöntää jumalien olemassaolon ja miten hän sitten taistelee niitä vastaan?
samaa porukkaa joka sanoo uskovia tyhmiksi?