Vielä ei sentään tullut Suomeen naispiispaa mistä kiitos Jumalalle. Pahinta on että Suomea ollaan "akattamassa" meillä on nyt naispresidentti ja oli naispuhemies ja olipa vielä naispääministerikin, mikä ei onneksi ehtinyt olla virassa kuin muutaman viikon (onneksi). Tietysti äänestäjät heidät valitsee, että se siitä, mutta olisi se Suomelle pelastukseksi jos saisimme seuraavaksi oikean mies ja porvari presidentin, sillä presidentti on myös kirkon pää. Kuinka voi olla joku sossu nainen mikä ei edes kuulu kirkoon olla kirkon pää? Ei kuinkaan. Naispapeuden vuoksi on kirkko mennyt pahasti alaspäin. Mitä tulee tämän päivän uutiseen että homot saa jatkaa kirkon työssä. Eli siis jos vaikka naispappi alkaa olla suhteessa toisen naisen kanssa ja vieläpä virallistaa suhteensa ei häntä eroteta virasta. Mihin me ollaan oikein menossa? Maallinen laki ohittaa Raamatun myös kirkossa.
Parisuhteensa rekisteröineet homot ja lesbot saanevat jatkossakin toimia kirkon työntekijöinä. Luterilaisen kirkon kantaa homoseksuaalisuuteen ja parisuhdelakiin pohtinut kirkolliskokouksen perustevaliokunta ei kuitenkaan ollut asiasta yksimielinen.
Mietinnön tehneen valiokunnan 17 jäsenestä viisi jätti eriävän mielipiteensä. Siinä vaaditaan kirkkoa laatimaan säännös, jolla estetään "homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen kirkon työntekijöiden keskuuteen".
Kirkolliskokouksen on määrä ottaa asiaan kantaa marraskuun alussa.
Samaa sukupuolta olevien kumppanien liittoja valiokunta ei halua kirkollisesti siunata. Piispa Ilkka Kantolan johtama valiokunta toteaa perusteluissaan, ettei samaa sukupuolta olevien parisuhde vastaa kirkon opettamaa ihannetta.
Samalla valiokunta kuitenkin toivoo, että avoin keskustelu asiasta jatkuisi kirkon piirissä.
YLE24, STT http://ww2.yle.fi/pls/show/frameUutiset?id=232453

Vastaukset 7
Vanhimmat
HAISTA MUMMON MÄDÄNTYNY PILLU!!!
"estetään "homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen kirkon työntekijöiden keskuuteen"."
Onhan nyt jo selvää, että homoseksuaalinen elämäntapa on jo 'tunkeutunut' kirkkoon siinä kuin mihin tahansa muuhun yhteiskuntaan.
Kirkolliskokous siis ottaa enää ainoastaan kantaa siihen, miten peitellään ja estetään sen ilmitulo, että homokseksuaaleja on kirkon sisällä
ja on aina ollut.
Sen päivän, kun saisin nähdä ennen kuolemaani...
Mutta tuskin semmoista onnenpäivää koskaan tulee.
Kun ei miehetkään tavaa käyttöohjeita ennen laitteen käyttöönottoa, niin ei ihmiskuntakaan opettele ja omaksu maailman täydellisintä infoa vaan oikoo mutkat suoriksi ja kumartaa mitä milloinkin harhaoppia.
Ehkä uskonto poistuu sinä päivänä kun miehet lukee kaikki käyttöohjeet ja naiset nakkaa "selluliitti"ohjeet uuniin. (=ei milloinkaan).
(Selluliittia ei edes terveillä ole, se on eräs harvinainen ihotulehdustauti, lääket.tieto)
SE on selvä se.
Onneksi me voimme jo nyt nauttia naispapeista.
Setäni oli pyytänyt naispapin.
...näyttää siltä että parisuhteensa rekiteröinyt piispa voisi joskus ilmestyäkin.
VASTUSTAN JYRKÄSTI.
Hirveetä! Muutkin kuin juutalaiset kalastajat voivat olla seurakunnan paimenina.
Tasa-arvo hyi!Ajatella että tyttäreni voi nyt elämässään päästä juuri niin pitkälle kuin kyvyt ja lahjat edellyttävät. Ennen oli sentään toisin :tyhmä mies voitti aina fiksuimmankin naisen ja yleinen hyvä sen kun karttui...Tosimies ei tasa-arvoa pelkää, luuserit vain...
Jos joku taas on homo niin on. Mitä se salaaminen ketään auttaa?