Olen lukenut täältä palstalta ihmisten murheita kun tuoksuvattu ei leviä. Kyllä leviää, meillä on tullut oikea riesa. Se on tunkeutunut lähellä oleviin muihin pensaisiin, kaivautunut betonisen rapun ali toiselle puolelle, työntynyt hirsipöydän alle ym. Nyt pelottaa että se työntyy talon kivijalan alle ja rikkoo perustukset! Nyt onkin ongelmana se, miten sen saa häviämään. Olemme leikanneet kaikki pois, mutta seuraavana kesänä vattu kasvaa entistä suurempana. Tehoaako Round Up myös puuvartisiin pensaisiin? Emme ole vielä kokeilleet sitä, harkinnassa on kyllä ollut. Olisiko kellään tietoa tuoksuvatun hävittämisestä, olisin kiitollinen vinkeistä.
Tuoksuvatusta
riesa!
3803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lehdet anna kunnollinen käsittely Rounduppia, uusi viikon-parin kuluttua, ellei vielä kuollakupsahda niin lisää rounduppia, sillä saa hengiltä sitkeät pajukotkin.
lisätä. Silloin siinä vasta alkaa näkyä ensimmäiset merkit myrkyn vaikutuksesta. Minä uusisin käsittelyn vasta kuukauden kuluttua, jos silloin vielä vihertää.
Meillä kans tuoksuvatukka leviää leviämistään.
Aina välillä saan apinanraivon ja alan tuhoamaan
puskaa kaivamalla juuria, suoranaisia juuripesäkkeitä, pois maasta.
Round-up on tuttu juttu, joka selätti tuoksuvatukan hetkeks aikaa. Tosin vatukan juurilta hävis kaikki muukin, kun ilmeisesti en ollu kovin tarkka lehtiä suihkuttaessani.
Rivitalossa tuoksuvatukka on oikea "voittajan valinta". Naapuri rakastaa tuoksuvatukkaa ja itse inhoan. Minä tuhoan omalta puoleltani tuoksuvatukkaa round-upilla, raaalla lihastyöllä ja lapiolla sekä juurimatolla. Ongelma vaan on todellakin se, että tuoksuvatukka kasvattaa lonkeroita, jotka saattaa olla uskomattoman pitkiä. Oma uurastus on siis hetkellistä niin kauan kun naapuri ihannoi tuota ampiaishoukutinta.
Vinkki niille, jotka tykkäävät tuosta pensaasta.
Jostain luin, että tuoksuvatukka tykkää savimaasta ja kasvaa (VILLIINTYY) siinä eniten.
Voipi pitää paikkansa, sillä tuoksuvatukkani on aikas savisessa maassa...