KOLMAS

hei mitä palveljuja kolmas sektori tarjoaa työtömän elämässä
4601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ajellut. Siinä oli iso maantievaihde, ja sillä pääsi lujaa.

Äänestä

seitsemäksi kuukaudeksi jolloin tunsin olevani vähän kuin ufo, kummajainen, friikki toisten seurassa.
Parempia luulivat olevansa.
Talouteni korjaantui tasan 50 eurolla. kuukaudessa.
Olisin saanut sen 160 euroa istumalla kursseilla.
Tosin ns.työaikani oli vain 4 tuntia.
Olin aivan yksin vaikka olin toisten seurassa, mutta ihmetystä herätti se että kuinka paljon minua kehuttiin ja ylistettiin kun ns.työsuhteeni loppui.
Sain viiniäkin, kai ne oli niin onnellisia kun pääsivät minusta eroon.

Palveluja? Taisin muuten päästä kerran ilmaiseen työterveystarkastukseen!

Äänestä

Joo,
Eivät oikein muuta tarjoa, kuin kursseja, työelämävalmennusta ja työharjoittelupaikkoja.
Patistavat esim. työharjoitteluun vetoamalla, että on ainakin jotakin tekemistä ja ajankulua.

Itekki olen ollut muutamassa paikassa työharjoittelussa. Aina lopussa kehuttiin että kuinka hyvä ja ahkera työntekijä olen ollut.
Mikäpä heillä on ollut kehuskella, kun ilmasta työvoimaa olivat saaneet kauttani.

Jos sinulla on esim. jotain kädentaidon lahjoja, niin kolmannella sektorilla kyllä niitä silmät suurina kehutaan ja ylistetään.
Mutta autappas, jos mainitset sen että olet ajatellut hyödyntää näitä taitoja ja perustaa oman yrityksen jossakin vaiheessa, niin silloinpa saat kuulla, että ei tuolla elä, eikä tule toimeen.
Äkkiä muuttuu ääni kellossa.
Näin siellä halutaan ottaa pois oma usko omiin taitoihin ja tätä kautta menestymiseen.

Äänestä

Kolmas sektorihan kattaa yleisesti ottaen kaikki palvelut...


Ensimmäinen sektori
- Raaka-aineet (esim. kalastus, metsästys, kaivokset)

Toinen sektori
- Tuotanto (tuotteiden valmistus)

Kolmas sektori
- Palvelut (tuotteiden markkinointi, myynti yms.)

Neljäs sektori
- Älypalvelut (konsultointi, opetus, tutkimus)

Viides sektori
- Yleishyödylliset älypalvelut, kuten:
... Lääkärit (pro bono publico tms.)
... Riippumaton perus- ja huippututkimus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SEKTORI kirjoitti:

hei mitä palveljuja kolmas sektori tarjoaa työtömän elämässä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu