Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen". Pietarin sanat Jeesukselle, kun opetuslapset olivat olleet koko yön kalastamassa eivätkä olleet saaneet mitään. Kun Jeesus astui veneeseen, hän käski heitä heittämään verkot uudelleen veteen, ja verkot repeilivät kun he saivat niin ison saaliin.
Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?". Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark.10:26-27).
Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?". Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark.10:26-27).
Vastaukset 11
Vanhimmat
parannukseen (Luuk.5:32), sanoi Jeesus.
Apostoli Paavalin sanat:
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin (1.Tim.1:15).
Siis meilläkin on toivoa!
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme (Room.5:8).
Minuakiko Jeesus kutsuu?
"Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme Hänen käskyjänsä.
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat;" 1.Joh.5:1-3
Nuo Raamatun lupaukset koskevat ihan jokaista.
Jeesus kuoli sinun, minun ja koko maailman puolesta.
Pitää vain tehdä parannus ja ottaa vastaan tuo Jumalan Sana.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16
Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
Roomalaiskirje 2:4
Kaukaa ilmestyy minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Jer. 31:3
TEHKÄÄ PARANNUS
Löytyi 12 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä sanalla ”parannus”
ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". Matt.3:2
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". Matt. 4:17
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Mark. 1:15
Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus. Mark. 6:12
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Apt. teot 2:23
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, Apt.t. 3:19
Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Apt. t. 8:22
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Apt.t 17:30
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. Ilm. 2:5
ARMO ON
'missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi', Room. 5:20
Ef.2:8,9
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, että itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, Room. 5:20
Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Sananl. 28:13
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1.Johanneksen kirje
1:9
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh:1:14
Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Joh:1:16
Psalmi 100:5
Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
Yleensä tuntumiset eivät ole yhtäpitäviä totuuden kanssa, vaikka tunne olisi isomman ryhmän keskuudessa yhteneväinenkin.
Kaksi keskenään vihamielistä joukkoa "tuntee" saman tunteen, mutta tunne ei todista heitä oikaessaolijoiksi. Tätä on yhteinen adventistinen veljeyskin vastuksen kohdatessaan.
Ja onneksi näin. Kylläpä elämä olisi rankkaa jos tällaista joutuis koko ajan miettimään. Jumalalle kiitos että jotkut ihmiset vaan syntyvät ateisteiksi
.. mutta joskus tuntuu .. toivottavasti .. sillä se on ihmisen omatunto joka muistuttaa (jos on muistuttaakseen) ja varsinkin jos tuntuu siltä on käyttäytynyt epäoikeudenmukaisesti ja ehkä loukannut lähimäisiään .. ja kun tietää itsessään... että pieleen meni - ja että ihmissuhteet ovat saaneet kolauksen ... niin sellaisina hetkinä voi tuntua, että syntyy ikäänkuin epämiellyttävää eroa Jumalan Poikaankin..
Uskoa ei voi perustaa tunteisiin. Tänään tuntuu tältä, eilen tuntui joltain muulta. Jumala ei kuitenkaan muutu.
Sillä minä, Herra, en muutu (Mal.3:6).
Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hepr.13:8).
Onneksi meillä on muuttumaton Jumala, Iankaikkinen Isä, jonka luona ei ole "vaihteen varjoa".
Oletteko muuten huomanneet, että:
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa (Jaak.1:17).
Tunnen monta ENTISTÄ ateistia.Kukaan ei synny ateistiksi eikä välttämättä ainakaan PYSY ateistina ikuisesti.
Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Roomalaiskirje 2:4
Kaukaa ilmestyy minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Jer. 31:3
Job 33:29-30
29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,
30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?(Sak.3:2, loppuosa). Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että "nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään" (2.Piet.3:7). Se on kaikkien osa, jotka eivät anna Jeesuksen tulla sydämeen.
Mutta kun annamme Hänen tulla, kuuluu tämä lupaus meille:
Niin tämä lausui ja sanoi näin niille, jotka seisoivat hänen edessänsä: "Riisukaa pois saastaiset vaatteet hänen yltänsä". Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin"(Sak.3:4).
Siispä älä paaduta sydäntäsi, kun kuulet/tunnet Pyhän Hengen äänen sisälläsi vaan:
Kuulkaa, ottakaa korviinne, älkää ylpeilkö, sillä Herra on puhunut (Jer.3:15).
siltä että joku korkeampi voima on olemassa, emmekä ole yksin.
Raamattuakin on tullut joskus luettua paljonkin ja onhan siinä paljon hienoja ajatuksia, mutta sitä en ole koskaan osanut perustella itselleni miksi juuri kristinusko pitäisi valita. Miksei joku muu... islam, juutalaisuus, budhalaisuus, joku oma kehitelmä yms. Ja jos valitsisin kristinuskon, niin miksi juuri lutherilaisuuden, miksen ryhtyisi lestadiolaiseksi, mormoniksi, katolilaiseksi, ortodoksiksi, angligaaniksi...
Myös sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, jos yrittää etsiä hengellisyyttään ja jutella uskovaisten kanssa, niin miksi aina pitää kaiken perusteella Raamatun/Koraanin/Mormoni kirjan osilla, nehän ovat selkeästi täysin ihmisten kirjoittamia (ja vanhentuneita käsityksiä täynnä).
Koska kristinusko Jumala on ELÄVÄ Jumala. Emme kumarra mitään kuollutta kuvaa, vaan elävää Jumalaa.
Niinpä, että mikä seurakunta. Kaiva Raamattu esiin ja ala lukemaan. Aloita evankeliumeista. Itse aloittaisin ihan alusta, Matteuksen evankeliumista. Pari kolme värsyä kerrallaan ja pieni rukous. Sillä tavalla ala itse lukea ja tutkia. Rukoile, että Jumala johtaa sinne, minne sinun kuuluukin mennä. Sinne, joka tulee olemaan sinun hengellinen kotisi.
Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettu, vaikka ihmiset ovat sen kirjoittaneet. Sanassa on Henki ja Elämä. Huomaat sen, kun luet ja tutkit sitä rukoillen. Silmäsi avautuvat, näet kaiken uudelleen.
Voit aivan vapaasti jutella ja kysellä tällä Jeesus-palstalla asioitasi. Et halua siis perusteluja, sano se kun kysyt:)
Onnea sulle!