Mikä helvetti siinä on ettei noita koulu kiusaajia saada kuriin. Nytkin yksi tapaus missä opettajat tietää että yhtä koululaista kiusataan mutta ei ne sille mitää saa. Pian pitää itse alaata toimimaan ja voin kertoa että kiusaajat ei helpolla pääse.
Kiusaajat
kuriin
251275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kaikissa kouluissa puheen tasolla ollaan huolestuneita kiusaamisesta, mutta joissain käytäntö on toinen.
Opettajat katsovat läpi sormien, tai tuumaavat, eiköhän se tästä, tai kiusaaja on liian vaativa tapaus, tai pahimmissa tapauksissa opettaja voi omalla käytöksellään jopa tukea kiusaajia. Ja homma kääntyykin niinpäin, että kunhan vain kiusattu olisi toisenlainen niin asiat olis kunnossa.
Aitoa nollatoleranssia, ryhdikästä otetta ja yhteyttä molempien koteihin. Nopeasti.
Mene vaan ja vedä turpiin sitä kakaraa.
Siitäkin huolimatta, että se siirtää vain saamaansa huonoa kohtelua muiden kannettavaksi. Eipähän paha ainakaan sitten pääse kiertoon.
Niinpä! Kerrohan sinä, mitä pitäisi tehdä. "Ei ne sille mitään saa" on aika yleinen mielipide. Sinähän et tiedä, mitä kaikkea opettajat tekevät ja satsaavat kiusaamistapauksissa. Kaikki kiusaamistapaukset käydään läpi ja rangaistuksia jaetaan. Opettajan ammatin raskain puoli onkin jatkuva riitojen selvittely. Kiusaajia suojellaan kyllä enemmän muualla kuin koulussa. Kouluissa ei ole mahdollista tehdä enempää. Lapualla ei ole ns. tarkkista, johon pahimmat kiusaajat voitaisiin siirtää. Yleinen mielipide suojelee kiusaajia, koska on niin hienoa, kun kiusaajat ja häiriköt voidaan sijoittaa normaaliluokkiin. Näin voidaan osoittaa, ettei ongelmia ole. Psykologit viettävät aikaansa näiden kiusaajien kanssa keskusteluun, mutta tulos on yleensä heikohko. Vanhempien kanssa keskustellaan, mutta usein lapsi vie vanhempiaan 6-0. Opettaja ( ja tietenkin rehtori) on se, jolla on asiasta oikea tietämys, mutta keinot ratkaista asia on viety.
Merkittävä seikka on myös aikuisten kiusaaminen. Nykyään on muotia kiusata ja pudottaa jatkosta se heikoin lenkki. TV-ohjelmat ihannoivat tyyppejä, jotka koulussa olisivat juuri näitä kiusaajia ja oman edun tavoittelijoita. BB- talossa sikaillaan, ja lapsien annetaan katsoa ohjelmia. Mallioppiminen on ehkä tehokkain tapa oppia.
Vanhemmuus on hukassa ja se heijastelee lasten käyttäytymiseen koulussa.
Usein nämä "mikä helvetti siinä on..." tyypit paasaavat ja soittavat suutaan, mutta ainoa mitä he osaisivat tehdä, olisi vetää turpaan kiusaajaa. Olisiko oikea ratkaisu? Ei ainakaan opettajan mielestä.
pitäisi astua alas sieltä opettajatoimensa norsunluutornista niin voisi olla toiveita siitä, ettei hänenkään tarvitsisi enää olla yhteiskunnan ja ydinperheiden saasteiden kaatopaikkana?
Mikä ihmeen norsuunluutorni? Kyllä opettaja on nykyään poljettu niin monta kertaa niin matalaksi, ettei kukaan enää mitään norsunluutorneja rakentele. Ihmettelen edelleen vallitsevia ennakkoluuloja opettajantyötä kohtaan.
Ammatissa pitäisi olla likaisentyönlisä.
Paras tapa vaikuttaa koulujen työrauhaan on yhteiskunnan tuki sekä tarvittavien valtuuksien antaminen erittäin hyvin koulutetuille opetajille. Myös kouluavustajista on huutava pula. Hyvät avustajat ovat suuri apu myös työrauha-asioissa.
niin se on juuri sitä itteään.
Syitä voi kyllä lähteä etsiskelemään vaikka mistä. Ja puhua nyky-yhteiskunnasta ja tv-ohjelmista. Jne.
Mutta kiusaamisasiaa ei oteta kunnolla opettajien hanskaan.
Ylhäällä oli jo niitä perusasioita mainittu, joilla lähteä liikkeelle:
1) Nollatoleranssi
2) Asiaan puututaan AINA ja VIIVYTTELEMÄTTÄ
3) Yhteys molempien koteihin
4)Ei anneta periksi, jos kiusaajan vanhemmista ei löydy heti yhteistyöhalua
Asia ei ole helppo, mutta jos se olisi helppo se olisi jo ratkaistu.
Tämä tietysti vaatii opettajalta jaksamista ja tekemistä, mutta ei kai kukaan ole opettajan työtä helpon leivän takia valinnutkaan. Tai jos on, niin nyt on korkea aika alkaa herätellä myös kasvattajakutsumusta.
Turha alkaa liian syvällisesti ja pitkään pohtimaan mistä ne kiusaamiset johtuu. Se pohtiminen ei pääty ikinä, ja syitä kyllä on helppo keksiä. Tärkeintä on saada kiusaaminen loppumaan.
Kiusaamista vastustavan ilmapiirin luominen niin oppilaiden kuin opettajienkin keskuuteen on ykkösasia.
töitä tehtävä kiusaamisen lopettamiseksi.
Syitä voi kyllä lähteä etsiskelemään vaikka mistä. Ja puhua nyky-yhteiskunnasta ja tv-ohjelmista. Jne.
Mutta kiusaamisasiaa ei oteta kunnolla opettajien hanskaan.
Ylhäällä oli jo niitä perusasioita mainittu, joilla lähteä liikkeelle:
1) Nollatoleranssi
2) Asiaan puututaan AINA ja VIIVYTTELEMÄTTÄ
3) Yhteys molempien koteihin
4)Ei anneta periksi, jos kiusaajan vanhemmista ei löydy heti yhteistyöhalua
Asia ei ole helppo, mutta jos se olisi helppo se olisi jo ratkaistu.
Tämä tietysti vaatii opettajalta jaksamista ja tekemistä, mutta ei kai kukaan ole opettajan työtä helpon leivän takia valinnutkaan. Tai jos on, niin nyt on korkea aika alkaa herätellä myös kasvattajakutsumusta.
Turha alkaa liian syvällisesti ja pitkään pohtimaan mistä ne kiusaamiset johtuu. Se pohtiminen ei pääty ikinä, ja syitä kyllä on helppo keksiä. Tärkeintä on saada kiusaaminen loppumaan.
Kiusaamista vastustavan ilmapiirin luominen niin oppilaiden kuin opettajienkin keskuuteen on ykkösasia.
en tiedä "mitä opettajat tekevät ja satsaavat kiusaamistapauksissa". Mutta kuulisin oikein mielelläni.
Ja mitkä ovat ne keinot, joita opettajat kaipaisivat, mutta niitä ei ole?
Kerro ihmeessä, älä panttaa.
Voi Pyhä yksinkertaisuus! Kyllä tekisi hyvää sinullekin olla muutama vuosi opettajana.
Tässä vähän väännettyä rautalankaa:
1) Nollatoleranssi on tavoitteena. Kukaan opettaja ei hyväksy kiusaamista.
2) Asiaan nimenomaan puututaan AINA ja VIIVYTTELEMÄTTÄ.
3) Yhteys koteihin otetaan.
4) Ei todellakaan anneta periksi. Ja tässä kohtaa huomaan, ettet tiedä koulutyöstä mitään.
Näitä asioita on pohdittava nimenomaan syvällisesti ja pitkään. Tavallisen "normaalin" oppilaan riita toisen kanssa yleensä loppuukin näillä toimenpiteillä, mutta kun ne kiusaajat ovatkin yleensä ongelmatapauksia, jotka ovat perineet/mallioppineet käytöksensä omilta vanhemmiltaan. Vanhempien maailmassa tapellaan ja kiusataan paljon enemmän kuin koulussa.
Kiusaamista vastustavan ilmapiirin luomiseksi opettajat taistelevat joka ainut työpäivä.
On se niin helppoa olla maalla viisas, kun merellä on hätä! Kyllähän minäkin voisin arvostella eri ammattien edustajia niiden mitättömistä töistä, mutta kun minulla ei ole tietoa niin paljon, että voisin sen tehdä. Monet ihmiset luulevat yhä, että esim. sairaanhoitajat vain istuskelevat kahvitiloissaan, ja potilaat kärsivät sängyissään.
Tiedoksi: Opettajan ammatti on erittäin raskas. Päivät ovat pitkiä ( työt eivät pääty silloin, kun lapset pääsevät kotiin ) ja palkka koulutukseen nähden huono. Lisäksi pitää ottaa syliinsä ämpärikaupalla "sitä itteään."
Eräs isä huusi kädet nyrkissä:"On se P-----E kumma jos et saa kahta poikaa kuriin!" Huusin samantien takaisin:"On se P-----E kumma jos et saa yhtä lastasi kuriin". Isä ymmärsi yskän.Pitääkö vanhemmille sanoa asiat kirosanojen saattelemana, ennen kuin ne tajuavat, että opettaja tekee kaikkensa onnistuakseen työssään? Siis myös koulukiusaamisen ehkäisemiseksi.
Käytämme koulukuraattoria, koulupsykologia ja sairaalakoulujaksoa pahimmissa tapauksissa. Mutta yleensä kiusaaja on ja pysyy koulussa, jos vanhemmat eivät halua siirtää lasta muualle. Tässä asiassa vanhemmilla on liikaa valtaa. Ainoa, joka lapsen koulukäyttäytymisen tietää, on opettaja (rehtori).
Jos koulun rehtori saisi päättää siirron, työrauha olisi helppo saavuttaa ja koulukiusaaminen yksittäisessä koulussa olisi mahdollista saada minimiin (lue: nollatoleranssi).
Mistähän johtuu, että yhä edelleen osa vanhemmista purkaa omia negatiivisia koulukokemuksiaan lastensa opettajaan?
No ensiksi pitäisköhän kiusaajaa rangaista jotenkin..onko tullut mieleen kertaakaan. Ja kyllä moni tietää varsinkin kuiusatun vanhemmat mitä ne opettajat tekee. Monikaan ei yhtään mitään! Mutta onneksi löytyy sellaisiakin opettajia jotka hoitaa asian ammattitaitoisesti puuttumalla asiaan.
Oletko tosissasi? Luuletko, että kiusaajan päätä silitellään, eikä rangaistuksia anneta? Jos sinulla on huonoja kokemuksia kenties jostain koulusta, niin älä hyvä ihminen yleistä!
Opettajat ovat koulussa töissä ja suhtautuvat asioihin vakavasti. Heidät on koulutettu työhönsä. Vanhemmaksi kelpaa sen sijaan kuka tahansa.
Sanopa muuten minkälaisia rangaistuksia itse käyttäisit.
Ei tuossa kirjoituksessa yleistetä opettajien huonoutta,siinähän sanotaan että onneksi hyviäkin opettajia löytyy.. Olisiko rangaistus vaikka koulusta erottaminen hyvä.. minun mielestäni kyllä.
Ei tietenkään kaikki opettajat ole epäpäteviä. Itseäni kiusattiin ala ja ylä asteella eikä opettajat ja kiusaajan vanhemmat saaneet kiusaajaa kuriin. Nytten ystäväni lasta kiusataan koulussa eikä opettajat ole saaneet estettyä sitä. Kyselen vain että mikä keinoksi kun mikään ei tunnu auttavan!
Tekstissäsi on ideaa.Olisi hyvä jos ei muu auta niin kiusaaja erotettaisiin koulusta.
Koulusta erottaminen on tehty liian vaikeaksi ja hitaaksi. Rehtoreille pitäisi antaa oikeus erottaa oppilas koulusta. Jälki-istunto ei ole mikään rangaistus, jos vanhemmat eivät ota sitä tosissaan. Joidenkin mielestä on koulun vika, jos lapsi saa jälki-istuntoa.
Aloitetaan television kiusaus- ja pudotusohjelmista, jotka hyvin heijastelevat nykyistä yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Eikä tämä kiusausasiakaan miksikään muutu ilman perusteellista yhteiskunnallista ja poliittisen ilmapiirin muutosta.
Jatkakaa saivarteluanne.
Jätä asia poliisin tutkittavaksi
tuli tv-ohjelma kahdesta koulukiusatusta tytöstä jotka olivat jo aikuisia ja löytäneet toisensa aikoinaan yhteisen asian tiimoilta.EI OLLUT KIVAA KUUNNELTAVAA.Toinen tytöistä oli sairastunut tosi pahoin.Miksi lapset ja nuoret voivat olla toisille niin kamalia...
ei noi opettajat jaksa-niitä väsyttää-ne on ihan pöörnautteja-lomantarpeessa KAIKKI-on se perkeles ettei tohon koulukiusaamiseen saada kouluissa mitään aikaiseksi-painukaa opet kaikki välitunneilla happihyppelylle vai pitääkö joka tunnin välein päästä kahveelle...
puhu vanhempien osuudesta. Haastapa kiusaajan vanhempi, niin jo kuulet kunniasi. Heidän kullannupuissa ei ikinä ole mitään vikaa. Hakevat heti oikeuksiaan viranomaistaholta, jos yksikin poikkipuolinen sana heidän jälkikasvustaan sanotaan. Näillä pikku-räkänokkaöykkäreillä on liian usein kodin tuki.
Tämä temppu on aina toiminut. Monia vanhempia ei kiinnosta pätkääkään mitä se oma kullannuppu koulussa touhuaa. Opettajalle haistatetaan pitkät, jos hän pyytää koulukiusaajan vanhempia tulemaan koululle keskustelemaan asiasta. Jos näin käy, niin mikään ei estä koulukiusatun vanhempia ajamasta asiaa henkilökohtaisesti...
Joku vuosi sitten täs eräällä kyläkolulla pidettiin Repe-ryhmiä, eli reilupeli-ryhmiä. Aina kun koulussa oli jotain hämminkiä, niin repe-ryhmä kokoontui. Ryhmä koostui koulun oppilaista ja opettajasta. Kun oppilaat itse puivat tapahtumia, niin tulokset olivat hyviä.
Tästä voisi infota vanhempaintoimikunnan jäseniä, olisiko syytä laajentaa tätä kokeilua?
Lapsi tuotiin päiväkotiin ensimmäistä kertaa. Äidin ohje tarhalaisille "meidän lasta ei sitte saa kieltää" että tälläisia vanhempia täällä.
vieläkin kiusaajia lapuan kouluissa, silloonku ite olin yläasteella 2002 niin se oli oikeen muotia kiusaaminen :/ luulin että se aika olis ohi mutta ei taida olla. Nooh mutta eikö ryyppääminen lapuan kaduilta oo vähentyny ?
Näin siinä sitte käy kun ihmisiä kiusataan..kai siinä ny pimahtaa kun jatkuvasti kiusataan niin ku Jokela ja Kauhajoki näytti.