Eilen eduskunnan kyselytunnilla kukaan ei

puhunut valtion yhtiöiden omistajaohjauksesta mitään. Ei tietenkään, koska silloin ne puheet mm. Stora-Enson Kemijärven tehtaan lakkauttamsiesta olisi joutuneet noloon valoon.
Tuolloin ei demareita ja vasureita eikä persuja kiinnostanut yhtään maailmanmarkkinatilanteen kehittyminen eli saadaanko Suomesta paperia kaupaksi maailmalle.

Nyt kun nähdään, ettei saada, ollaan hiljaa.

Myös se, että nykyinen hallitus on ollut historiallisen aktiivinen tukemaan korvaavien työpaikkojen syntymisessä eli ihmisten auttamisessa ei demareita ja vasureita kiinnosta.

Entistä enemmän toivon, että nykyinen hallitus saa jatkomandaatin, mutta onko Katainen vai Vanhanen pääministeri, sen ratkaisee puolueiden suuruus sitten.
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikka tukea tarvittaisiin koko maahan, vittuako demareista, porvarit siellä hallituksessa istuu.

Toista: Tukea sinne sun tänne, paperimiehille, entisille ökypalkatuille! Sairaanhoitajille
tehtiin vain pakkolakeja eikä palkkoja ole vieläkään alettu pykälien mukaan kunnolla maksaa!

Äänestä
  • veronalennuksia puukaupoista, että saadaan halpaa puuta (veronmaksajien tuella)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Porvariduunari kirjoitti:

puhunut valtion yhtiöiden omistajaohjauksesta mitään. Ei tietenkään, koska silloin ne puheet mm. Stora-Enson Kemijärven tehtaan lakkauttamsiesta olisi joutuneet noloon valoon.
Tuolloin ei demareita ja vasureita eikä persuja kiinnostanut yhtään maailmanmarkkinatilanteen kehittyminen eli saadaanko Suomesta paperia kaupaksi maailmalle.

Nyt kun nähdään, ettei saada, ollaan hiljaa.

Myös se, että nykyinen hallitus on ollut historiallisen aktiivinen tukemaan korvaavien työpaikkojen syntymisessä eli ihmisten auttamisessa ei demareita ja vasureita kiinnosta.

Entistä enemmän toivon, että nykyinen hallitus saa jatkomandaatin, mutta onko Katainen vai Vanhanen pääministeri, sen ratkaisee puolueiden suuruus sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu