Uskon salaisuus
Millaista on olla uskossa? Millaista on uskovan ihmisen elämä? Millainen maailma alkaa ristin toisella puolen, jos päätät antaa elämäsi Jeesukselle ja lähteä seuraamaan Häntä?
Siinä muutama kysymys, joita itse aikoinaan pohdin, kun Herra kutsui. Näin kyllä uskovista ihmisistä, että heillä on jotain, mitä itseltäni puuttui ja yritin tarkkailla ja miettiä, millaista elämää uskovan elämä on. Huomasin, etten kyennyt näkemään, enkä ymmärtämään. Oli, kuin olisi yrittänyt katsoa jonkin samean lasikuvun lävitse. Hetken aikaa luuli näkevänsä lasin sisälle, vaan saman tien kuva haihtui, oikeastaan voisi sanoa, että se oli ikään kuin usvan peitossa, jonka läpi ei nähnyt, vaikka kuinka yritti katsoa tarkasti.
Näinhän se on. Ellei ihminen synny uudesti ylhäältä, ei hän voi päästä sisälle taivasten valtakuntaan. Ellei Pyhä Henki luo uutta elämää ihmisen sydämeen, ei ihminen voi käsittää, mistä on kyse. Voi yrittää ymmärtää, vaan ei kuitenkaan käsittää. Kun ihminen tulee uskoon ja siirtyy näin kuolemasta elämään, niin silloin silmät avautuvat. Silloin usva poistuu ja ihminen on siirtynyt "lasikuvun" sisäpuolelle, kaikki on niin kirkasta ja selkeää. Omalla kohdallani mielikuvat ja käsitykset uskovan elämästä olivat enemmän tai vähemmän vääriä. Entäpä sinä? Onko sydämesi saanut vastaanottaa Jumalan armon ja rakkauden? Onko maisema ristin takana sinulle vielä usvan peitossa, vai joko näet ja ymmärrät?
Jeesus avasi meille tien Jumalan yhteyteen, Hän kuoli niin sinun kuin minunkin edestä Golgatalla. Hän tuli, jotta meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys, Hänessä me olemme saaneet armoa armon päälle. Tie on valmis. "Tule", Hän kutsuu sinua, käy ristin toiselle puolelle, elämä odottaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.