Kaikki

Raamatussa on valtava lupaus, joka kantaa Jeesukseen uskovaa läpi elämän, silloinkin ja varsinkin silloin, kun elämässä tapahtuu asioita, joita ei voi ymmärtää ja joita on vaikeaa hyväksyä. Jumala on kaiken yläpuolella ja johdattaa omaansa läpi elämän. Hän nostaa, kantaa ja pelastaa.
Jeesus on uskollinen loppuun asti.

Niin, se lupaus.
Room. 8:28
"Mutta me tiedämme, että KAIKKI yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut".
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat liioitella.

Äänestä

Saamme olla suuresti kiitollisia J-lalle siitä, että elämme Pyhän Hengen armotalouskauden viimeisiä vuosia. Olemme saaneet kuulla ilosanoman Yeshuan Golgatalla suorittamasta lunastustyöstä ja olemme siihen uskomalla saaneet armon vapautua synnin vallasta ja kuoleman kahleista.

Jos vertaamme tätä aikaa esim. Jobin aikaan, jolloin ei ollut edes olemassa likimainkaan yhtä selkeää ilmoitusta Vapahtajasta, Yeshua Messiaasta, niin olemme todella etuoikeutettuja.

Luen parhaillaan Jobin kirjaa ja voin hyvin kuvitella, miten vaikeita epäilyksiä hän ylen suurten menetystensä ja ruumiillisten tuskiensa vuoksi joutui syyttömänä kärsimään.

Me sen sijaan kärsimme useimmiten ihan omasta syystämme ja silloinkin se tuntuu meistä usein vaikealta ja meidän on vaikeaa tunnustaa J-lalle, että olemme todellakin ansainneet ne kuritukset ja vastoinkäymiset, jotka meitä kohtaavat. Ne kaikki ovat meidän parhaaksemme!

Vielä tuohon jakeeseen Room.8:28

"28. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

Ikäänkuin asian vahvistukseksi Raamatunkohta jatkuu tuon jakeen jälkeen näin:

"29. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut."

-Jakeissa 29-30 mainitaan se, miten saamme olla armollisen J-lamme rakkauden kohteina hänen valmistaessaan meitä taivasta varten!

PS. Iloitsen suuresti siitä, että käytät vuoden 1933/1938 Raamatunkäännöstä!


Siunausta Yeshuassa!

Äänestä
  • Jumalalla on todellakin suunnitelma meidän osallemme. Hän muokkaa meitä niin kuin tahtoo, me olemme savea, hän Savenvalaja. Tapahtukoon hänen mahtava tahtonsa.
    Kyllä vanhempi käännös on se, johon uskoontultuani kotiuduin ja vaikka yritin myöhemmin lukea ja päästä uudempaan käännökseen sisälle, se ei koskaan antanut minulle sitä oikeaa aitoa ravintoa. Niinpä jätin sen sivuun. Uskon sen olevan niin liberaaliteologien hapattama hengeltään, ettei se kolahtanut.
    Jeesuksen runsasta siunausta sinullekin!

    Äänestä

Aivan kuin minulle kirjoitit nuo sanat.
Elämässäni on ollut viime aikona paljon ikäviä asioita, mutta jotka kuitenkin ovat Jumalan sallimia, koska tiedän, että Hän niiden kautta kasvattaa ja opettaa luopumaan vääristä asioista elämässämme.
Kiitos ja kunnia kaikesta Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isällemme ja Jeesukselle Kristukselle sekä Pyhälle Hengelle!

Siunausta sinulle ja perheellesi.

Äänestä
  • Toivoin kirjoittaessani, että joku Jeesuksen oma saisi siitä lohdutuksen ja rohkaisun elämäänsä.
    Siunausta sinullekin ja läheisillesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timoriepu kirjoitti:

Raamatussa on valtava lupaus, joka kantaa Jeesukseen uskovaa läpi elämän, silloinkin ja varsinkin silloin, kun elämässä tapahtuu asioita, joita ei voi ymmärtää ja joita on vaikeaa hyväksyä. Jumala on kaiken yläpuolella ja johdattaa omaansa läpi elämän. Hän nostaa, kantaa ja pelastaa.
Jeesus on uskollinen loppuun asti.

Niin, se lupaus.
Room. 8:28
"Mutta me tiedämme, että KAIKKI yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu