Haluaisin tietää, milloin tulee tai alkaa se paratiisi maan päälle ? Mitkä ovat ennusmerkit sen edellä ? Kiitos paljon.
MIlloin tulee se ?
kysyväeiexy
2231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puut alkavat huojua, ja synnyttävät myrskytuulia. Aurinko laskee alleen, ja paistaa päivisin. Yöksi se sammuu. Maanjäristyksiä ja pilvisyyttä. Salamointia maan päällä pilvissä. Kovia pakkasia ja suojaa talvisin. Kesällä sataa, ja on välillä vähän kuivempaakin. Kukat kukkivat ja muuttolinnut tulevat ja lähtevät. Oravia on paljan ennen maailmanloppua, tai sitten vähemmän. Samoin sopuleita. Harakat loikkivat hangilla jos on lunta. Pihjalanmarjoja on paljon, tai sitten vähemmän. Pingo-pongo heimon pyhä muovihelminen ja läkkipeltinen poppamiehen diadeemi katoaa mystisesti. Se on viimeinen ja varma tuhon merkki.
on kirjoitettu:ja jeesus sanoi heille vastaukseksi:katsokaa ettei kukaan eksytä teitä,sillä monet tulevat minun nimeni perusteella ja sanovat:minä olen kristus ja eksyttävät monia te tulette kuulemaan sodista,katsokaa ettette kauhistu.sillä näiden täytyy tapahtua,mutta loppu ei ole vielä.sillä kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta nousee valtakuntaa vastaan.ja tulee olemaan nälän hätää ja maanjäristyksiä paikassa toisensa jälkeen.kaikki nämä ovat ahdingon tuskien alkua.
sitten teitä luovutetaan ja teitä tapetaan ja te tulette olemaan kaikkien kansakuntien vihan kohteita minun nimeni vuoksi.sitten myös monet kompastuvat ja he kavaltavat toisensa ja vihaavat toisiaan.ja monia vääriä profettoja nousee ja he eksyttävät monia.ja laittomuuden lisääntymisen vuoksi useimpien rakkaus kylmenee.mutta joka on kestänyt loppuun asti se pelastuu.ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutusa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille ja sitten tulee loppu.
siittä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan ei taivaiden enkelit eikä poika vaan ainoastaan isä.sillä niinkuin nooan päivät olivat niin tulee ihmisen pojan läsnäolo olemaan.