Kumottu evoluutio

Evoluutioteorian kumoaminen
Raimo Lonka, 17.3.2006

In English
      

1. Johdanto

Osoitan tässä työssä evoluutioteorian virheelliseksi. Määrittelen aluksi tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä. Seuraavaksi tarkastelen evoluutiota ilmiönä ja osoitan että evoluutio on tieteellisenä ilmiönä mahdoton.
2. Tiede

Tieteen tehtävänä on tutkia maailmassa havaitsemiamme ilmiöitä ja luoda niille selityksiä eli teorioita.
3. Ilmiö

Maailmassa on kahdenlaisia ilmiöitä: todellisia reaalimaailmasta lähtöisin olevia ja mielikuvitusmaailmasta lähtöisin olevia. Todelliset ilmiöt voidaan edelleen jakaa perusilmiöihin, jotka ovat luonteeltaan ennustettavia ja satunnaisiin ilmiöihin. Myös niiden aiheuttamat prosessit voidaan jakaa samalla tavalla.
3.1. Perusilmiö

Perusilmiö aiheuttaa ennustettavan prosessin, jolla on aina sama suunta.
Esim 1.    Painovoima on perusilmiö ja sen aiheuttama prosessi eli kappaleiden putoaminen maata kohti on ennustettava. Kappaleet putoavat aina samaan suuntaan.
3.2. Satunnainen ilmiö

Satunnainen ilmiö aiheuttaa satunnaisen prosessin. Satunnaisella prosessilla ei ole pysyvää suuntaa, vaan sen suunta voi muuttua. Tästä seuraa, että satunnaista ilmiötä ei voida selittää tieteellisellä teorialla (kts. kohta 5.1.). Satunnaisen ilmiön aiheuttamaa prosessia voidaan vain mallintaa ja estimoida.

Huom. Kutsun tässä työssä kaikkia ilmöitä, joiden tuottama prosessi voi olla kaksisuuntainen, satunnaisiksi. Tarkkaan ottaen kaikki nämä prosessit eivät ole puhtaasti satunnaisia, vaan satunnaisuuden eri variaatioita, joiden määrittelyihin en tässä puutu. Oleellista on, että ilmiön tuottama prosessi on kaksisuuntainen.
Esim 2.    Ilmakehä on luonteeltaan satunnainen ilmiö ja myös sen aiheuttama prosessi eli ilman lämpötilan muutos on satunnainen. Lämpötila muuttuu satunnaisesti, eikä sillä ole pysyvää suuntaa.
4. Havainto

Havainnot ovat aina peräisin reaalimaailman ilmiöiden aiheuttamista prosesseista ja ne voivat olla aistihavaintoja tai erilaisia mittaustuloksia. Mutta on tärkeää ymmärtää, että aina ei varmasti tiedetä havainnon todellista lähdettä eli prosessin aiheuttanutta ilmiötä.
5. Teoria
5.1. Tieteellinen teoria

Tieteenfilosofi Karl Popper on määritellyt, että tieteelliset väitteet ovat väitteitä, jotka voidaan osoittaa vääriksi (falsifioida). Hänen mukaansa "on helppo hankkia vahvistuksia tai verifikaatioita melkein mille hyvänsä teorialle, jos vain etsimme vahvistusta." Tieteellisellä teorialla voidaan selittää vain perusilmiötä, koska tieteellinen teoria voi pitää sisällään vain yhden väitteen, joka määrittää ilmiön luonteen ja sen aiheuttaman prosessin suunnan.
Esim 3.    Newtonin painovoimateorian mukaan maa vetää kappaleita puoleensa eli kappaleet putoavat maata kohti. Tämä teoria on falsifioitavissa osoittamalla, että kappaleet leijuvat ilmassa tai putoavat maasta poispäin. Suorittamalla kokeita huomaamme kuitenkin, että kappaleet putoavat aina maahan. Tästä seuraa, että Newtonin painovoimateoria on tieteellinen ja että se pitää paikkansa.
5.2. Epätieteellinen teoria

Karl Popperin mukaan "teoria, jota ei voida kumota millään ajateltavissa olevalla havainnolla, ei ole tieteellinen." Epätieteellistä teoriaa ei voida osoittaa vääräksi millään havainnolla, koska se pitää sisällään kaikki mahdolliset väitteet. Epätieteellisellä teorialla voidaan periaatteessa selittää myös satunnaista ilmiötä, mutta sillä ei ole tieteellistä arvoa, koska se ei käytännössä esitä mitään väitettä.
Esim 4.    Epätieteellisen Newtonin-Longan painovoimateorian mukaan kappaleet putoavat kohti maata tai kappaleet putoavat kohti taivasta ja ne voivat myös leijua. Tämä teoria ei ole tieteellinen, koska sitä ei voi falsifioida. Vaikka kokeellisesti voidaan osoittaa, että kappaleet putoavat aina maata kohti, ei teorian väittämää voida osoittaa epätodeksi. Se on aina tosi, riippumatta siitä, mihin suuntaan kappaleet putoavat.
Esim 5.    Ilman lämpötilan muutos on satunnainen prosessi, jota tässä selitetään epätieteellisellä teorialla: Lämpötila nousee tai lämpötila laskee. Vaikka teorian väittämä on aina tosi, se ei käytännössä selitä mitään. Mikäli satunnaista ilmiötä selitetään tieteellisellä teorialla: Lämpötila nousee, ei asia korjaannu. Teorian väittämä on joko tosi tai epätosi.

Kootaan tähänastiset tulokset laeiksi.

Luonnonilmiöiden laki.

* LUONNONILMIÖT VOIDAAN JAKAA PERUSILMIÖIHIN JA SATUNNAISIIN ILMIÖIHIN

Perusilmiölait.

1. PERUSILMIÖN TUOTTAMALLA PROSESSILLA ON AINA SAMA SUUNTA.
2. VAIN PERUSILMIÖTÄ VOIDAAN SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.

Satunnaisen ilmiön lait.

1. SATUNNAINEN ILMIÖ TUOTTAA KAKSISUUNTAISEN PROSESSIN.
2. SATUNNAISTA ILMIÖTÄ EI VOIDA SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.
3. SATUNNAISEN ILMIÖN TUOTTAMAA PROSESSIA VOIDAAN VAIN MALLINTAA JA ESTIMOIDA.

6. Huomioita tieteenteosta

Olen määritellyt tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä, mutta kaikkein merkittävin tekijä vielä puuttuu eli itse tieteentekijä, ihminen. Kuten tiedämme ihminen on inhimillisenä olentona erehtyväinen ja tässä myös piilee tieteenteon kannalta suuri vaara. Mikään prosessi ei ole luotettavampi kuin sen heikoin lenkki. Tieteenteon tekijöitä voidaan yhdistellä eri tavoin. Käyn tässä esimerkinomaisesti läpi vain kaksi äärimmäistä yhdistelmää. Mikäli yhdistämme perusilmiön ja tieteellisen teorian, olemme turvallisella polulla. Vaikka tieteellisen teorian väittämä olisi väärä, saisimme sen korjattua yhdellä ainoalla havainnolla, koska perusilmiön aiheuttamalla prosessilla on aina sama suunta.

Tieteenteon kannalta ongelmallisin tilanne syntyy mikäli yhdistämme kuvitteellisen ilmiön ja epätieteellisen teorian. Vaikka havaintomme ovat aina peräisin todellisten ilmiöiden aiheuttamista prosesseista, epätieteellisen teorian soveltaminen aiheuttaa sen, että kaikki havainnot tukevat teoriaa ja vahvistavat siten myös kuvitteellisen ilmiön olemassaolon. Epätieteellistä teoriaa voidaan myös muokata uusien havaintojen mukaiseksi. On muistettava että, vaikka meillä on tieteellisiä teorioita ja erilaisia prosesseja koskevat säännöt ja lait, mikään laki ei estä tieteenteon prosessia harhautumasta epätieteelliselle polulle, koska kysymys on puhtaasti inhimillisestä toiminnasta.
7. Evoluutioteoria

Evoluutioteorian määritelmät ovat niin moninaisia, että niistä on vaikeaa päätellä, mitä evoluutio oikeastaan on. Oppikirjat ja internet ovat täynnä evoluution määritelmiä ja evoluution todisteita. Missään ei kuitenkaan ole määritelty evoluutioteorian vastateoriaa tai sitä havaintoa, joka kumoaa evoluutioteorian. Tämä asia on häpeäksi koko tiedeyhteisölle. Jotta tieteenteon prosessi olisi uskottava, on tieteentekijöiden tunnettava vähintään yhtä hyvin kannattamansa teorian vastateoria(väite) ja havainto, joka kumoaa teorian, kuin he tuntevat kannattamansa teorian väitteen ja sitä tukevan havainnon. Kysymykseni siis ovat: Mikä on evoluutioteorian vastateoria? Mikä on havainto, joka kumoaa evoluutioteorian?

Mutta tarkastellaanpa evoluutiota ilmiönä. Käytännössä meillä on kaksi vaihtoehtoa: evoluutio on perusilmiö, jolla on pysyvä suunta tai sitten evoluutio on satunnainen ilmiö, jolla ei ole pysyvää suuntaa.
7.1. Evoluutio perusilmiönä

Mikäli evoluutio olisi perusilmiö, sen tuottamalla prosessilla olisi pysyvä suunta ja sitä voisi selittää tieteellisellä teorialla. Tällöin evoluutiota selittävä teoria voisi pitää sisällään vain yhden väitteen, jossa määritetään myös ilmiön tuottaman prosessin suunta. Voitaisiin myös määritellä havainto, joka tukisi teoriaa. Edelleen näiden perusteella voitaisiin määritellä vastaväite ja sitä tukeva havainto. Mutta missä ovat nämä teoriat ja niiden vastakkaisia väitteitä tukevat havainnot? Minä vastaan teille: Niitä ei ole olemassa!

Lisäksi perusilmiöt ovat luonnon yksinkertaisimpia ilmiöitä, jotka tuottavat vain yksisuuntaisen ja hyvin yksinkertaisen prosessin. On mahdoton ajatus, että perusilmiö voisi tuottaa monimutkaista informaatiota. Mikään hyvin tuntemistamme perusilmiöistä ei tuota monimutkaista informaatiota: painovoima, lämmön siirtyminen, maapallon pyörimisliike jne...
7.2. Evoluutio satunnaisena ilmiönä

Mikäli evoluutio olisi satunnainen ilmiö, sen tuottamalla prosessilla ei olisi pysyvää suuntaa, eikä sitä voisi selittää tieteellisellä teorialla. Sitä voisi vain mallintaa matemaattisesti ja estimoida tilastollisesti. Käytännössä evoluutio olisi maailman ainoa satunnainen ilmiö, joka tuottaisi satunnaisen prosessin sijaan monimutkaista informaatiota. Vai tuottaisiko evoluutio molempia eli sekä satunnaisen prosessin, että monimutkaista informaatiota? Siinäkin tapauksessa se olisi ainutlaatuinen ilmiö. Mutta on mahdoton ajatus, että satunnainen prosessi, jolla ei ole pysyvää suuntaa tai mitään päämäärää voisi tuottaa olennon, joka on kirjoittanut nämä rivit.
8. Päätelmiä

Olen osoittanut, että evoluutio ei voi olla perusilmiö eikä satunnainen ilmiö. Käytännössä tämä tarkoittaa, että evoluutiota ilmiönä ei ole olemassa. Se on vain kuvitelmaa ja sellaisena se on ihmiskunnan tieteen historian suurin harha-askel.

Lukija ymmärtää nyt, että hän on tekemisissä elämää suuremman asian, elämän luojan, Jumalan kanssa! Mutta voidaanko Jumalan olemassaolosta edes väitellä tieteellisesti? Eikö Jumalan olemassaolo ole uskonasia? Vastaus on monille vastenmielinen: kyllä voidaan, sillä jopa uskonasiasta voidaan väitellä tieteellisesti. Tiede sinällään ei mitenkään rajaa väittelyyn kelpaavan asian filosofista luonnetta. Kaikesta voidaan väitellä tieteellisesti. Tätä asiaa eivät monet tieteentekijät ole ymmärtäneet, eivätkä he varsinkaan ole ymmärtäneet tieteen keskeistä sisältöä eli sitä ainoaa asiaa, mikä tieteen teossa on tärkeää. Ja se ainoa asia on tieteellisen teorian määritelmä, jonka tieteenfilosofi Karl Popper on esittänyt. Ja lopuksi todistan väitteeni, että myös uskon asiasta voidaan väitellä tieteellisesti. Tästä on esimerkkinä ihmiskunnan lähihistoriassa suuren enemmistön ja pienen vähemmistön välinen väittely uskonasiasta, jonka nimi on Evoluutio.
9. Puolustuksen avuksi

Termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voida luoda eikä hävittää, mutta se voi muuttaa muotoaan. Aine voi muuttua energiaksi. Energia voi muuttua aineeksi. E=mc2.
10. Loppusanat

Amen.
9311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kastui taas vaipat :D
No jeesus savettaa :D :D

Äänestä

Kirjoittaja ei ole ymmärtänyt yhtä asiaa: evoluutio ei ole pelkkää sattumaa, vaan suuri osa on luonnon valinta. Kun eliöpopulaation kesken vallitsee kilpailu resursseista ja lisääntymismahdollisuuksista, ja elinympäristö luo haasteita eloonjäämiskamppailuun, luonnonvalinta on selkeä vahvinta selviytyjää suosiva prosessi. Suvullinen lisääntyminen ja mutaatiot ovat se satunnainen tekijä, mutta luonto kilpailuttaa sattumanvaraisesti syntyneitä muutoksia luoden niille selkeän suunnan kehittyä kohti parempaa. Johotpäätös siitä että satunnaisella prosessilla ei voi olla pysyvää suuntaa on siksi virheellinen, kun on jätetty luonnonvalinta huomioimatta. Luonnonvalinta antaa sen pysyvän suunnan.

Äänestä

Ennen kuin lähtee noin arvostelemaan evoluutioteoriaa, pitäisi edes ymmärtää mitä se teoria koskee.
Tuo kirjoitus todisti ainoastaan sen, ettei sen kirjoittajalla ole hajuakaan mitä se evoluutioteoria on.

Terve, ja kiitos kaloista.

Äänestä

"Termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voida luoda eikä hävittää, mutta se voi muuttaa muotoaan. Aine voi muuttua energiaksi. Energia voi muuttua aineeksi. E=mc2."


Jospa mitään jahvesetämiesjumalaa ei ole olemassakaan, on vain energiaa, kunnes sille löydetään osuvampi nimike.

Lyhyesti:

muinainen uskomus --> jahvesetämiesjumala
nykyään orastava uskomus --> energia
tulevaisuuden uskomus --> ?????

On aika heittää jahvesetämiesjumala käsitykset romukoppaan, sillä tämän päivän lapset jotka oppivat energiasta jahvesetämiesjumalan sijaan, eivät valitettavasti enää ymmärrä mistä sinun sukupolvesi horisee. Suoraan sanottuna, heidän korvissaan se kuulostaa kamelipaimenten nuotiotarinalta.

Vastineena otsikollesi, jahvesetämiesjumala on kuollut ja kuopattu. Miksi hihut siis kaivavat kärsillään tunkiota? Kuollut mikä kuollut, se ei enää herää henkiin.

Äänestä

Palstan aiheena on ateismi. Tuolla on sekä evoluutiolle että kreationismille omat palstansa. Copypasteesi kuuluu sinne.

Ja hihu ei edelleenkään tajua, että vaikka evoluutio jopa todettaisiin virheelliseksi teoriaksi, niin sehän ei vielä silti todista yhtään mitään raamatun satujen oikeellisuudesta.
Bifurkaatio eli väärä dikotomia ei taida olla tuttu käsite hihulle, jonka älylliset lahjat riittävät vain tekstin copypastaamiseen toiselta sivustolta?

Äänestä
  • se tietysti tieteellisessä mielessä menee, mutta kretinisteillä onkin aivan muut päämäärät. He ovat käsittääkseni järkeilleet näin: ateistit, joista käytännössä kaikki uskoo evoluutioteorian pitävän paikkansa, järkyttyvät, kun heidän "keskeiseltä opinkohdaltaan" (kretinistin mielestä) "menee pohja pois" (=sitä kohtaan osoitetaan lapsellista kritiikintynkää). Sitten "evouskova ateisti" kääntyy hädissään Jlan puoleen ja katuu aikaisempaa "evouskosyntiään", ja näin on taas yksi sielu pelastettu kolmijumalaiselle "monoteistiselle" uskolle. Hurraa!

    Eli he siis ymmärtävät, että loogisessa mielessä esittämäsi kritiikki on totta, mutta he eivät siitä välitä.

    Äänestä

  • Aatami kirjoitti:

    se tietysti tieteellisessä mielessä menee, mutta kretinisteillä onkin aivan muut päämäärät. He ovat käsittääkseni järkeilleet näin: ateistit, joista käytännössä kaikki uskoo evoluutioteorian pitävän paikkansa, järkyttyvät, kun heidän "keskeiseltä opinkohdaltaan" (kretinistin mielestä) "menee pohja pois" (=sitä kohtaan osoitetaan lapsellista kritiikintynkää). Sitten "evouskova ateisti" kääntyy hädissään Jlan puoleen ja katuu aikaisempaa "evouskosyntiään", ja näin on taas yksi sielu pelastettu kolmijumalaiselle "monoteistiselle" uskolle. Hurraa!

    Eli he siis ymmärtävät, että loogisessa mielessä esittämäsi kritiikki on totta, mutta he eivät siitä välitä.

    Kyllähän minä tuon kaiken tajuan, hihuparat vaan eivät tajua.

    Täsmälleen noin minäkin asian näen, vain sillä erolla etten usko useimpien hihujen edes käsittävän tuota, että "loogisessa mielessä esittämäsi kritiikki on totta".

    Hihuilla, etenkään nuoren maan kreationisteilla, ei ole mitään älyllisiä edellytyksiä ymmärtää sellaista loogista päättelyä. Jos olisi, niin he eivät voisi olla nuoren maan kreationisteja.

    Äänestä

Mikäköhän tämä Raimo Lonka mahtaa olla koulutukseltaan? No samapa tuo, hänen todistuksensa kaatuu kuin korttitalo tuulessa ja sitä alkaa kunnolla ruotimaan.

Esim:

" 3. SATUNNAISEN ILMIÖN TUOTTAMAA PROSESSIA VOIDAAN VAIN MALLINTAA JA ESTIMOIDA."

Kaikki ilmiöt ovat osaltaan sattumanvaraisia ja tämä Lonkan mainostama Newtonin painovoimateoriakin vain estimoi todellisuutta. 'Lonkan lait' siis menettävät merkityksensä.

Äänestä

Lainahöyhenoppi

Tulevaisuudessa tullaan kovasti ihmettelemään, kuinka on ollut mahdollista, että kristinusko on pystynyt saamaan koko Euroopan niin pitävään otteeseen, että vielä vuonna 2008, suuri osa ihmisistä uskoo rautakaudella kehittyneisiin näkemyksiin siitä, miten maailma on syntynyt ja miten se toimii.

Suuri ihmetyksen aihe tulee myös olemaan, kuinka niukasti se tieto, mikä Raamattu- ja yleisemmin kulttuuritutkimus on selvittänyt kristinuskon perusteista, on annettu levitä suurempien kansanjoukkojen pariin. Hyvin varovaisesti tuodaan esiin se tosiasia, että lähes kaikki kristinuskon perusväittämät ja oletukset, ovat lainatavaraa vanhemmista kulttuureista, pääosin Eufratin ja Tigrisin alueelta. Olisikin varmaan hyvin kohtalokasta kirkolle, jos yleiseen tietoisuuteen leviäisi tieto siitä, että tämä niin ainutkertaiseksi väitetty usko on, nykytermiä lainatakseni, vain copypeistauksen tulos – lainahöyheniä.

Yliopistotutkimuksen ja kirkon välillä vallitsee mitä ilmeisimmin sellainen, ehkä sanaton, yhteisymmärrys, ettei tutkijat levitä mediaan kirkolle epäedullisia tietoja. Tuntuu siltä, että moni tutkija pyrkisi suojelemaan kirkkoinstituutiota, ja sitten myös aatetovereitaan.

Ei myöskään tuoda esille, kuinka ilmiselvästi kirkko on joutunut muuttamaan julistuksensa painopisteitä, sitä mukaan kun pappien tieto ja ymmärrys heidän oman maailmankatsomuksensa kestämättömistä perusoletuksista on kasvanut.

Medialla ei näytä olevan kovinkaan suurta kunnianhimoa paljastaa kristinuskon savijalkaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kuopattu kirjoitti:

Evoluutioteorian kumoaminen
Raimo Lonka, 17.3.2006

In English
      

1. Johdanto

Osoitan tässä työssä evoluutioteorian virheelliseksi. Määrittelen aluksi tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä. Seuraavaksi tarkastelen evoluutiota ilmiönä ja osoitan että evoluutio on tieteellisenä ilmiönä mahdoton.
2. Tiede

Tieteen tehtävänä on tutkia maailmassa havaitsemiamme ilmiöitä ja luoda niille selityksiä eli teorioita.
3. Ilmiö

Maailmassa on kahdenlaisia ilmiöitä: todellisia reaalimaailmasta lähtöisin olevia ja mielikuvitusmaailmasta lähtöisin olevia. Todelliset ilmiöt voidaan edelleen jakaa perusilmiöihin, jotka ovat luonteeltaan ennustettavia ja satunnaisiin ilmiöihin. Myös niiden aiheuttamat prosessit voidaan jakaa samalla tavalla.
3.1. Perusilmiö

Perusilmiö aiheuttaa ennustettavan prosessin, jolla on aina sama suunta.
Esim 1.    Painovoima on perusilmiö ja sen aiheuttama prosessi eli kappaleiden putoaminen maata kohti on ennustettava. Kappaleet putoavat aina samaan suuntaan.
3.2. Satunnainen ilmiö

Satunnainen ilmiö aiheuttaa satunnaisen prosessin. Satunnaisella prosessilla ei ole pysyvää suuntaa, vaan sen suunta voi muuttua. Tästä seuraa, että satunnaista ilmiötä ei voida selittää tieteellisellä teorialla (kts. kohta 5.1.). Satunnaisen ilmiön aiheuttamaa prosessia voidaan vain mallintaa ja estimoida.

Huom. Kutsun tässä työssä kaikkia ilmöitä, joiden tuottama prosessi voi olla kaksisuuntainen, satunnaisiksi. Tarkkaan ottaen kaikki nämä prosessit eivät ole puhtaasti satunnaisia, vaan satunnaisuuden eri variaatioita, joiden määrittelyihin en tässä puutu. Oleellista on, että ilmiön tuottama prosessi on kaksisuuntainen.
Esim 2.    Ilmakehä on luonteeltaan satunnainen ilmiö ja myös sen aiheuttama prosessi eli ilman lämpötilan muutos on satunnainen. Lämpötila muuttuu satunnaisesti, eikä sillä ole pysyvää suuntaa.
4. Havainto

Havainnot ovat aina peräisin reaalimaailman ilmiöiden aiheuttamista prosesseista ja ne voivat olla aistihavaintoja tai erilaisia mittaustuloksia. Mutta on tärkeää ymmärtää, että aina ei varmasti tiedetä havainnon todellista lähdettä eli prosessin aiheuttanutta ilmiötä.
5. Teoria
5.1. Tieteellinen teoria

Tieteenfilosofi Karl Popper on määritellyt, että tieteelliset väitteet ovat väitteitä, jotka voidaan osoittaa vääriksi (falsifioida). Hänen mukaansa "on helppo hankkia vahvistuksia tai verifikaatioita melkein mille hyvänsä teorialle, jos vain etsimme vahvistusta." Tieteellisellä teorialla voidaan selittää vain perusilmiötä, koska tieteellinen teoria voi pitää sisällään vain yhden väitteen, joka määrittää ilmiön luonteen ja sen aiheuttaman prosessin suunnan.
Esim 3.    Newtonin painovoimateorian mukaan maa vetää kappaleita puoleensa eli kappaleet putoavat maata kohti. Tämä teoria on falsifioitavissa osoittamalla, että kappaleet leijuvat ilmassa tai putoavat maasta poispäin. Suorittamalla kokeita huomaamme kuitenkin, että kappaleet putoavat aina maahan. Tästä seuraa, että Newtonin painovoimateoria on tieteellinen ja että se pitää paikkansa.
5.2. Epätieteellinen teoria

Karl Popperin mukaan "teoria, jota ei voida kumota millään ajateltavissa olevalla havainnolla, ei ole tieteellinen." Epätieteellistä teoriaa ei voida osoittaa vääräksi millään havainnolla, koska se pitää sisällään kaikki mahdolliset väitteet. Epätieteellisellä teorialla voidaan periaatteessa selittää myös satunnaista ilmiötä, mutta sillä ei ole tieteellistä arvoa, koska se ei käytännössä esitä mitään väitettä.
Esim 4.    Epätieteellisen Newtonin-Longan painovoimateorian mukaan kappaleet putoavat kohti maata tai kappaleet putoavat kohti taivasta ja ne voivat myös leijua. Tämä teoria ei ole tieteellinen, koska sitä ei voi falsifioida. Vaikka kokeellisesti voidaan osoittaa, että kappaleet putoavat aina maata kohti, ei teorian väittämää voida osoittaa epätodeksi. Se on aina tosi, riippumatta siitä, mihin suuntaan kappaleet putoavat.
Esim 5.    Ilman lämpötilan muutos on satunnainen prosessi, jota tässä selitetään epätieteellisellä teorialla: Lämpötila nousee tai lämpötila laskee. Vaikka teorian väittämä on aina tosi, se ei käytännössä selitä mitään. Mikäli satunnaista ilmiötä selitetään tieteellisellä teorialla: Lämpötila nousee, ei asia korjaannu. Teorian väittämä on joko tosi tai epätosi.

Kootaan tähänastiset tulokset laeiksi.

Luonnonilmiöiden laki.

* LUONNONILMIÖT VOIDAAN JAKAA PERUSILMIÖIHIN JA SATUNNAISIIN ILMIÖIHIN

Perusilmiölait.

1. PERUSILMIÖN TUOTTAMALLA PROSESSILLA ON AINA SAMA SUUNTA.
2. VAIN PERUSILMIÖTÄ VOIDAAN SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.

Satunnaisen ilmiön lait.

1. SATUNNAINEN ILMIÖ TUOTTAA KAKSISUUNTAISEN PROSESSIN.
2. SATUNNAISTA ILMIÖTÄ EI VOIDA SELITTÄÄ TIETEELLISELLÄ TEORIALLA.
3. SATUNNAISEN ILMIÖN TUOTTAMAA PROSESSIA VOIDAAN VAIN MALLINTAA JA ESTIMOIDA.

6. Huomioita tieteenteosta

Olen määritellyt tieteenteon kannalta keskeisiä tekijöitä, mutta kaikkein merkittävin tekijä vielä puuttuu eli itse tieteentekijä, ihminen. Kuten tiedämme ihminen on inhimillisenä olentona erehtyväinen ja tässä myös piilee tieteenteon kannalta suuri vaara. Mikään prosessi ei ole luotettavampi kuin sen heikoin lenkki. Tieteenteon tekijöitä voidaan yhdistellä eri tavoin. Käyn tässä esimerkinomaisesti läpi vain kaksi äärimmäistä yhdistelmää. Mikäli yhdistämme perusilmiön ja tieteellisen teorian, olemme turvallisella polulla. Vaikka tieteellisen teorian väittämä olisi väärä, saisimme sen korjattua yhdellä ainoalla havainnolla, koska perusilmiön aiheuttamalla prosessilla on aina sama suunta.

Tieteenteon kannalta ongelmallisin tilanne syntyy mikäli yhdistämme kuvitteellisen ilmiön ja epätieteellisen teorian. Vaikka havaintomme ovat aina peräisin todellisten ilmiöiden aiheuttamista prosesseista, epätieteellisen teorian soveltaminen aiheuttaa sen, että kaikki havainnot tukevat teoriaa ja vahvistavat siten myös kuvitteellisen ilmiön olemassaolon. Epätieteellistä teoriaa voidaan myös muokata uusien havaintojen mukaiseksi. On muistettava että, vaikka meillä on tieteellisiä teorioita ja erilaisia prosesseja koskevat säännöt ja lait, mikään laki ei estä tieteenteon prosessia harhautumasta epätieteelliselle polulle, koska kysymys on puhtaasti inhimillisestä toiminnasta.
7. Evoluutioteoria

Evoluutioteorian määritelmät ovat niin moninaisia, että niistä on vaikeaa päätellä, mitä evoluutio oikeastaan on. Oppikirjat ja internet ovat täynnä evoluution määritelmiä ja evoluution todisteita. Missään ei kuitenkaan ole määritelty evoluutioteorian vastateoriaa tai sitä havaintoa, joka kumoaa evoluutioteorian. Tämä asia on häpeäksi koko tiedeyhteisölle. Jotta tieteenteon prosessi olisi uskottava, on tieteentekijöiden tunnettava vähintään yhtä hyvin kannattamansa teorian vastateoria(väite) ja havainto, joka kumoaa teorian, kuin he tuntevat kannattamansa teorian väitteen ja sitä tukevan havainnon. Kysymykseni siis ovat: Mikä on evoluutioteorian vastateoria? Mikä on havainto, joka kumoaa evoluutioteorian?

Mutta tarkastellaanpa evoluutiota ilmiönä. Käytännössä meillä on kaksi vaihtoehtoa: evoluutio on perusilmiö, jolla on pysyvä suunta tai sitten evoluutio on satunnainen ilmiö, jolla ei ole pysyvää suuntaa.
7.1. Evoluutio perusilmiönä

Mikäli evoluutio olisi perusilmiö, sen tuottamalla prosessilla olisi pysyvä suunta ja sitä voisi selittää tieteellisellä teorialla. Tällöin evoluutiota selittävä teoria voisi pitää sisällään vain yhden väitteen, jossa määritetään myös ilmiön tuottaman prosessin suunta. Voitaisiin myös määritellä havainto, joka tukisi teoriaa. Edelleen näiden perusteella voitaisiin määritellä vastaväite ja sitä tukeva havainto. Mutta missä ovat nämä teoriat ja niiden vastakkaisia väitteitä tukevat havainnot? Minä vastaan teille: Niitä ei ole olemassa!

Lisäksi perusilmiöt ovat luonnon yksinkertaisimpia ilmiöitä, jotka tuottavat vain yksisuuntaisen ja hyvin yksinkertaisen prosessin. On mahdoton ajatus, että perusilmiö voisi tuottaa monimutkaista informaatiota. Mikään hyvin tuntemistamme perusilmiöistä ei tuota monimutkaista informaatiota: painovoima, lämmön siirtyminen, maapallon pyörimisliike jne...
7.2. Evoluutio satunnaisena ilmiönä

Mikäli evoluutio olisi satunnainen ilmiö, sen tuottamalla prosessilla ei olisi pysyvää suuntaa, eikä sitä voisi selittää tieteellisellä teorialla. Sitä voisi vain mallintaa matemaattisesti ja estimoida tilastollisesti. Käytännössä evoluutio olisi maailman ainoa satunnainen ilmiö, joka tuottaisi satunnaisen prosessin sijaan monimutkaista informaatiota. Vai tuottaisiko evoluutio molempia eli sekä satunnaisen prosessin, että monimutkaista informaatiota? Siinäkin tapauksessa se olisi ainutlaatuinen ilmiö. Mutta on mahdoton ajatus, että satunnainen prosessi, jolla ei ole pysyvää suuntaa tai mitään päämäärää voisi tuottaa olennon, joka on kirjoittanut nämä rivit.
8. Päätelmiä

Olen osoittanut, että evoluutio ei voi olla perusilmiö eikä satunnainen ilmiö. Käytännössä tämä tarkoittaa, että evoluutiota ilmiönä ei ole olemassa. Se on vain kuvitelmaa ja sellaisena se on ihmiskunnan tieteen historian suurin harha-askel.

Lukija ymmärtää nyt, että hän on tekemisissä elämää suuremman asian, elämän luojan, Jumalan kanssa! Mutta voidaanko Jumalan olemassaolosta edes väitellä tieteellisesti? Eikö Jumalan olemassaolo ole uskonasia? Vastaus on monille vastenmielinen: kyllä voidaan, sillä jopa uskonasiasta voidaan väitellä tieteellisesti. Tiede sinällään ei mitenkään rajaa väittelyyn kelpaavan asian filosofista luonnetta. Kaikesta voidaan väitellä tieteellisesti. Tätä asiaa eivät monet tieteentekijät ole ymmärtäneet, eivätkä he varsinkaan ole ymmärtäneet tieteen keskeistä sisältöä eli sitä ainoaa asiaa, mikä tieteen teossa on tärkeää. Ja se ainoa asia on tieteellisen teorian määritelmä, jonka tieteenfilosofi Karl Popper on esittänyt. Ja lopuksi todistan väitteeni, että myös uskon asiasta voidaan väitellä tieteellisesti. Tästä on esimerkkinä ihmiskunnan lähihistoriassa suuren enemmistön ja pienen vähemmistön välinen väittely uskonasiasta, jonka nimi on Evoluutio.
9. Puolustuksen avuksi

Termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan energiaa ei voida luoda eikä hävittää, mutta se voi muuttaa muotoaan. Aine voi muuttua energiaksi. Energia voi muuttua aineeksi. E=mc2.
10. Loppusanat

Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu