suurin osa lestadiolaisista näyttelee

yli puolet lestadiolaisista ovat "jäsenenä" vain sen tähden koska tuttavapiiri,sukulaiset,kaverit,isä ja äiti,kaikki tutut ovat uskovaisia.ei voi lähteä pois,jää yksin.
olen lähtenyt ja en ole jäänyt yksin.luulevat ett juuri he pääsevät taivaaseen ja näyttelevät koko ikänsä.en voi ymmärtää heitä.sisäänpäin lämpiävä porukka joka soluttautuu yhteiskuntaan niin että heitä ei tunnista mut omissa piireissään ovat niin jeesustelijoita kuin vain voi ihminen olla.1 tuhannesta julkisesti sanoo olevansa lestadiolainen,häpeävät uskontoaan.tekevät lapsia hampaat irvessä,kun ei voi ehkäistä.
en voi muuta sanoo kun on niin hyviä näyttelijöitä kun olla voi.
ps. olen entinen lestadiolainen
5485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen päässyt eroon ahdasmielisestä lahkosta jo aikoja sitten, sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua.

Äänestä

Tässä tulee esille myös Jumalan suunnitelma ja toteutustyö kasteessa. Kristilliseen seurakuntaa et pääse, ellet ole kastettu Raamatun mukaisella kasteella, jolla mm. Jeesus kasettiin.

Sitä vastoin tiedän muutamia, joille vahvemmat, hyvinkin iäkkäät maksavat jäsenmaksut, jopa heidän yllätyksekseen. He kokevat sen tuovan siunausta.

On totta, että VL;n on vaikea tunnustaa taustansa, ja ymmärrän heitä, mutta vielä vähemmän siellä on tunnustajia, että Jeesus on Herra. Tämä on se piskuinen joukko. Samalla se alentaa ihmisen eläimen tasolle perhesuunnittelussa.

en voi muuta sanoo kun on niin hyviä näyttelijöitä kun olla voi. ** Siihen liittyy myös valehtelu olennaisena osana.

Äänestä
  • Olen sinulle valehdellut, sanoppa se, olisi kiva tietää kuinka suuri palepukki olenkaan:

    Sinulla liikaa aivokopassa ja ne sekoilee keskenään....

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Olen sinulle valehdellut, sanoppa se, olisi kiva tietää kuinka suuri palepukki olenkaan:

    Sinulla liikaa aivokopassa ja ne sekoilee keskenään....

    puhunut totta.

    Muista kai sen avioerojutun, mm.??

    Äänestä

Mutta surin osa ovat aivan aitoja, enkä ole yhtään tuttua hähnyt elokuvassakaan teattereissakaan en käy joten siellä voisi ollakkin:
Ei voi lähteä, no lähithän sinäkin, eikä näytä olleen mitään ongelmaa: Teillä näyttää yekevän kateeksi kun VAIN ME pääsemme taivaaseen sen takia kai te meitä niin kovasti parjaattekin täällä ja mualla:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suku ja kaveripiiri ovat su... kirjoitti:

yli puolet lestadiolaisista ovat "jäsenenä" vain sen tähden koska tuttavapiiri,sukulaiset,kaverit,isä ja äiti,kaikki tutut ovat uskovaisia.ei voi lähteä pois,jää yksin.
olen lähtenyt ja en ole jäänyt yksin.luulevat ett juuri he pääsevät taivaaseen ja näyttelevät koko ikänsä.en voi ymmärtää heitä.sisäänpäin lämpiävä porukka joka soluttautuu yhteiskuntaan niin että heitä ei tunnista mut omissa piireissään ovat niin jeesustelijoita kuin vain voi ihminen olla.1 tuhannesta julkisesti sanoo olevansa lestadiolainen,häpeävät uskontoaan.tekevät lapsia hampaat irvessä,kun ei voi ehkäistä.
en voi muuta sanoo kun on niin hyviä näyttelijöitä kun olla voi.
ps. olen entinen lestadiolainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu