Yllättävät vastoinkäymiset!

Olen tunnustavana kristittynä - tai vielä selvemmin ilmaisten: tunnustavana Yeshuaan uskovana - saanut viime aikoina kokea useita selviä hyökkäyksiä näkymättömästä maailmasta ja sehän on meille evankeliumin ilosanoman julistajille 'arkikauraa'.

Luemme samasta asiasta Paavalin kokemana:

1.Tessalonikalaiskirje:
2:18 Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.

Nimittäin viimeisen kolmen kuukauden aikana olen saanut kokea kolme selkeää saatanan hyökkäystä JUURI ENNEN kuin olen matkustanut viemään evankeliumia. Kerronpa yhden niistä tässä sinulle rohkaisuksi, joka olet kenties ollut ymmällä vastaavantapaisessa tilanteessa, ETTET hyökkäyksen tapahtuessa LANNISTUISI ja perääntyisi:

Olin sopinut ystävilleni matkata autolautalla Turusta Tukholmaan viime heinäkuun puolivälissä. Olin sitä ennen rukoillut 2 viikon ajan kerran päivässä, että Herra antaisi mulle viisauden, voiman ja rohkeuden sekä taidollisuuden julistaa evankeliumia vain sellaisille ihmisille, jotka Herra on valmistanut juuri sinä matkustuspäivänä vastaanottavaisiksi.

Kun tuo matka päivä lähestyi, niin edellisenä päivänä sairastuin ihan yllättäen: Pää, kurkku ja vatsa tulivat kipeäksi, oksetti, hikoilutti ja tuntui siltä, että matka tulisi perua. Kun ajattelin asiaa tarkemmin, niin tulin vakuuttuneeksi siitä, että matkaa ei tule perua, koska olin jo niin paljon uhrannut aikaa esirukouksiin! Samana iltana pakkasin kaikki matkatavarat ja otin esille 'henkkarin', ettei se unohtuisi.

Varhain seuraavana aamuna otin mukaani trakuja monella eri kielellä ja päätin matkata hyvissä ajoin satamaan, ettei saatana kykenisi millään yllättävällä esteelläkään estää matkaani. Pihalla päätin vielä tarkistaa, että oliko ajokortti mukana. EI OLLUT!

Juoksin nopeasti sisälle ja etsin sitä paikasta, missä sitä aina olen säilyttänyt, enkä löytänyt sitä sieltä. En löytänyt sitä muualtakaan, vaikka etsin nopeasti kaikki paikat läpi. Muistin edellisiltana pitäneeni ajokorttia kädessäni(?) Rukoilin Herraalta apua tukalaan tilanteeseen ja ajan kuluessa vähiin päätin ottaa sen sijaan passin, jonka onneksi löysin oikeasta paikasta. Lippuselvityksessä nimittäin on oltava 'henkkari' mukana...

Saavuin satamaan vain 12 min ennen laivan lähtöä ja pääsin nippa-nappa laivaan. Huh-huh!

Menomatkasta tuli ainutlaatuinen, sillä todistin 11:lle henkilölle kahdenkesken ja pitkiä aikoja. Kohteena olivat 5 irakilaista, 2 kiinalaista, 1 venäläinen, 1 suomenruotsalainen ja 2 ruotsinsuomalaista. Jokainen keskustelukumppanini oli vastaanottavainen, mitä ei voida järjellisesti selittää! Annoin heille trakut heidän äidinkielellään.

Saavuttuani Tukholmaan ja kaverini tultua tapansa mukaan hakemaan minut satamasta autollaan, hän kertoi miten hänen oikean jalkansa polvi oli edellisenä päivänä tullut yllättäen niin kipeäksi, että hän aikoi jo peruuttaa tapaamisemme, mutta käytyään vaimonsa kanssa rukoukseen he päättivät olla perumatta ja hän päätti silti yrittää ajaa autollaan, koska siinä on automaattivaihteisto. Ja onnistuihan se hyvin!

Vasta jälkikäteen tajusin, miksi saatana yritti noin monella tavalla saada estettyä matkani: ainoastaan siksi, että olin rukouksin taistellut kahden viikon ajan henkisessä ulottuvuudessa, että ne sielut olisivat valmiit vastaanottamaan hyvän sanoman Yeshuasta, joilla juuri tuolloin tuossa laivassa on erityinen etsikkoaika. Saatana tiesi ETUKÄTEEN, että Herra oli muokannut noiden 11 henkilön mielet vastaanottavaisiksi ja yritti siksi estää koko matkani!

PS. Kotiin palattuani löysin helposti ajokorttini makuuhuoneen vaatehyllyltä, johon olin sen 'väliaikaisesti' laittanut alusvaatteita hyllyltä ottaessani...

- - -

Jos sinä olet kokenut jotain samantapaista, niin kerro siitä muille opastukseksi!


Siunausta elämääsi Yeshuassa!

17

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntuu,

      että sä olet umpitollo.

    • "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltaviksi,
      muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.

      Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät
      synagogissa ja kujilla (ja jopa raamattukeskustelussa), jotta ihmiset
      kiittelisivät heitä. Totisesti, he ovat jo palkkansa saaneet."

    • Menin puhumaan

      Menin puhumaan vanhainkodin vuodeosastolle,
      ja matkalla sinne,(onneksi en ajanut) valtava väsymys minut valtasi ja kyyneleet sumensivat silmäni.
      Sanoinkin ajurille jos en näe mitään ja en jaksa nousta edes autosta ulos, jos joku toinen hoitaisi homman.
      Mutta kun pääsimme perille, olin näkevä ja virkeä.
      Hoitohenkilökunta oli saanut "virtaa" väsymykseen ja "hoitoa" ylhäältä.

      Jumalan tapa hoitaa on salattu.

      • Myös tuossa sinun tapauksessasi paholainen yritti estää jalon työsi, mutta kun et perääntynyt, niin J-lan armollinen siunaus tuli sitä tarvitsevien osaksi siellä vanhainkodin vuodeosastolla, jossa vierailit. Varmaan myös itse sait siitä siunauksen!


        Siunausta myös tuleviin jaloihin tehtäviisi Yeshuassa!


    • Yksi ihminen

      Ihan mielenkiintoinen kirjoitus sinulla. Mutta panee miettimään.

      "Kun tuo matka päivä lähestyi, niin edellisenä päivänä sairastuin ihan yllättäen: Pää, kurkku ja vatsa tulivat kipeäksi, oksetti, hikoilutti ja tuntui siltä, että matka tulisi perua."

      Jotain nähneenä voin sanoa että, yllä oleva tapahtumasi kuulostaa ihan normaalilta "matkakuumeelta", jonka kaltaista monet ihmiset kokevat, kun odotukset tulevasta matkasta ovat korkealla. Useimmilla nuo oireet häviävät sitten, kun ollaan vihdoin matkalla. Tuon kaltaiset oireet on ihan normaaleja tietyn tyyppisillä ihmisillä oli hän uskossa tai ei. Joten en voi nähdä tuossa muuta, kuin sinun omien odotustesi ilmentymänä, joka oireili matkaa edeltävänä pahoin vointina.

      Ja tuo ajokortin katoaminen =) Näen tuossakin vain hätääntyneen ja tulevasta matkasta tressaantuneen ihmisen hajamielisyyden ja huolimattomuuden tuloksen. Miten monta kaltaistasi hätäilijää olenkaan elämässäni nähnyt, jotka hävittävät tavaroitaan vastaavan kaltaisissa tilanteissa.

      Minun mielestäni kirjoittamasi viestin perusteella suosittelen sinulle oikeasti itsetutkistelua. Viestisi kertoo enemmän sinun omasta sisäisestä maailmastasi ja siitä, kuinka sinun kannattaisi oppia luottamaan enemmän Jumalan huolenpitoon kaikessa, niin että voisit ottaa vähän rauhallisemmin vaikkapa tuollaiset matkat.

      Jumalan turvattua päivän jatkoa sinulle. Hän pitää kaikesta huolen.

      "Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

      • taksamittari

        Yokovin tapaus kun asetetaan Sanan opastuksen valoon, se täyttää monta "väärän" tuntomerkkiä.
        TÄMÄKIN;
        21:14 Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne.

        Sama koskee muitakin etukäteissuunnitelmia!


      • Pyhän Hengen rienaaja enää pysty totuuden
        tietä elämänsä kasvupohjaksi saamaan.


      • -kristitty-
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Pyhän Hengen rienaaja enää pysty totuuden
        tietä elämänsä kasvupohjaksi saamaan.

        missä ei mainita nimeäsi. Eikös Totuuden Hengen johdattaman pitäisi pysyä totuudessa.


      • menee.
        -kristitty- kirjoitti:

        missä ei mainita nimeäsi. Eikös Totuuden Hengen johdattaman pitäisi pysyä totuudessa.

        Ei Jumalan paaduttama TeuvoSuni Pyhän Hengen rienaaja enää pysty totuuden
        tietä elämänsä kasvupohjaksi saamaan.


        Ai niin miten se menikään.


      • ..tulkintaasi, koska et tunne minua, etkä tapaani aina huolella valmistautua matkoihini.

        Hyvä neuvo sulle: Älä ole liian kärkäs vetämään liian hätäisiä johtopäätöksiä asioista ja ihmisistä, joita et tunne kuin päällisin puolin!

        Nuo mainitsemani seikat olivat todella poikkeuksellisia, sillä olen tehnyt lukuisia työmatkoja ja paljon kauemmas kuin Tukholmaan. Ne olisivat olleet paljon stressaavampia, jos olisin stressaantuvaa ihmistyyppiä. En ole sellainen alkuunkaan.

        Aavistin matkaa edeltävänä päivänä heti äkillisesti sairastuttuani ilman loogista syytä, että kyseessä on todella paholaisen hyökkäys ja siksi pyrin olemaan erittäin huolellinen kaikkeen matkaani liittyvään nähden, sillä olen ollut samaisen vihollisen hyökkäyksen kohteena ennenkuin.

        Tuo uskonveljenikään ei ole koskaan aiemmin äkillisesti sairastunut tällaisessa tilanteessa ja ollut aikeissa peruuttaa matkani, vaikka olen vieraillut lukuisia kertoja luonaan.

        En ole koskaan ennen ollut jo matkalla (siis pihalla) ja vasta sitten havainnut niinkin tärkeän seikan puuttuvan, kuin henkilöllisyystodistuksen. Olin siinä käsityksessä, että olin edellisiltana tapani mukaan laittanut ajokortin laukkuni sivutaskuun, kuten aina ennenkin. Niin olin aikeissa tehdäkin edellisiltana, mutta matkalla sitä tehdessäni tuli ajatus ottaa alusvaatteita ja sukkia, jolloin asetin ajokortin 'sillä välin' vaatekaapin hyllylle ja siihen se jäikin.

        Alleviivaan sitä, että en koskaan stressaannu matkasta, koska olen aina rukoillut sen puolesta etukäteen ja jättänyt sen kuten itsenikin täysin Herran suojelukseen.

        Sitäpaitsi näin asiassa siinä mielessä Herran johdatuksen, että poikkeuksellisesti lähdin matkapäivänä normaalia aikaisemmin matkalle, kuten kerroin. Jollen olisi niin tehnyt, niin olisin varmuudella myöhästynyt laivasta!

        Mainittakoon, etten myöskään koskaan aikaisemmin ole laivamatkallani saanut niin selvää johdatusta todistaa niin monelle ihmiselle kahdenkesken ja joista yksikään ei ollut vastahankaan uskonasioiden suhteen.

        Kokeileppa itse tehdä laivamatka Turusta Tukholmaan ja todistaa Yeshuasta 11:lle ventovieraalle ihmiselle, niin huomaat onko se helppoa ja ovatko kaikki heistä vastaanottavaisia...

        Kiitos silti kommentistasi, sillä sen perusteella huomasin tiettyjen lisäysten olevan tarpeen avaukseeni :)


        Siunausta Yeshuassa!


      • taksamittari kirjoitti:

        Yokovin tapaus kun asetetaan Sanan opastuksen valoon, se täyttää monta "väärän" tuntomerkkiä.
        TÄMÄKIN;
        21:14 Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne.

        Sama koskee muitakin etukäteissuunnitelmia!

        Minun tapauksessani ei ollut lainkaan kyse 'etukäteen huolehtimisesta sen suhteen, että mitä vastaisin yhdelle sun toiselle'.

        Rukoilin nimittäin sitä, että Herra etukäteen valmistaisi niitten ihmisten sydämet evankeliumin ilosanoman vastaanottamiseen, jotka ovat hänelle otolliset. Juuri sen hän tekikin!

        En nimittäin tahdo tällaisena jo hengellisesti varttuneempana Yeshuan opetuslapsena sotia ikäänkuin umpimähkään ja ilmaan hosuen, josta apostoli Paavali mainitsi näin:

        1.Korinttolaiskirje:
        9:26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,


        Koko asiayhteys kuuluu näin:

        "24. Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
        25. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
        26. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
        27. vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi."

        Jokaisen ihmisen kohtaaminen keskustelutilanteessa on AINUTKERTAINEN tilaisuus, koska hänen sielunsa on J-lan silmissä ÄÄRETTÖMÄN arvokas, eikä kahdenkesken todistamista tule koskaan rutinoida, vaan on äärimmäisen tärkeää toimia Pyhän Hengen johdossa seuraavasti:

        a) Todistaa Pyhän Hengen voimassa.
        b) Todistaa J-lan etukäteen valmistamalle ihmiselle.
        c) Todistaa juuri oikeaan aikaan - siis silloin, kuj kyseinen ihminen on vastaanottavaisin!
        d) Antaa ihmiselle hyvää luettavaa ja osoite tai muut yhteystiedot, että hän halutessaan voi ottaa yhteyttä.
        e) Rukoilla heidän puolestaan myös todistustilanteen jälkeen sen mukaan kuin Herra vaikuttaa.

        Tuosta Paavalin opetuksesta (1.Kor.9:26) viisastuneena olen päättänyt tehdä avankelioimismatkani vaikka mun pitäisi kantaa päätäni kainalossa, sillä Herra on Väkevä J-la ja auttajani hädässä aivan vahva!

        HalleluYah!


        Siunausta sullekin erityisesti evankelioimistyöhön, Yeshuassa!


      • -kristitty- kirjoitti:

        missä ei mainita nimeäsi. Eikös Totuuden Hengen johdattaman pitäisi pysyä totuudessa.

        jotta muistaisi kaikki lupaukseni:

        ja taitaa sitä routaa olla jo Pohjois - Ruotsissakin,
        kun väärämieliset jeesustelijat; Semper.Fidelis, Sirkka-Iita
        ja Timoriepu ovat palanneet palstalle, kuten sananlasku sanoo:

        "Routa porsaat kotiin ajaa."

        Kun nämä totuuden poistattajat jälleen tänne ilmestyivät, ei
        taannoinen lupaukseni päde sen jälkeen, kun ensimmäinen
        avaukseni täältä poistatetaan.

        ---

        Eikä tämä saanut kauan näkyvillä olla, kun nuo mainutut
        saivat tämän poistatettua.


      • taksamittari
        Yakov kirjoitti:

        Minun tapauksessani ei ollut lainkaan kyse 'etukäteen huolehtimisesta sen suhteen, että mitä vastaisin yhdelle sun toiselle'.

        Rukoilin nimittäin sitä, että Herra etukäteen valmistaisi niitten ihmisten sydämet evankeliumin ilosanoman vastaanottamiseen, jotka ovat hänelle otolliset. Juuri sen hän tekikin!

        En nimittäin tahdo tällaisena jo hengellisesti varttuneempana Yeshuan opetuslapsena sotia ikäänkuin umpimähkään ja ilmaan hosuen, josta apostoli Paavali mainitsi näin:

        1.Korinttolaiskirje:
        9:26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,


        Koko asiayhteys kuuluu näin:

        "24. Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
        25. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
        26. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
        27. vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi."

        Jokaisen ihmisen kohtaaminen keskustelutilanteessa on AINUTKERTAINEN tilaisuus, koska hänen sielunsa on J-lan silmissä ÄÄRETTÖMÄN arvokas, eikä kahdenkesken todistamista tule koskaan rutinoida, vaan on äärimmäisen tärkeää toimia Pyhän Hengen johdossa seuraavasti:

        a) Todistaa Pyhän Hengen voimassa.
        b) Todistaa J-lan etukäteen valmistamalle ihmiselle.
        c) Todistaa juuri oikeaan aikaan - siis silloin, kuj kyseinen ihminen on vastaanottavaisin!
        d) Antaa ihmiselle hyvää luettavaa ja osoite tai muut yhteystiedot, että hän halutessaan voi ottaa yhteyttä.
        e) Rukoilla heidän puolestaan myös todistustilanteen jälkeen sen mukaan kuin Herra vaikuttaa.

        Tuosta Paavalin opetuksesta (1.Kor.9:26) viisastuneena olen päättänyt tehdä avankelioimismatkani vaikka mun pitäisi kantaa päätäni kainalossa, sillä Herra on Väkevä J-la ja auttajani hädässä aivan vahva!

        HalleluYah!


        Siunausta sullekin erityisesti evankelioimistyöhön, Yeshuassa!

        ... ja sinä oletit suoraan, että sinulta se totuus lipsahtaa kuulijoille?


      • taksamittari kirjoitti:

        ... ja sinä oletit suoraan, että sinulta se totuus lipsahtaa kuulijoille?

        ...omalla vaa'allasi muita. Se ei minua haittaa millään lailla :)

        Totuudellinen tekojemme punnitsija on ainoastaan J-la ja Hänen Sanansa. J-lan edessä punnitaan kaikki ihmisten teot, myös salassa tehdyt, sillä kaikki tekomme ja ajatuksemmekin ovat hänelle kuin avoimen kirjan lukemista!


        Siunausta uskontekojen tekemiseen Pyhän Hengen johdossa, Yeshuassa!


    • Olen ollut jo vuosia mukana nettikeskusteluissa ja oppinut sen, ettei kannata vastata asiattomiin kommentteihin. Sellaisiin vastaaminen ei ole hedelmällistä, eikä se ole hyödyksi kenellekään, eikä se edistä jaloa evankeliumin asiaa.

      Yeshuakaan ei vastannut Herodekselle sanaakaan, vaikka tämä esitti hänelle paljon kysymyksiä.

      Teille kaikille, jotka pyritte rakentavaan keskusteluun avauksen aiheesta, toivotan runsasta...


      Siunausta Yeshuassa!

      • vastata,

        ("toivotan runsasta... Siunausta Yeshuassa!")
        ketä niistä monista muinaisen Israelin kuninkaista tarkoitat, sillä sana messias tulee hepreankielisestä sanasta mashiah, joka tarkoittaa voideltua. Muinaisessa Israelissa termi tarkoitti lähinnä kuninkaan voitelua. Tuolloin kuninkaan katsottiin olevan Jumalan nimittämä.


    • ...toisin sanoen se, että vastaan vain asiallisiin ja avauksen aiheeseen liittyviin palautteisiin.

      (Jos joku kaipaa palavasti uskovien upotuskasteelle, niin yhteystietoni löytyvät profiilistani...)

      Yhteenvetona kehoitan ystävällisesti kaikkia vastaajia lukemaan ensin avaukseni ja kommentoimaan rakentavasti ainoastaan sitä :)


      Siunausta edelleen Yeshuassa!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5166
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      35
      3563
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3223
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2365
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1976
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1887
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1821
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1208
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe