Verenluovutus lienee

sallittua helluntailaisilla?

Mohikaani kuiten alempana kirjoittelee että ihmisillä synnit on veressä joten verensiirrossahan ne silloin siirtyisi ihmisestä toiseen.

Esim. jos vaikka joku on pilkannut Pyhää Henkeä ja menee luovuttamaan verta niin kaikki jotka sitä verta ovat saaneet ovat pilkanneet Pyhää Henkeä.
6333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olet oikeassa. Aivoleikkauksissakin on mahdollista siirtää ajatus aivoista toisiin.

Äänestä
  • ajattelu ja kaikki muukin ns. "sieluntoiminta" majaile sydämessä?

    Sydäntä vaihtaessa, vaihtuu siis myös "sielu"? ;)

    Äänestä

kaikki! Kirjoitit Jukka.Finlandista mohikselle ja ei se tajunnut. Se edelleen uskoo että suuren tomumajan kirjous kimposi hänestä kaveriin.
Eivät vastaa mitään. Onko se aito hengellisyys sitä että huudellaan hallelujaata silti, vaikka totuus olisi kuinka totuudenvastainen.
Ei ne tajua tuota verijuttuakaan. Eivät mistään mitään.
Omat "frendit"pelastuu ja muut ovat sitten saatanasta.
Kaipaavat Eroeta palstalle saarnaamaan parannusta meille. Ei voi ku nauraa.

Äänestä

kuin ottavat vierasta verta?

Äänestä

Itsekkin olen miettinyt tuota oppia verestä. Kun jotkut sanoo että ihmisen sielu on veressä. Tosin olen lukenut että joku Hebreaa osaava kirjoitti että sielun paikalle sopisi paremmin sana "elämä", niin minustakin.
Itse kun olen aika aktiivinen luovuttaja ja olen jo luovuttanut 22.krt, niin hivenen liioitellusti tuon opin mukaan olisin jo "sieluton mies".

Äänestä
  • Aloittaja

    Käsittääkseni Raamatun mukaan sielu tulee jostain ulkopuolelta ja on siinä tapauksessa ollut aina olemassa.

    Synti (perisynti) on Raamatun mukaan lähtöisin Jumalasta ja hää oli niin ilkeä että keplotteli sen ihmiselle.

    Helluntailaisilta olen palstalla useinkin kuullut että Jeesukseen ei perisynti tarttunut Mariasta koska Äidillä ja sikiöllä on omat verenkiertonsa joten veret ei pääse sekaantumaan.
    Jos noin on niin eihän muillakaan ihmisillä voi perisynti periytyä äidiltä lapselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

sallittua helluntailaisilla?

Mohikaani kuiten alempana kirjoittelee että ihmisillä synnit on veressä joten verensiirrossahan ne silloin siirtyisi ihmisestä toiseen.

Esim. jos vaikka joku on pilkannut Pyhää Henkeä ja menee luovuttamaan verta niin kaikki jotka sitä verta ovat saaneet ovat pilkanneet Pyhää Henkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu