Laskelma vuodesta 1844 ei ole vale, vaan väärinkäsitys.
2300 iltaa ja aamua lukittuu Danielin 8:14 jakeeseen.
Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa, mutta ei käy selville mitä pyhäkköä jae tarkoittaa.
Vanhanliiton pyhäkkö oli vertauskuvallinen taivaallisesta pyhäköstä, joka Moosekselle näyssä näytettiin ja taivaallisessa pyhäkössähän Jeesus suorittaa ylimmäispapillista tehtäväänsä rukoillen aina puolestamme.
Maanpäälle ei asetettu vanhanliiton pyhäkköä jälleen oikeuteensa 1844, mutta taivaallisessa pyhäkössä se on mahdollista tutkivine tuomioineen , sillä voidaanko elämän kirja avata tutkimatta sitä.
En halua väittää, että 1844 olisi oikea maallisessa tai taivaallisessakaan muodossa, sillä tähtitieteellinen ja historiallinen virhe voi olla 4-7 vuotta, mutta kuitenkin vuosilukumme 2008 perustuu aikalaskelmaan vuodesta 457 eKr alkaen.
Vuosilukumme lasketaan Jeesuksen syntymästä ja laskelman mukaan vuonna 27 jKr Jeesus kastettiin ja ristiin-naulittiin 31 jKr.
70 vuosiviikkoa oli säädetty Israelin kansalle ja päättyi vuonna 34 jKr, jolloin Stefanus kivitettiin ja evankeliumia julistettiin pakanoille.
4-7 vuoden ajoitus virhe ei ole täysin todistettavissa oikeaksi, eikä vääräksi, sillä tähtitiede ei anna tukea ajankohdalle Jeesuksen syntymään Herodeksen kuolemaan, ja poikalasten surmaamiselle kahta vuotta nuoremmille.
Vähäisten laskuvirheiden vuoksi ei kannata vuosilukuamme muuttaa vaan hyväksyä sellaisenaan, ja pitää parempi tieto omana tietonaan, kunnes tähdet, historia ja laskelmat sopivat kaikessa kohden yksiin.
2300 iltaa ja aamua lukittuu Danielin 8:14 jakeeseen.
Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa, mutta ei käy selville mitä pyhäkköä jae tarkoittaa.
Vanhanliiton pyhäkkö oli vertauskuvallinen taivaallisesta pyhäköstä, joka Moosekselle näyssä näytettiin ja taivaallisessa pyhäkössähän Jeesus suorittaa ylimmäispapillista tehtäväänsä rukoillen aina puolestamme.
Maanpäälle ei asetettu vanhanliiton pyhäkköä jälleen oikeuteensa 1844, mutta taivaallisessa pyhäkössä se on mahdollista tutkivine tuomioineen , sillä voidaanko elämän kirja avata tutkimatta sitä.
En halua väittää, että 1844 olisi oikea maallisessa tai taivaallisessakaan muodossa, sillä tähtitieteellinen ja historiallinen virhe voi olla 4-7 vuotta, mutta kuitenkin vuosilukumme 2008 perustuu aikalaskelmaan vuodesta 457 eKr alkaen.
Vuosilukumme lasketaan Jeesuksen syntymästä ja laskelman mukaan vuonna 27 jKr Jeesus kastettiin ja ristiin-naulittiin 31 jKr.
70 vuosiviikkoa oli säädetty Israelin kansalle ja päättyi vuonna 34 jKr, jolloin Stefanus kivitettiin ja evankeliumia julistettiin pakanoille.
4-7 vuoden ajoitus virhe ei ole täysin todistettavissa oikeaksi, eikä vääräksi, sillä tähtitiede ei anna tukea ajankohdalle Jeesuksen syntymään Herodeksen kuolemaan, ja poikalasten surmaamiselle kahta vuotta nuoremmille.
Vähäisten laskuvirheiden vuoksi ei kannata vuosilukuamme muuttaa vaan hyväksyä sellaisenaan, ja pitää parempi tieto omana tietonaan, kunnes tähdet, historia ja laskelmat sopivat kaikessa kohden yksiin.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Elikkä itsensä Atten ...
media7 johtajaa, miestä jonka tehtävänä on vaalia
opin pysymsitä SDA pääkonferenssin mukaisena.
Atte on sitoutunut enemmän seurakunnan opinkohtiin, kuin ylifariseus.
ylifariseus ei hyväksy naispappeja, Jeesuksen tulon jouduttamista, ei ekumeniaa, eikä auringon laskuun perustuvia sapatteja ylifariseus pitää sapatin illasta-iltaan näkyi aurinkoa tai ei.
Atte on hyvin hengellinen pappi, eikä meillä keskenämme ratkaisemattomia riitoja ole.
mutta naiset voivat toimia evankelistoina, Jeesuksen tulo ei mielestäni ole meidän jouduttamisesta kiinni, vaan Hän tulee silloin, kun Isä on hyväksi nähnyt, auringon laskuun ei voi perustaa sapatin alkua esim. juhannuksena Suomessa, mutta auringon nousuun ja laskuun sen voi perustaa esim. Israelissa, eikö?
Israelissa ja kaikkialla missä ilta ja aurinko kohtaavat toisensa vuorokausirytmin mukaan, sitä voidaan noudattaa.
Luterilainen kirkko laskee illan alkaneeksi klo 18.00, eikä se olisi häpeäksi meillekkään, sillä vuorokausi jakaantuu neljään osaan.
Meidän tulee odottaa ja ikävöidä Jumalan päivää, niinkuin vanhemmat raamatun painokset ilmaisevat.
Evankeliumin julistusta meidän tulee jouduttaa, eikä päivien jouduttamista, sillä ei Nooakaan jouduttanut vedenpaisumuksen tulemisen päivää, vaan, että kaikki pelastuisivat ennen tulevaa tuhon päivää.
Raamatussa sanotaan ellei näitä päiviä lyhennettäisi, ei mikään liha pelastuisi, mutta se teko ei ole ihmisen, vaan Jumalan niinkuin kirjoitit.
tietämään, että juutalaisessa kalenterissa jokainen päivä alkaa illalla klo 18.00, ei ainostaan sapatti ?
Meistä miehistä ei ole maailmaa valloittamaan
Herralle, eikä pyhäkouluakaan pitämään.
Naisten kiellettiin opettamasta seurakuntaa. Ja se perustuu siihen, ettei miehet ole naisen opetettavissa. Ei niin, ettäkö miehet olisivat sen parempia, vaan sitä, etteivät naiset ole pyhissä asioissa kelvolliset miesten opettajiksi. Jos mies ei ole halustaan Kristuksen opetuksessa ei silloin nainenkaan ole opettajana sen kelvollisempi!
Naisten työmaa on naisten ja lasten parissa.
PAPPI KUIN PAPPI - SUKUPUOLESTA VIIS. Toisin sanoen hän tahtoi sanoa viis siitä mitä raamattu sanoo minä menen oman tahdon tietä.
Näin se on monet Eevat kulkee oman tahdon tietä, eivätkä tahdo alistua Jumalan tahtoon, vaan kuvittelevat olevansa pappeja vaikka se on raamatun sanan vastaista.
Naispappeus ei ole saanut muuta kuin riitaisuuksia aikaan seurakunnissa.
Eikä Jumalan aikoja voi jouduttaa, eikä aurinkoa voi seurata näillä leveysasteilla.
Elllenistien aikalaskelmat tulevaisuuden oljenkorren varassa!
Vähäisten laskuvirheiden vuoksi ei kannata vuosilukuamme muuttaa vaan hyväksyä sellaisenaan, ja pitää parempi tieto omana tietonaan, kunnes tähdet, historia ja laskelmat sopivat kaikessa kohden yksiin.
Niin, vähäisiäkö olivat vuoden 1844 laskuvirheet? Ja aikako korjaa ne?
että monen vuoden virhe oli niissä omiin laskelmiisi verrattuna?
Ei 1844 tapahtunut mitään erikoista. Kuvitelet todeksi noita ellutätin höperöitä tarinoita. Oli saduksi tarkoitettu. Ja sinä otat kaiken tosi elämään. Kasva aikuiseksi hyvä ihminen!
Aikanaan kirjat avataan!
Hän saapuu ajallaan, Valtiaamme, Mestarimme!
Ilm. 14:15
Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt".
Ilm. 14:17
Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.
Ilm. 15:6
ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän vitsausta, lähtivät temppelistä, puettuina puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin ja rinnoilta vyötettyinä kultaisilla vöillä.
Ilm. 16:1
Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle".
Ilm. 16:17
15 -Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -
16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
17 Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut".
Mutta totiset torvensoittajat ottavat tuon
fantasian todesta
tämä tyttö kastettiin samanikäisenä kuin Jeesus!
Minkä ikäisenä ylifariseus sinut kastettiin? Ei sinun tietenkään tarvitse laittaa sitä tänne, jos et halua.
Armoa ja rauhaa sinulle Pyhässä Hengessä!
lähes saman ikäisenä kuin sinunkin.
Rukoilin Herralta miestä joka kastaisi minut, ja kotiini tuli mies yllättäen samana päivänä. En tuntenut miestä joka koputti ovelle ja tuli sisälle. Miehen tultua sisälle sanoin tulitko sinä kastamaan minua? Mies hämmästyi, sillä hän oli maallikko saarnaaja ja sanoi minun on tänään kastettava eräs toinenkin henkilö ja niin se tapahtui järven rannalla.
Tämä oli hyvin tärkeä tapahtuma, sillä monet seurakunnat piirittivät minua haluten kasteen kautta liittää minut kirkkoon ja heidän opetuksiinsa.
Kirja "Suuri Taistelu" avasi silmäni menneiden sukupolvien ja nykyisten sukupolvien uskolle ja hyväksyin adventistisen näkemyksen historiallisesta tulkinta suunnasta.
Pyhän Hengen johdatuksesta sanoisin, että yöllisessä näyssäni näin Jeesuksen, joka katsoi minua silmiin ja sanoi: Se on sinun luonteesi! Tämä paljasti henkisen tilani ja sai minut ajattelemaan, että minun tulisi hajoittaa maahan kaikki järjen päätelmät, jotka nousevat Jumalaa ja Kristusta vastaan ja saattaa kaikki ajatukset ja teot kuuliaisiksi Kristukselle.
Tämä on yhteinen tiemme, siunausta sinulle.
Minulle kävi niin, että rukoilin monta vuotta, että Jumala johtaisi minut taivastielle.
Sitten ystäväni tilasi minulle Nykyaika-lehden ja aloin lukea sitä. Jumala johdatti minut jossain vaiheessa sen jälkeen adventtikirkon tilaisuuksiin.
Minulla on sellainen sairaus, joka hankaloittaa elämääni ja olen ollut seurakunnasta pois jonkin aikaa.
Nyt olen kokenut uuden heräämisen. Kiitos Jeesuksen! Usko on niin ihana asia, että mikään maailmassa ei sitä voita! Kaikki muu tuntuu tyhjänpäiväiseltä sen rinnalla!
Danielin kirjan unesta -, Danielin unet , tulkintaan !
Tuo kirja "Suuri Taistelu" alkua lukuun ottamatta sisältää harhaoppia, johon sinäkin olet mennyt mukaan.
Tarkistaisit kantasi. Totuus ei ole aina sitä mitä kulloinkin itse luoo. Aistiharhoja ja otaksumien erheitä on maailma täynnä. Muttei Jeesuksen seuraajia. Olet harhassa!
omasta kasteestasi? Milloin ja miten se tapahtui?
oletko löytänyt jotakin uutta..?
Vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia, joka tekee asiat entistäkin vaikeammaksi ymmärtää.
Käsitän vain, että adventistit ja Jehovan todistajat ovat laskelmissaan yhtä oikeassa, mutta tapahtumat eivät ole tapahtuneet heidän uskomuksiensa mukaisesti.
Ei tullut tuhatvuotista rauhan valtakuntaa maanpäälle 1914 ja jos silloin annettiin tuomiovalta Jumalan pyhille, niin se täytyi antaa taivaassa Jeesuksen viemille pyhille, jotka Hän otti vankeina saaliikseen.
Ei tullut adventisteille Jeesuksen tulemus 1844, mutta tuli kuitenkin suuri herätys, sillä silloinhan Lestadius aloitti suuren herätyksen Lapin tuntureilla ja siihen osallistuivat Paavo Ruotsalainen ja monet muut herätys-saarnaajat, jotka uskoivat lopun tulleen.
Tässäkin tapauksessa voidaan uskoa Jeesuksen menneen 1844 taivaalliseen temppeliin rukoilemaan meidän puolestamme.
Kaikkihan tämä on järjellistä fiktiota, joka ei Betlehemin tähden kanssa käy yksiin, koska siinä on 4-7 vuoden virhe.
Ei näin vähäisten virheiden takia kannata vuosilukuja vaihdella, sillä kalenterimme vuosiluku 2008 lasketaan Jeesuksen syntymästä, ja se tukeutuu historialliseen tulkinta suuntaan, jonka aloituskohtana on 457 eKr.
Ei tässä nyt tainnu mitään uutta Hirvakselle olla, ollaan vaan kavereita keskenämme.
sillä mehän oltaisiin viisaita, jos osaisimme tulkita kaiken oikein. Mutta toki asioita voi yhdessä pohtia, siinä on oma mielenkiintonsa. Eiköhän se joskus ratkea ihan oikeasti ja oikeudenmukaisesti.
Ja uusia löytöjä Raamatusta.
Sillä ainakin uudestisyntynyt oivaltaa joka päivä
jotain uutta Raamatun äärellä.
se seikka kun koko Danielin kirja ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta mitään !
Joten et voi laskea hänestä aikoja Danielin kirjaan vedoten !
Dan.7:13:
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Dan.9:24:
Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa.....
..näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja KAIKKEINPYHIN VOIDELLAAN (=Jeesus).
Dan.9:26:
Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan VOIDELTU(=Jeesus) tieltä, eikä kansalla ole enää toista.
Siis kyllä voidaan laskea!
Dan,7:13.Jae on unta tai näkyä ja Dan.7:16. alkaa sen unen/ näyn selitys!
Dan.9:24. ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta vaan se kertoo Serrubbabelin temppelin kaikkein pyhimmän osan vihkimisestä n,516 eaa.
Dan.9:26. kertoo Ylipappi Oniaksen viraltapanosta ja murhasta n, 174-171 eaa.
Että muunlaisia laskuja kylläkin voi laskea muttei Jeesus Nasaretilaiseen !
Eli mielestäsi 24:ssä kaikkein pyhin voideltu on temppeli ja 26:ssa voideltu onkin sitten Ylipappi?
Mistä kohtaa raamattuani löydän tämän voidellun Ylipappi Oniaksen?
Daniel 9
24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse."
On tehtävä ero asia yhteyden kanssa ettei menisi pasmat seksisin !
Dan.9:24. on eri asiayhteydessä kuin jakeet Dan.9:25-27.
Dan. 9:24. Kertoo Serubbabelin temppelin vihkijäisistä n,516 eaa.
Kaikkeinpyhin on se osa temppelistä jonne vain vihityillä papeilla oli lupa mennä ja se voiteleminen tarkoittaa sen osan vihkimistä käyttöön.
Kun taas aikalaskelmissa tullaan juutalaisten historiassa ylipappi Oniakseen, jakeessa Dan.9:26.
Lueppa kokeeksi useista eri Raamatun käännöksistä noita jakeita ,kokeeksi mitä ne sinulle kertovat ?
sumentama.
Dan.9
24 Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty sinun kansalles ja pyhälle kaupungilles, niin ylitse käyminen lopetetaan ja synnit peitetään ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes. Ja näky ja ennustus suljetaan ja se kaikkein pyhin voidellaan.
24 Seventy weeks are determined upon thy people and upon thy holy city, to finish the transgression, and to make an end of sins, and to make reconciliation for iniquity, and to bring in everlasting righteousness, and to seal up the vision and prophecy, and to anoint the most Holy. [finish: or, restrain] [make an...: or, seal up] [prophecy: Heb. prophet]
24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
25 Niin tiedä nyt ja ota vaari, että siitä ajasta kuin käsky annetaan ulos, että heidän pitää jälleen kotia palajaman ja Jerusalem rakennettaman, päämieheen KRISTUKSEEN asti, on seitsemän viikkoa. Niin myös kaksiseitsemättäkymmentä viikkoa, joina kadut ja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla.
25 Know therefore and understand, that from the going forth of the commandment to restore and to build Jerusalem unto the MESSIAH the Prince shall be seven weeks, and threescore and two weeks: the street shall be built again, and the wall, even in troublous times. [be built...: Heb. return and be built] [wall: or, breach, or, ditch] [troublous: Heb. strait of]
25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei tässä 26:ssa puhuta mitään ylipappi Oniaksesta!
26 Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan KRISTUS, ja ei enää ole. Ja päämiehen kansa tulee ja kukistaa kaupungin ja pyhän, niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta. Ja sodan loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman.
26 And after threescore and two weeks shall MESSIAH be cut off, but not for himself: and the people of the prince that shall come shall destroy the city and the sanctuary; and the end thereof shall be with a flood, and unto the end of the war desolations are determined. [but...: or, and shall have nothing] [desolations...: or, it shall be cut off by desolations]
26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
Olen tullut 70 vuoden kannalle !
Ja asiayhteys katkeaa Dan.9:24. ja Dan.9:25 välistä.
Dan.9:2. kertoo 70 vuodesta ja viittaa, profeetta Jeremiaan .
(Juuri Jeremiasta olen saanutkin sen aikalaskujen alun 605 eaa. josta vuosiviikot lasketaan, mutta ei Dan.9:24. jaetta!)
Joten Se aika on 70 vuotta ( katsi jostain hebrean kielisestä tekstistä miten vähän tai paljon eroavat vuosi ,viikko ja vuosiviikko !)
Dan.9:24. Kertoo; määrätystä ajasta joka oli 70 vuotta se oli se aika jonka juutalaisen uskon mukaan Jumala asetti rankaisuajaksi tottelemattomuudesta ( Babylonian pakkosiirtolaisuus).
- Se oli määrätty Jerusalemille ja pyhälle kansallesi on juutalaiset.
Sitten loppu jae kertoo Serubbabelin temppelin vihkijäisistä n, 516 eaa.
Laskuna sama. Salomonin temppelin tuho n,586 eaa.
586 eaa. - 516 eaa. = 70 vuotta!
Esra kertoo tuon serubbabelin temppelin vihkijäisistä Esra 6:15.>>Temppeli oli valmis adar-kuun kolmantena päivänä kuningas Dareioksen hallituskauden kuudentena vuotena .>>
En ole saanut siihen vielä vastausta joka muuttaisi käsitykseni ettei hän siellä esiinny lainkaan !
Joten ei hänestä Danielin kirjassa ole sanaakaan !
26 וְאַחֲרֵ֤י הַשָּׁבֻעִים֙ שִׁשִּׁ֣ים וּשְׁ� ַ֔יִם יִכָּרֵ֥ת מָשִׁ֖יחַ וְאֵ֣ין לֹ֑ו וְהָעִ֨יר וְהַקֹּ֜דֶשׁ יַ� שְׁחִית עַ֣ם � ָגִ֤יד הַבָּא֙ וְקִצֹּ֣ו בַשֶּׁ֔טֶף וְעַד֙ קֵ֣ץ מִלְחָמָ֔ה � ֶחֱרֶ֖צֶת שֹׁמֵמֹֽות׃
26 Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan KRISTUS, ja ei enää ole. Ja päämiehen kansa tulee ja kukistaa kaupungin ja pyhän, niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta. Ja sodan loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman.
26 And after threescore and two weeks shall MESSIAH be cut off, but not for himself: and the people of the prince that shall come shall destroy the city and the sanctuary; and the end thereof shall be with a flood, and unto the end of the war desolations are determined. [but...: or, and shall have nothing] [desolations...: or, it shall be cut off by desolations]
26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
605 eaa. - 62 vuosiviikkoa = Onias ( 171 eaa.)
2.Makk.4:7.>> Mutta kun Seleukus oli kuollut ja hallitus tuli Antiokus Epifaneelle pyrki Jason, ONIAAN veli ylimmäiseksi papiksi.>>
Ei voi mitään, kun ihminen jähmettyy niin jähmettyy ja sullot kaikki Epifaneksen aikaan.
Kaikkein Pyhin on Kristus itse. Eli kaikkein Pyhin temppelissä kuvasi Kristuksen armoistuinta, johon kansan synnit vietiin. Vanhurskaus on saatavilla vain Kristuksen kautta/Iankaikkinen vanhurskaus tuodaan….
Jeesus itse sanoo.
Luuk. 24:27 "Ja hän selitti heille Mooseksesta ja KAIKISTA profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu."
Että jos et usko, niin et usko Jeesusta.
"Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut - huomatkoon lukija tämän!"
osoittaa, että Danielin profetia ei koska makkabilaisaikaa ollenkaan. Koko teoria makkabilaisajasta on saatanallista harhaa.
Kirjoitti joku muu henkilö ,kuin Jeesus Nasaretilainen ja se kirjoitettiin n, 200 vuotta myöhemmin ,kuin Danielin kirja .
Ja käsitys Jeesuksesta ei ole oikeassa mittasuhteessa niiden ajatuksissa ,jotka sanovat Jeesuksen olevan Jumala !
Raamatun V.T. kertomukset ,eivät sovellu Uuden Testamentin uskoon vaan niitä täytyy ikuisesti selitellä !
Juutalaisen "Mooseksen uskon " mukaan , kaikkein pyhimmässä oleva tyhjä istuin oli varattu Jumalalle ( Kirjoiettakoon sen Jumalan nimi miten vaan )Kaikkei pyhimmän temppelin osan salaisuutta valvottiin niin ettei sinne saanut mennä kuin vihityt ( Lue Voideltu, Kreikaksi Kristus , Hepreaksi Messias ) papit ja taisi olla että ainoastaan Yli-pappi !)
Koska ei edes kahta selkeää asiaa ymmärretä Kristinuskossa on jonkun syytäkin jämähtää.
1. Syyrian kuninkaasta Antiokhos neljäs Fpifanesta kertoo Danielin kirja !
2. Jeesus Nasaretilaisesta Danielin kirja ei kerro !
Kristinuskokin on erehtyväinen uskonto ollut läpi historiansa , kaikkivaltias Jumala ei ole sitä uskontoa johtanut apsoluuttisen tiedon avulla, virheitä ovat kaikki ihmiset elämänsä aikana tehneet.
Danielin kirjan avulla on mitä mielikuvituksellisimpia teorioita kehitelty ja tuo kehittely jatkuu yhä.
Jos alkuperäinen Danielin kirjsn sanoma oli kertoa "Hävityksen kauhistus" ZEUS Jumalan palvonnaksi Jerusalemin Serubbabelin temppelissä .
Ja Makkabialaiskirjat kertovat samasta tapauksesta myös "Hävityksen kauhistuksena".
Ja jos Matteus viittaa Danielin kirjan "Hävityksen kauhistukseen" ja antaa sille uuden selityksen ,kuka silloin on erehtynyt ?
Danielin kirjan kirjoittajat ?
Makkabialaiskirjojen kirjoittajat ?
Matteus ?
Danielin kirja kertoo, Jeesuksesta Kristuksesta, joka on vanhurskautemme, pedosta, lopun ajasta…..
ja jeesus oli jumalan poika, älä sotke niitä.
varma ja se on se, että sinä et ole oikeassa!
Sinulla on väärä tulkkaus, joka ei sovi raamattuun.
Jeesus viittaa samaiseen Danielin ennustukseen puhuessaan Temppelin hävityksestä.
Adventistit kuvittelevat Jeesuksen olleen väärässä ja heidät oikeassaoleviksi!
Kummallista pitää itseään kristittyinä ja pitää samalla Jeesusta valehtelijana!
Matt. 24:40
Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Matt. 24:41
Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Luuk. 17:34
Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Luuk. 17:35
Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."
Ratkaisijana on totuus ...
Ef. 6:14
Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
2. Tess. 2:10
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2. Tess. 2:13
Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
luvun ennustukseen ja advarit Dan 8 luvun ennustukseen. Ei siis ristiriitaa.
pilkkaajia EI oteta mukaan.
Ristiriita jos Danielin kirjan luvut eivät kerro samasta asiasta !
Dan.8:25.>> Viekkaan älynsä ansiosta,,,,>
Dan.9:26.>> ,,,, Uusi hallitsija,,,,
On sama henkilö .
olet todella huonosti perillä Danielin kirjasta.
Ja väitän ettet pysty parempaan väittelyyn minkä esitit !
Kantola
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000037873358
hirvas
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000037875353
jokaisen asiat ovat perusteellisesti tutkitut!
Psalmit 69
28 (69:29) Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun
Dan. 7:10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
Fil. 4:3
Myös sinua, sinä minun oikea Synsygukseni, minä pyydän: ole näille vaimoille avullinen, sillä he ovat taistelleet minun kanssani evankeliumin hyväksi, yhdessä sekä Klemensin että muiden työtoverieni kanssa, joiden nimet ovat elämän kirjassa.
2. Tim. 4:13 14 Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.15 Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme.
Ilm. 17:8
Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 20:15
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Ilm. 20:15
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu,
se heitettiin tuliseen järveen.