täällä on monta kirjoittajaa tunnustanut uskovansa Jeesukseen ja olevansa uskossa, niin sunilaiset ei kuitenkaan voi hyväksyä ketään sellaista uskoviksi. Mutta annas olla, jos joku tunnustaa Sunin, niin jo sunilaisetkin hyväksyvät tällaisen uskovan. Onko siis Jeesuksen tunnustaminen toisarvoista verrattuna Teuvon tunnustamiseen sunilaiselle?
Mikähän siinä oikein on?
29
602
Vastaukset
eikä suinkaan missään uskossa, joita on tässäkin maassa varmaankin
toistasataa eri henkistä uskonlahkoa, joissa ei tarvitse kilvoitella:
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä
sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät
siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven.
Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa
meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme
sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä.
Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."
Osaatko yhtään ajatella, mikä on sinulta vienyt kyvyn kilvoitteluun?- että, kun
"..on tässäkin maassa varmaankin
toistasataa eri henkistä uskonlahkoa, joissa ei tarvitse kilvoitella"
millä perusteella voit väittää, ettei seurakunnissa ole lainkaan kilvoittelijoita? ainahan tietysti voi väittää vaikka mitä, mutta millä todistat väitteesi todeksi.
millä tavalla sinun elämäsi on parempaa kilvoittelua kuin jonkun seurakunnan uskovan elämä ja kilvoittele?
Onko elämässäsi ylipäätään kilvoittelua ja mitä se sinulle merkitsee?
Miksi Jeesuksen tunnustaminen ei sinulle riitä, mutta sinun tunnustaminen riittää, että hyväksyisit uskovaksi? että, kun kirjoitti:
"..on tässäkin maassa varmaankin
toistasataa eri henkistä uskonlahkoa, joissa ei tarvitse kilvoitella"
millä perusteella voit väittää, ettei seurakunnissa ole lainkaan kilvoittelijoita? ainahan tietysti voi väittää vaikka mitä, mutta millä todistat väitteesi todeksi.
millä tavalla sinun elämäsi on parempaa kilvoittelua kuin jonkun seurakunnan uskovan elämä ja kilvoittele?
Onko elämässäsi ylipäätään kilvoittelua ja mitä se sinulle merkitsee?
Miksi Jeesuksen tunnustaminen ei sinulle riitä, mutta sinun tunnustaminen riittää, että hyväksyisit uskovaksi?koska:
"Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."
Kilvoittelu on pyrkimistä eroon ihmiskäsin tehdyistä
temppeleistä, niiden porttopappien ihmisopeista kohti
totuutta ja sen mahdollistamaa ahdasta porttia, sillä:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin
- itse hän antaa kaikille elämän hengen ja kaiken muun.
Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat
asumaan eri puolilla maan päällä , hän on säätänyt niille määräajat
ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivä Jmalaa ja kenties
hapuillen löytäisivät hänet.
Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me
elämme liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin
sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'
Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että
jumaluus olisi olisi samankaltainen kuin kulta hopea tai kuin kivi,
kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen
aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään
parannuksen."
Johon vain valitut pystyvät, sillä yksikään väärämielinen ei pysty
jättämään ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkojaan ja rukoushuoneitaan,
vaikka Jumala heitä sieltä näin vahvasti pois kutsuu:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."
.
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."- kuin
TeuvoSuni kirjoitti:
koska:

pahoja tekojaan."saatanaa hokea ja sen nimeä ylistää, niin kuin sinä.
kuin kirjoitti:
saatanaa hokea ja sen nimeä ylistää, niin kuin sinä.
väärämieliselle heidän jumalansa nimen kertominen on Saatanan ylistystä.
- tuon omasta kokemuksesta.
TeuvoSuni kirjoitti:
väärämieliselle heidän jumalansa nimen kertominen on Saatanan ylistystä.
Siksikö hoet saatanan nimeä?
- Asia on juuri noin.
Joillekin Sunin suosio on tärkeämpi kuin Jeesuksen suosio. He hakevat ihmiskunniaa.
- Turha kiistää
Sinullakaan ei ole ollut kanttia olla missään vaiheessa eri mieltä Sunin kanssa, vaikka hän mitä laukoisi. Et uskalla. herjatkin menee läpi ilman mitään kritiikkiä. ei sunilaisuus häviä sitä kiistämällä. se on yhden miehen uskonnollinen pulju. sunin sellainen.
- "pensas".
Hepr. 4:16
Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. - Puhut tuuleen
Esitin selkeät väitteet, jotka on todistettavasti tällä palstalla havaittu.
Sinun vastaväitteesi olivat ihan tyhjiä:
"Tästäkään et tiedä yhtään mitään".
onko sinulla lisää noin mainioita perusteluja? - Olet hyvin ylpeä
Huom. Tällä palstalla et ole rohjennut kritisoida Teuvoa kertaakaan, muiden nähden. Siitä oli nyt kysymys, jos tahdot ymmärtää. Rienannut en ole missään tapauksessa. Jos sinä pidät hankalia kysymyksiä rienana, niin sitten on keksitty rienalle uusiosisältö.
- Olet hyvin ylpeä

Sinun ongelmasi on juuri tuo "kuule, minä tiedän"-syndrooma. Et tiedä, kuten tietää tulee.
- Raamatun ilmoituksen
mukaan pelastettuja on kaikista kielistä ja kansoista Ilm 7:9
"suuri joukko, jota kukaan ei voinut lukea..."
mutta noita sunilaisia on vain muutama hurahtanut
täällä peräpohjolassa!!!!!!
Kumpihan on erehtynyt?- Niinhän Jumalakin tekee.
Näen toisen
Kirjoittanut: joka on 13.9.2008 klo 08.24
Näen kirjoittajan;
"(Kaksipäinen lihava käärme, laiska, luikertelee puskien keskellä, ja saastaa aivän täynnä, matkalla iankaikkisuuteen.)"
Iankaikkisuuksia on kaksi.
Näen toisen käärmeen joka on nostettu pöydälle
"(Tämä on Jeesuksen Kristuksen palveluksessa oleva ihminen, ei käärme)"
2. Mooseksen kirja 3
1 Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. [5. Moos. 1:2; 1. Kun. 8:9, 19:8; Ps. 106:19]
2 Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. [5. Moos. 33:16; Ap. t. 7:30]
3 Silloin hän ajatteli: "Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?"
4 Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: "Mooses, Mooses!" Mooses vastasi: "Tässä olen."
5 Herra sanoi: "Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." [Joos. 5:15; Ap. t. 7:33]
6 Herra sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala." Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.
Vähän olen samaa miettiny, että jos tunnustaa Jeesuksen Herraksen ei se näille kelepaa. Mutta onneksi Jeesukselle kelepaa ja se on se pääasia..kiitos siitä Jeesukselle.
- "pensas"
Jer. 31:25
Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen."
Joh. 1:16
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi.
Gal. 2:21
Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.
Ilm. 1:4
Johannes tervehtii Aasian maakunnan seitsemää seurakuntaa. Armoa ja rauhaa teille häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
- Hertha
Yhdentekevää, mitä kukin kehuu uskovansa!
- Hertha
Persoonallinen Saatana on tullut Raamattuun varsin myöhään.
Eikä ole muuten kaikkivaltias, vaikka jotkut siihen malliin vouhottavatkin. Hertha kirjoitti:
Persoonallinen Saatana on tullut Raamattuun varsin myöhään.
Eikä ole muuten kaikkivaltias, vaikka jotkut siihen malliin vouhottavatkin.sinä intohimoinen feninisti. Aukaise Raamattusi ja jo luvusta 3
sinä löydät tuon Saatanan, joka lipevällä puhellaan
on sinutkin pettänyt:
"Onko Jumala muka sanonut, että Saatana on olemassa?
Ei suinkaan, sillä 'persoonaallinen Saatana on tullut
Raamattuun varsin myöhään'. Eikä siitä tänäänkään ole
kenellekään mitään haittaa, koska se yhä nukkuu 1000 vuotista untaan."- että, kun
"Vaikutin ja tavoite tulevat siitä opista ja hengestä, jota kukanenkin on itseensä imenyt."
näin sanoit viestissäsi ja sen mukaisesti omaksumasi oppi vaatii nimenomaan Teuvon tunnustamista, kun taas Jeesuksen tunnustaminen ei riitä. Näin olemme saaneet tällä palstalla usein todeta.
Siis omaksumasi sunilainen oppi on uskoa Suniin ei niinkään Jeesukseen, koska kerran Jeesuksen tunnustaminen ei riitä. että, kun kirjoitti:
"Vaikutin ja tavoite tulevat siitä opista ja hengestä, jota kukanenkin on itseensä imenyt."
näin sanoit viestissäsi ja sen mukaisesti omaksumasi oppi vaatii nimenomaan Teuvon tunnustamista, kun taas Jeesuksen tunnustaminen ei riitä. Näin olemme saaneet tällä palstalla usein todeta.
Siis omaksumasi sunilainen oppi on uskoa Suniin ei niinkään Jeesukseen, koska kerran Jeesuksen tunnustaminen ei riitä.vie varmasti iankaikkiseen kadotukseen:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
---
"Kenellä ei ole Jeesuksen Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."- lukija.
TeuvoSuni kirjoitti:
vie varmasti iankaikkiseen kadotukseen:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
---
"Kenellä ei ole Jeesuksen Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."Juuri noin Jumalan Pyhä Henki avaa sanankohtia! Kiitos Herralle.
Pelkän Jeesuksen nimen varassa toimivat pettyvät kerran, koska heillä ei olekaan Kristuksen Henkeä. Heillä on se "nimi" että eläisivät, mutta sisältä puuttuu se kallis nisun elävä osuus, Kristuksen Henki. He ovat kuin akanoita, joita tuuli ajaa. lukija. kirjoitti:
Juuri noin Jumalan Pyhä Henki avaa sanankohtia! Kiitos Herralle.
Pelkän Jeesuksen nimen varassa toimivat pettyvät kerran, koska heillä ei olekaan Kristuksen Henkeä. Heillä on se "nimi" että eläisivät, mutta sisältä puuttuu se kallis nisun elävä osuus, Kristuksen Henki. He ovat kuin akanoita, joita tuuli ajaa.meni kiitoksesi!
- Ai kun ihanaa!
TeuvoSuni kirjoitti:
meni kiitoksesi!
On se niin mukavaa, kun saa itseä kehua, nam.
- Miksi ihmisen perässä hiihdät?
Panen merkin kalenteriini, kun uskallat olla kriittinen teuvoa kohtaan. Aihetta on hyvin paljon, lähtien hänen herjoistaan.
- liha taas pullistelee:
TeuvoSuni kirjoitti:
meni kiitoksesi!
Joh 5:44
"Kuinka te voisitte uskoa, kun otatte kiitosta toinen toisiltanne."
Osoite oli oikea: teuvon lihallinen mieli! - lukija.
liha taas pullistelee: kirjoitti:
Joh 5:44
"Kuinka te voisitte uskoa, kun otatte kiitosta toinen toisiltanne."
Osoite oli oikea: teuvon lihallinen mieli!"Juuri noin Jumalan Pyhä Henki avaa sanankohtia! Kiitos Herralle. " alkuperäinen viesti
nimimerkki "lukija." on eri henkilö kuin Teuvo Suni.
annoin kiitoksen Jumalalle, en ihmiselle. - valehdella!
lukija. kirjoitti:
"Juuri noin Jumalan Pyhä Henki avaa sanankohtia! Kiitos Herralle. " alkuperäinen viesti
nimimerkki "lukija." on eri henkilö kuin Teuvo Suni.
annoin kiitoksen Jumalalle, en ihmiselle.Teuvoa sinä vain nuolet!
- että, kun
johtopäätökseni siitä mitä palstalta olen lukenut, ei sen kummempaa, mutta miksi reagoit niin ärhäkkäästi tunteella? Jos totuus sittenkin kolahti kohdalleen viestissäni oikeana johtopäätöksenä.
onhan aivan selviö ollut jo piempään se, että Teuvo hyväksyy heti sen joka tunnustaa Teuvon totiseksi profeetaksi. silloin henki todistaa yhtä. Mutta jos tunnustaa vain Jeesusta, etä Hän on Herra, niin se ei taatusti riitä, jos ei samalla Teuvoakin tunnusta.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845077Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.173416Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j252735Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581790- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2391295Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731048IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54932