69 vuosiviikkoa

ruhtinaaseen, eli Jeesukseen ja hänen kasteeseensa (Pyhän Hengen voitelu) (483 vuotta vuodesta 457eKr), puolessa välin viimeistä (70.vuosiviikkoa) tuhotaan voideltu (ristiinnaulitaan). Kyllä on selvää Jumalan puhetta Raamatussa!
31293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

ymmärrys lisääntyy kuten tässä lainauksessa:

http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_fireboard&Itemid=177&func=view&catid=7&id=3969

Raamatun profetioista Jaakko Herraselle.

Luet paljon Raamattua, joka ei ole lainkaan huono asia. Liika on kuitenkin liikaa, varsinkin jos ei ehdi muuta lukemaan. Erityisesti profetioiden kyseessä ollen on tärkeää, että silmälasit ovat kirkkaat eikä jonkin väriset.
Ihmeelliseltä tuntuu, miksi esim. luomiskertomuksissa - niitähän on Raamatussa kaksi kappaletta - pitää nähdä jotain profeetallista. Kysymyshän on menneistä tapahtumista, niinkui teksteistä ilmenee. Tästä muistaakseni nimimerkki Tuomas meitä muistutti.

Jotenkin vielä ymmärtäisi erityisesti ääriliikkeitä edustavien -ja Jaakon - innon tulkita Vanhan Testamentin kertomuksia profeetallisiksi, jos niillä olisi jotain merkitystä pelastuksemme kannalta. Siinä asiassa ei auta paljoakaan uskooko joku tuhatvuotiseen valtakuntaan vai ei. Ja Jumalan mahdollisesti käyttämättömistä lepopäivistä innttäminen on pelkkää energian tuhlausta.

Danielin kirja on ehkä eniten siteerattu aikamme lopunajan profeettojen puheissa ja teksteissä. Älä järkyty Jaakko, kun sanon, että kaikki ko. kirjassa kerrotut näyt ovat tapahtuneet jo ennen ajanlaskumme alkua. Danielin kirjan "lopun aika" oli n.vv.170-160 ekr. Antiokhus Epifanes IX, Seleukidien kuningas oli kieltänyt juutalaisten jumalanpalveluksen ja saastutti temppelin asettamalla Zeuksen patsaan sinne v.167 ekr. Temppeli puhdistettiin 164 ekr. Kahdeksannen luvun päivämäärät "stemmaavat" oikein hyvin.(2300 iltaa ja aamua) Herrasen mainitsemia roomalaisia ei 8. luku tunne lainkaan. Itse asiassa ei koko kirja tunne Roomaa ellei siksi katsota Nebukatnessarin unessa nähdyn patsaan rautajalkoja. (Dan.2)
Tarkoittaakohan muuten tässä luvussa mainittu "iankaikkisen kuninkuuden" ilmaantuminen kristikunnan syntyä roomanvallan loppuvaiheissa?

Erityisesti Danielin kirjan 11. luku on niin vivahteikas, että ilman muita tietolähteitä kuin kirkkoraamattu, siitä on mahdoton saada tolkkua.
Lukemalla Grimbergin kansojen historiaa, Makkabealais-kirjoja ja hyviä Raamatun hakuteoksia (esim. Heikki Palvan) tämä mystinen kirja aukeaa lähes kokonaan. Jää toki jotain hämäräksikin "sinettien" taakse.

Jaakko Herranen on kovasti tarjoillut nettikirjaansa luettavaksi. Ajanpuutteen vuoksi olen valitettavasti ehtinyt vain kursoorisesti sitä lukea. Satojen raamatunpaikkojen tarkistamiseen menee paljon aikaa!
Tähän profetia-teemaan liittyen sanoisin, että kirjan kerronta on niin vauhdikasta, että itse Leo Mellerkin taitaa jäädä jalkoihin...
Kovan työn on Jaakko kuitenkin tehnyt, josta hatun nosto.

Terveisin Arkkipiiska.

Äänestä
  • Väitteet Danielin kirjasta on soopaa.

    Äänestä

Ja minkä jakeen mukaan 69 vuosiviikkoa?

(Seitsemää ja kuuttakymmentäkahta vuosiviikkoa ei kehoiteta laskemaan yhteen vaan niille on omat selityksensä !)

Äänestä
  • Epäuskoinen "tietäminen" ei ole uskottavaa ...

    Äänestä

  • Höpäjät kaikenlaista muka t... kirjoitti:

    Epäuskoinen "tietäminen" ei ole uskottavaa ...

    Harhaoppisten eksytysoppaista kopsaat tekstejä joita et pysty ymmärtämään , uskoahan voi kukatahansa minkä lappusen tahansa todeksi sitä ei tarvitse ymmärtää eikä tietää vaan tarvitsee vain uskoa !

    Ota asioista selvää ,niin huomaat seikkailevasi tuhannen harhauskomuksen viidakossa .

    Äänestä

Minun Raamattuni kertoo toisin (32/38)

Minun Raamattuni sanoo "kuudenkymmenen kahden vuosiviikon jälkeen tuhotaan voideltu".
Ja Jeesus itse kertoo, että 69 vuosiviikon kohdalla hävitetään Jerusalen ja sen Temppeli.(Matteuksen evankeliumi:
24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -)

Äänestä
  • Kuudenkymmenenyhdeksän kohdalla , laskuna kiitos ?

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kuudenkymmenenyhdeksän kohdalla , laskuna kiitos ?

    62 VUOSIVIIKKOA VOIDELTUUN (JEESUS) JA SEITSEMÄN VUOSIVIIKKOA JEESUKSEN ENNUSTAMAAN JERUSALEMIN TEMPPELIN HÄVITTÄMISEEN, JOHON HÄN SELVÄSTI VIITTASI.

    Matteuksen evankeliumi:
    24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -

    Vai mitä Danielin ennustusta Jeesus tarkoitti ?

    Äänestä

  • Cutale elle kirjoitti:

    Kun en tuollatavalla laske ja ne voidellutkin ovat Serubbabel ja ylipappi Onias !

    Niin jos n,70 jKr. Herodeksen temppeli on tuhottu yhdessä Jerusalemin tuhon yhteydessä niin miten laskutoimitus suoritetaan ?

    70 jKr. - (7x7)= ? ? - (62x7)= ??

    Aivan typerä selostus !
    Kirjoittanut: AnttiVKantola 13.9.2008 klo 23.22

       Vuosiviikot eivät päättyneet Stefanuksen kivitykseen,
    eikä siinä yhteydessä sen kummempaa tapahtunutkaan.
    Eikä vuonna 1844 muuta kuin katkera pettymys ja sen
    kompensoiminen hämmästyttävillä opeilla, niin
    jehovalasiten kuin mormonien ja adeventistienkin
    päänmenoksi. Ylifariseus_1 turhaan äskettäin koetti
    päättää vuosiviikot Stefanukseen.

    Viimeiset 7 vuosiviikkoa vielä edessäpäin. Sillä ne sijoittuvat
    seurakunnan ylöstempauksen jälkeiseen aikaan ja
    tempauksestahan ei tiedä vielä Poikakaan, vaan
    Isä yksin.

    Dan. 9:26
    Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

    Ei Voideltua Ruhtinasta itseään voi kukaan tuhota.
    Rsitiinnaulitsemisen jälkeen häneltä jäi monta,
    jotka "villitsivät koko maailman" ja seurakunta
    oli ajoittain "kaiken kansan suosiossa".
    (Ei koskaan lainopettajien suosiossa).

    Mutta tulee aika, jolloin Häneltä "ei jää ketään",
    sillä antikristuksen ajassa kokevat Kristuksen
    todistuksesta kiinni pitävät marttyyrikuoleman.
    Ja "Loppuun asti on oleva sota. Hävitsy on säädetty". Säädetty aika, 70 vuosiviikkoa,
    venyvät siis loppuun asti, eivätkä pääty Stefanuksen kivitykseen tai vuoteen 1844.    

    Sitä nuo adventtiteologit tuntuvat tarkoittavan.
    Stefanuksen kivityksellä ja muulla.

    Noista Jeesuksen sanoista pikkutarkan tullimiehen,
    Matteuksen, musitiinapnoissa, käy selvästi ilmi,
    että hävityksen kauhistus on edessäpäin.
    Johanneshan puhui myös siitä ja kuitenkin
    sai ilmestyksensä senaikaisen temppelinhävityksen
    jälkeen vasta.

    Äänestä

  • Niin saatte ajateltavaa kirjoitti:

    Dan.9:26. Kertoo selvästi hyvin Suomennettuna asian ei siinä lukemisen ymmärtämisessä pitäisi olla vaikeutta ?

    Vaikeus syntyy vasta siinä ,kun joku on ehtinyt selostaa jakeen merkityksen toisenlaiseksi kuin siinä lukee !

    62x7= 434 vuotta jostakin ajasta laskettuna ja silloin tuhotaan voideltu saadaan aika 171 eaa.
    Ja voideltu on Onias Ylipappi ja ajanlaskun määrittelee Profeetta Jeremia kats,Dan.9:2. ja
    Jer.25.-

    Silloin liikutaan oikeassa ajassa siinä ajassa josta Danielin kirjan kirjoittajat kertoivat !

    Äänestä

  • Hävityksen kauhistus? kirjoitti:

    Matteuksen evankeliumi:
    24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -

    Sitä nuo adventtiteologit tuntuvat tarkoittavan.
    Stefanuksen kivityksellä ja muulla.

    Noista Jeesuksen sanoista pikkutarkan tullimiehen,
    Matteuksen, musitiinapnoissa, käy selvästi ilmi,
    että hävityksen kauhistus on edessäpäin.
    Johanneshan puhui myös siitä ja kuitenkin
    sai ilmestyksensä senaikaisen temppelinhävityksen
    jälkeen vasta.

    vast, Kyllä voi jokainen meistä minäkin jatkuvasti ja Matteuskin ilosanomaansa kirjoittaessaan erehtyi lainnaamaan Danielin kirjasta sellaista kohtaa ,joka selvästi osoittaa erheen.

    Danielin kirja ja myös "teille kielletyt säket" Makkabialaiskirjat kertovat samasta hävityksen kauhistuksesta ja ei se voi muuttua eriasiaksi siirrettäessä uuden uskonnon kirjoihin ( Meinaan sitä tapahtumaa, käsitteitä kylläkin muokataan uudeksi tarkoitushakuisesti).

    ZEUS Jumalahan siellä Taivaan Jumalan Teppelissä
    Sika uhria ootti !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Dan.9:26. Kertoo selvästi hyvin Suomennettuna asian ei siinä lukemisen ymmärtämisessä pitäisi olla vaikeutta ?

    Vaikeus syntyy vasta siinä ,kun joku on ehtinyt selostaa jakeen merkityksen toisenlaiseksi kuin siinä lukee !

    62x7= 434 vuotta jostakin ajasta laskettuna ja silloin tuhotaan voideltu saadaan aika 171 eaa.
    Ja voideltu on Onias Ylipappi ja ajanlaskun määrittelee Profeetta Jeremia kats,Dan.9:2. ja
    Jer.25.-

    Silloin liikutaan oikeassa ajassa siinä ajassa josta Danielin kirjan kirjoittajat kertoivat !

    Voidellulla tarkoitetaan Israelin kuningasta, joka on Daavidin jälkeläinen.
    Ja Jeesus oli Jumalan valitsema Daavidin jälkeläinen jolle ei jäänyt kuninkuuden perillisiä.
    Daavidin kuninkuus pysähtyi Jeesukseen vaikka Israel ei häntä itselleen huolinutkaan kuninkaakseen.
    Daavidkin oli Jumalan valitsema vaikka Saul oli vielä valtaistuimella, ja hänenkin kuninkuutensa oli Jumalan edessä virallinen ilman kansaakin kun Samuel teki kuten häntä käskettiin, voidellessaan Daavidin.
    Ja Johannes Kastaja teki sen, mikä vanhurskauteen kuului kastaessaan Jeesuksen.

    Äänestä

  • always real kirjoitti:

    Olivat myös Serubbabel ja Onias .

    Ja mielestäni nämä esiintyvät Danielin kirjan aikalaskuissa .

    Voideltu, Kristus, Messias, on jossakin Dan.9 luvun käännöksessä laitettu Kristus ,joka on sekoittanut lukijan ajatuksia.

    Sitä paitsi historian pitkässä juoksussa sanan tulkitseminen onkin ollut papiston käsissä ja kansalle on jäänyt vain uskominen osaksi ja pelko myös .

    Nykyään on tietoa saatavilla riittämiin !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kun en tuollatavalla laske ja ne voidellutkin ovat Serubbabel ja ylipappi Onias !

    Niin jos n,70 jKr. Herodeksen temppeli on tuhottu yhdessä Jerusalemin tuhon yhteydessä niin miten laskutoimitus suoritetaan ?

    70 jKr. - (7x7)= ? ? - (62x7)= ??

    Eivät ole.

    Äänestä

Vusoiviikot eivät päättyneet Stefanuksen kivitykseen
eikä siinä yhteydessä sen kummempaa tapahtunutkaan.
Eikä vuonna 1844 muuta kuin katkera pettymys ja sen
kompensoiminen hämmästyttävillä opeilla, niin
jehovalasiten kuin mormonien ja adeventistienkin
päänmenoksi. Ylifariseus_1 turhaan äskettäin koetti
päättää vuosiviikot Stefanukseen.

Viimeiset 7 vuosiviikkoa vielä edessäpäin. Sillä ne sijoittuvat
seurakunnan ylöstempauksen jälkeiseen aikaan ja
tempauksestahan ei tiedä vielä Poikakaan, vaan
Isä yksin.

Dan. 9:26
Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

Ei Voideltua Ruhtinasta itseään voi kukaan tuhota.
Rsitiinnaulitsemisen jälkeen häneltä jäi monta,
jotka "villitsivät koko maailman" ja seurakunta
oli ajoittain "kaiken kansan suosiossa".
(Ei koskaan lainopettajien suosiossa).

Mutta tulee aika, jolloin Häneltä "ei jää ketään",
sillä antikristuksen ajassa kokevat Kristuksen
todistuksesta kiinni pitävät marttyyrikuoleman.
Ja "Loppuun asti on oleva sota. Hävitsy on säädetty". Säädetty aika, 70 vuosiviikkoa,
venyvät siis loppuun asti, eivätkä pääty Stefanuksen kivitykseen tai vuoteen 1844.

Äänestä
  • Kylläpäs olet nyt pahasti hakoteillä!

    Äänestä

  • ohoh! kirjoitti:

    Kylläpäs olet nyt pahasti hakoteillä!

    Jospa te maailmanmieliset olettekin hakoteillä!

    Paavaliko oli se
    Kirjoittanut: Hävityksen kauhistus? 13.9.2008 klo 23.29

       Matteuksen evankeliumi:
    24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -

    Sitä nuo adventtiteologit tuntuvat tarkoittavan.
    Stefanuksen kivityksellä ja muulla.
    Matt 24. puhuu aivan lopun ajoista, eikä suinkaan
    nisitä ensimmäisistä ajoista, ajanlaskumme
    ensimmäisestä vuosisadasta.

    Noista Jeesuksen sanoista pikkutarkan tullimiehen,
    Matteuksen, musitiinapnoissa, käy selvästi ilmi,
    että hävityksen kauhistus on edessäpäin.
    Johanneshan puhui myös siitä ja kuitenkin
    sai ilmestyksensä senaikaisen temppelinhävityksen
    jälkeen vasta.

    Äänestä

  • Pahasti ahkoteillä? kirjoitti:

    Samanlaista perusteetonta ja epähistoriallista Danielin kirjan tulkintaa esiintyy myös eräiden kristillisten tahojen dispensaatioteologiaa edustavassa tulkinnassa, että 69 vuosiviikon päättymisen oletetusti noin 30 eKr. ja 70eKr. tapahtuneen temppelin hävityksen (jossa 9:26 tulkitaan toteutuneen, mikä on myös todistamaton olettamus) välinen noin 40 vuoden ja sen ja viimeisen vuosiviikon sekä Kristuksen toisen tulemisen välinen "seurakuntakausi" olisivat jotenkin sovitettavissa Danielin 490 vuoden odotusaikaan Jumalan kirkkauden valtakunnan tulemiselle. Sellaisen olettamuksen tueksi ei ole todisteita itse tekstissä. 'Voideltuun, ruhtinaaseen, asti..." voi viitata yhtä hyvin niin vuoteen 539 eKr. jolloin Kyyros Suuri valloitti Babylonin (ja jolloin Danielin sanotaan saaneen kyseisen profetian, 9:1), kuin 538 eKr., jolloin hän antoi juutalaisille luvan palata kotimaahansa. Jeremian sanat:

    "Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra,heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi." (Jer. 25:12), viittaavat juuri vuoteen 539 eKr.

    "Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan." (Jer. 29:10), viittaa puolestaan vuoteen 538 eKr.

    Kyseinen ns. dispensaatioteologia eli oppi armotalouskausista sisältää olettamuksen, että Danielin kirjan vuosiviikoissa olisi lähes parin tuhannen vuoden tauko, jonka jälkeen ns. lopun aikoina toteutuisi viimeinen vuosiviikko eli 7 vuotta pitkä "antikristillinen vaivan aika" ei saa mitään tukea itse Danielin kirjan tekstistä. Esim. helluntailaisten lopunajallisissa käsityksissä dispensaatioteologia on varsin tyypillistä. "Dispensaatioteologit" väittävät lopun ajan alkaneen Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948. Käsitys on räikeässä ristiriidassa UT:n oman eskatologian kanssa, jonka mukaan lopuna aika alkoi jo Kristuksen maailmaan tulemisesta. Samalla tavalla täysin perusteeton selitysopilliseti on adventistien olettamus, että lopun aika alkoi 1844 (adventismi alkoi kun amerikkalainen maanviljelijä Miller laskeskeli Danielin kirjan avulla, että Kristus tulee takaisin suurena sovintopäivänä 26.10. 1844).

    Äänestä

  • nauraa! kirjoitti:

    Sananl. 1:26
    niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;

    Matt. 11:25
    Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
    Luuk. 10:21
    Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

    Room. 11:33
    Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
    1. Kor. 1:19
    Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
    1. Kor. 1:21
    Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

    1. Kor. 2:1
    Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
    1. Kor. 2:4
    ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
    1. Kor. 2:13
    ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

    1. Kor. 12:8
    Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
    Ef. 1:17
    anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    Kol. 2:3
    jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

    Nauru_pidentää_ikää

    Äänestä

  • nauraa! kirjoitti:

    Samanlaista perusteetonta ja epähistoriallista Danielin kirjan tulkintaa esiintyy myös eräiden kristillisten tahojen dispensaatioteologiaa edustavassa tulkinnassa, että 69 vuosiviikon päättymisen oletetusti noin 30 eKr. ja 70eKr. tapahtuneen temppelin hävityksen (jossa 9:26 tulkitaan toteutuneen, mikä on myös todistamaton olettamus) välinen noin 40 vuoden ja sen ja viimeisen vuosiviikon sekä Kristuksen toisen tulemisen välinen "seurakuntakausi" olisivat jotenkin sovitettavissa Danielin 490 vuoden odotusaikaan Jumalan kirkkauden valtakunnan tulemiselle. Sellaisen olettamuksen tueksi ei ole todisteita itse tekstissä. 'Voideltuun, ruhtinaaseen, asti..." voi viitata yhtä hyvin niin vuoteen 539 eKr. jolloin Kyyros Suuri valloitti Babylonin (ja jolloin Danielin sanotaan saaneen kyseisen profetian, 9:1), kuin 538 eKr., jolloin hän antoi juutalaisille luvan palata kotimaahansa. Jeremian sanat:

    "Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra,heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi." (Jer. 25:12), viittaavat juuri vuoteen 539 eKr.

    "Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan." (Jer. 29:10), viittaa puolestaan vuoteen 538 eKr.

    Kyseinen ns. dispensaatioteologia eli oppi armotalouskausista sisältää olettamuksen, että Danielin kirjan vuosiviikoissa olisi lähes parin tuhannen vuoden tauko, jonka jälkeen ns. lopun aikoina toteutuisi viimeinen vuosiviikko eli 7 vuotta pitkä "antikristillinen vaivan aika" ei saa mitään tukea itse Danielin kirjan tekstistä. Esim. helluntailaisten lopunajallisissa käsityksissä dispensaatioteologia on varsin tyypillistä. "Dispensaatioteologit" väittävät lopun ajan alkaneen Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948. Käsitys on räikeässä ristiriidassa UT:n oman eskatologian kanssa, jonka mukaan lopuna aika alkoi jo Kristuksen maailmaan tulemisesta. Samalla tavalla täysin perusteeton selitysopilliseti on adventistien olettamus, että lopun aika alkoi 1844 (adventismi alkoi kun amerikkalainen maanviljelijä Miller laskeskeli Danielin kirjan avulla, että Kristus tulee takaisin suurena sovintopäivänä 26.10. 1844).

    ///"Dispensaatioteologit" väittävät lopun ajan alkaneen Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948. Käsitys on räikeässä ristiriidassa UT:n oman eskatologian kanssa, jonka mukaan lopuna aika alkoi jo Kristuksen maailmaan tulemisesta.\\\

    Tottakai uskomme lopunajan alkaneen Kristuksesta,
    ns. apkanain ajan. Mutta "viimeiset päivät" ovat
    ihan feri asia, detalji. Seitsemän viimeistä
    vuosiviikkoa ja lopulta vain 3½ vuotta ja
    vihonviimein 1290 / 1335 vrk. (Dan 12.).

    Äänestä

  • nauraa! kirjoitti:

    Samanlaista perusteetonta ja epähistoriallista Danielin kirjan tulkintaa esiintyy myös eräiden kristillisten tahojen dispensaatioteologiaa edustavassa tulkinnassa, että 69 vuosiviikon päättymisen oletetusti noin 30 eKr. ja 70eKr. tapahtuneen temppelin hävityksen (jossa 9:26 tulkitaan toteutuneen, mikä on myös todistamaton olettamus) välinen noin 40 vuoden ja sen ja viimeisen vuosiviikon sekä Kristuksen toisen tulemisen välinen "seurakuntakausi" olisivat jotenkin sovitettavissa Danielin 490 vuoden odotusaikaan Jumalan kirkkauden valtakunnan tulemiselle. Sellaisen olettamuksen tueksi ei ole todisteita itse tekstissä. 'Voideltuun, ruhtinaaseen, asti..." voi viitata yhtä hyvin niin vuoteen 539 eKr. jolloin Kyyros Suuri valloitti Babylonin (ja jolloin Danielin sanotaan saaneen kyseisen profetian, 9:1), kuin 538 eKr., jolloin hän antoi juutalaisille luvan palata kotimaahansa. Jeremian sanat:

    "Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra,heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi." (Jer. 25:12), viittaavat juuri vuoteen 539 eKr.

    "Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan." (Jer. 29:10), viittaa puolestaan vuoteen 538 eKr.

    Kyseinen ns. dispensaatioteologia eli oppi armotalouskausista sisältää olettamuksen, että Danielin kirjan vuosiviikoissa olisi lähes parin tuhannen vuoden tauko, jonka jälkeen ns. lopun aikoina toteutuisi viimeinen vuosiviikko eli 7 vuotta pitkä "antikristillinen vaivan aika" ei saa mitään tukea itse Danielin kirjan tekstistä. Esim. helluntailaisten lopunajallisissa käsityksissä dispensaatioteologia on varsin tyypillistä. "Dispensaatioteologit" väittävät lopun ajan alkaneen Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948. Käsitys on räikeässä ristiriidassa UT:n oman eskatologian kanssa, jonka mukaan lopuna aika alkoi jo Kristuksen maailmaan tulemisesta. Samalla tavalla täysin perusteeton selitysopilliseti on adventistien olettamus, että lopun aika alkoi 1844 (adventismi alkoi kun amerikkalainen maanviljelijä Miller laskeskeli Danielin kirjan avulla, että Kristus tulee takaisin suurena sovintopäivänä 26.10. 1844).

    Esittelemäsi selitys ontuu siksi, että Danielille sanottiin ennustuksen tarkoitetun Israelin kansalle.
    Sitä ei voi siirtää tarkoittamaan mitään muuta kuin Danielin omaa lihallista kansaa, Israelia.(9:24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy,---- SEKÄ >>> 10:14 Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä." )

    Äänestä

  • Kyllä Danielin vuosiviikot tarkoittavat kokonaisuudessaan Israelin kansalle annettua aikaa.

    Äänestä

  • onnäetniin kirjoitti:

    Kyllä Danielin vuosiviikot tarkoittavat kokonaisuudessaan Israelin kansalle annettua aikaa.

    Makkabialais ajan alkuun !

    11. Kuningas neljännen pedin valtakunnassa oli Danielin kirjan ja ( DANIELIN UNET tulkinnan) mukaan Syyrian kuningas Antoikhos neljäs Epifanes !

    Ja tietenkin se oli juutalaisten ("Korkeimman pyhien aikaa") ,kuten asian ilmaisitkin.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Makkabialais ajan alkuun !

    11. Kuningas neljännen pedin valtakunnassa oli Danielin kirjan ja ( DANIELIN UNET tulkinnan) mukaan Syyrian kuningas Antoikhos neljäs Epifanes !

    Ja tietenkin se oli juutalaisten ("Korkeimman pyhien aikaa") ,kuten asian ilmaisitkin.

    Tärkein Danielin kirjan anti meille on se, että ymmärrämme sen tarkoittavan Israelia. Muu tulkinta johtaa ongelmiin ja lahkolaiseen ajatteluun, kuten näemme sadoissa tulkinnoissa käyneen.
    Adventismi niistä räikeimpänä esimerkkinä!

    Äänestä

  • niinsevuanon kirjoitti:

    Ei se tulkintaan sen enempää totuusarvoa tee.

    Äänestä

  • onnäetniin kirjoitti:

    Esittelemäsi selitys ontuu siksi, että Danielille sanottiin ennustuksen tarkoitetun Israelin kansalle.
    Sitä ei voi siirtää tarkoittamaan mitään muuta kuin Danielin omaa lihallista kansaa, Israelia.(9:24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy,---- SEKÄ >>> 10:14 Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä." )

    Vain juutalaisia koskee Danielin kirjan teksti .

    Ja "lopunajat " onat ; Neljännen pedon ,ja kaikkien pedon lopunaokaa ja se alkoi Antiokhos neljännen Epifaneen aikana !

    Se ennustettu valtio oli Makkabien juutalaisvalto.

    Profetoiminen tulevaisuuteen ei onnistu ihmisiltä, se tosiseikka olisi jo vihdoin myönnettävä !

    Raamattua ei kirjoittanut Jumala vaan ihmiset !

    Kristityt selittävät mieleensä mukaan Danielin kirjaa , toinen toistaan mielikuvituksilemmin selostuksin, vaikka Esim, Dan. 11. luku on suoraan juutalaisten historiaa !

    Äänestä

  • niinsevuanon kirjoitti:

    Tärkein Danielin kirjan anti meille on se, että ymmärrämme sen tarkoittavan Israelia. Muu tulkinta johtaa ongelmiin ja lahkolaiseen ajatteluun, kuten näemme sadoissa tulkinnoissa käyneen.
    Adventismi niistä räikeimpänä esimerkkinä!

    Dan. 10:14
    Nyt olen tullut selittämään sinulle, mitä on tapahtuva kansallesi aikojen lopussa.
    Sillä myös tämä näky koskee niitä aikoja."
    [Dan. 8:26]

    Daniel on huolissaan kansastaan, Israelista, joka
    näyttää saavan loppunsa Baabelissa, Babyloniassa,
    pakotettuina orjuuteen.

    Jumala kuulee Danielia ja näyttää, miten lopulta
    käy. Totta puhut, avain Danielin kirjaan on siinä,
    että ymmärtää uskoa sen tarkoittavan Israelia,
    niin kuin siinä vakuutetaankin.
    Israelia ihan lopussa! Israelin ihmeellistä
    pelastusta.

    Äänestä

MITEN 70 VUOSIVIIKKOA LASKETAAN?

Ensinnä pitää huomata, että asiassa on kysymys juutalaisten säädetystä asumisesta Jerusalemissa, sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. 62 vuosiviikon mentyä surmataan Messias. Jää 8 vuosiviikkoa eli 56 vuotta. Kuoleman jälkeen vuoteen noin 68 jKr. saakka vuosia kului noin 30 eli jäljelle meidän aikaamme jäi noin 26 vuotta. Vuosiviikot jatkuivat 1967 26 vuotta on 1993, jolloin loppuivat 70 vuosiviikkoa sotineen ja alkoi määrätysti valerauhan teko. Se valmistunee 4 vuosiviikossa eli vuonna 2021. (Jeesuksen toimiaika olisi ollut jopa 10 vuotta, eikä perinteinen 3,5 vuotta, jota ei voida todistaa). Parempia selityksiä vastaanotetaan [email protected] http://wwnet.fi/users/veijone/.

Äänestä
  • Tuo on täyttä paskaa ja valhetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voideltuun kirjoitti:

ruhtinaaseen, eli Jeesukseen ja hänen kasteeseensa (Pyhän Hengen voitelu) (483 vuotta vuodesta 457eKr), puolessa välin viimeistä (70.vuosiviikkoa) tuhotaan voideltu (ristiinnaulitaan). Kyllä on selvää Jumalan puhetta Raamatussa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu