EU-byrokratia

Mennäänpä ensin muutama vuosi taakse päin.
Suomessa oli töitä. pienet kunnat olivat kehittyvässä noususuunnassa.

Rakennettiin uusia terveyskeskuksia, vanhainkoteja, kouluja. Kansalaisille taattiin hoitotakuu.
Kansalaiset olivat innovatiivisia, ja perustivat
yrityksiä, ja loivat menestystä ja työpaikkoja.

Maaseutu kukoisti, ja vainiot heilimöivät kotimaista viljaa, josta saatiin kansalle varmuusvarasto.

Sitten Suomi liitettiin EU-hun, tarvittiin suuri joukko suuripalkkaisia virkamiehiä ja delegaatioita Suomea edustamaan.

Maksettiin jäsenmaksuja argumentilla, saamme enemmän takaisin.

Mihin unohtui Ojala, tuo matematiikan oppi-isä.

Nyt jäljet näkyvät, vanhustenhoito kurjistuu, (ess tänään Mäntsälä) terveydenhoito kurjistuu, nipistä sieltä, nipistä täältä.

Valtion virasto ja postipalvelut näivettyvät ja viedään suuriin yksiköihin, posteissa ei ole varaa edes vastata puhelimiin, terveyskeskuksissa ei ole varaa pitää ajanvaraajaa.

Kunnat palkkaavat konsultteja löytääkseen säästöporsaanreikiä, päivän sana on keskittäminen. Pienet koulut lakkautetaan.

Nyt sitten pitäisi vielä liittyä Natoon maksajaksi. Ylläpitämään monikansallista USA johtoista tappovoimaa.

Sanokaapas järjen jättiläiset miten ennen EU-Nato hömppää meillä oli varaa tuohon kaikkeen yhteiskunnan pyörittämiseen, ja miksei enää ole.

Paljonko maksavat tuon EU-virkamiesväen lennättämiset Brysselin ja Helsingin väliä, paljonko maksaa tuon herrakansan ylläpitäminen.

Paljon kevyempää kansalle olisi edelleen ylläpitää vain yhtä hallitusta, ja omia asevoimia.
Jäisi mummoillekin edes se teekuppi ja voileipäsiivu vielä klo 17. jälkeenkin tarjottavaksi.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kontra Vanhukset kirjoitti:

Mennäänpä ensin muutama vuosi taakse päin.
Suomessa oli töitä. pienet kunnat olivat kehittyvässä noususuunnassa.

Rakennettiin uusia terveyskeskuksia, vanhainkoteja, kouluja. Kansalaisille taattiin hoitotakuu.
Kansalaiset olivat innovatiivisia, ja perustivat
yrityksiä, ja loivat menestystä ja työpaikkoja.

Maaseutu kukoisti, ja vainiot heilimöivät kotimaista viljaa, josta saatiin kansalle varmuusvarasto.

Sitten Suomi liitettiin EU-hun, tarvittiin suuri joukko suuripalkkaisia virkamiehiä ja delegaatioita Suomea edustamaan.

Maksettiin jäsenmaksuja argumentilla, saamme enemmän takaisin.

Mihin unohtui Ojala, tuo matematiikan oppi-isä.

Nyt jäljet näkyvät, vanhustenhoito kurjistuu, (ess tänään Mäntsälä) terveydenhoito kurjistuu, nipistä sieltä, nipistä täältä.

Valtion virasto ja postipalvelut näivettyvät ja viedään suuriin yksiköihin, posteissa ei ole varaa edes vastata puhelimiin, terveyskeskuksissa ei ole varaa pitää ajanvaraajaa.

Kunnat palkkaavat konsultteja löytääkseen säästöporsaanreikiä, päivän sana on keskittäminen. Pienet koulut lakkautetaan.

Nyt sitten pitäisi vielä liittyä Natoon maksajaksi. Ylläpitämään monikansallista USA johtoista tappovoimaa.

Sanokaapas järjen jättiläiset miten ennen EU-Nato hömppää meillä oli varaa tuohon kaikkeen yhteiskunnan pyörittämiseen, ja miksei enää ole.

Paljonko maksavat tuon EU-virkamiesväen lennättämiset Brysselin ja Helsingin väliä, paljonko maksaa tuon herrakansan ylläpitäminen.

Paljon kevyempää kansalle olisi edelleen ylläpitää vain yhtä hallitusta, ja omia asevoimia.
Jäisi mummoillekin edes se teekuppi ja voileipäsiivu vielä klo 17. jälkeenkin tarjottavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu