Kirkolta anteeksi, milloin Kepulta?

Kun tutkii Darwinin pääteosta Lajien synty, niin päätyy auttamattomasti sellaiseen johtopäätökseen, että maalaisliittolaisuus ei ole evoluutiota vaan se on lajien kehityksestä poikkeavuuta, siis mutaatiota?

Niin järjenvastaista kepuloisten toiminta on aina ja kautta aikain ollut.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lajien_synty

Rauno Sonnimies kirjoitti:

Kun tutkii Darwinin pääteosta Lajien synty, niin päätyy auttamattomasti sellaiseen johtopäätökseen, että maalaisliittolaisuus ei ole evoluutiota vaan se on lajien kehityksestä poikkeavuuta, siis mutaatiota?

Niin järjenvastaista kepuloisten toiminta on aina ja kautta aikain ollut.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lajien_synty

Kun sitä ei koskaan tiedä:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9c/Darwin_ape.jpg

tai molempia, on meitä moneen junaan täytyy sanoa.

Jo Wanhojen kreikkalaisten aikoina mietittiin ja koetettiin selittää maapallon ja sen eläwän luonnon syntyä ja kehitystä. Silloiset käytettävissä olewat apuneuvot oliwat kuitenkin siksi alkuoperäisellä kannalla, ettei ole lainkaan ihmeteltäwä, waikka senaikaiset selitykset tuntuwatkin meidän mielestämme perin yksinkertaisilta. Niinpä eräskin kreikkalainen, Empedosles, selittää, että maaailmassa on neljä alkuainetta: maa, wesi, ilma ja tuli. Näitten toimintaa johtaa kaksi peruswoimaa: wiha ja rakkaus. Alkujaan oliwat kaikki alkuaineet yhtyneet palloksi, josta wain rakkaus eli wetowoima vallitsi. Mutta sitten tunkeutui tuohon sopusointuiseen ryhmään wiha, joka heti jakaa pallon eri osiin ja saa siten aikaan yksityisolentojen muodostumisen. Näin jatkuu jakautumista kunnes lopulta ei enää ole mikä jakautuisi. Mutta silloin pääsee rakkaus taas hiukan waikuttamaan ja seuraus siitä on, että kaikki yksityiset uudelleen ja wähtiellen liittyvät yhteen, kunnes taas on waan yksi yhteinen pallo. Tällä tawalla wallitsee alituisesti kamppailu rakkauden ja wihan wälillä, mutta samalla siinä sentään muodostuu elollisiakin olentoja, ensin kasweja ja sitten eläimiä, wieläpä siten, että aluksi muodostui wain eläinten yksityisiä osia ja elimiä, kuten silmiä ilman kaswoja, käsiwarsia ilman ruumista, ruumiita ilman päätä j.n.e. Kun nämä oliwat valmiit, koetti luonto sowitella niitä jos jollakin tawalla toisiinsa ja siten syntyi mitä omituisimpia yhtymiä, joista tietysti suuri osa oli aiwan kelvottomia, mutta osa sentään hywiäkin. Wiimemainitut jäiwät henkiin ja saattoiwat lisääntyä - ja sitä jatkuu yhä edelleenkin.

Omituista kyllä piilee näistä Empedokleen mietteistä täysin nykyaikaisia ajatuksia. Sillä mitä muuta kuin puhdasta walintaoppia on hänen selityksensä sopimattomien eläinmuotojen häwiöstä ja tarkoituksen mukaisten lajien eloon jäämisestä. Ja kun hän sen lisäksi wäittää, ettei maailmasta mitään häwiä kokonaan pois eikä mitään ennen ollut tule lisää, on hän aiwan samalla kannalla kuin nykyaikainen kemia. Hän wain esittää nämä oikeat ajatuksensa hiukan hullunkurisella tawalla ja aikana, jolloin aniharwat sellaisia asioita miettiwät ja wieläkin harwemmat niitä oikein ymmärsiwät.

Empedokleen luonnontieteellinen tietowarasto oli kaikesta päättäen wielä hywin vähäinen. Mutta toisin oli laita Aristoteleen, joka kuoli 322 e.Kr., ja jota jälkimaailma on kunnioittanut nimellä "luonnontieteitten isä". Omistaen perinjuuri aikansa kaiken tiedon ja laajentaen sitä omilal tarkoilla hawainnoillaan, hän jo jakoi koko eläinkunnan kahteen suureen ryhmään "merieläimiin" (nykyjään lurankoiset) ja "werettömiin eläimiin" (nyk. selkärangattomat). Tästä hän tosin väittää, ettei alemmilla eläimillä olisi lainkaan verta, mutta sitä ei ole ihmettelemistäkään, kun ajattelee, ettei mikroskooppia liioin vielä tunnettu. Hän ja hänen aikalaisensa tunsiwat vasta 200 eläinmuotoa ja nykyään niitä tunnetaan jo lähimain 300,000, eikä hänellä ollut aawistustakaan muinaisten aikojen merkillisistä eläinmuodoista, joita meidän päivinämme kuitenkin jo tunnetaan kokonaista 40,000 eri lajia. Ei sentähden kumma, ettei tämäkään terävä-älyinen ajattelija wielä kyennyt luonnosta huomaamaan alituista waikka witkallistakin kehitystä.

Ja sillä kannalla syntyi luonnontieteellinen tutkimus wuosisatoja, halki wanhan ja keskiajan. Omintakeista tutkimuksia ei kukaan yrittänyt eikä uskaltanutkaan tehdä, sillä silloinen kirkko näki kaikessa sellaisessa ilmeistä kapinoimista sitä wastaan ja rakaisi uskalikkoa useinkin kuolemalla.Wasta kun saksalainen Nikolaus Kopernik (1473-1543) uudenajan alussa todisti, ettei aurinko pyörinytkään maan ympäri, waan päinwastoin maa kiersi aurinkoa, ryhdyttiin epäilemään muitakin entisaikojen totuuksia ja tekemään omintakeisia tutkimuksia eläwänkin luonnon piiristä. Kun sitten keksittiin mikroskooppi, awautui tutkijoille aiwan uusi ja peräti moninainen maailma, maailma sellainen, että siinä eläwien kaswi- ja eläinlajien luku ja muotorikkaus on ehkä wieläkin suurempi kuin paljain silmin nähtäwästä luonnosta. Ja kuta useampia lajeja opittiin tuntemaan ja kuta sywemmälle tunkeuduttiin luonnon salaisuuksiin, sitä selwemmäksi käwi tutkijoille, että nykyinen luonto onkin wähittäisen kehityksen kautta syntynyt ja että se yhä edelleenkin on alituisen waihtelun alainen.

Tällaisia ajatuksia lausui ensimmäisenä suuri saksalainen runoilija ja ajattelija Goethe. Monissa runoissaan hän lennokkaasti kuwaa eläinten ja kaswien sukulaisuussuhteita, esittääpä "alkukaswinkin" ja miten kukkien lehdet owat wain muuttuneita warsilehtiä, mutta kaiken tämän waihtelun ja muuttumisen hän jäljittää wain kuwaannollisessa mielessä, utukuwina, joita hän ei yritäkään tosiasioilla todistaa. Toisin oli laita englantilaisen lääkärin Erasmus Darwinin, joka syntyi 1731 ja oli kehitysopin woittoon wiejän Charles Darwinin isoisä. Tämä hiljainen ajattelija julkaisi w. 1794 kirjan, Zoonomia, jossa hän lukuisten esimerkkien nojalla wäittää eläinkunnan kehittyneen asteettain ja että elinten rakenne on johtunut niiden käytännöstä. Niin on sian kärsä muodostunut kowapäiseksi alituisesta tonkimisesta maasta, elefantin kärsä saanut erinomaisen liikkuwaisuutensa ptikäaikaisesta heiluttamiseta joka suuntaan, leopardi ja jättiläiskäärme saaneet täplikkään wärityksensä walo- ja warjosuhteista lehtimetsissä j. n. e. Kirjansa lopussa hän kokoo mietteensä seuraawiin sanoihin: "Maailma on kehittynyt, eikä luotu; se on syntynyt wähitellen pienestä alusta, kaswanut sisäisten woimiensa toiminnan kautta, ja siten pitemmin kaswanut kuin jonkun kaikkiwaltiaan olennon kautta yht'äkkiä syntynyt."

Wuotta myöhemmin kuin Erasmus Darwinin teos ilmestyi, lausui Isidore Geoffroy St. Hilaire Pariisista myöskin epäilykjsensä lajien muuttumattomuuteen nähden, wäittäen että ne mitä me kutsumme lajeiksi owatkin wain muunnoksia eliu waihteluita jostakin päämuodosta. Mutta kului wielä pitkä aika ennenkuin hän kykeni tarkemmin näitä ajatuksiaan esittämään. Sen sijaan teki sen hiukan aikaisemmin hänen miehensä Lamarck.

Aaro Tohmajärveläinen kirjoitti:

Jo Wanhojen kreikkalaisten aikoina mietittiin ja koetettiin selittää maapallon ja sen eläwän luonnon syntyä ja kehitystä. Silloiset käytettävissä olewat apuneuvot oliwat kuitenkin siksi alkuoperäisellä kannalla, ettei ole lainkaan ihmeteltäwä, waikka senaikaiset selitykset tuntuwatkin meidän mielestämme perin yksinkertaisilta. Niinpä eräskin kreikkalainen, Empedosles, selittää, että maaailmassa on neljä alkuainetta: maa, wesi, ilma ja tuli. Näitten toimintaa johtaa kaksi peruswoimaa: wiha ja rakkaus. Alkujaan oliwat kaikki alkuaineet yhtyneet palloksi, josta wain rakkaus eli wetowoima vallitsi. Mutta sitten tunkeutui tuohon sopusointuiseen ryhmään wiha, joka heti jakaa pallon eri osiin ja saa siten aikaan yksityisolentojen muodostumisen. Näin jatkuu jakautumista kunnes lopulta ei enää ole mikä jakautuisi. Mutta silloin pääsee rakkaus taas hiukan waikuttamaan ja seuraus siitä on, että kaikki yksityiset uudelleen ja wähtiellen liittyvät yhteen, kunnes taas on waan yksi yhteinen pallo. Tällä tawalla wallitsee alituisesti kamppailu rakkauden ja wihan wälillä, mutta samalla siinä sentään muodostuu elollisiakin olentoja, ensin kasweja ja sitten eläimiä, wieläpä siten, että aluksi muodostui wain eläinten yksityisiä osia ja elimiä, kuten silmiä ilman kaswoja, käsiwarsia ilman ruumista, ruumiita ilman päätä j.n.e. Kun nämä oliwat valmiit, koetti luonto sowitella niitä jos jollakin tawalla toisiinsa ja siten syntyi mitä omituisimpia yhtymiä, joista tietysti suuri osa oli aiwan kelvottomia, mutta osa sentään hywiäkin. Wiimemainitut jäiwät henkiin ja saattoiwat lisääntyä - ja sitä jatkuu yhä edelleenkin.

Omituista kyllä piilee näistä Empedokleen mietteistä täysin nykyaikaisia ajatuksia. Sillä mitä muuta kuin puhdasta walintaoppia on hänen selityksensä sopimattomien eläinmuotojen häwiöstä ja tarkoituksen mukaisten lajien eloon jäämisestä. Ja kun hän sen lisäksi wäittää, ettei maailmasta mitään häwiä kokonaan pois eikä mitään ennen ollut tule lisää, on hän aiwan samalla kannalla kuin nykyaikainen kemia. Hän wain esittää nämä oikeat ajatuksensa hiukan hullunkurisella tawalla ja aikana, jolloin aniharwat sellaisia asioita miettiwät ja wieläkin harwemmat niitä oikein ymmärsiwät.

Empedokleen luonnontieteellinen tietowarasto oli kaikesta päättäen wielä hywin vähäinen. Mutta toisin oli laita Aristoteleen, joka kuoli 322 e.Kr., ja jota jälkimaailma on kunnioittanut nimellä "luonnontieteitten isä". Omistaen perinjuuri aikansa kaiken tiedon ja laajentaen sitä omilal tarkoilla hawainnoillaan, hän jo jakoi koko eläinkunnan kahteen suureen ryhmään "merieläimiin" (nykyjään lurankoiset) ja "werettömiin eläimiin" (nyk. selkärangattomat). Tästä hän tosin väittää, ettei alemmilla eläimillä olisi lainkaan verta, mutta sitä ei ole ihmettelemistäkään, kun ajattelee, ettei mikroskooppia liioin vielä tunnettu. Hän ja hänen aikalaisensa tunsiwat vasta 200 eläinmuotoa ja nykyään niitä tunnetaan jo lähimain 300,000, eikä hänellä ollut aawistustakaan muinaisten aikojen merkillisistä eläinmuodoista, joita meidän päivinämme kuitenkin jo tunnetaan kokonaista 40,000 eri lajia. Ei sentähden kumma, ettei tämäkään terävä-älyinen ajattelija wielä kyennyt luonnosta huomaamaan alituista waikka witkallistakin kehitystä.

Ja sillä kannalla syntyi luonnontieteellinen tutkimus wuosisatoja, halki wanhan ja keskiajan. Omintakeista tutkimuksia ei kukaan yrittänyt eikä uskaltanutkaan tehdä, sillä silloinen kirkko näki kaikessa sellaisessa ilmeistä kapinoimista sitä wastaan ja rakaisi uskalikkoa useinkin kuolemalla.Wasta kun saksalainen Nikolaus Kopernik (1473-1543) uudenajan alussa todisti, ettei aurinko pyörinytkään maan ympäri, waan päinwastoin maa kiersi aurinkoa, ryhdyttiin epäilemään muitakin entisaikojen totuuksia ja tekemään omintakeisia tutkimuksia eläwänkin luonnon piiristä. Kun sitten keksittiin mikroskooppi, awautui tutkijoille aiwan uusi ja peräti moninainen maailma, maailma sellainen, että siinä eläwien kaswi- ja eläinlajien luku ja muotorikkaus on ehkä wieläkin suurempi kuin paljain silmin nähtäwästä luonnosta. Ja kuta useampia lajeja opittiin tuntemaan ja kuta sywemmälle tunkeuduttiin luonnon salaisuuksiin, sitä selwemmäksi käwi tutkijoille, että nykyinen luonto onkin wähittäisen kehityksen kautta syntynyt ja että se yhä edelleenkin on alituisen waihtelun alainen.

Tällaisia ajatuksia lausui ensimmäisenä suuri saksalainen runoilija ja ajattelija Goethe. Monissa runoissaan hän lennokkaasti kuwaa eläinten ja kaswien sukulaisuussuhteita, esittääpä "alkukaswinkin" ja miten kukkien lehdet owat wain muuttuneita warsilehtiä, mutta kaiken tämän waihtelun ja muuttumisen hän jäljittää wain kuwaannollisessa mielessä, utukuwina, joita hän ei yritäkään tosiasioilla todistaa. Toisin oli laita englantilaisen lääkärin Erasmus Darwinin, joka syntyi 1731 ja oli kehitysopin woittoon wiejän Charles Darwinin isoisä. Tämä hiljainen ajattelija julkaisi w. 1794 kirjan, Zoonomia, jossa hän lukuisten esimerkkien nojalla wäittää eläinkunnan kehittyneen asteettain ja että elinten rakenne on johtunut niiden käytännöstä. Niin on sian kärsä muodostunut kowapäiseksi alituisesta tonkimisesta maasta, elefantin kärsä saanut erinomaisen liikkuwaisuutensa ptikäaikaisesta heiluttamiseta joka suuntaan, leopardi ja jättiläiskäärme saaneet täplikkään wärityksensä walo- ja warjosuhteista lehtimetsissä j. n. e. Kirjansa lopussa hän kokoo mietteensä seuraawiin sanoihin: "Maailma on kehittynyt, eikä luotu; se on syntynyt wähitellen pienestä alusta, kaswanut sisäisten woimiensa toiminnan kautta, ja siten pitemmin kaswanut kuin jonkun kaikkiwaltiaan olennon kautta yht'äkkiä syntynyt."

Wuotta myöhemmin kuin Erasmus Darwinin teos ilmestyi, lausui Isidore Geoffroy St. Hilaire Pariisista myöskin epäilykjsensä lajien muuttumattomuuteen nähden, wäittäen että ne mitä me kutsumme lajeiksi owatkin wain muunnoksia eliu waihteluita jostakin päämuodosta. Mutta kului wielä pitkä aika ennenkuin hän kykeni tarkemmin näitä ajatuksiaan esittämään. Sen sijaan teki sen hiukan aikaisemmin hänen miehensä Lamarck.

Sen todistaa jo Maalaisliiton puolueohjelman vuodelta 1932:

Kun Suomen maatalouden ja siihen välittömästi liittyvän metsätalouden myyntituotanto kohdistuu pääasiassa sellaisiin hyödykkeisiin, joiden tuotanto ylittää oman maan tarpeet, ja kun maanviljelijät myyjinä ovat hajallaan eivätkä siten voi saada täyttä hyötyä maatalouden suojelustulleista, ovat nämä tullit suurelta osalta tehottomia. Sitävastoin voi teollisuus yhtymiensä ja myyntijärjestöjensä kautta saattaa suojelustullinsa tehokkaiksi, joten maanviljelijät maatalouden tuotantovälineissä sekä kulutustarvikkeissaan saavat suorittaa raskaan veron kotimaisen teollisuuden tukemiseksi. Tämän huomioon ottaen olisi Suomen maata viljelevälle väestölle puhtaasti sen yksityistaloudelliselta kannalta edullista nykyisestä suojelusjärjestelmästä luopuminen, jos tämä voisi siten tapahtua, että myös maataloutta rasittavat suojelustullit tulisivat poistetuiksi. Todelliseen vapaakauppajärjestelmään siirtymiseen, sen oikeassa mielessä, ei meillä kuitenkaan näytä olevan mahdollisuuksia jo sen vuoksi, että niiden taholta, jotka sanovat vapaakauppaa kannattavansa, tarkoitettaneekin tällä pääasiallisesti vain maataloustuotteiden tullien poistamista.

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=maalohjelma1932

Soile Manninen kirjoitti:

Sen todistaa jo Maalaisliiton puolueohjelman vuodelta 1932:

Kun Suomen maatalouden ja siihen välittömästi liittyvän metsätalouden myyntituotanto kohdistuu pääasiassa sellaisiin hyödykkeisiin, joiden tuotanto ylittää oman maan tarpeet, ja kun maanviljelijät myyjinä ovat hajallaan eivätkä siten voi saada täyttä hyötyä maatalouden suojelustulleista, ovat nämä tullit suurelta osalta tehottomia. Sitävastoin voi teollisuus yhtymiensä ja myyntijärjestöjensä kautta saattaa suojelustullinsa tehokkaiksi, joten maanviljelijät maatalouden tuotantovälineissä sekä kulutustarvikkeissaan saavat suorittaa raskaan veron kotimaisen teollisuuden tukemiseksi. Tämän huomioon ottaen olisi Suomen maata viljelevälle väestölle puhtaasti sen yksityistaloudelliselta kannalta edullista nykyisestä suojelusjärjestelmästä luopuminen, jos tämä voisi siten tapahtua, että myös maataloutta rasittavat suojelustullit tulisivat poistetuiksi. Todelliseen vapaakauppajärjestelmään siirtymiseen, sen oikeassa mielessä, ei meillä kuitenkaan näytä olevan mahdollisuuksia jo sen vuoksi, että niiden taholta, jotka sanovat vapaakauppaa kannattavansa, tarkoitettaneekin tällä pääasiallisesti vain maataloustuotteiden tullien poistamista.

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=maalohjelma1932

Sitä joutuu kysymään, kun katselee Maalaisliiton ennen saamia kansanedustajien lukumääriä.

Maalaisliiton saamat kansanedustajapaikat ennen sotia olivat:   1907/9, 1908/9, 1909/13, 1910/17, 1911/16, 1913/18, 1916/19, 1917/26.

Nykyisessä eduskunnassa kepuloisia on 51. Miten paljon paremmin maan asiat olisivatkaan, jos Kepun kannatus olisi sama kuin vuonna 1917?

Saku Sammakko kirjoitti:

Sitä joutuu kysymään, kun katselee Maalaisliiton ennen saamia kansanedustajien lukumääriä.

Maalaisliiton saamat kansanedustajapaikat ennen sotia olivat:   1907/9, 1908/9, 1909/13, 1910/17, 1911/16, 1913/18, 1916/19, 1917/26.

Nykyisessä eduskunnassa kepuloisia on 51. Miten paljon paremmin maan asiat olisivatkaan, jos Kepun kannatus olisi sama kuin vuonna 1917?

Jatketaanpa maalaisliiton kansanedustajien paikkamäärillä hieman vuoden 1917 jälkeen:
1919:42, 1922:45, 1924:44, 1927:52, 1929:60, 1930:59.

Maalaisliiton paikkamäärä kasvoi siis vuodesta 1917 vuoteen 1919 peräti 16 edustajalla. Jos typerästä sodasta ei mitään opittu, niin mistä sitten?