Paranin

Olin itse ateisti 17-18-vuotiaaksi. Sitten aloin käydä sunnuntaisin ev.lut.-seurakuntani jumalanpalveluksissa, ja ennen pitkää löysin kirkosta Jeesuksen hengen, joka kirkasti sieluni. Minusta tuli hetkessä uusi ihminen.

Nyt osallistun jokaiseen seurakunnan tapahtumaan ja yritän ohjata ihmisiä pois ateismin ahdistavasta uskonnosta. Toivo löytyy Kristuksesta, ei mistään muualta.

Siunattua syksyä ja hyvää yötä. Hiljennyn iltarukoukseen puolestanne.
5194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Psykoosi tarkoittaa todellisuudentajun pettämistä. Psykoottinen ihminen ei täysin erota mikä on oman mielen ja aivojen tuottamaa ja mikä on itsen ulkopuolista todellisuutta.
--

Tyypillisiä oireita psykoottisella ihmisellä ovat:

* aistiharhat eli hallusinaatiot

Ihminen esimerkiksi kuulee ääniä tai näkee näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe

* harhaluulot eli deluusiot

Ihminen esimerkiksi kuvittelee saavansa henkilökohtaisia viestejä televisiosta tai radion välityksellä, ihminen uskoo muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai ihminen kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan

Psykoottinen kokee edellä mainitut oireet täytenä totena. Usein psykoottinen ihminen ei pidä itseään sairaana, eli on sairaudentunnoton. Psykoosin kokemusta on vaikea ymmärtää sellaisen henkilön, joka ei ole ollut psykoottinen, mutta joskus sen oireita on kuvattu kuin uniksi, jotka nähtynä tuntuvat täysin tosilta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi

Äänestä

me emme kaippaa rukouksiasi....

Äänestä

Voi voi sentään, kyllä nyt on sitten kurjaa.
Ketä kiinnostaa, vaikka kävisit baarissa ja vetäisit lärvät? EVVK!

Äänestä

ei voi mitään, olet sairas.
hay algún recargo por el puta?
tiene algo más barato?

Äänestä

Jos Rukoukseeni ei vastata vuorokaudessa, eroan kirkosta.

Jumala harrastaa vain naintia, eikä lopeta sotia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seurakunnan aivot kirjoitti:

Olin itse ateisti 17-18-vuotiaaksi. Sitten aloin käydä sunnuntaisin ev.lut.-seurakuntani jumalanpalveluksissa, ja ennen pitkää löysin kirkosta Jeesuksen hengen, joka kirkasti sieluni. Minusta tuli hetkessä uusi ihminen.

Nyt osallistun jokaiseen seurakunnan tapahtumaan ja yritän ohjata ihmisiä pois ateismin ahdistavasta uskonnosta. Toivo löytyy Kristuksesta, ei mistään muualta.

Siunattua syksyä ja hyvää yötä. Hiljennyn iltarukoukseen puolestanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu