Oletko Antti

24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
13:33 Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.
13:35 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla,
21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
5:6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.

Luulen, että jeesus puhui siellä jossain juuri sinulle :)
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet oikeassa - minun Jeesus-Jumalani puhuu ja
vieläpä läsnäollen minulle juuri nyt.
Tätä Hän juuri teroitti:

KUN ISRAEL YLITTI PUNAISEN MEREN

"Herra sotiii puolestanne"-komento, tuo Mooseksen käsky ja opetus oli tässä tapauksessa
ja lienee useissa tapauksissa vain puolitotuus. Omat askeleet sinne upottavaan veteen on
otettava ja nimenomaan uskonaskeleita ne ovat.
Kun Mooses kehotti kansaa PYSYMÄÄN PAIKOILLAAN, niin Herra (Kristus-kallio; viittaan
viestini loppuun) torui Moosesta:
Miksi huudat MINULLE? Käske kansan LÄHTEÄ LIIKKEELLE!

Mooses vastasi kansalle:
"Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille;
sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään.
14 Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."
(2.Moos.14:13).

15 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle.
16 Mutta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten.

1. Kor. 10:4
ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

Nyt vain tuntuu siltä, että ... pittääpi turvautua
ihan toisenlaiseen sanankohtaan muutamaksi
tunniksi. Vaikka sanannälkä on ihan mahoton ...


Ps. 127:1
Matkalaulu. Salomon psalmi. Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. [Ps. 121:3,4]
Ps. 127:2
Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. [Sananl. 10:22]
Sananl. 14:6
Ylimielinen tavoittelee turhaan viisautta, ymmärtävälle tieto aukeaa.


Siunaten

Äänestä
  • aika vähän aamulla. Tuossa juuri lähetin erään tytön linja-autoon, että pääsee kotiinsa.
    Kävi kääntymässä Ryttylän Kansanlähetysviikonlopussa.
    Käydään kaikki tutimaan, taivas valvoo, varsinkin Ylimäinen Pappimme.

    Hoh, hoijakkaa, nukku ne Getsemanen puutarhassakin, eikä me olla heitiä parempia.
    On se hyvä, kun laki ei sido uskovaa, voi tehä syvämmen mukaan mitä tykkää, se ei syytä ollenkaan, ihana vapaus, vai mitä Antti?

    Äänestä

  • kello on kirjoitti:

    aika vähän aamulla. Tuossa juuri lähetin erään tytön linja-autoon, että pääsee kotiinsa.
    Kävi kääntymässä Ryttylän Kansanlähetysviikonlopussa.
    Käydään kaikki tutimaan, taivas valvoo, varsinkin Ylimäinen Pappimme.

    Hoh, hoijakkaa, nukku ne Getsemanen puutarhassakin, eikä me olla heitiä parempia.
    On se hyvä, kun laki ei sido uskovaa, voi tehä syvämmen mukaan mitä tykkää, se ei syytä ollenkaan, ihana vapaus, vai mitä Antti?

    ... kunhan muistamme, että se on sidottu myös
    omaan laupeudenharjoitukseen.

    Koetan tämän aseman säilyttää:

    1. Kor. 4:4
    sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

    Eli että nöyrästi mutta luottavaisesti turvata
    Herraani ja Jumalaani, Immanuel.

    En tiedä mitään helvetillisempää kuin tunnontuskat. No, hyväksi opiksi on ne, jos
    tahtoo selvittää ne, mutta jos ei niin ...

    Ps 32:1-8
    1
    Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!
    2
    Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
    3
    Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani.
    4
    Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
    5
    Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.

    6
    Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.
    7
    Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
    8
    "Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee".

    SIKSI koetan noudattaa lakia, vapaduenlakia
    Herrassa - armahtaa, että itsekin armosta saisin
    elää:

    Jaak 2:11-12
    12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
    13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

    Matt 5:23b-25a
    joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
    [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]
    23
    "Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
    24
    niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
    [Matt. 6:14,15; 1. Tim. 2:8]
    25
    "Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla

    Minä en juo nyt kahvia, minä menen nyt tutimaan.
    Siispä hyvää huomenta päivää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hereillä? kirjoitti:

24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
13:33 Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.
13:35 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla,
21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
5:6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.

Luulen, että jeesus puhui siellä jossain juuri sinulle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu