Tunnustakaa

Vakavimmat virheet uskontiellä tekevät he, jotka tahtovat, että heitä kutsutaan opettajiksi, tai profeetoiksi ja ovat siksi tietävinään aivan kaiken Jumalasta.
Jokaisen pitää oppia sanomaan, että en tiedä, ainakaan vielä, mutta toivon, että Jeesus opettaa tuonkin asian minulle, eikä pidä opettaa asiasta, mistä ei itse ole saanut vielä opetusta.

Nöyryyteen kuuluu se, että kykenee tunnustamaan sen, että täällä ei ole muuta täydellisyyttä, kuin Jumalan Sana. Jumalan Sana johdattaa nöyrät ja särjetyllä hengellä kulkevat täydellisyyteen, mutta täydellisyys on vasta sitten varma, kuin täällä toimivat armolahjat ja tieto käyvät tarpeettomiksi ja rakkaus on täytenä.

Jumala ei anna yhteen astiaan kaikkea tietoa ja se pitää Jumalan kansan nöyränä ja toisiaan tarvitsevina, eli siksi Jumalan kansan kunnioitus toisiaan kohtaan on taattu ja rakkaus on aina voimassa.

1. Korinttolaiskirje 12
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.

15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".

22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
11219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

melkeimpä valaistuneen ihmisen kirjoittama.
Raamattu on vain ihmisten jumalakäsityksiä ei muuta ja opettajan tehtävä on vain tehdä itsensä tarpeettomaksi ja auttaa toista löytämään oman rikkautensa , joka on jokaisen ihmisen omassa sydämessä.
Linkissä on mielenkiintoista tietoa miten eri aineksia on otettu nykyiseen uskontoon ja mikä on todellisuus opetuslasten ja jeesuksen kohdalla.
Uskovainen ei todellakaan seuraa maalaisjärjen tietä vaan hakee itselleen paikkaa ollakseen erikoinen ja kuuluu joukkoon.

http://uskoitseesi.blogs.fi/2008/09/09/oliko-kristinusko-aluksi-avoimen-laehdekoodin-uskonto-4703557

Äänestä
  • Käyt usein kommentoimassa kirjoituksiani ja aina pyrit antamaan niistä käsitystä, että ne on väärin kirjoitettu sen takia, että niissä on korkea Jumalan kunniotus ja korkea tieto Sanan elävyydestä ja totuudesta. Et hyväksy Sanan mukaista opetusta, vaan sanot luomakunnan olevan Jumala.
    Jumala loi luomakunnan ja antoi täydet ohjeet onneen, eli antoi kapean, mutta ihanan tien, joka johdattaa Sanan mukaan uskovat Hänen luokseen.

    Älä enää lue noita ihmisten luuloja, vaan tee parannus ja anna Jumalan Sanalle sija itsestäsi ja näin lähde kasvuun. Uskonpa, että olet kutsuttu, kun niin kiihkeästi etsiydyt uskovaisten seuraan, mutta et lihallisilta näkemyksiltä osaa antaa sijaa Jumalalle, elin et osaa panna lihantahtoa syrjään Jumalan Sanan tieltä, mutta nyt kun sen tiedät, niin ehkäpä kykenet siihen, mutta vain Jumalan voimalla, eli nöyrry, tunnusta syntisi ja pyydä Jumalaa apuun, eli kolkuta ovelle, jonka Jeesus on luvannut avata.

    Jeesus tuli koko maailman puolesta Uhriksi, eli sinäkin olet oikeutettu panemaan sen Uhrin päälle syntisi ja oikeutettu tulemaan kalliin Uhrin sovintoveren vapauttamaksi ja parantamaksi.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Käyt usein kommentoimassa kirjoituksiani ja aina pyrit antamaan niistä käsitystä, että ne on väärin kirjoitettu sen takia, että niissä on korkea Jumalan kunniotus ja korkea tieto Sanan elävyydestä ja totuudesta. Et hyväksy Sanan mukaista opetusta, vaan sanot luomakunnan olevan Jumala.
    Jumala loi luomakunnan ja antoi täydet ohjeet onneen, eli antoi kapean, mutta ihanan tien, joka johdattaa Sanan mukaan uskovat Hänen luokseen.

    Älä enää lue noita ihmisten luuloja, vaan tee parannus ja anna Jumalan Sanalle sija itsestäsi ja näin lähde kasvuun. Uskonpa, että olet kutsuttu, kun niin kiihkeästi etsiydyt uskovaisten seuraan, mutta et lihallisilta näkemyksiltä osaa antaa sijaa Jumalalle, elin et osaa panna lihantahtoa syrjään Jumalan Sanan tieltä, mutta nyt kun sen tiedät, niin ehkäpä kykenet siihen, mutta vain Jumalan voimalla, eli nöyrry, tunnusta syntisi ja pyydä Jumalaa apuun, eli kolkuta ovelle, jonka Jeesus on luvannut avata.

    Jeesus tuli koko maailman puolesta Uhriksi, eli sinäkin olet oikeutettu panemaan sen Uhrin päälle syntisi ja oikeutettu tulemaan kalliin Uhrin sovintoveren vapauttamaksi ja parantamaksi.

    jotta muut ihmiset näkisivät toisenlaistakin vaihtoehtoa, kuin uskovaisten mielikuvat.
    Vain poistamalla omat ja toisten luomat uskonkäsityksesi voi olla lähellä luojaa.

    Kannattaa lukea nämäkin
    http://uskoitseesi.blogs.fi/2008/09/09/oliko-kristinusko-aluksi-avoimen-laehdekoodin-uskonto-4703557

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    jos poistaakin omat ja toisten uskonnäkemykset, mutta jos poistaa samalla Jumalan Sanan opetukset, niin ajautuu mihin sattuu uskoon ja se on paha asia.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    jos poistaakin omat ja toisten uskonnäkemykset, mutta jos poistaa samalla Jumalan Sanan opetukset, niin ajautuu mihin sattuu uskoon ja se on paha asia.

    tajuta mitä tarkoittaa rakkaus ja sen merkitys, ei tarvita mitään jumalakäsityksiä.
    Ollakseen laupias Samarialainen ei tarvitse uskovaisuutta, vain todellisuuden näkemistä.

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    tajuta mitä tarkoittaa rakkaus ja sen merkitys, ei tarvita mitään jumalakäsityksiä.
    Ollakseen laupias Samarialainen ei tarvitse uskovaisuutta, vain todellisuuden näkemistä.

    sitä, että Jumalan antama rakkaus ja sielullinen rakkaus ovat kaukana toisistaan.

    Et kertakaikkiaan kykene rakastamaan mielestäsi arvotonta kohdetta, sillä sielullinen rakkaus vaatii kohteeltaan aina ominaisuuden miksi sitä voi rakastaa.

    Jumalan antama rakkaus on aivan kummallista ja joka sen rakkauden on saanut, on itsekkin usein hämmästyksissään, sillä rakkaudella rakastetaan kaikkia, oli kohde millainen tahansa. Käsittämätöntä, mutta totta. Täällä ei olisi tippaakaan vihaa, ei kiistelyjä ja sotiin johtavia mielipide-eroja, jos Jumalan rakkaus olisi täällä täydellisenä.

    Laupias samarialainen voi olla kuka tahansa, mutta se ei merkitse mitään, jos se ei lähde siltä pohjalta, että tahtoo todellakin auttaa kaikkia kärsiviä ja apua tarvitsevia ja tehdä kaikille Jumalan vaikuttamia totuudellisia tekoja.

    Omalla viisaudella tehdyt laupeuden teot saattavat johtaa kohteensa suurempaan syvyyteen, vaikka niiden oli tarkoitus auttaa kohde poissa ahdingoista, sillä ihmisviisaus lohduttaa silloinkin, kun ihmistä pitäisi nuhdella, jotta hän pääsee parannukseen ja todelliseen vapauteen.

    kummastaan ei ole muuta näyttöä kuin oma käsityksesi.

    Kannattaa opetella viljelemään sanaa EN TIEDÄ ehkä silloin pääset lähemmäksi luojaa.

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    kummastaan ei ole muuta näyttöä kuin oma käsityksesi.

    Kannattaa opetella viljelemään sanaa EN TIEDÄ ehkä silloin pääset lähemmäksi luojaa.

    sanomaan, että en tiedä, mutta tässä asiassa en voi niin sanoa, sillä silloin valehtelisin. Jumala on rakastanut minua ensin ja lahjoitti minulle uskon ja rakkauden ja teki minusta terveen ja vapaan, eli puhun sen minkä tiedän.

    Äänestä

  • Ei uskoa voi maalais järjellä tulkita, sillä usko on maalais järjelle salattu.
    Sitten, kun löydät uskon salisuuden, löydät myös tien, joka johtaa kotiin.

    Äänestä

  • Jeesuksen sanan saattaja kirjoitti:

    Ei uskoa voi maalais järjellä tulkita, sillä usko on maalais järjelle salattu.
    Sitten, kun löydät uskon salisuuden, löydät myös tien, joka johtaa kotiin.

    on muodostamatta mitään käsitystä ja apinoimatta muiden käsityksiä luojasta.

    Äänestä

  • muikkumies kirjoitti:

    on muodostamatta mitään käsitystä ja apinoimatta muiden käsityksiä luojasta.

    Ulokona sinä olet ja pysytkin, jos niin tahdot.
    Sinullekin on annettu mahdollisuus löytää totuus.
    Mutta Jumalan aika on rajallinen, sinua kutsutaan vielä, kohta aikasi täytyy ja Jumala panee kohdaltasi mahdollisuuden kiini.
    Valitse oikein!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätäydellisyytenne! kirjoitti:

Vakavimmat virheet uskontiellä tekevät he, jotka tahtovat, että heitä kutsutaan opettajiksi, tai profeetoiksi ja ovat siksi tietävinään aivan kaiken Jumalasta.
Jokaisen pitää oppia sanomaan, että en tiedä, ainakaan vielä, mutta toivon, että Jeesus opettaa tuonkin asian minulle, eikä pidä opettaa asiasta, mistä ei itse ole saanut vielä opetusta.

Nöyryyteen kuuluu se, että kykenee tunnustamaan sen, että täällä ei ole muuta täydellisyyttä, kuin Jumalan Sana. Jumalan Sana johdattaa nöyrät ja särjetyllä hengellä kulkevat täydellisyyteen, mutta täydellisyys on vasta sitten varma, kuin täällä toimivat armolahjat ja tieto käyvät tarpeettomiksi ja rakkaus on täytenä.

Jumala ei anna yhteen astiaan kaikkea tietoa ja se pitää Jumalan kansan nöyränä ja toisiaan tarvitsevina, eli siksi Jumalan kansan kunnioitus toisiaan kohtaan on taattu ja rakkaus on aina voimassa.

1. Korinttolaiskirje 12
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.

15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".

22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu