Aluepalautus ry on saanut prokarelian sponsoroiman webbisivustonsa vihdoin päivitettyä, eikä se jätä kylmäksi. Tässäpä tulee esimerkkiä:
Ensin valehdellaan lähialuetuen määrästä:
"Presidentti Halonen on aivan pihalla tilanteesta. Suomen itärajan maakuntaliitot, valtion laitokset, kuntaliitto ja kaikki kynnelle kykenevät kunnat syöttävät veronmaksajien euroja lähialueyhteistyönä
itärajan taakse. Lähialuetukena rahaa on työnnetty sinne jo parin miljardin verran.* Halosen kannattaa tutustua summiin ja hänen on myös syytä käydä tutustumassa palautuvassa Karjalassa, mitä rahoilla on saatu aikaan - Suomen kannalta ei mitään."
(*=todellisuudessa lähialuetukeen Venäjälle on mennyt vuosina 1990 - 2007 noin 254 miljoonaa euroa >> http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=34823&contentlan=1&culture=fi-fi )
Sitten tulee tuomiota:
"Aluepalautus ry tuomitsee jyrkästi eduskunnan entisen puheenjohtajan Paavo Lipposen toiminnan venäläis-saksalaisen kaasuputkiyhtiön Nord Streamin etumiehenä. Saksa ja Venäjä ovat yhdessä jakamassa Itämeren aluetta samaan tapaan kuin ennen toista maailmansotaa. Ne ovat hyväksyneet Suomen Venäjän kaasuputken etupiiriin. Tätä toimintaa Paavo Lipponen on edistämässä.
Aluepalautus ry katsoo Lipposen toiminnan hipovan maanpetturuutta. "
Ja ehdotetaan palautuskonsulaatin perustamista:
"Aluepalautus ry ehdottaa, että Suomi perustaa Viipuriin pysyvän konsulaatin, jonka tehtävänä on palvella nykyisten konsulaattien tapaan. Samalla Viipurin konsulaatti jo valmistelee Karjalan alueen palautusta Suomelle. Tätä varten konsulaattiin pitää osoittaa suunnitteluhenkilöstöä. Konsulaatin perustamiseen ja ylläpitämiseen voidaan kohdentaa lähialuetukirahoja, jotka nyt valuvat hukkaan Venäjälle. Konsulaatin toiminnassa ne kohdistuvat jo myös Suomen hyväksi."
Kannattaa seurata Aluepalautus ry:n sivuja ja tiedotteita. Eiväthän ne vedä vertoja Prokarelian näennäisälykkäille pakinoille, mutta omanlaisensa hassu tahton huumorisivusto tuokin on ;)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole Koskis-Lasse oppinut mitään uutta. Häneen pätee vanha sanonta: ei vanha koira opi uusia temppuja.
Hieno isänmaallinen sivusto. Lisää sellaisia.
Kyllä sinne parisn miljardin verran on työnnetty kaikenkaikkiaan. Aikavälistähän ei ollut puhetta. Miksi YLEENSÄ sinne pitää työntää yhtään mitään? Rikas, öljyvaltio.
Lipposen toiminta hipoo TODELLA maanpetturuutta.
Palautuskonsulaatti on loistava idea.
Mistähän se pari miljardia on laskettu? No palauttajien omasta päästä.
"Hieno isänmaallinen sivusto. Lisää sellaisia."
Mitä isänmaallista on valheiden levittelyssä?
"Kyllä sinne parisn miljardin verran on työnnetty kaikenkaikkiaan. Aikavälistähän ei ollut puhetta. "
Lähialuetukea on maksettu Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien ja Venäjälle sitä ei todellakaan ole maksettu "paria miljardia" kuten ulkoministeriön sivulta ja vaikkapa valtion budjeteista näkyy. Väite on törkeä valhe, jota ei edes yritetä perustella mitenkään.
"Lipposen toiminta hipoo TODELLA maanpetturuutta."
Maanpetturuus määritellään rikoslaissa, ei aatteellisten järjestöjen julistuksissa. Jos Lipponen olisi ilkeä niin hän saisi tuosta herjauksesta Aluepalautus ry:n väen päitä vadeile.
"Palautuskonsulaatti on loistava idea. "
Siitä vaan perustelemaan niitä ihan itse sitten. Valtiolle tuollaiset puuhat ei kuulu.
http://wwnet.fi/users/veijone/
"MAAILMANLOPPU ALKAA OULUSTA
Katselemme edelleen todennäköistä mahdollisuutta, joka on ilmaistu mm. lauseella "Maailmanloppu alkaa Oulusta", yhtä lailla Porvoosta, kun kotonani on käännytty Kuutostielle ja 3,5 vuodessa edetään vaakatason keskikohtaan.
Mikäli siis Medvedev kohta vaihtuu Googiksi, ruhtinas Gog myös hyökkää maan napaan sekä Suomen napana Oulussa että maapallon napana Jerusalemissa. Ajankohta olisi pääsiäinen 2011. Joku kirjoitti ryhmissä, ettei seurakunnan ylösoton ajankohtaa voida tietää, koska siitä ei ole olemassa Raamatussa laskelmaa. Kyllä minulle Raamattu on kertonut jo pitkään, että ylösotto tapahtuu 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta. Toki sama asia on luotu kartallekin ja ilmeisesti olen sen ensimmäisenä ymmärtänyt ja myös oikein: ylösotto 45 päivää ennen Oulua, 45 päivää ennen Porvoota."
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/
"Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu.
Luultavasti viimeistään vuonna 2014."