Syyllistyminen ja syyllistämisestä syytteleminen

Näiden tällä palstalla olevien 'abortti ei aiheuta syyllisyyttä tai muita vaikeita tunteita, vaan toiset kirjoittajat syyllistävät/yrittävät syyllistää'- juttujen vastapainoksi kannattaisi kaikkien lukea tämä:

https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/38819/stadia-1208159024-4.pdf?sequence=1

Kyseisestä opinnäytetyöstä käy ilmi juuri se asia, että abortintekijät tuntevat (itse sisällään, omassa mielessään!) paljon syyllisyyttä ja muita negatiivisia tunteita, ja kokevat siksi hyvin helposti, että heitä syyllistetään mm. hoitohenkilökunnan taholta. Hoitajien välttelevä käyttäytyminen ja jopa katsekontaktin puuttuminen koetaan syyllistämiseksi! Toisaalta, vaikka abortintekijät kokevat hyvin helposti (perusteettomastikin), että heitä syyllistetään, on kokemus negatiivisesta suhtautumisesta ja ilmapiiristä usein varmastikin ihan oikeaan osuva. Kyseisessä opinnäytetyössä todetaankin seuraavaa:

"Tutkimustulokset osoittavat, että Suomessa raskaudenkeskeytykseen suhtaudutaan melko
kielteisesti tai ainakin varauksellisesti. Hoitohenkilökunnan käyttäytyminen voidaankin
nähdä kulttuurisidonnaisena; ”kylmä” ja välttelevä käytös henkivät perimmältään
kielteistä suhtautumista raskaudenkeskeytykseen. Hoitajien asennoitumisen tulisi
kuitenkin olla neutraalia ja potilasta tukevaa, ei tuomitsevaa."

Eli hoitajilta vaaditaan neutraalia asennoitumista ja potilaiden tukemista, mutta monelle se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Kun hoitajan omat tunteet aborttia kohtaan ovat negatiivisia, on vaikea tukea syyllisyyttä tuntevaa potilasta ja uskotella hänelle, että kaikki on ihan ok, eikä mitään huonoa ole tapahtumassa missään suhteessa. Koska abortintekijä on omassa itsessään jo olevan syyllisyyden vuoksi herkässä mielentilassa, ja ottaa helposti itseensä (siis jopa aiheetta), olisi syytä miettiä keinoja, joilla varmistettaisiin, että ainakaan aborttiin hyvin negatiivisesti suhtautuvat hoitajat, eivät joutuisi sellaiseen tehtävään, johon voi joskuskaan kuulua aborttiin osallistuminen. Käytännössä tuon toteuttaminen voi kuitenkin olla hyvin hankalaa.

Tukea ja varmistelua päätöksen/teon (abortin) oikeuden suhteen vaaditaan tälläkin palstalla, ja abortintekijät kokevat tosiasioiden ja mielipiteiden ilmaisut heitä syyllistävinä. Aivan samoin kuin aborttitilanteessa koetaan olematon, siis jopa katsekontaktin puuttuminen syyllistämiseksi, koetaan siis täälläkin lähes kaikki abortin negatiivisia puolia koskeva argumentointi sellaiseksi. Miksi näin? Selkeä vastaus on se, jota täällä ei tunnuta millään voitavan eräiden puolelta hyväksyä; syyllisyys on jo ihmisessä (abortintekijässä) itsessään! Elävässä elämässä ei syyllistymiseen siis tarvita kuin vaikkapa se katsekontaktin puuttuminen hoitajalta- täällä taas tosiasioiden ja omien ajatustensa/oman näkemyksensä kertominen.

Pitäisikö siis kaikkien negatiivisesti abortista ajattelevien ja tuntevien vaieta ajatuksistaan ja mielipiteistään, jotta ihmisten, jotka kantavat syyllisyyttä sisällään, syyllisyys ei nostaisi niiden vuoksi päätään?! Aborttitilanteessa hoitajat suorittavat heille määrättyä työtehtävää, jolloin syyllistävien kommenttien ei voida katsoa kuuluvan asiaan. Hoitajiltakaan ei voida kuitenkaan vaatia sellaista tukea, jota kukin nainen sattuu kaipaamaan, eli esim. sitä, että päätöksensä ja tekonsa oikeudelle varmistelua hakevalle pitäisi uskotella, että hoitajankin mielestä abortti on oikein ja hyvä ratkaisu. Hoitajien ei siis tarvinne opetella valehtelun ‘jaloa taitoa’, vaan kyky pitää sanat suussaan riittänee, vaikka abortintekijät näyttävät hyvin usein huomaavan negatiivisen suhtautumisen silloinkin, tai ainakin ovat näkevinään sitä hoitajien käyttäytymisessä (jos nämä eivät sanallisesti tue naisen päätöstä). Julkisella keskustelupalstalla taas ei voida vaatia ‘suunsa sulkemista’, vaan jokaisella meillä on oikeus tuoda näkemyksemme, mielipiteemme ja muut aborttia koskevat ajatuksemme julki, palstan sääntöjen puitteissa!

Abortintekijöiden on vain hyväksyttävä se tosiasia, että heidän tekemänsä teko- abortti- ei ole läheskään kaikkien ihmisten hyväksymä asia, vaan on paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy sitä muuten kuin naisen hengen/terveyden ollessa vaarassa ja osa myös erittäin painavin sosiaalisin syin. Mikäli kirjoitukset tällä palstalla aiheuttavat vaikeaa syyllisyyden pintaannousua, on abortintekijöiden ehkä syytä käsitellä tunteitaan vaikkapa jonkun luottoystävän tai ihan ammattiauttajan kanssa ja jättää keskustelupalstat sikseen. Kiukuttelu muiden ihmisten esittämistä tosiasioista ja mielipiteistä, ja muiden keskustelijoiden syyllistämisestä syyttely ei auta asiaanne yhtään.
42817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

luimme tuota samaa opinnäytetyötä jo aiemmin.

Minä mm. kerroin sen olevan erittäin hyvä.

Abortin tekijät ovat tosiaan kukin yksilöitä ja ajattelevat erilaisia asioita. Aivan kuten sinulle jo silloin kerrottiin.

Äänestä
  • mutta sitä, mitä sinä selitit, se ei kylläkään todista, vaan juurikin sen (taas), mitä sinulle yritettiin muiden toimesta kertoa. :D

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    mutta sitä, mitä sinä selitit, se ei kylläkään todista, vaan juurikin sen (taas), mitä sinulle yritettiin muiden toimesta kertoa. :D

    Kerropa taas, mitä sinä väität minun väittävän/väittäneen?

    Se kertoo nimittäin täsmälleen samaa kuin minäkin: ihmiset suhtautuvat aborttiinsa eri tavoin, koska ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.

    Jos/kun joku tuntee syyllisyyttä abortista, ei se tarkoita, että kaikki muutkin tuntevat. Ja päinvastoin. Olen hyvin selvästi sanonut sinulle jo alusta lähtien tämänkin.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    että siitä abortin tekemisestä (teettämisestä) ei koeta syyllisyyttä. :D Kovasti väitit myöskin mielipiteiden ja faktojen ilmaisua syyllistämiseksi... Miksiköhän?

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    että siitä abortin tekemisestä (teettämisestä) ei koeta syyllisyyttä. :D Kovasti väitit myöskin mielipiteiden ja faktojen ilmaisua syyllistämiseksi... Miksiköhän?

    että puhuin itsestäni? Ihan oikein sanoin puhuvani itsestäni, en muista omalla suullani.

    Olen puhunut siitä sinun iänikuisesta aloituksestasi SILLOIN siinä kyseisessä aloituksessasi, joka oli harvinaisen epäonnistunut leuhkimisjuttu. Mielipiteiden esittäminen ei ole ongelmallista. Sinä olet se, joka et tuosta aiheesta eteenpäin pääse. Minkä tämäkin aloituksesi osoittaa.

    tarvetta päästä tästä aiheesta, ja voin keskustella siitä milloin vain. :D

    Ok. Puhut sitten vain itsestäsi. Abortintekijät tuntevat yleisesti syyllisyyttä sen abortin teettämisestä, mutta sinä jostakin ihan muusta...

    Kyseinen aloitus tuli siitä puistattavasta ajatuksesta, että minäkin olisin voinut tappaa nuo lapseni alkioina/sikiöinä, jos olisi niikseen tullut. Ihmeellistä, että näet se leuhkimisena. Näytäpä se leuhkiva kohta siitä ko. aloituksesta.

    Jään odottamaan...........

    Äänestä

auttamaan potilaan kohtaamisessa. Työ on erittäin hyvä ja siitä on apua raskaudenkeskeytysprosessin parantamisessa.

Vihdoinkin olet lukenut sen, mutta näköjään taas ymmärtänyt väärin.

Äänestä
  • olen ymmärtänyt väärin? Laitahan tuohon perään kopio siitä (minun tekstistäni) ja sitten kopio kohdasta (opinnäytetyöstä), jossa asia on oikealla tavalla.

    Olen lukenut tuon jo aiemmin, mutta valitettavasti (

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    olen ymmärtänyt väärin? Laitahan tuohon perään kopio siitä (minun tekstistäni) ja sitten kopio kohdasta (opinnäytetyöstä), jossa asia on oikealla tavalla.

    Olen lukenut tuon jo aiemmin, mutta valitettavasti (

    on ammattilaiselta ei-toivottua käytöstä olipa osasto ja tehtävä mikä tahansa. Prosesseja on tutkittu muussakin asiakastyössä ja aina ihmisten kohtaamisessa on parannettava.

    Ammatilaisen tehtävä ei koskaan ole lisätä kenenkään taakkaa vaan keventää sitä. Sinun pyrkimyksesi on päinvastainen.

    Äänestä

  • hoitotyössä kirjoitti:

    viisaita sanoja. Kiitos niistä.

    harvemmimpa katsekontaktin puuttuminen syyllistävänä koetaan, saati taakan(?) lisääjänä..paitsi tietysti jos kyse on abortti"potilaasta" ;)

    ei ole mikään hyvä asia hoitotyössä, mutta mikäli sen kokee syyllistämiseksi, täytyy olla syyllisyyttä jo itsessään. Jos hoitaja ei katso ihmistä silmiin vaikkapa hemoglobinia mitatessaan tai vaikkapa kohtua synnytyksen jälkeen painellessaan, harvempi nainen varmasti syyttää hoitajaa syyllistämisestä/tuntee tämän syyllistävän, koska itsellä ei ole syyllisyyttä... Kun ihmisellä on syyllisyys itsessään, tuntuu olematonkin syyllistämiseltä!

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    harvemmimpa katsekontaktin puuttuminen syyllistävänä koetaan, saati taakan(?) lisääjänä..paitsi tietysti jos kyse on abortti"potilaasta" ;)

    potilaalle sellaista kuvaa, että hän kysymyksineen olisi häiriötekijä. Myös vanhemmat ihmiset kokevat helposti syyllisyyttä hoitohenkilökunnan vaivaamisesta. Rutiinitutkimuksiinkin pitää sisällyttää ihmillinen kosketus. Se voi jollekin olla päivän ainoa.

    Äänestä

  • ei saa antaa kirjoitti:

    sitä, monessako muussa tilanteessa potilas kokisi, että katsekontaktin puuttuminen tarkoittaa sitä, että häntä syytetään jostakin?!
    Hoitajien tylystä käyttäytymisestä puhutaan aina välillä, mutta harvemmin, että 'hoitaja selvästi syyllisti minua'...

    Äänestä

  • hoitotyössä kirjoitti:

    on ammattilaiselta ei-toivottua käytöstä olipa osasto ja tehtävä mikä tahansa. Prosesseja on tutkittu muussakin asiakastyössä ja aina ihmisten kohtaamisessa on parannettava.

    Ammatilaisen tehtävä ei koskaan ole lisätä kenenkään taakkaa vaan keventää sitä. Sinun pyrkimyksesi on päinvastainen.

    vitun huora lapsen murhaajat teidät pitäisi silpoa samalla lailla kuin itse silvotte lapsianne!!!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    vitun huora lapsen murhaajat teidät pitäisi silpoa samalla lailla kuin itse silvotte lapsianne!!!

    läpinäkyvä provoilu jonkun abortistaan seonneen, hermonsa menettäneen ressukan näppikseltä :DDDD

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    läpinäkyvä provoilu jonkun abortistaan seonneen, hermonsa menettäneen ressukan näppikseltä :DDDD

    Järkyttävää tekstiä kummassakin. Tämä palsta on kammottava.

    Äänestä

riittääkin puuhaa. kun toistelet tätä lausettasi

"kiukuttelu muiden ihmisten esittämistä tosiasioista ja mielipiteistä, ja muiden keskustelijoiden syyllistämisestä syyttely ei auta asiaanne yhtään"

- lapsettomien palstalla, jossa iloitset vaivattomista hedelmöittymisistäsi "ihan katseesta tulin raskaaksi"
- kehitysvammaisten palstalla kertomassa, että sinunkin sikiölläsi oli niskaturvotusta ultrassa, onneksi väärä hälytys
- kymppiklinikalla kertomassa, miten siellä vasta huomaakaan, miten suuri lahja on, että lapset ovat terveitä...

...lista on loputon.

Tiedätkös: itsekkyys ja pohjaton yksinkertaisuus on melkomoisen huono yhdistelmä. Ei auta kenenkään asiaa, ei sitten yhtään.

Äänestä
  • ns "vertaistukipalsta", jossa vain abortintekijät keskustelisivat keskenään, vaan tämä on tavallinen keskustelupalsta, jonka aiheena on abortti.

    Koska tämä palsta on (jostain kumman syystä) täällä äidit ja isät -osiossa, niin tietysti useimmat täällä keskustelevat ovat itse jo äitejä tai isiä, joten se tietysti värittää kannanottojamme. Jossain teini-ikäisille tarkoitetuilla nuorisopalstoilla aborttikeskustelu voisi olla toisenlaista.

    Olit ilkeä nimimerkki Sydänakalle aivan syyttä suotta. Miksi? Kai keskustelupalstat ovat mielipiteensä ilmaisemista varten? Olet hänelle anteeksipyynnön velkaa.

    Äänestä

  • mikään kirjoitti:

    ns "vertaistukipalsta", jossa vain abortintekijät keskustelisivat keskenään, vaan tämä on tavallinen keskustelupalsta, jonka aiheena on abortti.

    terveyspalsta (Terveys->naisten terveyspalstat). Ei esim Raskaus-pastalle kukaan mene huutelemaan mielipiteitään raskaana olevista tai Vaihdevuodet-palstalle ilkkumaan kuumissa aalloissaan hikoilevia. Jos tätä palstaa pidetään myös terveyspalstana, sydänakka olisi bannattu jo aikoja sitten: tyhmä asioita vääristelevä jankuttaja.

    En ole tuo jolle viestisi osoitit, mutta aivan samaa mieltä hänen kanssaan.

    Aloitapa sydänakan tuotantoon tutustumisnen vaikka viestiketjusta "Kun katson lapsiani", voit muuttaa mielesi.

    ei nyt oikein vetele. Varmasti muistat aloittajan unohtumattomat sanat:

    Kun katson lapsiani...
    Kirjoittanut:

    Äänestä

  • heittäytyminen kirjoitti:

    ei nyt oikein vetele. Varmasti muistat aloittajan unohtumattomat sanat:

    Kun katson lapsiani...
    Kirjoittanut:

    tällä palstalla, joten en tietenkään muista mitään vanhoja keskusteluja. Ihmettelin vain ikävää sävyäsi.

    Tuskin tuossa kirjoituksessa on mitään kovin kummallista. Moni äiti on voinut joskus miettiä aborttia, mutta tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Hyvä niin.

    Äänestä

  • vakiokävijä kirjoitti:

    heittäytyminen ei vetele vieläkään.

    Yritäpä uudelleen. Tsemppistä.

    Äänestä

  • myös_ _ kirjoitti:

    terveyspalsta (Terveys->naisten terveyspalstat). Ei esim Raskaus-pastalle kukaan mene huutelemaan mielipiteitään raskaana olevista tai Vaihdevuodet-palstalle ilkkumaan kuumissa aalloissaan hikoilevia. Jos tätä palstaa pidetään myös terveyspalstana, sydänakka olisi bannattu jo aikoja sitten: tyhmä asioita vääristelevä jankuttaja.

    En ole tuo jolle viestisi osoitit, mutta aivan samaa mieltä hänen kanssaan.

    Aloitapa sydänakan tuotantoon tutustumisnen vaikka viestiketjusta "Kun katson lapsiani", voit muuttaa mielesi.

    ylläpidon harkinta pettänyt. Ei abortti ole mikään terveysasia, vaikka yhteiskunta pakottaakin lääkärit tekemään abortteja.

    Äänestä

  • silloin on kyllä kirjoitti:

    Aborttimahdollisuus luetaan yhdeksi ihmisten seksuaaliterveyteen kuuluvaksi osa-alueeksi.

    Äänestä

  • silloin on kyllä kirjoitti:

    ylläpidon harkinta pettänyt. Ei abortti ole mikään terveysasia, vaikka yhteiskunta pakottaakin lääkärit tekemään abortteja.

    Suomen terveydenhuoltoa tahdoitpa tai et.

    Äänestä

  • vakiokävijä kirjoitti:

    tällä palstalla, joten en tietenkään muista mitään vanhoja keskusteluja. Ihmettelin vain ikävää sävyäsi.

    Tuskin tuossa kirjoituksessa on mitään kovin kummallista. Moni äiti on voinut joskus miettiä aborttia, mutta tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Hyvä niin.

    huomaavaisiakin kirjoittajia. Minustakin on mukava käydä asiallista keskustelua ilkeyksiin sortumatta.

    "Moni äiti on voinut joskus miettiä aborttia, mutta tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Hyvä niin."

    Aivan, useampi ei vain sitä myönnä että näin on tehnyt. Ja toiset taas ovat päätyneet aborttiin ja todenneet valintansa oikeaksi. Hyvä niin.

    Jatketaan tällä aloittamallasi suvaitsevaisella linjalla!

    Äänestä

  • sanoin, hölmöksi kirjoitti:

    heittäytyminen ei vetele vieläkään.

    Yritäpä uudelleen. Tsemppistä.

    täällä silloin tällöin käväisevät ole vakiolukijoita tai -kirjoittajia.

    En ole lukenut ainuttakaan aikaisempaa Sydänakan kirjoitusta enkä muista tuollaista nimimerkkiä. En ole vähään aikaan käynyt palstalla. Hyvästi taas, en viitsi enempää tuhlata aikaani tällä palstalla!

    Äänestä

  • tänne tulee kirjoitti:

    huomaavaisiakin kirjoittajia. Minustakin on mukava käydä asiallista keskustelua ilkeyksiin sortumatta.

    "Moni äiti on voinut joskus miettiä aborttia, mutta tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Hyvä niin."

    Aivan, useampi ei vain sitä myönnä että näin on tehnyt. Ja toiset taas ovat päätyneet aborttiin ja todenneet valintansa oikeaksi. Hyvä niin.

    Jatketaan tällä aloittamallasi suvaitsevaisella linjalla!

    nimitellä murhaajiksi ilman Rikoslain mukaista perustetta. Ja muutenkin käytetään asioista oikeita lääketietellisiä termejä.

    Äänestä

  • että nuo listaamasi asiat/tilanteet ei ollu itsevalittuja (vrt. abortti!)..

    Äänestä

  • ei siis ihmisiä kirjoitti:

    nimitellä murhaajiksi ilman Rikoslain mukaista perustetta. Ja muutenkin käytetään asioista oikeita lääketietellisiä termejä.

    niitä jotka riistää hengen itseltään.?
    Ei ole mitenkään rikollista puhua murhista muutenkin kuin laissa määritellyissä tilanteissa.

    Mutta m-sanahan on hyssyteltävä tabu tällä palstalla :D

    Äänestä

  • nimitämme kirjoitti:

    niitä jotka riistää hengen itseltään.?
    Ei ole mitenkään rikollista puhua murhista muutenkin kuin laissa määritellyissä tilanteissa.

    Mutta m-sanahan on hyssyteltävä tabu tällä palstalla :D

    Niin, kuolleiksi myös, huu. Eiköhän se ole se vastustajien tabu. ;)

    Äänestä

  • Onnellisiksi! kirjoitti:

    Niin, kuolleiksi myös, huu. Eiköhän se ole se vastustajien tabu. ;)

    itsemurhan tehneiksi. Itsemurha tarkoittaa itsensä tarkoituksellista surmaamista.

    Itsemurhaa ei määritellä Suomen laissa tarkemmin eikä itsemurha ole meillä rikos. Monien uskontojen mukaan se on synti, koska elämää pidetään jumalien lahjana ihmisille.

    Japanin kielessä on itsemurhalle 18 eri termiä erilaisille itsemurhille.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    että nuo listaamasi asiat/tilanteet ei ollu itsevalittuja (vrt. abortti!)..

    vain.. :D

    Kyseisessä aloituksessa minä totesin sen tosiasian, että olisin tappanut juuri nuo omat lapseni abortissa, jos olisin siihen päätynyt. Lisäsin siihen oman mielipiteeni, että minusta jotakin on mennyt pieleen, kun sellainen oikeus on myönnetty, ja helpotuksen huokaukseni siitä, että abortti ei ollut minulle edes varteenotettava vaihtoehto (ja myöh.), vaikka tilanteessani olisikin ollut monen mielestä 'hyviä' syitä siihen.

    Olen siis tyytyväinen siihen, että koska minun näkemykseni abortista on mm. ammatissa saamieni tietojen ja kokemusten myötä muuttunut sellaiseksi kuin se on, en ole koskaan (aiemmin) päätynyt aborttiin. Tiedän, että nykytiedollani ja näkemykselläni en selviäisi kyseisestä aikaisemmastakaan teosta ilman vaikeaa syyllisyyttä!

    Joillakin on ylivoimaisen vaikea ymmärtää, että minulla on oikeus omiin näkemyksiini ja tunteisiini, ja niistä kirjoittamiseen, vaikka ne eivät menekään yksiin heidän näkemystensä ja tunteidensa kanssa...

    Äänestä

syyllistämisestäsi, kun pitää koko ajan jankuttaa siitä samasta asiasta, että sun pitää saada kertoa mielipitees.
Syyllisyys on hei sussa itsessä, ei muissa kirjoittajissa

Äänestä
  • mutta ihan tässä viimepäivinäkin minua on syytelty syyllistämisestä, vaikka (edelleenkin) olen todennut vain tosiasioita ja oman näkemykseni/ajatuksiani, enkä osoitellut yhtään ketään!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    mutta ihan tässä viimepäivinäkin minua on syytelty syyllistämisestä, vaikka (edelleenkin) olen todennut vain tosiasioita ja oman näkemykseni/ajatuksiani, enkä osoitellut yhtään ketään!

    mutta älä syytä siitä niitä, jotka vain toteavat tosiasian. Syyllisyys on sussa itsessäs, ja sen takia sä purat noita syyllisyyden tuntojas uusilla avauksilla.

    Äänestä

Sinulla on perus-pöhköajatusmaailma. Se, että jossain tutkimuksessa sanotaan, että abortintekijä tuntee syyllisyyttä, ei ole mikään perustotuus. Itse tein aikoinani abortin, enkä sitä kadu, vaikkei se mikään helppo kokemus olekaan. Sinulla on kova vimma päästä todistelemaan oikeassa oloasi ja se kertoo vain huonosta itsetunnosta, mutta ymmärrän kyllä sinua..

Äänestä
  • Niitä tutkimuksia on monia ja monista eri maista. Kokemuksia aborttiaan rankasti katuvista ja siitä pahasti syyllistyneistä naisista on terveydenhuollossammekin paljon.

    Huomaa, että sinä olet sinä, etkä kaikki naiset. :D Se, että sinä et kadu, ei tarkoita, ettei kukaan katuisi tai tuntisi syyllisyyttä.

    Mitä jos tutustuisit aiheeseen paremmin- muutenkin kuin oman kokemuksesi kautta.

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    Niitä tutkimuksia on monia ja monista eri maista. Kokemuksia aborttiaan rankasti katuvista ja siitä pahasti syyllistyneistä naisista on terveydenhuollossammekin paljon.

    Sinun logiikallasi esimerkiksi

    - avioerostaan selvinneen ja hyvinvoivan tulisi alkaa selata tutkimuksia, joissa kerrotaan eron johtavan monissa tapauksissa vaikeisiin mielenhäiriöihin ja vaikkapa itsemurhaan?

    tai

    - joku kääntyy supermarketin ovella pankkiautomaatilla käymään, jolloin perässä kävellyt vastaanotetaan miljoonantena asiakkaana. Palkkiona Havaijin matka ja miljoona euroa. Sinä haluat näyttää videota tapahtumasta automaatilla käyneelle yhä uudelleen ja uudelleen. Oikein näen sinut siinä vieressä sohvalla mentaalitumputtamassa.

    Mitä nautintoa saat ihmisten valintohin puuttumisesta ja heidän syyllistämisestään? Ilmeisesti helpotusta omaan syyllisyyteesi.

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    Niitä tutkimuksia on monia ja monista eri maista. Kokemuksia aborttiaan rankasti katuvista ja siitä pahasti syyllistyneistä naisista on terveydenhuollossammekin paljon.

    Huomaa, että sinä olet sinä, etkä kaikki naiset. :D Se, että sinä et kadu, ei tarkoita, ettei kukaan katuisi tai tuntisi syyllisyyttä.

    Mitä jos tutustuisit aiheeseen paremmin- muutenkin kuin oman kokemuksesi kautta.

    Monet katuvat menetettyä parisuhdetta tai muuten vain epäonnistumisiaan, jopa niin pitkälle, että riistävät itseltään hengen, toiset taas selviävät vastoinkäymisistään helpomalla. Kaikki abortintehneet eivät kadu rankasti, saatika syyllisty siitä on myös fakta, jonka kaltaisesi usein unohtavat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sydänakka kirjoitti:

Näiden tällä palstalla olevien 'abortti ei aiheuta syyllisyyttä tai muita vaikeita tunteita, vaan toiset kirjoittajat syyllistävät/yrittävät syyllistää'- juttujen vastapainoksi kannattaisi kaikkien lukea tämä:

https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/38819/stadia-1208159024-4.pdf?sequence=1

Kyseisestä opinnäytetyöstä käy ilmi juuri se asia, että abortintekijät tuntevat (itse sisällään, omassa mielessään!) paljon syyllisyyttä ja muita negatiivisia tunteita, ja kokevat siksi hyvin helposti, että heitä syyllistetään mm. hoitohenkilökunnan taholta. Hoitajien välttelevä käyttäytyminen ja jopa katsekontaktin puuttuminen koetaan syyllistämiseksi! Toisaalta, vaikka abortintekijät kokevat hyvin helposti (perusteettomastikin), että heitä syyllistetään, on kokemus negatiivisesta suhtautumisesta ja ilmapiiristä usein varmastikin ihan oikeaan osuva. Kyseisessä opinnäytetyössä todetaankin seuraavaa:

"Tutkimustulokset osoittavat, että Suomessa raskaudenkeskeytykseen suhtaudutaan melko
kielteisesti tai ainakin varauksellisesti. Hoitohenkilökunnan käyttäytyminen voidaankin
nähdä kulttuurisidonnaisena; ”kylmä” ja välttelevä käytös henkivät perimmältään
kielteistä suhtautumista raskaudenkeskeytykseen. Hoitajien asennoitumisen tulisi
kuitenkin olla neutraalia ja potilasta tukevaa, ei tuomitsevaa."

Eli hoitajilta vaaditaan neutraalia asennoitumista ja potilaiden tukemista, mutta monelle se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Kun hoitajan omat tunteet aborttia kohtaan ovat negatiivisia, on vaikea tukea syyllisyyttä tuntevaa potilasta ja uskotella hänelle, että kaikki on ihan ok, eikä mitään huonoa ole tapahtumassa missään suhteessa. Koska abortintekijä on omassa itsessään jo olevan syyllisyyden vuoksi herkässä mielentilassa, ja ottaa helposti itseensä (siis jopa aiheetta), olisi syytä miettiä keinoja, joilla varmistettaisiin, että ainakaan aborttiin hyvin negatiivisesti suhtautuvat hoitajat, eivät joutuisi sellaiseen tehtävään, johon voi joskuskaan kuulua aborttiin osallistuminen. Käytännössä tuon toteuttaminen voi kuitenkin olla hyvin hankalaa.

Tukea ja varmistelua päätöksen/teon (abortin) oikeuden suhteen vaaditaan tälläkin palstalla, ja abortintekijät kokevat tosiasioiden ja mielipiteiden ilmaisut heitä syyllistävinä. Aivan samoin kuin aborttitilanteessa koetaan olematon, siis jopa katsekontaktin puuttuminen syyllistämiseksi, koetaan siis täälläkin lähes kaikki abortin negatiivisia puolia koskeva argumentointi sellaiseksi. Miksi näin? Selkeä vastaus on se, jota täällä ei tunnuta millään voitavan eräiden puolelta hyväksyä; syyllisyys on jo ihmisessä (abortintekijässä) itsessään! Elävässä elämässä ei syyllistymiseen siis tarvita kuin vaikkapa se katsekontaktin puuttuminen hoitajalta- täällä taas tosiasioiden ja omien ajatustensa/oman näkemyksensä kertominen.

Pitäisikö siis kaikkien negatiivisesti abortista ajattelevien ja tuntevien vaieta ajatuksistaan ja mielipiteistään, jotta ihmisten, jotka kantavat syyllisyyttä sisällään, syyllisyys ei nostaisi niiden vuoksi päätään?! Aborttitilanteessa hoitajat suorittavat heille määrättyä työtehtävää, jolloin syyllistävien kommenttien ei voida katsoa kuuluvan asiaan. Hoitajiltakaan ei voida kuitenkaan vaatia sellaista tukea, jota kukin nainen sattuu kaipaamaan, eli esim. sitä, että päätöksensä ja tekonsa oikeudelle varmistelua hakevalle pitäisi uskotella, että hoitajankin mielestä abortti on oikein ja hyvä ratkaisu. Hoitajien ei siis tarvinne opetella valehtelun ‘jaloa taitoa’, vaan kyky pitää sanat suussaan riittänee, vaikka abortintekijät näyttävät hyvin usein huomaavan negatiivisen suhtautumisen silloinkin, tai ainakin ovat näkevinään sitä hoitajien käyttäytymisessä (jos nämä eivät sanallisesti tue naisen päätöstä). Julkisella keskustelupalstalla taas ei voida vaatia ‘suunsa sulkemista’, vaan jokaisella meillä on oikeus tuoda näkemyksemme, mielipiteemme ja muut aborttia koskevat ajatuksemme julki, palstan sääntöjen puitteissa!

Abortintekijöiden on vain hyväksyttävä se tosiasia, että heidän tekemänsä teko- abortti- ei ole läheskään kaikkien ihmisten hyväksymä asia, vaan on paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy sitä muuten kuin naisen hengen/terveyden ollessa vaarassa ja osa myös erittäin painavin sosiaalisin syin. Mikäli kirjoitukset tällä palstalla aiheuttavat vaikeaa syyllisyyden pintaannousua, on abortintekijöiden ehkä syytä käsitellä tunteitaan vaikkapa jonkun luottoystävän tai ihan ammattiauttajan kanssa ja jättää keskustelupalstat sikseen. Kiukuttelu muiden ihmisten esittämistä tosiasioista ja mielipiteistä, ja muiden keskustelijoiden syyllistämisestä syyttely ei auta asiaanne yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu