Eivät entisten veroisia

Luv

Tämän nyt alkaneen tuotantokauden jaksot eivät mun mielestäni ole yhtään niin hyviä kuin edelliset. Jotenkin vaikuttaa, että niistä on kaikista se entisten jaksojen henki pois, muiltakin kuin rouva tohtoreilta. Sarja alkaa vähän toistaa itseään. Minusta parhaimmat jaksot olivat ne, joissa Mr Scripps lavasti oman kuolemansa ja kävi haamuna hakemassa passinsa kotoaan, eikä kukaan arvannut asian oikeata laitaa paitsi Bernie ;)

13

2791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätiliini

      että sarja väkisinkin toistaa itseään. Tapahtumat pyörivä enimmäkseen poliisiaseman ja Aidensfield Armsin liepeillä. Odotellaan nyt kaikessa rauhassa jos vaikka käsikirjoittajat yllättäisivät uusilla kuvioilla:)

    • Sirpa Kulonen

      Se Nick eli ensimmäinen pääosan poliisi oli ihana, melkein meinasin kaukorakastua kuin teininä ja se ensimmäinen sairaanhoitaja joka kuoli muka syöpään ja oli Nicin ensimmäinen vaimo oli aivan herttainen ja mieluinen. Sen jälkeenhän koko roikka on pantu kierrätykseen.

      Välillä sarjan nimenä olisi voinut olla Greengrassin seikkailut, koska hän oli aina useiden jaksojen ajan pääosassa. Sitten kun hän sai sätkynsä niin tuli se Misis Bukeen (Pokka Pitää)n siskonmies pääosaan, mutta onneksi jäi pois.

      Lempihahmoni on nykyään oikeastaan se kalpea hautausurakoitsija. Hän on kuin "aasi Ihaa" kyyninen ja jotenkin niin lempeä silti, että on aina ympäripuhuttavissa vaikka mihin älyttömyyksiin.

      Katson sarjaa enää satunnaisesti, mutta ikävää että se moskahampainen eukko tuntuu nyt olevan sarjan pääosassa sen huuhelon "pojan" kanssa. Alamäkeä menee. Ei varmaan enää kestä sarja kauan. Alkuun oli hyvä.

      • Peggy-täti

        mihinkä päin sarjan meno kääntyy. Vastahan noita on tullut kaksi jaksoa, ei noista minun mielestäni voi vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Jokaisessa sarjassahan on aina välillä näitä suvantovaiheita, seuraava voi olla jo ihan muuta.
        Ja se "moskahampainen eukko" ja "huuhelo poika" ovat juuri se tämän sarjan suola, joka tuo väriä kylän muuten niin "kunnolliseen" elämänmenoon.
        Mahtavia roolisuorituksia näyttelijöiltä, vaatii todellista ammattitaitoa näytellä tuollaisia luonnerooleja.

      • Forgetful Fiona

        Ei silti, että sillä nyt mitään merkitystä olisi, mutta Nickin ensimmäinen vaimo Kate oli lääkäri, ei sairaanhoitaja.

        Bernie on hurmaava hahmo, yrittää aina vastustella Peggyn (ja sitä ennen Greengrassin ja Vernonin) metkuihin mukaan menemistä, mutta kilttinä ihmisenä suostuu kuitenkin lopulta. Vaikka tietääkin, ettei "siitä mitään tule". En sanoisi häntä kyyniseksi, vaan realistiksi.

        Sarjaan on tehty jatkoa ainakin kaksi kautta (meillä menossa vuonna 2006 kuvatut jaksot, ja sarjaa kuvattiin vielä viime ja tänä (?) vuonna), mutta sitä en tiedä, jatkuuko enää. Lähes 20 vuotta on kuitenkin kunnioitettava ikä tv-sarjalle.

      • SteveCrane
        Forgetful Fiona kirjoitti:

        Nyt suomessa nähtävä kausi 16 saapui ensi-iltoihinsa ajalla 29.10 2006 - 5.8.2007 ja käsitti kaikkiaan 24 jaksoa.

        Kauden 17 jaksot alkoivat 11.11.2007 ja niitä on tehty 21 mukaanlukien 21.9.2008 ensi-iltansa saava jakso.

        Lisäksi kaudella 17 on tehty special jakso: "Farewell Phil" joka on nähty britanniassa jouluaattona 2007.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
        Forgetful Fiona kirjoitti:

        Ei silti, että sillä nyt mitään merkitystä olisi, mutta Nickin ensimmäinen vaimo Kate oli lääkäri, ei sairaanhoitaja.

        Bernie on hurmaava hahmo, yrittää aina vastustella Peggyn (ja sitä ennen Greengrassin ja Vernonin) metkuihin mukaan menemistä, mutta kilttinä ihmisenä suostuu kuitenkin lopulta. Vaikka tietääkin, ettei "siitä mitään tule". En sanoisi häntä kyyniseksi, vaan realistiksi.

        Sarjaan on tehty jatkoa ainakin kaksi kautta (meillä menossa vuonna 2006 kuvatut jaksot, ja sarjaa kuvattiin vielä viime ja tänä (?) vuonna), mutta sitä en tiedä, jatkuuko enää. Lähes 20 vuotta on kuitenkin kunnioitettava ikä tv-sarjalle.

        on kyllä tuontyyppiseksi sarjaksi kestänyt pitkään kun ei ole mikään saippuasarja. Totuus taitaa olla kyllä se ettei sarja kovin pitkään jatku, ehkä 18 tuotantokausi vielä tehdään. Yksi merkki tahdin hiipumisesta on tämän viimeisen kauden pitkä kesto Britanniassa 17:toista kausi on vieläkin kesken vaikka alkoi lähes vuosi sitten? Onko seuraavan kauden kuvauksia edes aloiteltu vielä?

      • ????
        Forgetful Fiona kirjoitti:

        Ei silti, että sillä nyt mitään merkitystä olisi, mutta Nickin ensimmäinen vaimo Kate oli lääkäri, ei sairaanhoitaja.

        Bernie on hurmaava hahmo, yrittää aina vastustella Peggyn (ja sitä ennen Greengrassin ja Vernonin) metkuihin mukaan menemistä, mutta kilttinä ihmisenä suostuu kuitenkin lopulta. Vaikka tietääkin, ettei "siitä mitään tule". En sanoisi häntä kyyniseksi, vaan realistiksi.

        Sarjaan on tehty jatkoa ainakin kaksi kautta (meillä menossa vuonna 2006 kuvatut jaksot, ja sarjaa kuvattiin vielä viime ja tänä (?) vuonna), mutta sitä en tiedä, jatkuuko enää. Lähes 20 vuotta on kuitenkin kunnioitettava ikä tv-sarjalle.

        http://www.glendalehouse.co.uk/pages/heartbeat4.html
        Tuossa on kuvia tältä vuodelta , se tosin on epäselvää miltä tuotantokaudelta, luulen 18 ? Eipä siellä Ginaa ja Ventressiä näy...
        Ruotsissahan kausi 17 näytettiin loppuun jo heinäkuussa, ja tuossa http://www.flashback.info/showthread.php?t=475187&page=6
        on yksi ruotsalaisten foorumi. Jospa sieltä selviää nämä kuviot?

    • uusintana

      ollenkaan, kun muuttui perjantai-iltaan, on ihan unohtunut koko ohjelma?

      • Gina-boy

        ei tule uusintana lähipäivinä. varmaan uusintakierros tulee taas joskus vuosien päästä.

    • kyllästynytkö???????????????

      oLISIKO SIINÄ SE ET VIERAANTUMISTA ON TAPAHTUNUT, KUN TULEE TELKUSTA MUUTAKIN, KUTEN BB.

      tÄÄ EI HUUTAMISTA, EN VAIN VIITI VAIHTAA ENÄÄ.

    • ...

      Taso laski jo 7. kauden kohdalla. Saman toistoa.

    • <<<<

      IHASTUIN D MERTONIIN

      • ollutkaan

        HELEN TRENT>>>>>>eiku

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      162
      13844
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      84
      10005
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      101
      9199
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8339
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6827
    6. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      6733
    7. 151
      6216
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      102
      5164
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4055
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      405
      1359
    Aihe