Mitä on evoluutio

Mitä evoluutio on käytännössä? No, evoluutiohan on ns. luonnollinen SELITYS luomakunnalle, esim. ihmiselle.

Olen ihmetellyt että miksi te haluatte niin kovasti uskoa evoluutioon ja puhua siitä niin paljon, ja ihmetellyt että mistä kenkä puristaa.

Olen sitä mieltä että syy on siinä että te ette halua uskoa luomiskertomukseen vaan haluatte selittää elämän luonnollisesti. Sitähän evoluutioteoria on.

Evankeliumi tulee teidän elämässänne tavallaan TIELLE ja haluatte tietoisesti tai tietämättänne jotenkin siirtää uskon asiat jonnekin syrjään ettei tarvitsisi ottaa kantaa Jeesukseen Kristukseen.

Te jotenkin TORJUTTE elämästänne elämän tärkeimmän asian, evankeliumin Jeesuksesta, koska ette halua "menettää" kasvojanne tai moraaliset syyt estävät tai ihmispelko tai jokin muu. Evoluutio toimii tässä jonkinlaisena turvaleluna.

Kohdatkaa rohkeasti elämän tärkein asia ja lopettakaa TORJUMINEN oli se sitten alitajuista tai ei.

Siunausta kaikille!
18774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Evoluutioteoria (sitä kaiketi tarkoitat) on tieteellinen selitys havaittaville seikoille aivan samoin kuin astronomia, geologia, kemia ja fysiikka. Te uskikset haluatte tehdä selvästä asiasta ongeman omaan elämäänne.

Äänestä
  • Suomen Kuvalehdessä on iso juttu maailman ehkä parhaasta arkeologista, joka on lähtemässä tutkimusretkelle Araratin huipulle etsimään Nooan arkkia. Mies vakuuttaa, että arkki löytyy. Suomen Kuvalehti esittää tämän uutisen - ei mikään ns.huuhaa-lehti. Mitä mietit tässä kohtaa ? Mtä sanot ? Sanotko, että tuo mies on "hihhuli"?

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Suomen Kuvalehdessä on iso juttu maailman ehkä parhaasta arkeologista, joka on lähtemässä tutkimusretkelle Araratin huipulle etsimään Nooan arkkia. Mies vakuuttaa, että arkki löytyy. Suomen Kuvalehti esittää tämän uutisen - ei mikään ns.huuhaa-lehti. Mitä mietit tässä kohtaa ? Mtä sanot ? Sanotko, että tuo mies on "hihhuli"?

    Palataan asiaan jos arkki löytyy.

    Sillävälin voisit kertoa, miten sokea ja vain maan alla kulkeva sokea pussimaamyyrä pääsi kaikkien merien, jokien ja kallioiden yli Araratilta Australiaan?

    Olen tuon jutun nähnyt, ja en epäröi sanoa: hihhuli. Tässä muuten taas hauskasti nähtiin, miten kaikki suodatetaan kretsulasien lävitse katsoessa. Tämäkin tyyppi oli muuttunut "maailman ehkä parhaaksi" arkeologiksi pelkästä arkeologista ilman mitään perusteluita.

    Sitä paitsi, kaikkihan tietää että maailman paras arkeologi on Indiana Jones.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    Palataan asiaan jos arkki löytyy.

    Sillävälin voisit kertoa, miten sokea ja vain maan alla kulkeva sokea pussimaamyyrä pääsi kaikkien merien, jokien ja kallioiden yli Araratilta Australiaan?

    Pieni on - ongelma, jos tuon asian selvittämisen jälkeen uskot Raamattuun. Eiköhän selvitys löydy. Itselleni ei ole tuossa mitään ongelmaa. Eiköhän myyrä ole päässyt Australiaan, siinä missä muutkin eläimet -kuka minnekin -on päässyt, niinkuin tiedät ?

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Pieni on - ongelma, jos tuon asian selvittämisen jälkeen uskot Raamattuun. Eiköhän selvitys löydy. Itselleni ei ole tuossa mitään ongelmaa. Eiköhän myyrä ole päässyt Australiaan, siinä missä muutkin eläimet -kuka minnekin -on päässyt, niinkuin tiedät ?

    "jos tuon asian selvittämisen jälkeen uskot Raamattuun"

    Ja jos arkkia ei vieläkään löydy, sinä et enää usko Raamattuun?

    Kenellä arkissa oli mukanaan kuppa?

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Pieni on - ongelma, jos tuon asian selvittämisen jälkeen uskot Raamattuun. Eiköhän selvitys löydy. Itselleni ei ole tuossa mitään ongelmaa. Eiköhän myyrä ole päässyt Australiaan, siinä missä muutkin eläimet -kuka minnekin -on päässyt, niinkuin tiedät ?

    Kyllä se on sinun ongelmasi.

    Et ole vielä antanut siihen ongelmaasi vastausta.
    Joten niin kauan kuin, et ole selvittänyt asiaa, se pysyy ongelmanasi.

    Hyväksyttävä vastaus ei ole tyyliä "lintu kantoi sen", kuten täällä on joskus väitetty.

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Pieni on - ongelma, jos tuon asian selvittämisen jälkeen uskot Raamattuun. Eiköhän selvitys löydy. Itselleni ei ole tuossa mitään ongelmaa. Eiköhän myyrä ole päässyt Australiaan, siinä missä muutkin eläimet -kuka minnekin -on päässyt, niinkuin tiedät ?

    ... koska sille on *luonnollinen* selitys. Kreationisteilla ei sen sijaan ole mitään järjellistä selitystä sille, että erikseen luodut eläimet vaelsivat sattumalta juuri taksonomisten ryhmiensä mukaan eri maanosiin (esimerkiksi pussieläimet Australiaan).

    Pussimaamyyrän lisäksi on löydettävissä lukematon joukko eläimiä, joiden vaeltaminen Araratilta nykyisille asuinalueilleen on mahdoton tehtävä. Muut maan alla elävät eläimet, monet erikoistuneet ravintospesialistit, laiskiaiset jne jne.

    Selityksesi "kuka mitenkin" on typeryydessään ylittämätön. Mikset suoraan sano, että "Herran tiet ovat tutkimattomat". Sehän on viimekädessä kreationistien ainoa selitys kaikille luonnonilmiöille.

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    Suomen Kuvalehdessä on iso juttu maailman ehkä parhaasta arkeologista, joka on lähtemässä tutkimusretkelle Araratin huipulle etsimään Nooan arkkia. Mies vakuuttaa, että arkki löytyy. Suomen Kuvalehti esittää tämän uutisen - ei mikään ns.huuhaa-lehti. Mitä mietit tässä kohtaa ? Mtä sanot ? Sanotko, että tuo mies on "hihhuli"?

    Jokainen voi tietysti todentaa väitteesi itse:

    http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/terveys-ja-tiede/tiede/kadonneen-arkin-metsastaja.aspx

    Joka tapauksessa jutussa mainitaan, että Avren Goren on "tunnetuimpia Raamatun seutujen arkeologeista". Ararat ei kuulu Raamatun seutuihin, eikä tunnettu ole sama kuin paras.

    Lisäksi hän itse tuntuu suhtautuvan asiaan enemmänkin kieli poskessa:

    "Sieltä löytyi vain lunta, mutta on myös vihjeitä todellisesta Nooan arkista. "Siellä huhutaan, että joku mies todella tietää paikan, jonne arkki rantautui vedenpaisumuksen jälkeen", Goren kertoo. Tuo mies siis on maailman paras tietäjä - sikäli kuin huhu pitää paikkansa ja tietäjä joskus löytyy."

    Äänestä

  • Evoluutioteoria on elämän selitysyritys, joka ei pidä paikkaansa.
    Evoluutioteorialle ei ole todisteita.
    Vaikka elämä olisikin kehittynyt vähitellen, evoluutioteoria ei siitä tiedä yhtään mitään todelliosta. Kai sinä tiedät, että todellisuus on se, joka on oikeasti tapahtunutta. Ja siitä, miten kaikki todellisuudessa ovat tapahtuneet, ei tiedä kukaan. Siksi on väärin vaatia tietämistä kreationisteiltakaan.

    Jos henkilö sanoo, että auto on tehty tehtaassa, tämä henkilö ei tiedä silti mitään auton valmistuksesta. Vain se voi tietää, joka autoja valmistaakin, ja todisteiden kanssa.
    Tiedemiehet kuuluvat siihen joukkoon, joka puhuu ihan muusta, kuin mitä itse osaavat tehdä!

    Äänestä

  • (toim.huom!) kirjoitti:

    Evoluutioteoria on elämän selitysyritys, joka ei pidä paikkaansa.
    Evoluutioteorialle ei ole todisteita.
    Vaikka elämä olisikin kehittynyt vähitellen, evoluutioteoria ei siitä tiedä yhtään mitään todelliosta. Kai sinä tiedät, että todellisuus on se, joka on oikeasti tapahtunutta. Ja siitä, miten kaikki todellisuudessa ovat tapahtuneet, ei tiedä kukaan. Siksi on väärin vaatia tietämistä kreationisteiltakaan.

    Jos henkilö sanoo, että auto on tehty tehtaassa, tämä henkilö ei tiedä silti mitään auton valmistuksesta. Vain se voi tietää, joka autoja valmistaakin, ja todisteiden kanssa.
    Tiedemiehet kuuluvat siihen joukkoon, joka puhuu ihan muusta, kuin mitä itse osaavat tehdä!

    "Evoluutioteorialle ei ole todisteita. "

    Eli olet joko trolli tai typerä.

    http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/

    http://www.talkorigins.org/faqs/evolution-research.html

    Äänestä

  • eihän núo kirjoitti:

    Eihän nuo olleet mitään evoluutioteorian todistavia todisteita!
    Tuollaisia todisteitahan voi vetää vaikka hanhen maksasta. Tiedäthän, että ne olivat muinaisten noitien tietolähteitä?

    No kerrohan sinä mikä olisi todiste evoluutioteorian oikeellisuudesta. Asiaan vihkiytyneiden ihmisten parissa ei ole epäilystäkään etteikö evoluutioteoriaa tunnettaisi paremmin kuin esimerkiksi painovoimateoriaa.

    Mitä sinä tiedät, mitä kaikki tuhannet biologit maailmassa eivät tiedä?

    Äänestä

Niin kyllä sitä tieteellistä selitystä tulee ikävä kun noita keksittyjä tarinoita on niin tuhansia tässä maailmassa. Nykyisin vallalla on tämä vanha sumerialaisten kertomus Eedenistä ja käärmeestä, mutta se ei tee siitä yhtään enempää todenmukaisempaa. Useat kristityt alkavat kiemurtelemaan kun heiltä kysytään onko luomiskertomus kirjaimellisesti totta vai onko se vain kuvainnollinen. Mistä tuli mm. Kainin vaimo? Maksammeko yhä velkaa kuvainnollisesta luomiskertomuksesta periytyvästä perisynnistä, ym ym? Mikä on sinun kantasi em. kysymyksiin :P? Ja mistä loppujen lopuksi tiedät että juuri SINUN luomiskertomuksesi on totta? Ehkä kertomuksesi on se johon sinut kasvatettiin, tai jonka kuulit ensimmäisenä. Onko se totuuden merkki?

Äänestä

uskontoviirus ihmisen päähän asentaa.

Kohtaamme rohkeasti aivan mitä vain, antaa tulla tuhansista ovista ja akkunoista, kyllä alas ammutaan. Totuudella.

Äänestä

Tuo mainostamasi 'elämän tärkein asia', Jeesus, on kohdattu jo. Ja hylätty. End of story.

Jos nyt olisi pakko joku irrationaalinen harha valita maailmanselitykseksi, ottaisin sen mitä Lentävän Spagettimonsterin Nuudelisella kosketuksella on tarjota. Spagettimonsteria voisi sentään katsoa ihaillen ylöspäin, toisinkuin Raamatussa seikkoilevaa murhanhimoista sekopää-skitsofreenikkoa.

Mutta, millään tällä ei ole mitään tekemistä alueen aiheen kanssa. Ellet sitten aio kimppauskovaisten kanssa aloittaa joukkotappelua siitä, kenen mielikuvitusystävä tämän maailman loikaan, kaikkien havaintojen vastaisesti.

Äänestä

"Mitä on evoluuutio"

Evoluutio on teoria eliölajien kehityksestä.

"Olen ihmetellyt että miksi te haluatte niin kovasti uskoa evoluutioon ja puhua siitä niin paljon, ja ihmetellyt että mistä kenkä puristaa."

Eiköhän paljon merkillisempää ole se, että uskovaisille asiat eivät kelpaa sellaisina kuin ne ovat.

"Olen sitä mieltä että syy on siinä että te ette halua uskoa luomiskertomukseen vaan haluatte selittää elämän luonnollisesti."

Kukin uskonee mieluiten omia silmiään, paitsi tietysti uskovaiset.

Äänestä

"Olen sitä mieltä että syy on siinä että te ette halua uskoa luomiskertomukseen vaan haluatte selittää elämän luonnollisesti. Sitähän evoluutioteoria on."

no totta kai minä mielummin uskon luonnollista selitystä kuin sitä että jokin yliiluonnollinen mielikuvitus olento on luonut eläimet tyhjästä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku vaan kirjoitti:

Mitä evoluutio on käytännössä? No, evoluutiohan on ns. luonnollinen SELITYS luomakunnalle, esim. ihmiselle.

Olen ihmetellyt että miksi te haluatte niin kovasti uskoa evoluutioon ja puhua siitä niin paljon, ja ihmetellyt että mistä kenkä puristaa.

Olen sitä mieltä että syy on siinä että te ette halua uskoa luomiskertomukseen vaan haluatte selittää elämän luonnollisesti. Sitähän evoluutioteoria on.

Evankeliumi tulee teidän elämässänne tavallaan TIELLE ja haluatte tietoisesti tai tietämättänne jotenkin siirtää uskon asiat jonnekin syrjään ettei tarvitsisi ottaa kantaa Jeesukseen Kristukseen.

Te jotenkin TORJUTTE elämästänne elämän tärkeimmän asian, evankeliumin Jeesuksesta, koska ette halua "menettää" kasvojanne tai moraaliset syyt estävät tai ihmispelko tai jokin muu. Evoluutio toimii tässä jonkinlaisena turvaleluna.

Kohdatkaa rohkeasti elämän tärkein asia ja lopettakaa TORJUMINEN oli se sitten alitajuista tai ei.

Siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu