Menee nurin,kauppakeskukset ym.. järjettömät rakennushankeet jäihin.Pian on tyhjiä tiloja vaikka muille jakaa....
Lama tulee
ja kauhajoki
131221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
lomautettu seuraavaksi kahdeksi viikoksi, eli hyvin menee
vielä loppuakaan, täällä on lama ollut koko ajan. Ei yhden tyhjilleen rakennetun hissi kerrostalon rakentaminen keskustaa ole merkki, että hyvin menee. Nyt on osa rakentamassa olleista työttöminä.
metsät punaisena puolukoita, nyt tekemään hyvät rahat, poimimalla marjoja myyntiin.
kohta meillä vissiin on kaikilla kotiapulaiset..
Mutta kuinka kauan? Isoja halleja rakennetaan ja ulkomaalaisia otetaan töihin. Työpaikkailmoituksia on vaikka muille jakaa, mutta oman paikkakuntalaiset ei ees kelpaa... Pitää ottaa koulutettuakin porukkaa Kurikasta ja Kauempaa... Ei ihme, että omanpaikkakuntalaiset koulutetut nuoret lähtee muualle. Tosiasia on, että kohta täällä ei valitettavasti ole enää ketään... Saadaan hävetä taas kuten joskus aikanaan 90-luvulla.
joilla oli kiinnostusta metallialalle. Heille ja 50 muulle työkkärin valitsemalle henkilölle (eli siis yhteensä 100 työtöntä) lähetettiin henkilökohtainen kutsu alan opiskeluun. Näistä YKSI oli soittanut! Kurssia ei siis saatu pystyyn, jonka lopussa olisi ollut osaaville varma työpaikka.
Pois jos ei kelpaa töihin eres pienellä palkalla.
Se on sitte topeeka viikonloppuiltaasin tyhjä kun
nuoret on pakotettu lähtee ettiin leipää muualta,niin kun 90-juvulla kävi.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id102167.html
vastuuseen kun tämä Rantakakkakin lähtöö pakohon ja jättää konkkurssipesän muille..
Osallistu hyvä mies äänestämällä, niinsaat päättäjät vastuuseen, äläkä ruikuta. Rantakokko voidaan hyvänä miehenä valitakkin Salohon.
Jotta voiraan taas käyrä kuntalaasten kukkarolla ja lisätä näitä kyvävelivirkoja. No kullä perseet tervatahan vielä vaikka se ottaakin aikaa,siitä voitte olla varmoja..
Valtuuston kokouksis aina samat naamat äänes,muut nyökyttelöö tuppisuuna....
Ja sen puolueen nimi on meidän etu ja teidän rahat..