Minä olen adventisti ja olen pelastettu ainoastaan

lunastuksen ansiosta. Minulle riittää Jeesus. Jumalan käskyt ovat kirjoitetut jokaisen Kristuksen lunastaman lihasydämeen, ei hänen enää tarvitse mitään kivirekeä vetää.

Te vain yritätte saada näyttämään kaiken väärältä, mutta Jumala näkee sydämeen ja tietää että ne hyvät teot eivät ole pyrkimystä ansaita jotakin, vaan uskon seurausta.

Iloiten olen kuuliainen Jumalalle ja rakastan lähimäistäni.

En senvuoksi, että jotakin ansaitseisin, vaan senvuoksi kun OLEN JO SAANUT anteeksi syntini ja saanut ottaa pelastuksen armon vastaan Vapahtajassani.
14190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mitä se jumala sinulta vaatii? Miten ja mille olet kuuliainen?

Äänestä
  • Jeesus sanoo, että autuaita ovat "hiljaiset" eli Jumalan tahtoon suostuneet, he saavat maan periä (Matt. 5. luku). Edelleen Jeesus opettaa, että hänen ikeensä on sovelias ja kuormansa on keveä. Hän ei liikoja vaadi, mutta hänen kuorma ja ies on hyväksyttävä. Edelleen hän opettaa, että meidän tulee rakastaa Herraa, meidän Jumalaan yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Me emme saa elää juuri niin kuin kukin tahtoo ja kuvitella, että Herra hyväksyy sen.

    Äänestä

  • Room. 1:5
    jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,

    777

    Äänestä

  • Jeesuksen opetusta lukeva kirjoitti:

    Jeesus sanoo, että autuaita ovat "hiljaiset" eli Jumalan tahtoon suostuneet, he saavat maan periä (Matt. 5. luku). Edelleen Jeesus opettaa, että hänen ikeensä on sovelias ja kuormansa on keveä. Hän ei liikoja vaadi, mutta hänen kuorma ja ies on hyväksyttävä. Edelleen hän opettaa, että meidän tulee rakastaa Herraa, meidän Jumalaan yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Me emme saa elää juuri niin kuin kukin tahtoo ja kuvitella, että Herra hyväksyy sen.

    Ei uskonnot mitään peri, vaan vilpitön usko perii!

    Room. 12:9
    Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
    2. Tim. 1:5
    kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka, siitä olen varma, on sinullakin.

    Vilpi_tön

    Äänestä

  • meedio7 kirjoitti:

    Room. 1:5
    jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,

    777

    Mitä se sinulle merkitsee?

    Miten se näkyy elämässäsi?

    Äänestä

  • Mutta vilpittömyys perii ta... kirjoitti:

    Ei uskonnot mitään peri, vaan vilpitön usko perii!

    Room. 12:9
    Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
    2. Tim. 1:5
    kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka, siitä olen varma, on sinullakin.

    Vilpi_tön

    Autuaaksijulistuksessaan Jeesus sanoo, että "kärsivälliset" eli hiljaiset perivät maan (Matt. 5:5). Kärsivälliset ovat niitä, jotka tahtovat suostua Herran tahtoon elämässään. "Puhdassydämiset" eli aidot, rehelliset ja vilpittömät saavat nähdä Jumalan (Matt. 5:8). Missä tai millä tavalla aidot, rehelliset, vilpittömät eli ne, joiden sydän ei ole jaettu saavat nähdä Jumalan? He saavat kohdata Jumalan armossa, anteeksiantamuksessa ja elämän uudistumisessa. Siunattuja Raamatun lukuhetkiä sinulle.

    Äänestä

Minut on tuomittu helvettiin, vaikka en sunnuntaina aina lepää, kun täytyy tehdä töitä joka toinen viikonloppu.

Äänestä
  • mielellä Jumala on tuomarisi ei toinen ihminen.
    siunattua päivää toivottaa sinulle Adventisti.

    Äänestä

  • että iloitsee sunnuntailapsen kuvitellusta
    kadotustuomiosta

    Pyhäaamun_rauha

    Äänestä

  • turvallisella.. kirjoitti:

    mielellä Jumala on tuomarisi ei toinen ihminen.
    siunattua päivää toivottaa sinulle Adventisti.

    Ainoa oikea asema on tämä ...

    1. Kor. 4:4
    sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

    Shalom!

    Äänestä

  • "tuomion ilosanoma... kirjoitti:

    että iloitsee sunnuntailapsen kuvitellusta
    kadotustuomiosta

    Pyhäaamun_rauha

    helvetissä! Vaikka yksin Jeesus voi antaa iankaikkisen elämän.

    Äänestä

  • "tuomion ilosanoma... kirjoitti:

    että iloitsee sunnuntailapsen kuvitellusta
    kadotustuomiosta

    Pyhäaamun_rauha

    mutta joskus on ilo.

    Ps. 48:11 
    (48:12) Siionin vuori iloitsee, Juudan tyttäret riemuitsevat sinun tuomioistasi.

    Ps. 53:6 
    (53:7) Oi, että Israelille tulisi pelastus Siionista! Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

    Ps. 58:10 
    (58:11) Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä.

    Ps. 64:10 
    (64:11) Vanhurskas iloitsee Herrassa ja turvaa häneen, ja kaikki oikeamieliset kerskaavat.

    Ps. 97:8 
    Siion kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret riemuitsevat sinun tuomioistasi, Herra.

    Sananl. 11:10 
    Vanhurskaitten onnesta kaupunki iloitsee, ja jumalattomain hukkumisesta syntyy riemu.

    Äänestä

Nasaretilaisen lahkon päämies on Jeesus.
7pv:n adventistien päämies on PÄÄkonferenssi

Ap.t. 24.
5 Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,
6 ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni.

Entinen Paavali ... lain orja


4 Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa.
5 He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.
6 Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut
7 ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan; tämän toivon tähden, kuningas, juutalaiset minua syyttävät.
8 Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?
9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.


Järjen_PÄÄtelmät

Äänestä
  • Miksi pilkkaat lähimäisesi uskoa? Adventistit ovat ihan yhtä oikeita kristittyjä kuin kuka tahansa. Adventtikirkko on tunnettu ja tunnustettu maailman laajuisesti kristinuskoiseksi kirkkokunnaksi, niin että turhaa vääntöä ja valehtelua sekä lähimäisensä syyttelyä ja valehtelemista tällä palstalla. Mutta adventistit, olkaa iloisia Herrassa. Teidän Päämiehenne jeesus Kristus joutui solvatuksi, hyvien tekojensa vuoksi, niin miksi ette sitten tekin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksen Kristuksen kirjoitti:

lunastuksen ansiosta. Minulle riittää Jeesus. Jumalan käskyt ovat kirjoitetut jokaisen Kristuksen lunastaman lihasydämeen, ei hänen enää tarvitse mitään kivirekeä vetää.

Te vain yritätte saada näyttämään kaiken väärältä, mutta Jumala näkee sydämeen ja tietää että ne hyvät teot eivät ole pyrkimystä ansaita jotakin, vaan uskon seurausta.

Iloiten olen kuuliainen Jumalalle ja rakastan lähimäistäni.

En senvuoksi, että jotakin ansaitseisin, vaan senvuoksi kun OLEN JO SAANUT anteeksi syntini ja saanut ottaa pelastuksen armon vastaan Vapahtajassani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu