Nyt mahtuisi Ideapark Mikkeliinkin!

Puolet pois Pieksämäen Ideaparkista

Toivo Sukari toteaa, että Ikean ja Ikanon tulo Kuopioon puolittaa Pieksämäen Ideapark-hankkeen.
Vesa Kärkkäinen

Pieksämäelle ei tule täysimittaista Ideaparkia. Näin katsoo hankkeen isä liikemies Toivo Sukari, joka kuitenkin arvioi Pieksämäen saavan noin kuuden hehtaarin kokoisen kauppakeskuksen eli noin puolet alkuperäisestä suunnitelmasta.

Syyksi päätökseensä Sukari ilmoittaa kaavoituksen viivästymisen ja Ikean ilmoituksen Ikanon kauppakeskuksen rakentamisesta Kuopioon, missä Ikanolla on vahva kaava takanaan. Jos Ideaparkin kaava olisi ollut kunnossa, kuokka olisi iskeytynyt maahan Pieksämäellä jo tänä syksynä.

Sukarilla on vireillä kaikkiaan kolme Ideapark-hanketta: Kiiminkiin, Pieksämäelle ja Vihtiin. Hankkeet lähtevät liikkeelle tässä järjestyksessä kaavoituksen takia. Jos kaavoitus olisi edennyt Vihdissä toivotusti, hanke olisi ohittanut kaksi muuta.

Vihdissä kauppakeskus tunkee pääkaupunkiseudun entisestään kilpailuille markkinoille. Sukarin mukaan se on riski, mutta hallittavissa.

- Ei Pieksämäellä voi tämmöisiä riskejä ottaa. Väestöpohja on heikko. Itä-Suomi ei todellakaan kestä, että Ikean Ikano tulee ja Ideapark tulee. Jommankumman pitää väistyä, se on ihan selvä asia. Molemmat eivät voi toteutua täysimittaisesti.

Sukari ilmoittaa myös, että Ideapark-hankkeet toteutuvat yksi kerrallaan. Hän aikoo myydä kiinteistöjään eri puolilta Suomea ja Ruotsista, jotta hän saa omarahoitusosuuden Kiimingin jättimäistä Ideaparkia varten.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/pieksämäelle-vain-pieni-ideapark(224158).ece
3439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/ideaparkin-sijainnille-kehuja(228767).ece

Ideaparkin sijainnille kehuja

15:15 (Päivitetty 16:33)
Ideaparkin kaavoitus saa tunnustusta Pieksämäellä.

Ideaparkin kaavoitus saa tunnustusta Pieksämäellä.
Jorma Hynninen

Etelä-Savon ympäristökeskuksen johtaja Heikki Teräsvirta arvioi, että Pieksämäen Ideaparkin suunniteltu sijainti vaikuttaa kaavoituksellisesti melko hyvältä. Suuret kauppakeskukset pyritään nykyisin kytkemään yhdyskuntarakenteeseen.

- Ideaparkin alue sijaitsee ihan kaupunkirakenteen yhteydessä. Siltä kannalta tilanne näyttää lohdulliselta, Teräsvirta totesi Pieksämäen kauppakamariosaston järjestämässä tilaisuudessa keskiviikkona.

- Tämä on hankkeen kiistämätön vahvuus. Sen sijaan asiakaskuntaahan tulee pitkien matkojen päästä.

Äänestä
  • Huittavaa, että Mikkelissä Kenkäveron puhdistulaitoksen paikka olisi ollut keskustan rakennetta ja kaupallita toimivuutta hajoittava!

    Etäisyys Mikkelissä olisi ollut torilta n. 600 metriä. Pieksämäellä tuo matka on lähes kymmenen kertainen ja Ympäristökeskus antaa jo suorastaan aplodeja?

    Pieksämäen höyryäminen rautatieyhteydestä Ideaparkiin ja venäläisten tilausjunista on epärealistista. Kyllä tuollaisessa paikassa käydään omalla autolla, jos käydään. Tosin Pieksämäen etäisyys ostajiin on epärealistinen...käykö 2000 Jyväskyläläistä, reilut 1000 Kuopiolaista, 1000 Mikkeliläistä, jne. päivittäin mahdollisessa Pieksämäen Ideaparkissa.

    Onko virkamiehen "hämääminen" joidenkin taito ja etuoikeus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äkkiä tarjoamaan entistä pa... kirjoitti:

Puolet pois Pieksämäen Ideaparkista

Toivo Sukari toteaa, että Ikean ja Ikanon tulo Kuopioon puolittaa Pieksämäen Ideapark-hankkeen.
Vesa Kärkkäinen

Pieksämäelle ei tule täysimittaista Ideaparkia. Näin katsoo hankkeen isä liikemies Toivo Sukari, joka kuitenkin arvioi Pieksämäen saavan noin kuuden hehtaarin kokoisen kauppakeskuksen eli noin puolet alkuperäisestä suunnitelmasta.

Syyksi päätökseensä Sukari ilmoittaa kaavoituksen viivästymisen ja Ikean ilmoituksen Ikanon kauppakeskuksen rakentamisesta Kuopioon, missä Ikanolla on vahva kaava takanaan. Jos Ideaparkin kaava olisi ollut kunnossa, kuokka olisi iskeytynyt maahan Pieksämäellä jo tänä syksynä.

Sukarilla on vireillä kaikkiaan kolme Ideapark-hanketta: Kiiminkiin, Pieksämäelle ja Vihtiin. Hankkeet lähtevät liikkeelle tässä järjestyksessä kaavoituksen takia. Jos kaavoitus olisi edennyt Vihdissä toivotusti, hanke olisi ohittanut kaksi muuta.

Vihdissä kauppakeskus tunkee pääkaupunkiseudun entisestään kilpailuille markkinoille. Sukarin mukaan se on riski, mutta hallittavissa.

- Ei Pieksämäellä voi tämmöisiä riskejä ottaa. Väestöpohja on heikko. Itä-Suomi ei todellakaan kestä, että Ikean Ikano tulee ja Ideapark tulee. Jommankumman pitää väistyä, se on ihan selvä asia. Molemmat eivät voi toteutua täysimittaisesti.

Sukari ilmoittaa myös, että Ideapark-hankkeet toteutuvat yksi kerrallaan. Hän aikoo myydä kiinteistöjään eri puolilta Suomea ja Ruotsista, jotta hän saa omarahoitusosuuden Kiimingin jättimäistä Ideaparkia varten.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/pieksämäelle-vain-pieni-ideapark(224158).ece

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu