Mä olen

mieltä,että usko on henkilökohtainen asia. se toimiiko oman uskonsa mukaan,ei pitäisi kuulua kenellekään muulle. Mielestäni toisten ihmisten asia ei ole heilua toisten ympärillä "auttamassa" kun apua ei ole pyydetty ja varsinkaan kun siitä ei mitään apua ole. Jokaisella kuuluu olla oikeus vastata omasta hengellisyydestään itse. Se on yksityisasia.Siinä ei mitkään ympärillä pyörivät salkkumiehet auta yhtään mitään.
11405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.”

Äänestä
  • mitään tuo Raamatun paikka. Olen itse hyvä esimerkki omasta aktiivisuudesta ottaa selvää asioista. Sain eräältä ihmiseltä kauan sitten yhden Herätkää lehden,jonka perusteella itsenäisesti aloin ottaa selvää asioista. Mulle järjestettiin usein eri tutkisteluja eikä ne koskaan ole johtaneet mihinkään. Jos jotain on tapahtunut on se aina ollut itsenäisen tutkimisen ansiota. En edes osaa keskittyä mihinkään tutkimiseen toisen ihmisen kanssa. Tarvitsen täydellisen hiljaisuuden ja oman rauhan siihen. Suostuin aikanaan niihin kun luulin,että se on pakko. Kyllä ne muutkin ihmiset osataan lukea eikä vain Jehovan todistajat. Mäkin olen tukija-ja etsijä luonne. Sitä paitsi Raamatussa sanotaan,että totuus on myös etsijöitä varten. En ole koskaan tarvinnut kenenkään tulisteluja.Olen ymmärtänyt joka ikisen sanan ilman kuulustelijan läsnäoloa.

    Äänestä

  • Raamatussa Berealaiset on nostettu hyväksi esimerkiksi siitä miten he itse ottivat selvää olivatko asiat todella niin kuin heille oli kerrottu. Tätä 'itsetutkistelua' ei Jt piireissä kuitenkaan hyväksytä vaan kaiken tutkimisen tulee perustua Wt-seuran varaamaan kirjallisuuteen. Kenenkään ei tule tutkia muiden uskontojen kirjallisuutta tai perehtyä tieteelliseen aineistoon joka on ristiriidassa Raamatun kanssa. Miksi näin? Miten voi varmistua uskostaan jos ainoa sallittu lähdemateriaali on Wt-seuran laatimaa ???? Miksi Jt:t toimivat tässä Raaamatunvastaisesti

    Äänestä

  • Tässä vertailun vuoksi sama tekstikohta KR mukaan

    Huomasin tekstistä jätetyn jostakin syystä osa
    pois.
    Mistäköhän syystä? Eihän Raamattua saisi käpälöidä.

    >>19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” >>

    Tässä KR:n mukaiset

    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
    KR/UT 38

    18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
    KR/UT 92

    Katsokaa itse.

    Äänestä

  • avoimeen tutkimiseen kirjoitti:

    Raamatussa Berealaiset on nostettu hyväksi esimerkiksi siitä miten he itse ottivat selvää olivatko asiat todella niin kuin heille oli kerrottu. Tätä 'itsetutkistelua' ei Jt piireissä kuitenkaan hyväksytä vaan kaiken tutkimisen tulee perustua Wt-seuran varaamaan kirjallisuuteen. Kenenkään ei tule tutkia muiden uskontojen kirjallisuutta tai perehtyä tieteelliseen aineistoon joka on ristiriidassa Raamatun kanssa. Miksi näin? Miten voi varmistua uskostaan jos ainoa sallittu lähdemateriaali on Wt-seuran laatimaa ???? Miksi Jt:t toimivat tässä Raaamatunvastaisesti

    ne omat kirjallisuutensa,jota muiden pitäisi lukea aina jonkun toisen opastamana. Pysyn kannassani ,että osaan lukea heidän kirjallisuuttaan ilman opastajaa. Lanttu leikkaa kuin partaveitsi. Luen jatkuvasti kaikkea muutakin kirjallisuutta,enkä tarvitse apulaisia ympärilleni heilumaan.Aikanaan luonani käytiin yrittämässä saada uudelleen vaikka millä vippaskonstilla uudelleen saarnaamaan,mutta mua ei KUKAAN eikä MIKÄÄN voima saa millään kangettua toimintaan kuin vain ja ainoastaan minä itse.Kerran eräs Jehovan todistaja sanoi minulle jostakin toisesta jt:stä,dua "sitäkin on yritetty vetää perässä".Siinä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellojen alkaa soida. Ketään ei voi vetää perässään uskonasioissa. Jos ihmisellä on todellista halua tehdä jotain uskonsa edestä,niin hän kyllä lähtee liikkeelle ilman vetämistä. Toinen asia on sitten esim. Psyykkisesti sairaat jotka ei edes pysty tekemään mitään. Siinä tapauksessa se on loputon vetäminen perässä edessä. Eikä sellainen perässä vetäminen ole mitään uskoa. Ei ainakaan sen vedettävän uskoa.

    Äänestä

  • Repe-Pekka kirjoitti:

    Tässä vertailun vuoksi sama tekstikohta KR mukaan

    Huomasin tekstistä jätetyn jostakin syystä osa
    pois.
    Mistäköhän syystä? Eihän Raamattua saisi käpälöidä.

    >>19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” >>

    Tässä KR:n mukaiset

    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
    KR/UT 38

    18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
    KR/UT 92

    Katsokaa itse.

    Jaa, kumpikohan on parempi käännöstapa?

    Raamatussa sanotaan vain harvat löytävät tien.

    Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä.

    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

    Äänestä

  • on? kirjoitti:

    Aivan,harvat ovat ne,jotka LÖYTÄVÄT sen.Tähän sopii hyvin se Raamatun paikka,jossa sanotaan ,että totuus on myös ETSIJÖITÄ varten.Löytäminen voi olla tuloksena etsinnästä.Eihän siinä mitään tarvitse LÖYTÄÄ,jos joku sen TUO.En sano,etteikö siitä saisi kertoa ihmisille,mutta on aivan eri asia kertoa,kun jatkuvasti juosta tuputtamassa kymmeniä kertoja jonkun yhden ihmisen ovella.Kyllä se yksi kerta riittää tai niin kuin monille on paras se,kun jätetään kirjallisuutta,josta voi ITSE lukea,kiinnostaako vai ei.Tämä jälkimmäinen on minun kohdalla ainoa toimiva vaihtoehto.Mä en ole kenenkään TEHTÄVISSÄ opetuslapseksi tai muutenkaan vietävissä tai tuotavissa,vaan otan itsenäisesti askeleet,jos jotain aion tehdä.Kenenkään käynnit tai muutkaan tutkimiset eivät tehoa minuun millään tavalla.Niillä ei ole vaikutusta.

    Äänestä

  • on? kirjoitti:

    Jaa, kumpikohan on parempi käännöstapa?

    Raamatussa sanotaan vain harvat löytävät tien.

    Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä.

    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

    Onhan tuossa eroa:

    Herramme Jeesus kehoittaa tekemään kansat MINUN -
    siis Jeesuksen opetuslapsiksi. Ja tämä käy tästä
    hyvin selkeästi esille.

    Mutta UM-käännös:

    Tästä on jätetty sana MINUN pois, jolloin tekstikohta saa aivan toisenlaisen merkityksen irrallisena tekstinä.

    Äänestä

  • ei auta kirjoitti:

    mitään tuo Raamatun paikka. Olen itse hyvä esimerkki omasta aktiivisuudesta ottaa selvää asioista. Sain eräältä ihmiseltä kauan sitten yhden Herätkää lehden,jonka perusteella itsenäisesti aloin ottaa selvää asioista. Mulle järjestettiin usein eri tutkisteluja eikä ne koskaan ole johtaneet mihinkään. Jos jotain on tapahtunut on se aina ollut itsenäisen tutkimisen ansiota. En edes osaa keskittyä mihinkään tutkimiseen toisen ihmisen kanssa. Tarvitsen täydellisen hiljaisuuden ja oman rauhan siihen. Suostuin aikanaan niihin kun luulin,että se on pakko. Kyllä ne muutkin ihmiset osataan lukea eikä vain Jehovan todistajat. Mäkin olen tukija-ja etsijä luonne. Sitä paitsi Raamatussa sanotaan,että totuus on myös etsijöitä varten. En ole koskaan tarvinnut kenenkään tulisteluja.Olen ymmärtänyt joka ikisen sanan ilman kuulustelijan läsnäoloa.

    ja kerro jos sun ovelle tulee JT,ettet halua ny jutella mut jos haluat,se ok.
    Aattelin mitä kirjotit ja susta näki et haluat tietää asioita,mut omaa tahtia,ei kukaan sua painosta

    Äänestä

kysyn,et oisitko saman asian kertonu Jeesukselle ku hän levitti hyvää uutista paratiista ja sano nenilleen fariseuksille...mitä tuumaat

Et tietenkään,oisti viittas kietonu joko ylväästi,halveksuen tai menny opetuslasten kans kuuntelemaan,et näin

Äänestä
  • En suostuisi edes Jeesuksen kanssa tutkimaan.Kaikille ei sovi sama malli,koska ihmiset ovat erilaisia.Kouluissakin on erilaisia oppilaita. Toiset tarvitsevat erilaisen opetuksen tai tavan oppia. On jopa etäopiskelijoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä kirjoitti:

mieltä,että usko on henkilökohtainen asia. se toimiiko oman uskonsa mukaan,ei pitäisi kuulua kenellekään muulle. Mielestäni toisten ihmisten asia ei ole heilua toisten ympärillä "auttamassa" kun apua ei ole pyydetty ja varsinkaan kun siitä ei mitään apua ole. Jokaisella kuuluu olla oikeus vastata omasta hengellisyydestään itse. Se on yksityisasia.Siinä ei mitkään ympärillä pyörivät salkkumiehet auta yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu